Karl Fazer -shop-in-shop avautui Helsinki-Vantaalla – kokonaisvaltainen suklaaelämys kaikille aisteille

”Shop-in-shop-myymälämme näyttää, tuoksuu, maistuu ja tuntuu Fazerin Siniseltä – ja Suomelta, maailman onnellisimmalta maalta. Olemme luoneet suklaan ostamisesta aisteja herättelevän matkan suomalaiseen sielunmaisemaan”, kertoo Kari Kuikka, Fazer Makeisten Travel Retail & Industrial -liiketoiminnasta vastaava johtaja. Matkailija voi luoda myymälässä tekoälyllä itsestään hauskoja kuvamuistoja perinteisissä suomalaisissa maisemissa, kuten koivumetsässä, Lapissa tai saunareissulla. Kokemusta täydentävät näyttävät suklaalevyrakenteet ja suklaapalatuolit, joissa voi levähtää katsomaan inspiroivia tarinoita suomalaisesta maisemista. ”Jokainen myymälän yksityiskohta, suklaan tuoksusta lähtien, on suunniteltu herättämään tunteita ja luomaan muistijälkiä. Ohikiitävä hetki lentokentällä voi olla tärkeä osa ikimuistoista matkaa – vastaan leijailevaa suklaan tuoksua kannattaa siis seurata”, Kuikka toteaa. Elämykselliset ostokokemukset sitouttavat ja tukevat myyntiä Lentokentät ovat kehittyneet pelkistä kauttakulkupaikoista olennaisiksi osiksi matkakokemusta, jossa elämyksellisellä ostamisella on merkittävä rooli. Karl Fazer ‑shop-in-shop vastaa matkailijoiden toiveisiin. ”Lentokenttä on monille matkailijoille sekä ensimmäinen että viimeinen kosketuspiste kohteeseen, mikä voi muovata kokonaiskuvaa maasta. Matkailijat etsivät aitoja, paikallisia kokemuksia ja inspiroivia elämyksiä. Karl Fazer -brändikokemus on herättänyt matkailijoiden kiinnostuksen, sillä kävijämäärät ovat kasvaneet ja myynti on lähtenyt hyvin käyntiin. Brändimyymälämme osoittaa, että elämyksellinen ostokokemus sekä sitouttaa brändiin että tuottaa kaupallista arvoa”, Kuikka sanoo. Karl Fazer -shop-in-shop Helsinki-Vantaan lentoasemalla · Karl Fazer -shop-in-shop avattiin Helsinki-Vantaan lentoasemalla toukokuussa 2026, ja sen avajaisia juhlistettiin 2. kesäkuuta 2026. · Karl Fazer -shop-in-shop sijaitsee Avoltan taxfree-myymälässä Helsinki-Vantaan lentokentällä. Myymälä on avoinna kello 04-23. · Myymälän valikoimissa on ikonista Fazerin Sinisen lisäksi muun maussa Geishan ja Dumlen tuotteita. · Myymäläkonseptia -ja kokonaisuutta ovat olleet luomassa Avoltan ja Finavian lisäksi useat muut yhteistyökumppanit. Lisätietoja: Liisa Eerola, viestintäjohtaja, Fazer Makeiset, puh. +358 44 710 8860, liisa.eerola@fazer.com Fazerin mediapuhelin Suomessa palvelee ma–pe klo 8–16, puh. +358 40 668 2998, media@fazer.com

Karl Fazer shop-in-shop öppnade på Helsingfors-Vanda flygplats – en chokladupplevelse för alla sinnen

”Vår Karl Fazer -butik ser ut, doftar, smakar och känns som Fazer Blå – och som Finland, världens lyckligaste land. Vi har skapat en sinnesväckande resa i det finländska själslandskapet med hjälp av choklad”, berättar Kari Kuikka, Director, Travel Retail & Industrial, Fazer Konfektyr. I butiken kan besökare med hjälp av artificiell intelligens skapa lekfulla bildminnen av sig själva i olika traditionella finländska miljöer, såsom i en björkskog, i Lappland eller i en bastu. Upplevelsen kompletteras av iögonfallande konstruktioner av chokladkakor samt sittmöbler i form av chokladbitar, där besökare kan slå sig ner och ta del av inspirerande berättelser om det finländska landskapet. ”Varje detalj i butiken är utformad för att väcka känslor och skapa bestående minnen. Ett flyktigt ögonblick på flygplatsen kan bli en viktig del av en oförglömlig resa – det lönar sig alltså att följa den lockande doften av choklad”, konstaterar Kuikka. Helhetsmässiga shoppingupplevelser engagerar och främjar försäljning Flygplatser har utvecklats från enkom transitplatser till en väsentlig del av reseupplevelsen, där shoppingupplevelser spelar en betydande roll. Karl Fazer shop-in-shop är ett svar på den moderna resenärens förväntningar. ”För många resenärer är flygplatsen både den första och den sista kontaktytan med destinationen, och bidrar till att forma helhetsbilden av landet. Resenärer söker genuina, lokala upplevelser och inspirerande miljöer. Karl Fazer‑upplevelsen har väckt stort intresse bland resenärer – antalet besökare har ökat och försäljningen har börjat bra. Vår varumärkesbutik visar att helhetsmässiga shoppingupplevelser både stärker varumärkesrelationen och skapar kommersiellt värde”, säger Kuikka. Karl Fazer shop-in-shop på Helsinki-Vanda flygplats · Karl Fazer shop-in-shop öppnades i maj 2026 och invigdes den 2 juni. · Karl Fazer shop-in-shop är belägen i Avoltas taxfree-butik på Helsingfors-Vanda flygplats. Butiken är öppen kl. 04–23. · Sortimentet omfattar, utöver den ikoniska Fazer Blå, även produkter från bland annat Geisha och Dumle. · Butikskonceptet och helheten har utvecklats i samarbete mellan Avolta, Finavia och flera andra samarbetspartner. Mer information: Liisa Eerola, VP, Communications, Fazer Konfektyr, tfn. +358 44 710 8860, liisa.eerola@fazer.com Fazers medietelefon betjänar mån–fre kl. 8–16, tfn. +358 40 668 2998, media@fazer.com 

Nordean Taidesäätiön 25 000 euron taidepalkinto Elina Vainiolle

Pääasiassa installaation parissa työskentelevän Elina Vainion taide on paikkasidonnaista ja materiaalilähtöistä. Vainio hyödyntää teoksissaan moninaisia materiaaleja, kuten tekstiilejä, hiekkaa ja mehiläisvahaa. Hänen installaatioitaan määrittävät väliaikaisuus, materiaalien katoavaisuus sekä hienovaraiset, havaintoon perustuvat muutokset. Teokset eivät tarjoa yhtä oikeaa tulkintaa, vaan avaavat tilaa kokemukselle ja havainnon rajojen tarkastelulle. Palkintoraadin puheenjohtaja, Turun taidemuseon johtaja Kari Immosen mukaan Vainion teokset liikkuvat modernin, länsimaisen ja ihmiskeskeisen maailmankuvan katvealueilla. Hänen taiteensa tuo esiin kielen ja tiedon riittämättömyyttä sekä ihmisen ja muun elollisen välistä yhteyttä. ”Elina Vainion tuotanto muodostaa vahvan ja tunnistettavan kokonaisuuden, jossa visuaalinen ilmaisu ja käsitteellinen ajattelu kulkevat tiiviisti rinnakkain. Hänen teoksissaan vaatimaton kohoaa näkyväksi ja hiljainen saa äänen”, Immonen kuvaa valintaperusteita. Vainio työskentelee sekä Suomessa että kansainvälisesti ja on osallistunut useisiin biennaaleihin sekä esittänyt teoksiaan merkittävissä taideinstituutioissa. Taidepalkinto merkitsee hänelle sekä konkreettista tukea että vahvistusta hänen taiteelliselle ajattelulleen. ”Palkinto tuo varmuutta siitä, että ajatukset teosteni taustalla ovat olleet tunnistettavissa – että kieli, jolla kommunikoin, on löytänyt vastaanottajia. Se tuntuu arvokkaalta”, Vainio sanoo. Nordean Taidesäätiö tukee suomalaista taidetta ja kulttuuria myöntämällä vuosittain 25000 euron taidepalkinnon yhdelle Suomessa toimivalle, läpimurtonsa jo tehneelle taiteilijalle. Taidepalkinto on osa Nordean Taidesäätiön työtä suomalaisen taiteen ja kulttuuriperinnön hyväksi. Sen tavoitteena on nostaa esiin korkeatasoista taiteellista työtä sekä vahvistaa taitelijoiden mahdollisuuksia pitkäjänteistä työskentelyyn. Taidepalkinto on tunnustuspalkinto, jota ei voi hakea. Palkintoehdotuksen tekee Nordean Taidesäätiöstä riippumaton, taidealan asiantuntijoista koostuva raati, ja palkinnosta päättää Nordean Taidesäätiön hallitus. Vuonna 2026 palkintoraadin muodostivat Turun taidemuseon johtaja Kari Immonen (raadin puheenjohtaja), Taidehallin toimitusjohtaja Nina Toppila ja Porin taidemuseon intendentti Arttu Merimaa.

Teurastamo Festivaali järjestetään toista kertaa – Paperi T:n vuoden ainoa keikka nähdään Teurastamolla

Viime kesänä onnistuneesti debytoinut Teurastamo Festivaali palaa Helsingin Teurastamolle lauantaina 13.6.2026. Block party -henkinen kaupunkifestivaali yhdistää musiikin, ruoan ja yhdessäolon Teurastamon urbaanissa miljöössä. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma keräsi erityisesti positiivista palautetta rennosta ja viihtyisästä tunnelmasta, laadukkaasta ohjelmasta sekä ainutlaatuisesta ympäristöstä vehreän Teurastamon piha-alueella. Tapahtumassa festivaalivieraat pääsevät nauttimaan kolmesta esiintymislavasta, alueen huippuravintoloista, baareista ja terasseista aina aamuyöhön saakka. ”Viime vuoden lämmin vastaanotto ja kävijämäärä osoitti, että Teurastamo Festivaalille oli selkeä tilaus. Tänä vuonna halusimme rakentaa tapahtumaa vielä kunnianhimoisemmin yhdessä alueen toimijoiden ja kumppaneiden kanssa. Teurastamon ainutlaatuinen miljöö, laadukas musiikkiohjelma ja vahva ruoka- ja juomakulttuuri tekevät tapahtumasta erityisen”, kertoo tapahtuman järjestäjä Johannes Kinnunen Fullsteam Agencylta. Tämän vuoden esiintyjäkaartiin kuuluvat muun muassa vuoden ainoan keikkansa tekevä Paperi T sekä Antti Autio, Risto, Stepa, Modem, Grande Mahogany ja Helmi Marleena. Lisäksi tapahtuman tanssilavalla nähdään Paha Vaanii All Stars -DJ-kokonaisuus. Alueen ravintolat tarjoavat herkullisesti ja monipuolisesti vaihtoehtoja erilaisiin makuihin ja ruokavalioihin. Festivaalin juomatarjonnasta vastaa Olvi yhdessä Helsinki Distilling Companyn ja Viinivinkin kanssa. Festivaalialueelta löytyy laaja valikoima oluita, long drinkeja, spesiaali drinkkejä, viinejä sekä alkoholittomia vaihtoehtoja täydentämään makuelämyksiä. ”On hienoa olla mukana tällaisessa urbaanissa tapahtumassa, joka yhdistää ihmiset hyvän musiikin ja ruoan äärelle. Teurastamo Festivaali edustaa sellaista rentoa ja yhteisöllistä tunnelmaa, johon haluamme myös Olvilla olla mukana tuomassa elämyksiä”, sanoo Olvin markkinointijohtaja Antti Airaksinen. Teurastamo Festivaali järjestetään 13.6. Helsingin Teurastamolla.  Festivaalin ikäraja on K-18. Festivaalin lisäinfo, liput ja hinnat löytyvät osoitteesta teurastamofestivaali.fi. Lisätietoja: OlviMaija ParviainenViestintäasiantuntijaM. +358 50 476 8630communications@olvi.fi Fullsteam AgencyJohannes KinnunenM. + 358 41 533 6211johannes@fullsteam.fi

Metson uudet kaivosteollisuuden murskaimet nostavat turvallisuuden ja käytettävyyden uudelle tasolle

