MERIVAARA IRTAUTUU INSTRUMENTARIUMISTA

MERIVAARA IRTAUTUU INSTRUMENTARIUMISTA Perustettava yhtiö, jonka osakkaina ovat Merivaaran toimivan johdon jäsenet Ilkka Laipio, Jyri Johansson ja Juha Rantala, ostavat helmikuun 14. päivänä allekirjoitetulla kauppasopimuksella Instrumentarium Oyj:ltä Merivaara-ryhmän liiketoiminnan Suomen ja Norjan osalta. Myös Merivaaran Ruotsin yksiköstä on tehty sitova ostotarjous. Rahoittajana ja suurimpana osakkaana on Euroopan johtava pääomasijoitusyhtiö 3i. Merivaaran toiminta jatkuu kaupan jälkeen normaalisti. Johtaja Ilkka Laipion mukaan yrityskauppa merkitsee kuitenkin Merivaaralle aivan uudenlaisia mahdollisuuksia kehittää liiketoimintaansa itsenäisenä yrityksenä. "Erityisesti tulemme panostamaan myyntiin sekä tutkimukseen ja tuotekehitykseen", Laipio toteaa. "Uskomme vakaasti Merivaaran kehittymismahdollisuuksiin. Irtautuminen omaksi liiketoiminnaksi ja 3i:n sijoitus luovat erinomaiset edellytykset toiminnan edelleen kehittämiselle", kertoo sijoitusjohtaja Berndt Schalin 3i Finland Oy:stä. "Tämä MBO-sijoitus kuvastaa hyvin sitä, että 3i pitää teknologiayritysten lisäksi myös perinteisemmillä toimialoilla toimivia yrityksiä kiinnostavina sijoituskohteina. Aikaisemmasta poiketen teemme nykyään yhä useammin myös Merivaaran kaltaisia enemmistösijoituksia", Schalin jatkaa. Merivaara Lahtelainen Merivaara on toiminut vuodesta 1901. Yksikön avaintuotteita ovat sairaalasängyt, leikkauspöydät ja paarit. Suomen valmistusyksikön myynnistä 80 % menee vientiin. Liikevaihtoa nyt ostetuilla yksiköillä oli vuonna 2001 noin 23 miljoonaa euroa ja henkilökuntaa noin 130. Koko henkilöstö jatkaa uuden yhtiön palveluksessa. 3i 3i on kansainvälinen pääomasijoitusyhtiö. Se investoi kasvuyrityksiin eri toimialoilla ja on merkittävä yritysjärjestelyiden rahoittaja. 3i keskittyy erityisesti yrityksiin, joissa on merkittävä kasvupotentiaali ja vahva johto. 3i toimii paikallisten sijoitustiimiensä kautta Euroopassa, USA:ssa ja Aasian-Tyynenmeren- alueella. 3i:n tähänastiset sijoitukset ovat yhteensä 23 miljardia euroa. Syyskuun lopussa 2001 päättyneen puolivuotiskauden aikana 3i sijoitti keskimäärin 7,9 miljoonaa euroa jokaisena työpäivänä. Lisätietoja www.3i.com. Lisätietoja: Johtaja Ilkka Laipio, Merivaara, puh. 010 3946 261 Sijoitusjohtaja Berndt Schalin, 3i Finland Oy, puh. 040-842 9469 ------------------------------------------------------------ Lisätietoja saat osoitteesta http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2002/02/15/20020215BIT00190/bit0002.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2002/02/15/20020215BIT00190/bit0002.pdf

Tilaa