Yrittäjyyskasvatus valtakunnallisen 4H-viikon teemana

Yrittäjyyskasvatus valtakunnallisen 4H-viikon teemana 4H-viikon teemana 20.-26.9.2004 on TEEMME TULEVAISUUTTA. Tarkoituksena on tuoda esille 4H-järjestön yrittäjyyskasvatusta. Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena on edistää lasten ja nuorten omatoimisuutta, aloitteellisuutta ja yhteistyötaitoja. 4H-viikon aikana esitellään mm. TOP-tehtävät, jotka ovat 4H-järjestön uusi yrittäjyyskasvatuksen väline. Valtakunnallista 4H-viikkoa vietetään samanaikaisesti koko Suomessa viikolla 39. 4H-viikon aikana 4H-toiminnan laajuutta ja monipuolisuutta esitellään paikallisissa 4H-yhdistyksissä ja 4H-piireissä erilaisten toimintojen ja tilaisuuksien välityksellä. 4H-viikon aikana kaikki 4H-toiminnasta kiinnostuneet nuoret, heidän vanhempansa ja yhteistyötahot ovat tervetulleita tutustumaan 4H- toiminnan tarjoamiin monipuolisiin harrastusmahdollisuuksiin. 4H-järjestön toiminta-ajatus 4H-toiminta on kerhojen, kurssien ja muiden tapahtumien sekä yksilöllisten yritys- ja harrastus- tehtävien avulla toteutettavaa nuorison työ- ja yrittäjyyskasvatusta. Toimintaa on sekä taajamissa että maaseudulla. Paikallisten 4H-yhdistysten jäseniksi voivat liittyä kaikki 6-28-vuotiaat nuoret. 4H-työn tunnus tulee sanoista harkinta, harjaannus, hyvyys ja hyvinvointi ja se kuvaa toiminnan laajaa arvopohjaa. Lisätietoja: Kehityspäällikkö Juha Ruuska, puh. 09-75124220, juha.ruuska@4h-liitto.fi Kehityspäällikkö Virpi Skippari-Vilminko, puh. 09-75124250, virpi.skippari-vilminko@4h-liitto.fi ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/09/20/20040917BIT00070/wkr0001.pdf

Yrityksestä

Suomen 4H-liitto on valtakunnallisen 4H-työn keskusjärjestö. 4H-järjestö on Suomen suurin nuorisojärjestö, johon kuuluu jäsenenä yli 70 000 lasta ja nuorta. Paikallistason harrastustoimintaa järjestävät 4H-yhdistykset ja 4H-piirit.

Tilaa

Liitteet & linkit