Metso vahvistaa asemaansa kaivosteollisuuden murskausratkaisuissa lanseeraamalla uudet Metso Primarok™-, Metso Optirok™- ja Metso Durarok™ -esimurskaimet. Nykyaikaisen kaivostoiminnan vaativiin tarpeisiin suunnitellut korkean suorituskyvyn murskaimet tarjoavat erinomaisen kapasiteetin, turvallista käytettävyyttä ja huollettavuutta sekä edulliset investointi- ja elinkaarikustannukset. Uudet murskaimet soveltuvat erilaisiin esimurskauksen sovelluksiin ja malmityyppeihin. ”Kaivostoiminta tarvitsee tänä päivänä murskausratkaisuja, jotka eivät ole ainoastaan tehokkaita, vaan myös ennakoitavia, turvallisia ja kuhunkin käyttökohteeseen optimoituja. Esimurskaus rikastusprosessin ensimmäisenä vaiheena luo perustan koko talteenottoprosessin tehokkuudelle”, sanoo Metson murskausliiketoiminnasta vastaava johtaja Olli-Pekka Oksanen. ”Uudet murskaimet perustuvat hyväksi todettuihin teknologioihin, joita on täydennetty merkittävillä uusilla ominaisuuksilla, kuten dataan perustuvilla tukipalveluilla ja erilaisilla muilla palvelumalleilla. Ne nostavat suorituskyvyn, käytettävyyden ja huollettavuuden aivan uudelle tasolle ja alentavat näin elinkaarikustannuksia. Primarok tarjoaa markkinoiden suurimman esimurskauskapasiteetin, kun taas Optirok on soveltuu erityisesti suurikapasiteettiseen esimurskaukseen pienessä tilassa. Durarok puolestaan on hyvä ratkaisu vaihteleville ja kosteille syötemateriaaleille sekä vaativiin käyttöolosuhteisiin”, Oksanen kertoo. Esimurskausratkaisut kaikkiin käyttökohteisiin · Metso Primarok™ – vertaansa vailla oleva suorituskyky ja korkea käytettävyysYli sadan vuoden asiantuntemukseen perustuva Metso Primarok suoriutuu vaativimmistakin esimurskauksen käyttökohteista vaivattomasti. Sen optimoitu kinematiikka, viimeistelty murskauskammion rakenne ja suurten syötekokojen käsittelykyky varmistavat korkean tehokkuuden ja vakaan suorituskyvyn. Lisäksi se mahdollistaa nopeat ja turvalliset seisokit, sillä kaikki huoltotoimet on suunniteltu tehokkuuden ja turvallisuuden maksimoimiseksi.  · Metso Optirok™ – suuri murskauskapasiteetti kompaktissa koossaMetso Optirok edustaa leukamurskausteknologian uusinta kehitysaskelta. Se nostaa murskauksen täysin uudelle tasolle maanalaisissa ja liikuteltavissa sovelluksissa, joissa tila ja korkeus ovat rajalliset. Metso Optirok tarjoaa vertaansa vailla olevaa tuottavuutta, integroidun esiseulonnan ja korkean murskaussuhteen käsitellen tehokkaasti suuria määriä louhittua materiaalia myös kovissa ja kuluttavissa käyttökohteissa. Sen innovatiiviset ominaisuudet yksinkertaistavat huoltoa, parantavat turvallisuutta ja vähentävät käyttökatkoja.  · Metso Durarok™ – vankka ja yksinkertaistettu sizer-murskain maksimaaliseen kestävyyteenMetso Durarok -sizer-murskaimessa yksinkertaistettu luja rakenne yhdistyy korkeaan suorituskykyyn ja kestävyyteen. Murskausrullat on suunniteltu kestämään kaikkein raskaimmatkin kuormitukset ja tuottamaan suuria murskausvoimia samalla, kun kuluminen pysyy vähäisenä. Durarok mahdollistaa korkeamman käyttöasteen perinteisiin ratkaisuihin verrattuna, mikä auttaa alentamaan käyttökustannuksia ja kasvattamaan kapasiteettia. Se soveltuu hyvin tahmeiden materiaalien, pehmeiden ja keskikovien malmien käsittelyyn vaativissa kaivosprosesseissa. Kattava tarjonta ja tuki murskaukseen Metso on toimittanut tuhansia murskaimia kaivosasiakkaille eri puolille maailmaa, ja sillä on laaja asennettu laitekanta eri sovelluksiin ja malmityypeille. Uudet esimurskaimet vahvistavat entisestään Metson kattavaa murskaustarjontaa, johon kuuluvat myös vakiintuneet leuka-, kartio-, isku- ja esikaramurskaimet. Ne ovat saatavissa kiinteinä, puoliksi liikuteltavina ja liikuteltavina ratkaisuina. Metson tarjonta kattaa myös elinkaaripalvelut ja modernisoinnit sekä dataan perustuvat tukipalvelut ja suorituskykyyn perustuvat palvelumallit. Lisätietoa Metson murskainvalikoimasta löytyy verkkosivuiltamme . Ilmoittaudu webinaariin Tervetuloa kuulemaan lisää uusista esimurskaimista englanninkieliseen webinaariimme, joka järjestetään 17. kesäkuuta kello 18:00 – 19:30. Voit liittyä webinaariin tämän linkin  kautta. Merkitse kalenteriisi: Virtuaalinen Metso Summit -lanseeraustapahtuma Mineraalienkäsittelyn uusi aikakausi on alkamassa. Metso järjestää 10. syyskuuta 2026 virtuaalisen englanninkielisen Metso Summit -lanseeraustapahtuman, jossa esitellään yhtiön uusimpia teknologioita. Tapahtuma tarjoaa ensikatsauksen innovaatioihin, jotka tukevat kaivosteollisuuden prosesseja parantamalla tehokkuutta, kestävyyttä tuoden merkittävää asiakasarvoa. Lisätietoja tapahtumasta julkaistaan pian verkkosivuillamme . Lisätietoja: Vinicius Vilela, johtaja, kaivosteollisuuden murskaimet, Metso, puh. +1 262 290 7567, sähköposti: Vinicius.vilela(at)metso.com Metso Media Desk, puh. +358 20 482 1930, media(at)metso.com Metso on kestävää kehitystä edistävien teknologioiden sekä kokonaisvaltaisten ratkaisujen ja palvelujen edelläkävijä kivenmurskauksessa, mineraalien käsittelyssä ja metallinjalostuksessa kaikkialla maailmassa. Parannamme asiakkaidemme energian- ja vedenkäytön tehokkuutta, lisäämme toiminnan tuottavuutta ja vähennämme ympäristöriskejä tuote- ja palveluosaamisemme avulla. Yhdessä luomme positiivista muutosta. Metson pääkonttori on Espoossa. Vuoden 2025 lopussa Metsolla oli lähes 18 000 työntekijää noin 50 maassa, ja liikevaihto vuonna 2025 oli noin 5,3 miljardia euroa. Metson osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. metso.com/fi 

Ponsse julkistaa maailmanlaajuisen kuljettajaklubin

Ponsse Operators Club on uusi, maailmanlaajuinen metsäkoneenkuljettajien yhteisö. Siihen voivat liittyä mukaan aktiivisesti tällä hetkellä metsäkonetta ajavat metsäkoneenkuljettajat, kuljettajiksi opiskelevat, metsäkonekoulujen opettajat ja metsäkoneiden koulutuksen parissa työskentelevät henkilöt. Toiminta käynnistyy ensin Suomessa, ja syksyllä Ponsse Operators Club laajenee myös Etelä-Amerikkaan, Uruguayhin. Tämän jälkeen klubin toimintaa laajennetaan vaiheittain muihin Ponssen toimintamaihin eri puolille maailmaa. Tarkemmat aikataulut ja mukaan tulevat maat tiedotetaan lähempänä ajankohtana. Kattavia etuja ja mahdollisuus vaikuttaa Liittymällä mukaan jäsen saa itselleen runsaasti maksuttomia etuja. Näitä ovat muun muassa kutsut Ponssen Vieremän tehtaalla järjestettäviin tapaamisiin ja koulutuksiin, joissa on mahdollisuus testata Ponssen tuotteita ja ratkaisuja. Tapaamisissa pääsee myös verkostoitumaan toisten metsäkoneenkuljettajien kanssa – metsäkoneen merkistä riippumatta. ”Kuljettajat saavat nyt mahdollisuuden vaikuttaa Ponssen tuotteiden kehitystyöhön jakamalla kokemuksia ja näkemyksiä järjestettävissä tapaamisissa. Haluamme ottaa kuljettajat mukaan tuotteidemme kehitystyöhön entistä vahvemmin, ja klubin avulla tämä on mahdollista suuremmalle joukolle”, kertoo Ponssen myynnistä, huollosta ja markkinoinnista vastaava johtaja Marko Mattila. ”Perustajamme Einari Vidgren totesi jo aikoinaan, että metsäkoneenkuljettajat ovat parhaita asiantuntijoita ja Ponsse haluaa kuunnella heitä, joten tämän yhteisön perustaminen on meille kunnia-asia”, kiteyttää Mattila. Ponsse Operators Clubin jäsenet saavat myös hyödyllistä tietoa työergonomiasta, työskentelyä helpottavista ratkaisuista ja Ponssen puunkorjuuratkaisujen teknologiasta. Klubiin voi liittyä mukaan ja sen eduista voi lukea lisää osoitteesta www.ponsse.com/fi/operators-club Lisätietoja medialle:Marko Mattila, myynti-, huolto- ja markkinointijohtaja, Ponsse OyjPuh. +358 40 059 6297marko.mattila@ponsse.com

Vaasan Ruispalat Ohut Herkku täyttää 10 vuotta – suosikkituote loi uuden leipäkategorian

Vaasan Ruispalat Ohut Herkku sai alkunsa yhtiön sisäisestä ideointikilpailusta. Tuotekehitys käynnistyi muutamaa vuotta myöhemmin, ja Ohut Herkku lanseerattiin vuonna 2016 ilman suurta markkinointikampanjaa. Pian leipä kuitenkin vaikutti olevan aina loppu kaupasta, kun kuluttajat pääsivät ohuen ruisleivän makuun. ”Vaasan Ruispalat Ohut Herkusta tuli nopeasti ilmiö, joka porskuttaa yhä vahvana. Se toi perinteiseen ruisleipään uudenlaisen makukokemuksen ja loi kauppoihin uuden leipäkategorian, jonka vaikutukset näkyvät ruisleipähyllyssä vielä tänäkin päivänä”, kertoo Vaasan oy:n kategoriavastaava Mikko Kaijansinkko. Yli 1,4 miljardia myytyä palaa Kymmenen vuoden aikana Vaasan Ruispalat Ohut Herkkua on myyty yli 1,4 miljardia palaa. Suosio ei osoita hiipumisen merkkejä, ja viime vuonna myynti ylsi yli 142 miljoonan palan. Kuluttajien suosikkipakkauskoko on viime vuosina vaihtunut pienemmästä kuuden kappaleen pakkauksesta isompaan 12 kappaleen pakkaukseen, mikä kertoo leivän vakiintumisesta suomalaisten arkeen. Ohut Herkku on vuosien mittaan ollut kova myynnin kirittäjä alkuperäisille Vaasan Ruispaloille, mutta on jäänyt hopeasijalle. Pienissä pakkauksissa Ohut Herkku jopa päihittää isoveljensä, mutta alkuperäinen Vaasan Ruispalat vie voiton suuremmissa pakkauksissa. Vaasan Ruispalat Ohut Herkku aloitti ohuen leivän vallankumouksen Kymmenisen vuotta sitten ohuus alkoi näkyä trendinä elintarvikkeissa, kuten kekseissä, leikkeleissä, juustoissa ja suklaassa. Vaasan toi trendin leipäkategoriaan, ja Ohut Herkku oli ensimmäinen ohut ruisleipä suomalaisissa ruokakaupoissa. ”Suomalaisessa ruisleivässä ohuus todella toimii, sillä sen avulla saa nautittavakseen enemmän sitkeää, herkullista kuorta. Aitoon taikinajuureen leivottu, ohut leipä yksinkertaisesti tarjoaa intensiivisemmän makukokemuksen”, Kaijansinkko valottaa Ohut Herkun suosion salaisuutta. Tulevaisuus on tumma Ohut Herkun 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kauppoihin tulee syksyllä uusi versio, Vaasan Ruispalat Ohut Tumma, joka ruokkii sitkeää rukiinhimoa saaristolaisleivän mauilla. Lisätietoja:Anni Pyykkö, viestintäpäällikkö, Vaasan oy040 826 8254, anni.pyykko@vaasan.com Vaasan Oy on suomalainen leipomoalan yritys, joka työllistää Suomessa noin 520 henkilöä. Yhtiön historia ulottuu aina vuoteen 1849, mikä tekee meistä Suomen vanhimman valtakunnallisen leipomoalan toimijan. Leivomme suomalaisten rakastamia leipiä neljässä leipomossa eri puolilla maata, rikkaan suomalaisen leipäkulttuurin edistämiseksi. Tunnetuimpia tuotemerkkejämme ovat Vaasan Ruispalat ja Vaasan Kauratyynyt. Suomen lisäksi leivomme myös Baltian maissa. Omistajamme Lantmännen Unibaken kautta olemme osa ruotsalaisten maanviljelijöiden omistamaa Lantmännen-monialakonsernia, joka on yksi Euroopan suurimpia toimijoita bioenergia-, kone-, maatalous- ja elintarviketoimialalla. vaasan.fi 

SRV ja Helsingin kaupunki tekevät tiivistä yhteistyötä Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennushankkeessa

SRV YHTIÖT OYJ            UUTINEN            3.6.2026  KLO 9.15 SRV ja Helsingin kaupunki tekevät tiivistä yhteistyötä Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennushankkeessa SRV rakentaa Helsingin Myllypurossa terveys- ja hyvinvointikeskuksen laajennusosaa. Rakennuspaikka on metroradan ja Myllypuron metroaseman välittömässä läheisyydessä vaatien toteutukselta tarkkuutta ja suunnitelmallisuutta. Metron suojaksi on rakennettu metroradan ylle teräksinen suojarakenne ja työt tehdään metron liikennöinnin ehdoilla, tarvittaessa öisin. Aivan työmaan vieressä jatkaa koko rakentamisen ajan toimintaansa myös nykyinen Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskus, jolle rakentaminen ei saa aiheuttaa häiriötä. Terveys- ja hyvinvointikeskuksen sisällä tehdään samalla myös muutostöitä keskuksen palvelujen ollessa normaalisti saatavilla. Metroradan ja toiminnassa olevan terveys- ja hyvinvointikeskuksen vieressä työskenneltäessä etukäteissuunnittelu ja aikataulutus ovat olennaiset tekemisen lähtökohdat. Yhteistoiminnallinen hanke tähtää saumattomaan yhteistyöhön Yhteistoiminnallisen hankkeen ympärille rakennettu organisaatio tähtää saumattomaan yhteistyöhön hankkeen eri osapuolten välillä hankeorganisaation huolehtiessa siitä, että hanketta johdetaan yhteisillä pelisäännöillä kohti yhteisiä tavoitteita. Toimintatavoissa panostetaan avoimeen tiedonkulkuun ja vuorovaikutukseen eri osapuolten välillä hankkeen kaikilla tasoilla. ”Terveys- ja hyvinvointikeskuksen uudet tilat rakennetaan Myllypuroon keskeiselle paikalle. Korkealaatuisen rakentamisen lisäksi on tärkeää, että terveys- ja hyvinvointikeskus, metroasema, Liikuntamylly ja muut lähinaapurit voivat jatkaa toimintaansa mahdollisimman kitkattomasti myös rakentamisen aikana. SRV:ltä löytyy osaamista vaativilla paikoilla toteutettavien projektien kehityksestä ja läpiviennistä. Olemme yhdessä kehittäneet hanketta ja olemme projektiryhmässä vakuuttuneita siitä, että hanke saadaan toteutettua laadukkaasti, huomioiden myös sidosryhmien tarpeet sekä toiminnot”, Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan projektijohtaja Jean Toljander kertoo. Jatkuva vuoropuhelu tekee rakennustöiden ja palveluiden sujumisesta yhteisen asian Terveys- ja hyvinvointikeskuksen häiriötön toiminta rakentamisen aikana on asia, mitä työmaalla vaalitaan. Kulku keskukseen tulee olla aina avoinna ja kunnossa sekä selkeästi opastettu. Meluavissa työvaiheissa huomioidaan terveys- ja hyvinvointikeskus asiakkaineen ja vältetään tuottamasta melua keskuksen aukioloaikojen aikana. ”Työmaalla on tarkistettu ja muokattu työaikoja saadun palautteen mukaisesti, jotta rakentamisesta koituisi mahdollisimman vähän häiriötä lähiympäristöön. Esimerkkinä tästä on mm. häiritsevien melua tuottavien työvaiheiden ajankohtien siirto”, kertoo projektipäällikkö Teemu Lohilahti SRV:ltä. Rakentamisen edetessä tiivis yhteydenpito terveys- ja hyvinvointikeskuksen kanssa on hankkeessa itsestäänselvyys. Se on sitä rakentajille mutta myös terveys- ja hyvinvointikeskuksen henkilökunnalle, joka osaa odottaa ajantasaista tietoa työmaan vaikutuksista ohjaten tietoa tarvittavin osin omille sidosryhmilleen. Terveys- ja hyvinvointikeskuksella on myös tärinäherkkiä laitteita kuten esimerkiksi hammashoitolan kuvantamisen laitteet ja niidenkään toimivuuteen ei työmaalta saa tulla tärinää tai muuta häiriötä. ”Palvelut nykyisessä terveys- ja hyvinvointikeskuksessa jatkuvat ilman katkoja ja tiivis yhteydenpito pitää huolen siitä, että mahdollisiin muutoksiin ja vaikutuksiin pystytään etukäteen varautumaan. Palveluiden paikka rakennuksessa voi ajoittain muuttua rakentamisen edetessä mutta tiedon tullessa työmaalta hyvissä ajoin, pystymme tiedottamaan asiakkaitamme ja terveys- ja hyvinvointikeskuksen henkilökuntaa muutoksista. Nykyisen rakennuksen muutostöihin liittyvät viikoittaiset työpalaverit varmistavat tiedonkulun ja tiedon ajantasaisuuden palveluiden edustajille”, kertoo Helsingin kaupungin terveys- ja hyvinvointikeskusten projektipäällikkö, kehityslääkäri Lars Rosengren. ”Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskuksen laajennushanke mahdollistaa monialaisten palvelujen tarjoamisen asiakkaille samassa toimipisteessä ja tehostaa oikea-aikaista hoitoon pääsyä. Uudessa terveys- ja hyvinvointikeskuksessa meillä on mahdollisuus tarjota kaupunkilaisille palveluita laajasti yhdessä ja samassa paikassa”, Rosengren jatkaa. Sidosryhmiä on kuunneltu myös asukasilloissa Asukasillat ovat tärkeä yhteistyön muoto ja rakennushankkeessa tärkeä osa ympäristön huomioimista ja kuuntelua. Vuonna 2019 käynnistyneiden asukasiltojen myötä avautui keskustelufoorumi myös Myllypuron rakennushankkeelle. Helsingin kaupungin järjestämissä asukasilloissa on päässyt kysymään rakentamisen suhteen mieltä askarruttavista asioista ja keskustelemaan suoraan niin rakentajien kuin Helsingin kaupungin edustajien kanssa. Asukasilloissa on voinut kysyä niin työmaan vaikutuksista kuin tulevan terveys- ja hyvinvointikeskuksen palveluista. Tavoitteena on koko ajan ollut, että asukkailla on mahdollisimman paljon ajantasaista tietoa tulevista palveluista sekä hankkeen suunnittelun ja toteuttamisen etenemisestä. Asukkaiden aloitteesta Myllypuron metroaseman pääty saa metroasemalta uuden terveys- ja hyvinvointikeskuksen pääsisäänkäynnille asti ulottuvan katteen suojakseen, jotta perille pääsee sateen sattuessa kuivin jaloin.   Metro kulkee katkoitta koko rakentamisen ajan Vaikka työmaa on lähes kiinni metroradassa ja työmaalle asennetaan työmaa edetessä isojakin elementtejä, metroliikennettä ei katkaista rakentamisen aikana. Muutenkin on tärkeää, ettei metron liikennöinnille aiheuteta häiriötä. Työmaata ympäröi ponttipaaluista tehty tukiseinä, jota on yhteensä noin 2000 neliömetriä. Osa tukiseinän porapaaluista on porattu metroradan välittömään läheisyyteen. Metroliikenteessä on taukoa öisin, ja tuolloin radan ollessa jännitteetön, on tehty mm. tämän ponttiseinän paalutustyöt. Matkustajien huomioiminen on saumatonta yhteistyötä rakentajan, HSL:n ja Pääkaupunkiseudun kaupunkiliikenteen kesken. Johtavana ajatuksena matkustajien huomioimisessa on koko hankkeen ajan ollut, että opastetaan kulku aina perille asti. Opasteita on tehty alueelle paljon ja laajasti, mikä on sujunut yhteispelillä mainiosti. HSL:n kanaviin on tullut vain vähän asiakaspalautetta vaikka kulku metroasemalle piteni. Laaja ja huolellinen opastus yhteistyössä toteutettuna on tehnyt matkan metroasemalle sujuvaksi. Tärkeitä tiedonsiirron ja työvaiheiden yhteensovituksen yhteistyöfoorumeita ovat mm. viikkopalaverit työmaan, terveys- ja hyvinvointikeskuksen ja Pääkaupunkiseudun kaupunkiliikenteen kesken. Näin varmistetaan tiedonkulku molempiin suuntiin. Mitä menossa työmaalla nyt? Ennen varsinaisen terveys- ja hyvinvointikeskusrakennuksen rakentamisen käynnistymistä on työmaalta louhittu kiveä ja kaivettu pois maata yhteensä noin 22 000 kiintokuutiota, mikä tarkoittaa sitä, että työmaalta on ajettu noin 1470 kuorma-autollista kiveä ja maata. Maa-ainesta on viety mm. Talma Ski -laskettelurinteeseen ja kiveä jatkojalostettavaksi murskeeksi. Osa aineksesta käytetään täyttöinä työmaalla. Työmaalla on tähän mennessä tehty purku- ja perustustyöt. Purkutöissä on purettu metroaseman vanha lippuhalli. Uusi lippuhalli sijoittuu aikanaan uuden rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen. Parhaillaan työmaalla ovat käynnissä elementtiasennukset ja paikallavalurakenteet kellarikerroksessa. Paikallavaluseiniä ja elementtiasennuksia tehdään metroradan vieressä. Maanpäälliset kerrokset alkavat nousta työmaalla kesän aikana, kun elementtiasennukset maanpinnan tasolla käynnistyvät. Noin 14 000 bruttoneliömetrin laajuinen viisikerroksinen uudisosa rakentuu terveyskeskuksen vanhan osan pohjoispuolelle osittain metrolinjan päälle. Tätä varten metroradan päälle rakennetaan pihakansi, jonka rakenteeseen tulevia metroradan ylittäviä terästukia on nostettu paikoilleen yötyönä. Pihakantta kannattelevien rakenteiden muottien pohjien teko metroradan päällä on käynnissä.   Työmaan etenemistä voi seurata hankkeen työmaasivuilta osoitteesta: www.srv.fi/myllypuron-thk Faktalaatikkoon: · Työmaalla työskentelee tällä hetkellä noin 60 rakentamisen ammattilaista ja sisävalmistusvaiheessa tämä luku kasvaa noin 200:aan. · Laajennusosa on tavoitteena ottaa käyttöön arviolta vuonna 2028. · Laajuus 14 000 bruttoneliömetriä · 5 kerrosta · Rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen sijoittuvat myös metron lippuhalli ja sisäänkäynti · Tavoitteena on koota Myllypuron keskukseen Myllypuron, Vartiokylän, Mellunkylän ja Östersundomin asukkaille monipuoliset terveys- ja hyvinvointipalvelut laajoilla aukioloajoilla. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan Myllypuron keskus tarjoaa seuraavat palvelut vuonna 2028: · Terveysasemapalvelut · Hammashoidon palvelut · Fysioterapia ja toimintaterapia · Ravitsemusterapia ja jalkaterapia · Nuorten ja aikuisten sosiaalipalvelut · Perustason mielenterveys- ja päihdepalvelut · Erikoissairaanhoidon jalkautuvat palvelut (esim. diabeteskeskus) · Ikääntyneiden palveluohjaus · Laboratorio ja röntgen · Kahvila/Ravintola. · Kontulan ja Kivikon terveysasemien palvelut muuttavat uudistettuun Myllypuron rakennukseen vasta, kun koko rakennushanke valmistuu, arviolta vuonna 2028. · Keskus palvelee arviolta 80 000 asukasta vuonna 2035. Lisätietoja: Heli Pulkkinen, viestinnän asiantuntija, SRV, puh. 050 411 0787, heli.pulkkinen@srv.fi Liitteenä olevat kuvat: SRV Jakelu: Tiedotusvälineet www.srv.fi    Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:  Facebook    LinkedIn   Instagram  SRV lyhyesti     SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen,  että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.     Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimintamme keskittyy kasvukeskuksiin Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2025 oli 705,6 miljoonaa euroa. Noin 700 SRV:läisen lisäksi työllistimme noin 2 900 kumppanin verkoston.    SRV – Elämäsi rakentaja  

Uuden sukupolven Valmet DNAe -automaatiojärjestelmä tehostaa Lenzing AG:n kaasukattilatoimintoja Itävallassa

Valmetin pitkäaikainen asiakas Lenzing AG, itävaltalainen liukosellun ja regeneroitujen selluloosakuitujen maailmanlaajuisesti johtava toimija, modernisoi Lenzingin tuotantolaitostaan ja ottaa käyttöön kattavan Valmet DNAe -automaatiojärjestelmän (DCS) laitoksen 1K6-kaasukattilaan. Uusi järjestelmä korvaa käyttöikänsä päähän tulleen kolmannen osapuolen järjestelmän ja tuo käyttöön modernin DNAe-teknologian. Se tarjoaa pitkän aikavälin käytettävyyden, huippuluokan tietoturvan, parannetun luotettavuuden sekä tulevaisuuden tarpeisiin skaalautuvan automaatiojärjestelmän. Kriittisenä järjestelmänä se varmistaa laitoksen turvallisen, suojatun ja suorituskykyisen toiminnan. Valmetilla ja Lenzing AG:lla on pitkäaikainen automaatiokumppanuus, joka ulottuu 1990-luvulle, jolloin sellutehtaalle ja kattiloille toimitettiin ensimmäinen Damatic XDi -automaatiojärjestelmä. Seuraavien vuosikymmenten aikana asennuskanta on kasvanut tasaisesti ja sisältää neljä Valmet DNA -järjestelmällä täysin automatisoitua turbiinia. Yhteistyö on kehittynyt jatkuvasti Valmetin automaatiojärjestelmien sukupolvien mukana. Nyt tämä pitkäaikainen kumppanuus huipentuu uusimpaan Valmet DNAe -järjestelmään, joka edustaa automaatiokehityksen edistyneintä vaihetta. “Pitkäaikainen yhteistyömme Valmetin kanssa perustuu yli 30 vuoden vankkaan kokemukseen, ja nyt se etenee kohti Valmet DNAe -automaatiojärjestelmää. Järjestelmän jatkuva kehittäminen on mahdollistanut laitoksen kunnossapidon ja operatiivisen tehokkuuden parantamisen. 1K6-kattilassa on tuotantoalueen ainoa kolmannen osapuolen automaatiojärjestelmä, ja tavoitteemme on nyt standardoida valvomo Valmetin järjestelmäalustan alle. Tavoitteena on ottaa käyttöön järjestelmä, jolla on mahdollisimman pitkä elinkaari ja uusin teknologia sekä vuosikymmenten yhteistyössä todettu luotettavuus”, sanoo projektipäällikkö Thomas Grabler Lenzing AG:lta. “Olemme ylpeitä voidessamme toimittaa Valmetin uusimman sukupolven DNAe-automaatiojärjestelmän pitkäaikaiselle asiakkaallemme Lenzing AG:lle. On palkitsevaa nähdä asiakkaamme tyytyväisyys ja luottamus teknologiaamme, mikä näkyy automaatiokannan tasaisena kasvuna vuosikymmenten aikana. Luotettavaksi todetun automaatioteknologian lisäksi tiedämme asiakkaan arvostavan läheistä kumppanuutta ja erinomaista palvelua, joita tukevat paikallinen läsnäolomme ja tiivis yhteistyömme. Tälle vankalle perustalle rakentuen uusi DNAe-järjestelmä vahvistaa edelleen laitoksen operatiivista suorituskykyä ja parantaa koko elinkaaren aikaista käytettävyyttä”, sanoo Valmetin Automaatioratkaisut-liiketoiminta-alueen asiakaspalvelupäällikkö Mustafa Began. Valmet toimittaa Valmet DNAe -automaatiojärjestelmän kokonaisratkaisun 1K6-kaasukattilaan Lenzing AG:n selluloosakuitujen tuotantolaitokselle Lenzingissä, Itävallassa. Tilaus sisältyy Valmetin vuoden 2026 toisen neljänneksen tilauksiin. Tilauksen arvoa ei julkisteta. Toimitus luovutetaan asiakkaalle vuoden 2027 ensimmäisen neljänneksen aikana. Tietoa toimituksesta Toimitus sisältää Valmet DNAe Distributed Control System (DCS) -automaatiojärjestelmän  laitoksen 1K6-kaasukattilan valvontaan ja ohjaukseen. Tilaus sisältää myös Valmet DNAe Historian -ratkaisun tiedonhallintaan. Järjestelmä integroidaan saumattomasti laitoksella olevaan Valmetin hajautettuun ohjausjärjestelmään. Kaikki turva-automaatiojärjestelmät perustuvat HIMA-teknologiaan. Valmet DNAe DCS on uuden sukupolven, täysin verkkopohjainen hajautettu automaatiojärjestelmä, joka soveltuu erityisesti toimintakriittiseen energiantuotantoon . Korkea käyttövarmuus ja vahva kyberturvallisuus varmistavat turvallisen ja luotettavan ympärivuorokautisen käytön. Järjestelmä yhdistää prosessinohjauksen, valvonnan ja analytiikan yhdeksi kokonaisuudeksi, mikä tukee joustavaa ja dataohjattua laitoksen suorituskykyä. Tietoa asiakkaasta Lenzing AG on itävaltalainen sellu- ja kuituyhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Lenzingissä, Ylä-Itävallassa. Se on maailman johtava uudistettujen selluloosakuitujen, kuten viskoosin, modaalin ja lyocellin, valmistaja tekstiili-, hygienia- ja teknisiin sovellutuksiin. Lenzingin päätoimipaikka tuottaa vuosittain 358 000 tonnia korkealaatuisia selluloosakuituja sekä 320 000 tonnia puusellua. Laitoksella on korkea paikallisen energiaintegraation aste, jota tukevat merkittävät uusiutuvan energian ja teollisen energiantuotannon kapasiteetit. Tämä kuvastaa vahvaa sitoutumista innovatiivisiin ja tulevaisuuteen suuntautuviin energiaratkaisuihin, jotka tukevat prosessilämmön ja sähkön tuotantoa. VALMET Konserniviestintä Lisätietoja: Mustafa Began, asiakaspalvelupäällikkö, Automaatioratkaisut-liiketoiminta-alue, Valmet, puh. +431 795 52 Valmet kuuluu maailman johtaviin prosessiteollisuutta palveleviin teknologiayhtiöihin. Teemme yhteistyötä asiakkaidemme kanssa koko elinkaaren ajan ja tarjoamme ensiluokkaisia teknologioita ja palveluita sekä toimintakriittisiä automaatio- ja virtauksensäätöratkaisuja. Yli 225 vuoden teollisen kokemuksen sekä asiakkaita lähellä toimivan, 18 500 asiantuntijan maailmanlaajuisen tiimin voimin olemme ainutlaatuisessa asemassa luomassa huomisen uudistavaa teollisuutta. Vuonna 2025 Valmetin liikevaihto oli noin 5,2 miljardia euroa. Pääkonttorimme sijaitsee Espoossa, ja asiantuntijoitamme työskentelee noin 40 maassa eri puolilla maailmaa. Valmetin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Seuraa meitä valmet.fi  | X  | LinkedIn  | Facebook  | YouTube  | Instagram  | Instagram (IR)  Henkilötietojen käsittely 

SRV ja Vantaan kaupunki solmivat puitesopimuksen julkisten rakennusten peruskorjauksista

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE    3.6.2026 KLO 10.00 SRV ja Vantaan kaupunki solmivat puitesopimuksen julkisten rakennusten peruskorjauksista SRV ja Vantaa kaupunki ovat allekirjoittaneet puitesopimuksen Vantaan nykyisten julkisten rakennusten korjauksista ja saneerauksista. Puitesopimus on voimassa kaksi vuotta, jonka jälkeen sitä voidaan ostajan tai molempien osapuolten päätöksellä jatkaa kahdesti. Puitesopimuksen piiriin kuuluvat hankkeet ovat pieniä ja keskisuuria perusparannus- tai peruskorjaushankkeita. Sopimuskaudella hankkeet toteutetaan pääsääntöisesti tavoite- ja kattohintaisina projektinjohtourakkoina. ”Tuomme saneeraus- ja peruskorjaushankkeisiin kokemuksemme useista vaativista kohteista sekä talotekniikkaosaamisemme suunnittelusta toteutukseen. Olemme toteuttaneet viime vuosina useita vastaavanlaisia muutostyöprojekteja pääkaupunkiseudulla omalla korjaushankkeiden tiimillämme”, kertoo SRV:n yksikönjohtaja Kimmo Hyry. Korjausrakentamisen ytimessä on kestävä rakentaminen Kun kiinteistö tarvitsee mittavaa korjausta tai käyttötarkoituksen muutosta, voidaan kiinteistö peruskorjata vastaamaan nykytarpeita. Uudistamalla sisätilat ja rakennuksen talotekniikan parannetaan merkittävästi energiatehokkuutta ja madalletaan hiilijalanjälkeä.  Hankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan kestävän rakentamisen periaatteita sekä jatketaan rakennuksen käyttöikää ja elinkaarta kauas tulevaisuuteen. ”Vantaan kaupunki haluaa pitää kiinteistönsä kunnossa ja tarvitsee luotettavia yhteistyökumppaneita. Aikaisempi vastaava korjausurakointisopimus oli solmittu ainoastaan yhden toimijan kanssa, nyt urakoitsijoita valittiin kolme. Hienoa saada SRV mukaan”, sanoo Vantaan kaupungin tilakeskusjohtaja Pekka Wallenius. Lisätiedot:Kimmo Hyry, yksikönjohtaja, SRV, puh. 0400 158 088, kimmo.hyry@srv.fi   Tii Salmela, viestinnän asiantuntija, SRV, puh. 050 302 2507, tii.salmela@srv.fiPekka Wallenius, tilakeskusjohtaja, Vantaan kaupunki, puh. 040 749 2592, pekka.wallenius@vantaa.fi Jakelu: Tiedotusvälineetwww.srv.fi Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:Facebook    LinkedIn    Instagram  SRV lyhyesti SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.  Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimintamme keskittyy kasvukeskuksiin Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2025 oli 705,6 miljoonaa euroa. Noin 700 SRV:läisen lisäksi työllistimme noin 2 900 kumppanin verkoston.  SRV - Elämäsi rakentaja

Glaston Oyj Abp - Johdon liiketoimet

Glaston Oyj Abp - Johdon liiketoimet____________________________________________IlmoitusvelvollinenNimi: Sandra WickströmAsema: Hallituksen jäsen/varajäsenLiikkeeseenlaskija: Glaston Oyj AbpLEI: 743700V3I7CLI3DJ8L62Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUSViitenumero: 159211/7/6 ____________________________________________Liiketoimen päivämäärä: 2026-06-02Kauppapaikka: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)Instrumenttityyppi: OSAKEISIN: FI4000587340Liiketoimen luonne: OSAKEPALKKION VASTAANOTTAMINEN  Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 12645 Yksikköhinta: 0 EUR  Liiketoimien yhdistetyt tiedot (1): Volyymi: 12645 Keskihinta: 0 EUR  Lisätietoja:Minna Toiviainen, lakiasiainjohtaja, puhelin +358 10 500 500 Glaston lyhyesti Glaston on lasinjalostusteollisuuden innovatiivinen teknologiajohtaja, joka toimittaa laitteita, palveluita ja ratkaisuja arkkitehtuuri-, liikenne-, näyttö- ja aurinkoenergiateollisuuteen. Yhtiö tukee myös uusia teknologioita, joilla integroidaan älyominaisuuksia lasiin. Glaston on sitoutunut tarjoamaan asiakkailleen sekä parasta osaamista että uusinta teknologiaa lasinjalostuksen alalla tarkoituksena rakentaa parempaa tulevaisuutta turvallisempien, älykkäämpien ja energiatehokkaampien lasiratkaisujen avulla. Glastonilla on tuotantoa, palveluita ja myyntipisteitä yhdeksässä maassa. Glastonin osake (GLA1V) noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy, Keskeiset tiedotusvälineet, www.glaston.net

Muutoksia UPM:n johtoryhmässä: Joonas Rauramo UPM Energy -liiketoiminta-alueen johtajaksi

UPM-Kymmene OyjPörssitiedote (Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus)3.6.2026 klo 10.00 Muutoksia UPM:n johtoryhmässä: Joonas Rauramo UPM Energy -liiketoiminta-alueen johtajaksi Joonas Rauramo on nimitetty UPM Energy -liiketoiminta-alueen johtajaksi. Hänestä tulee UPM-konsernin johtoryhmän jäsen, ja hän raportoi toimitusjohtaja Massimo Reynaudolle. Hän aloittaa tehtävässään 1.10.2026, ja hänen toimipaikkansa tulee olemaan Helsinki. Rauramo, s. 1983, siirtyy UPM:ään Coolbrook Oy:stä, jossa hän on toiminut toimitusjohtajana vuodesta 2022 lähtien ja sitä ennen strategiasta ja teollisista kumppanuuksista vastaavana johtajana. Vuosina 2007–2021 hän toimi useissa tehtävissä Fortumissa, viimeksi tuulivoimaliiketoiminnan johtajana ja tuuli- ja aurinkovoiman kehityksestä vastaavana johtajana. Hän on Korkian hallituksen jäsen sekä Kansainvälinen energiajärjestö IEA:n Technology and Innovation Advisory Boardin jäsen. Rauramo on diplomi-insinööri Helsingin teknillisestä korkeakoulusta ja kauppatieteiden maisteri Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta. Hän on Suomen kansalainen. ”Olen iloinen voidessani toivottaa Joonaksen tervetulleeksi UPM:ään. Hän tuo mukanaan laajaa kokemusta sähköntuotannosta ja teollisuuden hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä sekä syvällistä asiantuntemusta energiamarkkinoista, projektien rahoituksesta, yrityskaupoista ja globaalien kumppanuuksien rakentamisesta. Tällainen osaaminen on tärkeää, kun luotettavan, päästöttömän sähkön kysyntä kasvaa jatkuvasti ja energiajärjestelmä käy läpi perusteellisen muutoksen. Joonaksen kanssa jatkamme energialiiketoimintamme kehittämistä ja edistämme siirtymää kohti kestävää ja resilienttiä energiatulevaisuutta”, sanoo Massimo Reynaudo. UPM, Mediasuhteetma-pe klo 9–16puh. 040 588 3284media@upm.com UPMUPM on materiaaliratkaisujen yhtiö. Uusiutuvista kuiduista, kehittyneistä materiaaleista, hiilidioksidipäästöjä vähentävistä ratkaisuista ja painopapereista koostuva portfoliomme uudistaa tuotteita ja kokonaisia arvoketjuja. Vastuullisuustoimintamme on saanut ulkopuolista tunnustusta mm. EcoVadisilta ja Dow Jones kestävän kehityksen indekseiltä. Työllistämme noin 15 100 henkilöä maailmanlaajuisesti, ja vuotuinen liikevaihtomme on noin 9,7 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.UPM – we renew the everydayLue lisää: upm.com (media@upm.com) Seuraa meitäLinkedIn |YouTube |Instagram |#UPM #materialsolutions #WeRenewTheEveryday

Bittiumin analyytikkoseuranta laajenee

Bittium OyjLehdistötiedote Bittiumin analyytikkoseuranta laajenee Bittium Oyj:n lehdistötiedote 3.6.2026 klo 10:00 Bittium Oyj on solminut sopimuksen analyytikkoseurannasta ruotsalaisen Skandinaviska Enskilda Banken AB:n (SEB) kanssa. SEB on julkaissut ensimmäisen analyysinsä ja se on luettavissa osoitteessa https://research.sebgroup.com/corporate/companies/3105/overview. SEB tarjoaa eurooppalaisille sijoittajille Pohjoismaiden johtavien osakeanalyytikoiden tuottamaa omaa ja ajankohtaista tutkimusta. Bittiumin analyytikkona SEBin tiimissä toimii Nikko Ruokangas. ”Meille on tärkeätä vastata sijoittajien tarpeeseen saada monipuolista osakeanalyysiä Bittiumista, ja siksi tavoitteenamme on ollut lisätä Bittiumia seuraavien analyytikoiden määrää. Yhtiötä kohtaan osoitetun kiinnostuksen kasvaessa eri puolilla Eurooppaa laajempi analyytikkoseuranta palvelee entistä paremmin sekä kotimaisia että kasvavaa kansainvälisten sijoittajien joukkoa”, toteaa Bittium Oyj:n toimitusjohtaja Petri Toljamo. Bittiumin osaketta seuraavat ja analysoivat tällä hetkellä myös OP Pohjola, Inderes, Cantor Fitzgerald Europe, Stifel, NuWays AG ja Danske Bank. Lisätietoja Bittiumin analyytikoista on saatavilla osoitteessa: www.bittium.com/fi/sijoittajat/osakkeet-ja-osakkeenomistajat/analyytikot. Ennusteet ja analyysit ovat analyytikoiden itsenäisiä ja puolueettomia näkemyksiä. Bittium ei voi vaikuttaa analyysien sisältöön eikä niissä esitettävän tiedon luotettavuuteen. Sivun tietoja ei tule pitää sijoitusneuvontana. Lisätietoja: Karoliina MalmiViestintä- ja vastuullisuusjohtajaEmail: karoliina.malmi(a)bittium.comPuh. 040 344 2789 Jakelu: Keskeiset tiedotusvälineet Bittium Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja 40 vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja palveluita, tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita sekä korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Bittium tarjoaa asiakkailleen myös terveydenhuollon teknologian tuotteita ja palveluita biosignaalien mittaamiseen kardiologian ja neurofysiologian osa-alueilla. Bittiumin vuoden 2025 liikevaihto oli 119,3 miljoonaa euroa ja liiketulos 19,4 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä. www.bittium.com

Glaston Oyj Abp - Johdon liiketoimet

Glaston Oyj Abp - Johdon liiketoimet____________________________________________IlmoitusvelvollinenNimi: Antti KaunonenAsema: Hallituksen jäsen/varajäsenLiikkeeseenlaskija: Glaston Oyj AbpLEI: 743700V3I7CLI3DJ8L62Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUSViitenumero: 159229/5/4 ____________________________________________Liiketoimen päivämäärä: 2026-06-02Kauppapaikka: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)Instrumenttityyppi: OSAKEISIN: FI4000587340Liiketoimen luonne: OSAKEPALKKION VASTAANOTTAMINEN  Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 12645 Yksikköhinta: 0 EUR  Liiketoimien yhdistetyt tiedot (1): Volyymi: 12645 Keskihinta: 0 EUR  Lisätietoja:Minna Toiviainen, lakiasiainjohtaja, puhelin +358 10 500 500 Glaston lyhyesti Glaston on lasinjalostusteollisuuden innovatiivinen teknologiajohtaja, joka toimittaa laitteita, palveluita ja ratkaisuja arkkitehtuuri-, liikenne-, näyttö- ja aurinkoenergiateollisuuteen. Yhtiö tukee myös uusia teknologioita, joilla integroidaan älyominaisuuksia lasiin. Glaston on sitoutunut tarjoamaan asiakkailleen sekä parasta osaamista että uusinta teknologiaa lasinjalostuksen alalla tarkoituksena rakentaa parempaa tulevaisuutta turvallisempien, älykkäämpien ja energiatehokkaampien lasiratkaisujen avulla. Glastonilla on tuotantoa, palveluita ja myyntipisteitä yhdeksässä maassa. Glastonin osake (GLA1V) noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy, Keskeiset tiedotusvälineet, www.glaston.net

Glaston Oyj Abp - Johdon liiketoimet

Glaston Oyj Abp - Johdon liiketoimet____________________________________________IlmoitusvelvollinenNimi: Arja TalmaAsema: Hallituksen jäsen/varajäsenLiikkeeseenlaskija: Glaston Oyj AbpLEI: 743700V3I7CLI3DJ8L62Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUSViitenumero: 159232/7/7 ____________________________________________Liiketoimen päivämäärä: 2026-06-02Kauppapaikka: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)Instrumenttityyppi: OSAKEISIN: FI4000587340Liiketoimen luonne: OSAKEPALKKION VASTAANOTTAMINEN  Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 12645 Yksikköhinta: 0 EUR  Liiketoimien yhdistetyt tiedot (1): Volyymi: 12645 Keskihinta: 0 EUR Lisätietoja:Minna Toiviainen, lakiasiainjohtaja, puhelin +358 10 500 500 Glaston lyhyesti Glaston on lasinjalostusteollisuuden innovatiivinen teknologiajohtaja, joka toimittaa laitteita, palveluita ja ratkaisuja arkkitehtuuri-, liikenne-, näyttö- ja aurinkoenergiateollisuuteen. Yhtiö tukee myös uusia teknologioita, joilla integroidaan älyominaisuuksia lasiin. Glaston on sitoutunut tarjoamaan asiakkailleen sekä parasta osaamista että uusinta teknologiaa lasinjalostuksen alalla tarkoituksena rakentaa parempaa tulevaisuutta turvallisempien, älykkäämpien ja energiatehokkaampien lasiratkaisujen avulla. Glastonilla on tuotantoa, palveluita ja myyntipisteitä yhdeksässä maassa. Glastonin osake (GLA1V) noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy, Keskeiset tiedotusvälineet, www.glaston.net

SSAB laajentaa teräsjauheen tuotantokapasiteettia Oxelösundissa

Additiivinen valmistus mahdollistaa entistä vahvempien, kevyempien ja kehittyneempien komponenttien kehittämisen samalla, kun materiaalihukka vähenee ja läpimenoajat lyhenevät. Teknologia on kehittynyt pääasiassa prototyyppien ja varaosien valmistuksesta tärkeäksi osaksi teollista tuotantoa, ja kysyntä kasvaa muun muassa puolustus-, ajoneuvo- ja konepajateollisuudessa. Samalla additiivinen valmistus edistää yhteiskunnan ja teollisuuden kriisinkestävyyttä mahdollistamalla joustavamman ja paikallisemman tuotannon, mikä vähentää globaaleihin toimitusketjuihin liittyviä haavoittuvuuksia. ”Lisäämällä SSAB:n valmistuskapasiteettia vahvistamme tarjontaamme additiivisen valmistuksen teräsjauheissa ja parannamme teknologian saatavuutta asiakkaillemme. Näemme kasvavaa kysyntää jauhetuotteillemme, joissa yhdistyvät korkea suorituskyky ja alhaisempi ilmastovaikutus koko arvoketjussa”, sanoo Jesper Vang, SSAB:n Powder Technology -yksikön johtaja. SSAB on kehittänyt omia lujia teräsjauheitaan additiiviseen valmistukseen perustuen 50 vuoden kokemukseen korkean suorituskyvyn terästuotteista, mikä mahdollistaa kevyet mutta erittäin lujat rakenteet. Joissakin sovelluksissa teräsjauhe voi korvata alumiinin kevyenä metallina. Lisäksi teräsjauheita voidaan käyttää ilman jälkikäsittelyyn kuuluvaa lämpökäsittelyä, mikä vähentää riskejä sekä lyhentää läpimenoaikoja ja pienentää kustannuksia. Laitosta laajennetaan yhteistyössä SMS groupin kanssa. Yhtiön teknologia täyttää SSAB:n korkeat vaatimukset tuotantolaitteistolle. Rakentamisen on tarkoitus alkaa tänä vuonna ja tuotannon arvioidaan käynnistyvän vuoden 2028 ensimmäisellä neljänneksellä. Kapasiteetti on 350 tonnia vuodessa, ja laitos työllistää täydessä tuotannossa noin 20 henkilöä. Lisätietoja:Charlotte Lindevall, Head of External Communications, charlotte.lindevall @ ssab.com, puh: +46 703 44 59 73

KONE Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous on hyväksynyt TK Elevator -yrityskauppaan liittyen tehdyt päätösehdotukset

KONE Oyj, pörssitiedote, 3. kesäkuuta 2026 klo 11.45 KONE Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous on hyväksynyt TK Elevator -yrityskauppaan liittyen tehdyt päätösehdotukset KONE Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin Helsingissä 3. kesäkuuta 2026. Yhtiökokous hyväksyi TK Elevator -yrityskauppaan liittyen tehdyt päätösehdotukset: B-sarjan osakkeita koskevan osakeantivaltuutuksen ja hallituksen täydentämisen kahdella uudella jäsenellä. KONE Oyj ("KONE") tiedotti 29. huhtikuuta 2026, että KONE ja Vertical Topco I S.A. ("Myyjä") ovat allekirjoittaneet osakekauppasopimuksen ("Osakekauppasopimus"), jonka mukaan KONE hankkisi Vertical Topco II S.A.:n koko osakekannan ("Järjestely"). Vertical Topco II S.A. omistaa kaikki TK Elevator -konsernin varat ja on Myyjän kokonaan ja suoraan omistama tytäryhtiö. Järjestelyn perusteet, yksityiskohdat ja ehdot on kuvattu Järjestelyä koskevassa pörssitiedotteessa 29. huhtikuuta 2026. Osakekauppasopimuksen mukaan KONEen Myyjälle Järjestelyn toteuttamisen yhteydessä maksettava vastike koostuisi 5 miljardin euron käteisvastikkeen ("Käteisvastike") ja enintään 270 miljoonan uuden KONEen B-sarjan osakkeen osakevastikkeen ("Osakevastike") yhdistelmästä, kuten 29. huhtikuuta 2026 julkaistussa Järjestelyä koskevassa tiedotteessa on tarkemmin kuvattu. Sekä Käteisvastike että Osakevastike ovat alisteisia oikaisuille, ja ne vahvistetaan lopullisesti Järjestelyn toteuttamisen yhteydessä, minkä odotetaan tapahtuvan aikaisintaan vuoden 2027 toisen vuosineljänneksen aikana. Järjestelyn toteuttaminen on ehdollinen sille, että kaikki Osakekauppasopimuksen mukaiset toteuttamisen ehdot sekä Järjestelyn edellyttämiä viranomaislupia koskevat ehdot täyttyvät tai niistä luovutaan.  Osakekauppasopimuksen mukaisesti Myyjällä on Järjestelyn toteuttamispäivästä alkaen oikeus nimittää KONEen hallitukseen kaksi jäsentä, joista toinen toimisi hallituksen toisena varapuheenjohtajana. Myyjän nimitysoikeus vähenee yhteen hallituksen jäseneen, mikäli Myyjän Osakekauppasopimuksen mukaisesti Osakevastikkeena saamien B-sarjan osakkeiden yhteenlaskettu osuus KONEessa, yhdessä tiettyjen sen lähipiiriyhteisöjen sekä suorien ja välillisten osakkeenomistajien kanssa, laskee alle 15 prosenttiin kaikista KONEen osakkeista, ja lakkaa kokonaan, kun Myyjän omistus KONEessa, yhdessä tiettyjen sen lähipiiriyhteisöjen sekä suorien ja välillisten osakkeenomistajien kanssa, Osakekauppasopimuksessa määritetyllä tavalla, laskee alle 10 prosenttiin kaikista KONEen osakkeista. Ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset 3. kesäkuuta 2026 KONE Oyj:n yhtiökokous hyväksyi kaikki sille tehdyt Järjestelyyn liittyvät päätösehdotukset. Yhtiökokous valtuutti ehdotuksen mukaisesti hallituksen päättämään, yhdessä tai useammassa erässä, enintään 270 000 000 uuden KONEen B-sarjan osakkeen antamisesta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu osakeanti). Valtuutusta voidaan käyttää ainoastaan Osakevastikkeen antamiseksi Myyjälle kaikkien Vertical Topco II S.A.:n osakkeiden luovuttamisen yhteydessä KONEelle Osakevastiketta ja Käteisvastiketta vastaan Osakekauppasopimuksen ehtojen mukaisesti. Hallitus valtuutettiin päättämään kaikista muista KONEen B-sarjan osakkeiden antamiseen liittyvistä ehdoista tämän valtuutuksen nojalla, mukaan lukien B-sarjan osakkeiden antamisesta apporttiomaisuutta tai kuittausta vastaan. Valtuutus on voimassa 3. kesäkuuta 2031 saakka, ja valtuutus ei kumoa 5. maaliskuuta 2026 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen hallitukselle myöntämää valtuutusta päättää osakeannista. Yhtiökokous päätti lisäksi ehdotetun mukaisesti, että KONEen hallituksen jäsenten lukumäärä korotetaan kymmeneen (10) ja että hallitukseen valitaan Ranjan Sen ja Bruno Schick uusina hallituksen jäseninä. Päätökset Yhtiön hallituksen jäsenten lukumäärän korottamisesta sekä uusien hallituksen jäsenten valinnasta ovat ehdollisia Järjestelyn toteuttamiselle, eli päätökset tulevat voimaan sinä päivänä, jona Järjestely toteutuu. Varsinaisen yhtiökokouksen 5. maaliskuuta 2026 valitsemat kahdeksan (8) nykyistä hallituksen jäsentä, Banmali Agrawala, Matti Alahuhta, Susan Duinhoven, Marika Fredriksson, Anna Herlin, Antti Herlin, Jussi Herlin ja Timo Ihamuotila, jatkavat tehtävissään seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Lisätiedot:Natalia Valtasaari, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 0204 75 4705 Lähettäjä: KONE Oyj Niina Vilskehallituksen sihteeri Ilkka Haratalousjohtaja KONE yrityksenä Me KONEella uskomme, että meillä on tärkeä rooli kaupunkien tulevaisuuden muokkaamisessa. Olemme yksi alamme johtavista yrityksistä, ja autamme päivittäin kahta miljardia ihmistä liikkumaan turvallisesti, sujuvasti ja saumattomasti älykkäissä ja kestävän kehityksen mukaisissa rakennuksissa ja kaupungeissa. Vuonna 2025 KONEen liikevaihto oli 11,2 miljardia euroa, ja vuoden lopulla KONEella työskenteli reilut 60 000 ihmistä lähes 70 maassa. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.kone.com

Bittium SafeMove® ohjelmistotuotteet yhdistyvät yhtenäiseksi portfolioksi kattamaan turvallisen mobiiliviestinnän koko elinkaaren

Bittium OyjLehdistötiedote Bittium SafeMove® ohjelmistotuotteet yhdistyvät yhtenäiseksi portfolioksi kattamaan turvallisen mobiiliviestinnän koko elinkaaren Bittium Oyj lehdistötiedote 3.6.2026 kello 12:00 Täysin hallittu ja tietoturvallinen alusta salattuun puheeseen, videoon ja tiedostojen jakamiseen, laitteidenhallinta- ja seurantatyökalut mukaan lukien. Suunniteltu puolustusvoimille, hallituksille ja kriittisen infrastruktuurin toimijoille. Bittium on yhdistänyt tietoturvaviestinnän ohjelmistotuotteensa yhdeksi yhtenäiseksi portfolioksi Bittium SafeMove® -brändin alle. Hallituksille, puolustusvoimille ja kriittisen infrastruktuurin toimijoille viesti on selkeä: kaikki tietoturvaviestinnän ominaisuudet ovat nyt saatavilla yhdeltä luotettavalta eurooppalaiselta toimittajalta, ilman riippuvuutta kolmansien osapuolten palveluista. Tänä päivänä viestintäsuvereniteetti on noussut strategiseksi prioriteetiksi, eikä organisaatioilla ole enää varaa tukeutua infrastruktuuriin, jota ne eivät täysin omista tai hallitse. Bittium SafeMove® on rakennettu juuri tämän periaatteen pohjalle. Portfolio kokoaa yhteen neljä ominaisuutta, jotka kattavat koko turvallisen mobiiliviestinnän elinkaaren. Bittium SafeMove® Mobile VPN tarjoaa jatkuvatoimisen, kvanttiturvallisen etäyhteyden ja suojauksen. Bittium SafeMove® Comms mahdollistaa salatun puheen, videoviestinnän ja tiedostojen jaon eri alustoilla siten, että asiakas hallitsee infrastruktuuria täysin eikä mitään tietoa välitetä ulkoisten palvelimien kautta. Bittium SafeMove® EMM huolehtii laite- ja sovellustenhallinnasta koko laitekannassa, ja Bittium SafeMove® Analytics tarjoaa organisaatioille kokonaiskuvan ja suorituskykytiedot, joita tarvitaan toiminnan pitämiseksi käynnissä ilman yllätyksiä. Kaikki toimivat saumattomasti Android-, iOS-, Microsoft Windows- ja Bittiumin omissa Tough Mobile -laitteissa. Organisaation ei tarvitse yhtenäistää laitteistoaan turvatakseen viestintänsä, vaan Bittium SafeMove® toimii käyttötarpeiden mukaan. "Asiakkaat valitsevat Bittiumin, koska he tarvitsevat viestintää, jonka he voivat täysin hallita ja johon he voivat luottaa", toteaa Tommi Kangas, Bittiumin Defence and Security -liiketoimintasegmentin johtaja. "Bittium SafeMove® kokoaa tietoturvaviestinnän ominaisuutemme yhdeksi kokonaisratkaisuksi, joka on helppo ottaa käyttöön, vaivaton hallita ja suunniteltu pitkäaikaiseen käyttöön suvereeneihin ja säänneltyihin ympäristöihin." Bittium on vuosikymmenten ajan toiminut eurooppalaisten hallitusten ja puolustusvoimien kanssa. Bittium SafeMove® on päästä päähän -tietoturvallinen viestintäalusta, joka on suunniteltu alusta alkaen ympäristöihin, joissa luottamuksellisuus ei ole ominaisuus, vaan se on vaatimus. Bittium SafeMove® tarjoaa käyttäjälleen selkeyttä. Yksi portfolio, yksi toimittaja, yksi standardikokonaisuus ja täysi suvereniteetti jokaisessa viestintätilanteessa. Lisätietoja: https://www.bittium.com/defence-security/multi-platform-software/ Bittium on esillä Eurosatory-messuilla, osasto G146, halli 6.  Lisätietoja: Tommi KangasDefence & Security -liiketoimintasegmentin johtaja, BittiumPuh. 040 344 2789 (konserniviestintä)Sähköposti: defence(a)bittium.com Jakelu: Keskeiset tiedotusvälineet  Bittium - Defence & SecurityLuotettuna toimittajana puolustus- ja tietoturvamarkkinoille ja 40 vuoden kokemuksella edistyksellisistä radioviestintäteknologioista tarjoamme uuden sukupolven taistelunkestäviä ja liikkuvia taktisia tiedonsiirtojärjestelmiä puolustusvoimille ja tietoturvallisen viestinnän ratkaisuja valtionhallinnoille ja viranomaisille. Tiedonsiirtoratkaisumme mahdollistavat laajakaistaisen datan ja puheen saumattomasti kaikille joukoille yli aselajien ja puolustushaarojen. Tarjontamme täydentävät mobiililaitteet ja kyberturvaratkaisut, jotka on sertifioitu kansalliselle TL III - (LUOTTAMUKSELLINEN) ja NATO RESTRICTED -tasoille asti. Puolustus- ja tietoturvamarkkinoille toimitettavien tuotteiden ja järjestelmien lisäksi Bittium tarjoaa biosignaalien mittaamiseen ja prosessointiin keskittyviä ratkaisuja sekä tuotekehityspalveluja ja langattomia sulautettuja ratkaisuja. Bittiumin vuoden 2025 liikevaihto oli 119,3 miljoonaa euroa ja liiketulos 19,4 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä. www.bittium.com Seuraa meitä sosiaalisen median kanavissaLinkedIn  X  Instagram  Facebook 

Fiskars Oyj Abp korottaa 50 miljoonalla eurolla vuonna 2028 erääntyvää joukkovelkakirjalainaa

Fiskars Oyj Abp               Pörssitiedote                  3.6.2026 klo 12.30 Fiskars Oyj Abp korottaa 50 miljoonalla eurolla vuonna 2028 erääntyvää joukkovelkakirjalainaa Fiskars Oyj Abp laskee 10.6.2026 liikkeeseen lisäliikkeeseenlaskuna 50 miljoonan euron arvosta joukkovelkakirjalainaa. Liikkeeseenlasku toteutetaan private placementina ja korotuksena 200 miljoonan euron suuruiseen vuonna 2028 erääntyvään vastuullisuustavoitteisiin sidottuun vakuudettomaan joukkovelkakirjalainaan (ISIN FI4000561949), jolle maksetaan lähtökohtaisesti kiinteää 5,125 prosentin vuotuista korkoa. Lisäliikkeeseenlaskun liikkeeseenlaskuhinta on 101,611 %. Liikkeeseenlaskusta saadut varat käytetään olemassa olevan velan uudelleenrahoitukseen, velkasalkun tasapainottamiseen sekä yleisiin yritysrahoitustarpeisiin. OP Yrityspankki toimi joukkovelkakirjan liikkeeseenlaskun järjestäjänä. FISKARS OYJ ABP Lisätietoja:Kaisa Vuorinen, VP, rahoitus ja riskienhallinta, puh. +358 50 327 9095 Fiskars-konserni lyhyesti Fiskars-konserni (FSKRS, Nasdaq Helsinki) on globaali yhtiö, jonka designvetoiset brändit ovat läsnä kodeissa, puutarhoissa ja ulkoillessa. Vuodesta 1649 lähtien olemme suunnitelleet ajattomia, toimivia ja kauniita tuotteita, edistäen samalla innovaatioita ja kestävää kasvua. Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 1,1 miljardia euroa ja meillä oli noin 6 600 työntekijää. Meillä on kaksi liiketoiminta-aluetta, Vita ja Fiskars. Vita-liiketoiminta-alue tarjoaa korkealuokkaista designia kodintuotteiden sekä korujen kategorioissa. Sen haluttuihin brändeihin kuuluvat muun muassa Georg Jensen, Royal Copenhagen, Wedgwood, Moomin Arabia, Iittala ja Waterford. Vuonna 2025 Vita-liiketoiminta-alueen raportoitu liikevaihto oli 613 miljoonaa euroa ja sillä oli noin 5 000 työntekijää. Fiskars-liiketoiminta-alue tarjoaa toiminnallisia innovaatioita puutarha- ja ulkoilukategorioissa, askartelu- ja saksikategoriassa sekä ruoanlaittokategoriassa. Brändeihin kuuluvat Fiskars ja Gerber. Vuonna 2025 Fiskars-liiketoiminta-alueen liikevaihto oli 522 miljoonaa euroa ja sillä oli noin 1 300 työntekijää.   Lue lisää: www.fiskarsgroup.com/fi Tärkeitä tietoja Tässä tiedotteessa olevia tietoja ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti sellaisissa maissa tai tällaisiin maihin tai muutoin olosuhteissa, joissa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Tähän tiedotteeseen sisältyviä tietoja ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa joukkovelkakirjalainaa, eikä joukkovelkakirjalainaa myydä maissa, joissa joukkovelkakirjalainan tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen sen rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevaa poikkeusta tai muun kyseisten maiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa. Joukkovelkakirjalainaa ei ole rekisteröity eikä rekisteröidä Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain eikä minkään Yhdysvaltain osavaltion tai muun oikeudenkäyttöalueen arvopaperilakien mukaisesti. Joukkovelkakirjalainaa ei saa tarjota, myydä, pantata tai muutoin siirtää suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai kenenkään yhdysvaltalaisen henkilön (kuten määritelty Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain Regulation S -säännöksessä) lukuun tai hyväksi.

Tokmanni Group Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9. luvun 10. pykälän mukainen ilmoitus (The Goldman Sachs Group, Inc.)

Tokmanni Group Oyj on vastaanottanut 3.6.2026 The Goldman Sachs Group, Inc.:ltä Arvopaperimarkkinalain 9. luvun 5. pykälän mukaisen ilmoituksen, jonka mukaisesti The Goldman Sachs Group, Inc.:n omistus rahoitusvälineiden kautta sekä yhteenlaskettu omistusosuus Tokmanni Group Oyj:n osakkeista ja äänistä ylitti 5 %:n rajan 1.6.2026 tehtyjen osakekauppojen seurauksena. The Goldman Sachs Group, Inc.:n ja sen määräysvallassa olevien yritysten ja rahastojen yhteenlaskettu omistusosuus kasvoi 3 158 503 osakkeeseen, mikä vastaa 5,37 % Tokmanni Group Oyj:n osake- ja äänimäärästä. Omistus rahoitusvälineiden kautta laski 2 362 381 osakkeeseen, mikä vastaa 4,01 % Tokmanni Group Oyj:n osake- ja äänimäärästä. Liputusvelvollisen (liputusvelvollisten) osuus: % osakkeista % osakkeista Yhteen- Kohdeyhtiön ja äänistä ja äänistä laskettu osakkeiden (A:n yhteis rahoitusväli %-osuus (A+B) ja äänten - - kokonais- määrä) neiden määrä kautta (B:n yhteismäärä)Osuus liputusrajan 1,35 % 4,01 % 5,37 % 58 868 752saavuttamisen tairikkoutumisenjälkeenEdellisessä 0,71 % 4.28 % 4,99 %liputusilmoi-tuksessailmoitettu osuus Tiedot omistus- ja ääniosuudesta liputusrajan saavuttamisen tai rikkoutumisen jälkeen: A: Osakkeet ja äänet: Osakesarja/ Osakkeiden ja äänten lukumäärä Osakkeiden ja äänten %-osuusosakelajiISIN-koodi Suora Välillinen Suora Välillinen (AML 9:5) (AML 9:6 ja 9:7) (AML 9:5) (AML 9:6 ja 9:7)FI4000197934 796 122 1,35 % A yhteensä 796 122 1,35 % B: AML:n 9 luvun 6 a §:ssä tarkoitetut rahoitusvälineet: Rahoitus- Eräpäivä Toteutus Toimitustapa Osakkeiden ja Osakkeiden ja välineen - (osakeomistus äänten äänten %-osuus luonne aika / nettoarvon lukumäärä tilitys)Securities Avoin Osakeomistus 1 073 929 1,82 % Lending Swap 07/03/202 Cash  236 377 0,40 % 9 Swap 08/05/202 Cash  233 686 0,40 % 9 Swap 07/03/202 Cash  210 820 0,36 % 9 Swap 08/05/202 Cash  199 034 0,34 % 9 Swap 14/11/203 Cash  183 845 0,31 % 5 Swap 08/05/202 Cash  60 618 0,10 % 9 Swap 05/12/203 Cash  37 506 0,06 % 0 Swap 21/04/203 Cash  33 909 0,06 % 6 Swap 08/05/202 Cash  33 218 0,06 % 9 Swap 26/05/203 Cash  27 515 0,05 % 6 Swap 26/05/203 Cash  20 153 0,03 % 6 Swap 25/02/203 Cash  4 172 0,01 % 6 Swap 29/05/202 Cash  3 539 0,01 % 9 Swap 17/08/202 Cash  2 671 0,00 % 6 Swap 17/08/202 Cash  1 387 0,00 % 6 Swap 26/06/202 Cash  1 0,00 % 6 B yhteensä 2 362 381 4,01 % Koko määräysvaltaketju (ylintä määräysvaltaa käyttävästä luonnollisesta henkilöstä tai oikeushenkilöstä alkaen), jonka kautta osakkeita, äänioikeuksia, tai rahoitusvälineitä hallitaan: Nimi % osakkeist % osakkeista ja Molemmat a äänistä yhteensä ja äänistä rahoitusvälineiden kauttaThe Goldman Sachs Group,Inc.Goldman Sachs (UK)L.L.C.Goldman Sachs Group UKLimitedGoldman SachsInternational The Goldman Sachs Group,Inc.GSAM Holdings LLCGoldman Sachs AssetManagement, L.P. The Goldman Sachs Group,Inc.Goldman Sachs & Co. LLC The Goldman Sachs Group,Inc.GSAM Holdings LLCGoldman Sachs AssetManagement Holdings LLCGoldman Sachs AssetManagement UK Holdings ILtdGoldman Sachs AssetManagement UK HoldingsIILtdGoldman Sachs AssetManagement Holdings IB.V. /Goldman Sachs AssetManagement Holdings IIB.V.Goldman Sachs AssetManagement Holdings B.V.Goldman Sachs AssetManagement InternationalHoldings B.V.Goldman Sachs AssetManagement B.V. The Goldman Sachs Group,Inc.Goldman Sachs Bank USAGoldman Sachs BankEurope SE The Goldman Sachs Group,Inc.GSAM Holdings LLCGSAMI Holdings I LLCGSAMI Holdings II LtdGoldman Sachs AssetManagement InternationalHoldings LtdGoldman Sachs AssetManagement International Lisätietoja Maarit Mikkonen, sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö, puh. 040 562 2282, maarit.mikkonen(at)tokmanni.fi Tokmanni-konserni lyhyesti Tokmanni Group Oyj on yksi Pohjoismaiden johtavista halpakauppakonserneista. Yli 6 000 kaupan alan ammattilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman pohjoismaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Yli 390:n Tokmanni-, Dollarstore-, Big Dollar -, Click Shoes- ja Shoe House -myymälänsä sekä verkkokauppojensa ansiosta Tokmanni-konserni on aina lähellä palvelemassa asiakkaitaan. Lisäksi Tokmanni -konsernilla on ollut yksinoikeus myydä SPAR-tuotteita ja hyödyntää SPAR-brändiä Suomessa vuodesta 2025 lähtien. Vuonna 2025 Tokmanni-konsernin liikevaihto oli 1 728 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 85 miljoonaa euroa. Tokmanni Group Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle. Jakelu Nasdaq HelsinkiKeskeiset tiedotusvälineet

Käsin valmistettua luksusta superauton suorituskyvyllä: uusi Flying Spur

Bentley Motors on esittellyt uusimman sukupolven Flying Spurin. Se asettaa jälleen kerran mittapuun neljäovisille sedan-malleille tinkimättömällä käsityönä valmistetulla luksuksella ja superauton suorituskyvyllä. Bentleyn luokkansa johtavien V8‑hybridivoimalinjojen ympärille rakennettu uusin Flying Spur saa raikkaan ulkomuodon, jossa korostuvat selkeät, modernit ja yhtenäiset pinnat sekä yksittäiset etuajovalot – ensimmäistä kertaa Bentleyn sedan-mallissa sitten vuoden 1962. Samalla Flying Spurin muotoilun DNA asettuu samalle linjalle neljännen sukupolven Continental GT -malliston kanssa. Jäähdyttimen säleikkö on nyt integroitu etupuskuriin, yksittäisiä ajovaloja on tarjolla kahtena versiona mallista riippuen ja lokasuojan ilmanottoaukko korvautuu puhtaalla, sileällä etulokasuojalla, jossa symbolit sijaitsevat etupyörän takana. Takana uusi tavaratilan kansi kehittää aiempaa muotoilua virtaavilla pinnoilla ja selkeillä linjoilla, joita täydentävät uudet takavalot sekä korinvärinen rekisterikilven kehys. Ulkomuutokset viimeistelevät uudet 22 tuuman vannevaihtoehdot, saatavilla lisävarusteena sekä Azure- että S-malleihin. Uuden Flying Spurin tuotanto käynnistyy Bentleyn kotipaikassa Crewe’ssa syyskuussa 2026. Uusin Flying Spur merkitsee myös S‑mallin paluuta, tarjoten suorituskykypainotteisen version näyttävällä sporttisella estetiikalla. Suositun Continental GT S -mallin pohjalta se sisältää Bentleyn Performance Active -alustarakenteen sekä suorituskykyisen hybridivoimalinjan, jotka takaavat poikkeuksellisen ajodynamiikan. Uusi Flying Spur S on tähän mennessä tehokkain, tuottaen tehoa 680 hv ja vääntöä 930 Nm – lähes 20 prosenttia enemmän kuin mikään aiempi Flying Spur S -malli – ja se sisältää myös elektronisen tasauspyörästön lukon (eLSD). S-mallin paluun myötä istuinvaihtoehtojen määrä kasvaa viiteen, joista jokainen vaatii 12 tuntia käsityötä. Uritettujen tai kehittyneiden tikattujen verhoilujen ansiosta Bentleyn viimeistelyasiantuntijat ovat pystyneet luomaan poikkeuksellisen istuinmukavuuden. ”Virtuoso Collection” on puolestaan eksklusiivinen mallisto, jossa yhdistyvät Naim for Mulliner -äänentoistojärjestelmä, hienostuneet materiaalit, ainutlaatuinen kirjonta sekä Champagne Gold -korostukset, jotka ovat inspiroituneet huippuluokan musiikkitaiteesta. Tämä mallisto on saatavilla koko Bentley-mallistoon kolmessa teemassa – Soprano, Tenor ja Bass – kevyen rauhallisista sisätiloista tummempiin ja dramaattisempiin toteutuksiin. Champagne Gold -yksityiskohdat ulottuvat sekä ulko- että sisätiloihin, mukaan lukien siipilogot, pakoputken päät, malliston symbolit ja jopa kullanreunainen avain. Dark Teal on uusin ulkoväri. Se on upea metallinsininen keskisävy vihreillä vivahteilla, tuoden palettiin modernin, hienostuneen ja luonnosta inspiroituneen vaihtoehdon. Hienovaraiset metallihiutaleet lisäävät syvyyttä ja korostavat muotokieltä pinnoissa. Yksityiskohtaisemmin: Flying Spur S tekee paluun S-mallit on suunnattu selkeästi suorituskykyä arvostavalle kuljettajalle. Neljännen sukupolven Flying Spur S -mallit ovat nopeimmat ja tehokkaimmat S‑tunnusta kantaneet versiot. 680 hv ja 930 Nm tekevät uuden mallin suorituskykyisestä hybridivoimalinjasta 130 hv tehokkaamman kuin edellisen sukupolven Flying Spur S:ssä. Auto kiihtyy 0–100 km/h vain 3,7 sekunnissa ja  saavuttaa huippunopeuden 307 km/h. Tätä edistynyttä voimalinjaa täydentää alustarakenne, joka on toistaiseksi saatavilla vain Speed- ja Mulliner-malleihin. Bentleyn Performance Active -alustarakenne sisältää aktiivisen nelivedon, kaksoisventtiilivaimentimet, momentin jaon (etu-taka sekä akselien välillä), 48 voltin Bentley Dynamic Ride -aktiivisen kallistuksenvakautuksen sekä uuden sukupolven ESC-ohjauksen. Flying Spur S:ssä tämä sisältää ensimmäistä kertaa myös elektronisen tasauspyörästön lukon. Kyseessä on Bentleyn kehittynein ja kuljettajalähtöisin nelivoinen alustaratkaisu. S-mallien sporttinen luonne erottuu jo ensisilmäyksellä. Blackline Specification tuo ilmeeseen tumman etupuskurin alaosan, kiiltävän mustat matrix-säleiköt sekä mustat Bentley-siipilogot ja BENTLEY-kirjaimet, luoden määrätietoisen ja voimakkaan vaikutelman. Ulkonäköä täydentävät Beluga Black -väriset peilikotelot ja helmalevikkeet. Tummasävyiset täys-led-matriisiajovalot Bentleyn Precision Design -yksityiskohdilla ovat ominaisuus, joka on jaettu vain Flying Spur Speedin kanssa. Takana S-malliin kuuluvat tummennetut takavalot ja urheilupakoputken päät. Täydellinen Flying Spur audiofaneille Alun perin Batur-mallia varten kehitetty, noin 29 000 euron lisähintainen (ilman veroja) Naim for Mulliner -järjestelmä on nyt suunniteltu Virtuoso Collection -mallistoa varten. Se tuo tullessaan Bentleyn tähän mennessä vaikuttavimman äänikokemuksen. Yli 15 vuotta kestäneen yhteistyön ja tuhansien kehitystuntien jälkeen oli luontevaa hyödyntää oppeja ja luoda huipputason äänentoistojärjestelmä myös muihin Bentley-malleihin. Ainutlaatuinen Naim for Mulliner -järjestelmä käyttää 21 kaiutinta, tarjoten poikkeuksellisen tarkkuuden ja laajennetun taajuusvasteen ilman yksityiskohtien katoamista. Kaiuttimet pohjautuvat Focal Grand Utopia -malliin, ja keskiäänialue sekä diskantit käyttävät patentoituja M-profiilikartioita. Yksiosainen rakenne ilman keskikupua yhdistää ideaalisti kolme kriittistä ominaisuutta: vakauden, keveyden ja vaimennuksen. Tämä mahdollistaa erittäin lineaarisen taajuusvasteen, alhaisen särön ja paremman äänen leviämisen. Lopputuloksena on äärimmäisen yksityiskohtainen ja realistinen kuuntelukokemus. Markkinoilletulo Uusi Flying Spur on nyt tilattavissa myös Suomessa, ja ensimmäiset autot saapuvat vuoden 2026 viimeisellä neljänneksellä.

Kasvun ketjureaktio käyntiin – VTT julkisti uuden strategiansa

VTT keskittyy vauhdittamaan startup-kentän kasvua, uudistamaan toimialoja ja vahvistamaan yhteiskunnan resilienssiä. Kasvun aikaansaamiseksi VTT panostaa erityisesti tutkimuksen kaupallistamiseen ja sen nopeuttamiseen. Tavoitteena on lisätä tutkimus- ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuutta.”Meidän tehtävämme on kehittää huipputeknologiaa ja muuttaa se asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa kasvuksi. Kun osaamisemme muuttuu kaupallisiksi innovaatioiksi, suomalaiset yritykset kasvavat – ja kun suomalaiset yritykset kasvavat, Suomi kasvaa”, VTT:n toimitusjohtaja Kalle Härkki sanoo.Startupit luovat innovaatioiden avulla uutta kansainvälistä liiketoimintaa, ja siksi ne ovat VTT:n strategian ytimessä. VTT tukee kasvuyrityksiä tarjoamalla niille osaamista, IP:tä ja kehitysympäristöt, joiden avulla voi rakentaa kansainvälisesti kilpailukykyisiä huippuyrityksiä.Suomen kasvu syntyy myös liike-elämän uudistumisesta. VTT auttaa yrityksiä nopeuttamaan kehitystä lyhentämällä matkaa ideasta pilotointiin, pilotoinnista tuotantoon ja teknologiasta kohti käyttöä. VTT vahvistaa innovaatioiden avulla Suomen resilienssiä. VTT:n rooli puolustus- ja kaksikäyttöteknologioissa kasvaa, ja VTT:n tutkimus on keskeisessä asemassa myös muilla resilienssin osa-alueilla, kuten energiajärjestelmän kehittämisessä.VTT tähtää valituilla teknologia-alueilla globaaliin kilpailukykyynVTT panostaa teknologia-alueisiin, joille syntyvät tulevaisuuden markkinat. Näitä ovat kvanttiteknologia, mikroelektroniikka, älykkäät järjestelmät, teollinen bioteknologia, kestävät materiaalit, puhtaat prosessit ja tulevaisuuden energiaratkaisut.VTT kasvattaa osaamistaan muun muassa tekemällä kansainvälistä yhteistyötä johtavien kumppaneiden ja huippuekosysteemien kanssa. Vahvan ja kasvavan osaamisen ansiosta VTT pystyy tuottamaan tutkimusta ja teknologiaa, joka on kansainvälisesti kilpailukykyistä. VTT:n asiantuntijat vievät syväteknologista osaamista suomalaisiin yrityksiin. Näin osaaminen vahvistaa paitsi yrityksiä ja teknologioita, myös koko Suomen osaamispohjaa.Uuden strategian keskeinen viesti on Härkin mukaan selvä: ”Tulevaisuudessa menestyvät ne, jotka onnistuvat muuttamaan huipputeknologian nopeasti liiketoiminnaksi. Tähän Suomi tarvitsee tutkimusta, innovaatioita ja yhteistyötä.” Lisätietoa VTT:n strategiasta https://www.vttresearch.com/fi/tietoa-meista/strategiamme 

Tokmanni juhlistaa uudistunutta myymäläänsä Vantaan Tammistossa – Tarjolla nyt Tokmanni-myymälöiden laajin valikoima kodin kunnostukseen ja autoiluun liittyviä tuotteita

Kuvan Vantaan Tammiston Tokmanni-myymälä on saanut valikoimiinsa merkittävästi aiempaa laajemmin erilaisia kodin kunnostukseen ja autoiluun liittyviä tuotteita, kuten sähkötyökaluja. Tokmanni-halpakauppaketju  juhlistaa uudistunutta myymäläänsä Vantaan Tammistossa  torstaina 4.6.2026 klo 8 alkaen. Juhlien syynä ovat uudistukset, joiden ansiosta Tokmanni-myymälän kodin kunnostukseen ja autoiluun liittyvät tuotevalikoimat ovat kasvaneet huomattavasti. Samalla näiden tuoteryhmien hyllytila on kaksinkertaistunut. Yhdessä asiakkaiden kanssa vietettävissä myymäläavajaisissa on tarjolla paitsi runsaasti avajaistarjouksia  myös tuotelahjoja sisältäviä yllätysämpäreitä. Aamupäivästä alkaen tarjolla on myös makkaraa. Jatkossa Vantaan Tammiston Tokmanni-myymälän asiakkaille on tarjolla maamme Tokmanni-myymälöiden laajin valikoima erilaisia remontointiin, rakentamiseen ja autoiluun liittyviä tuotteita. Yli 2 000 uuden tuotteen joukossa on paljon sellaista, jota ei ole myynnissä missään muussa Tokmanni-myymälässä, kyseisten tuotteiden tuoteryhmäpäällikkö Markus Alitalo painottaa. – Tarjolla on runsaasti uutuuksia hyvin monenlaisiin tee-se-itse-projekteihin. Kaikkein eniten tuotevalikoimamme ovat kasvaneet lukuisten eri brändien sähkötyökaluissa, LVI-tarvikkeissa sekä maalaukseen ja valaistukseen liittyvissä tuoteryhmissä. Myös esimerkiksi kilotavarana myytävien, monenlaisiin kiinnitystarpeisiin soveltuvien rakennusruuvien, pulttien ja muttereiden valikoima on kasvanut huomattavasti, hän kertoo. – Laajentunut tuotetarjontamme palvelee remontoimisesta, rakentamisesta ja autoilusta kiinnostuneita asiakkaitamme merkittävästi aiempaa paremmin. Jotta entistäkin kattavampi tuotetarjonta on saatu hyvin esille, on remontoinnin, rakentamisen ja autoilun tuotteiden myyntialue kaksinkertaistunut. Lisätilan ohella ostamista on helpotettu esimerkiksi uudistamalla hyllyjärjestystä ja tuotteiden ja tuoteryhmien esillepanoja. Laajentunut tuotevalikoima tekee Vantaan Tammiston Tokmanni-myymälästä entistäkin monipuolisen ostospaikan. Myymälässä on jo ennestään myyty erittäin kattavasti esimerkiksi sisustamiseen, pukeutumiseen, pesu- ja puhdistusaineisiin, kodin kunnostamiseen, eri sesonkeihin sekä kauneuteen, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tuotteita. Myymälän tarjontaan kuuluvat jatkossakin shop-in-shop-osastot Tokmanni-konserniin  kuuluvilta kenkäkauppaketju Click Shoesilta  ja lifestylebrändi Minyltä . Asiakaspalvelusta Vantaan Tammiston Tokmanni-myymälässä huolehtii noin 30 kaupan alan ammattilaista myymäläpäällikkö Jani Kolarin johdolla. Myymälä on avoinna arkisin klo 8–21, lauantaisin klo 8–20 ja sunnuntaisin klo 10–19. Myymälän osoite on Nilsaksentie 2, 01510 Vantaa. Vantaan Tammiston Tokmanni-myymälässä on tarjolla erittäin kattavasti esimerkiksi kodin kunnostukseen liittyvää tuotevalikoimaa. Avajaistarjouksia ja tuotelahjoja sisältäviä yllätysämpäreitä tokmannimaiseen tapaan Tokmanni juhlistaa myymälöitään runsain avajaistarjouksin. Vantaan Tammistossa avajaistarjoukset  ovat voimassa torstaista sunnuntaihin 4.–7.6.2026. Lisäksi Tammiston Tokmannin henkilökunta jakaa 500 maankuulua, erilaisia tuotelahjoja sisältävää yllätysämpäriä torstain 4.6. myymäläavajaisten ensimmäisille asiakkaille. Yllätysämpäreistä kahdesta löytyy myös 50 euron arvoinen lahjakortti Tokmannille. Lisäksi avajaistorstaina klo 10 alkaen myymälässä on makkaratarjoilu 500 ensimmäiselle asiakkaalle. Tokmanni-konsernin myymäläverkosto kasvaa ja uudistuu Tokmanni-konserni  omistaa Tokmanni-halpakauppaketjun , Click Shoes -kenkäkauppaketjun  ja Shoe House -kenkäkaupan Suomessa, Dollarstore-halpakauppaketjun  Ruotsissa sekä Big Dollar -halpakauppaketjun  Tanskassa. Tokmanni-myymälöistä viisi palvelee asiakkaitaan Tokmannin ja EUROSPAR-supermarketin yhteisen Tokmanni-EUROSPAR-myymäläkokonaisuuden laajuudella. Suomessa konserni palvelee asiakkaitaan myös Tokmanni-  ja Click Shoes -verkkokauppojensa  avulla. Tokmanni-konserni on julkaissut avaavansa runsaasti uusia myymälöitä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa tänäkin vuonna. Jo julkaistuista uusista myymälöistä kaksi on Tokmanni-myymälöitä. Ähtärissä myymäläavajaisia vietetään tässä kuussa ja Vantaan Kivistössä tämän vuoden loppupuolella. Ruotsissa seuraavaa uutta Dollarstore-myymälää juhlitaan Kiirunassa torstaina 4. kesäkuuta, eli samaan aikaan Vantaan Tammiston Tokmanni-myymälän remonttiavajaisten kanssa. Tanskassa seuraavia myymäläavajaisia kaavaillaan Hadersleviin ensi syksylle.Tutustu Tokmanni-konsernin myymäläverkoston merkittävimpiin muutoksiin viime vuosilta sekä julkaistuihin, lähitulevaisuutta koskeviin muutoksiin osoitteessa tokmannigroup.com/sijoittajat/tokmanni-konserni-sijoituskohteena/myymalaverkoston-kehitys.TOKMANNILisätietoja:Harri Koponenmyymäläverkosto- ja konseptijohtajaTokmannipuh. 020 728 6030harri.koponen(at)tokmanni.fiMaarit Mikkonensijoittajasuhde- ja viestintäpäällikköTokmannipuh. 040 562 2282maarit.mikkonen(at)tokmanni.fi020 7 -alkuiseen numeroon soittaessa puhelun hinta on operaattorisi liittymäsopimuksen mukainen pvm/mpm (paikallisverkkomaksu tai matkapuhelinmaksu). Ulkomailta soitettu puhelu maksaa normaalin ulkomaanpuhelun hinnan liittymäsopimuksen mukaisesti.Tokmanni Group Oyj on yksi Pohjoismaiden johtavista halpakauppakonserneista. Yli 6 000 kaupan alan ammattilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman pohjoismaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Yli 390:n Tokmanni-, Dollarstore-, Big Dollar-, Click Shoes- ja Shoe House -myymälänsä sekä verkkokauppojensa ansiosta Tokmanni-konserni on aina lähellä palvelemassa asiakkaitaan. Lisäksi Tokmanni-konsernilla on ollut yksinoikeus myydä SPAR-tuotteita ja hyödyntää SPAR-brändiä Suomessa vuodesta 2025 lähtien. Vuonna 2025 Tokmanni-konsernin liikevaihto oli 1 728 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 85 miljoonaa euroa. Tokmanni Group Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.

Kysely: Vain 6 % ei grillaa kesällä – cheddar on nyt trendimaku

Grillaaminen kuuluu suomalaisten kesään. K-ryhmän tuoreen kyselyn mukaan lähes kaikki grillaavat, sillä vain kuusi prosenttia vastaajista ilmoitti, että ei grillaa mitään. Grilliin päätyvät tutut suosikit eli makkarat tai nakit (77 %), liha (65 %) ja vihannekset (64 %). Kanaa grillaa yli puolet vastaajista (59 %). Se on suosittu valinta erityisesti lapsiperheiden keskuudessa, joista kolme neljästä (73 %) vastasi grillaavansa kanaa.   Makkaroista ja nakeista maistuvat yhtä lailla perinteiset maustamattomat versiot (64 %) kuin maustetutkin vaihtoehdot (62 %). Eläkeläiset suosivat hieman muita enemmän artesaanimakkaroita (35 %). Maustamattomia makkaroita ja nakkeja nautitaan maakunnista eniten Lapissa ja Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savossa.   Makkara maistuu erityisesti itäisessä Suomessa – maustamattomana tai juustoisena   Erilaisten juustomakkaroiden ja -nakkien suosio jatkuu. Esimerkiksi cheddar-makkaroiden suosio näyttää viime vuoden tapaan jatkuvan K-ryhmän myyntidatan mukaan tänäkin kesänä. Erilaisten cheddar-makkaroiden ja -nakkien euromääräinen myynti kehittyi tämän vuoden huhti–toukokuussa yli 67 prosenttia. Kiinnostavaa on, että juustomakkaroita ja -nakkeja ostetaan eniten Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa sekä Kainuussa. Näissä samoissa maakunnissa ylikorostuu myös maustamattomien makkaroiden ja nakkien myynti. Itäinen Suomi vaikuttaakin olevan ylipäätään makkara- ja nakkikansaa.   Makkaran tai nakin kylkeen ehdoton lisuke vuodesta toiseen on sinappi (56 %), erityisesti aikuistalouksissa. Niitä sujautetaan hot dog -sämpylöiden väliin, sillä K-ryhmän myyntidatan mukaan niiden euromääräinen myynti kasvoi huhti–toukokuussa 2026 lähes yhdeksän prosenttia.  ”Suomalaiset grillaavat innokkaasti ja haluammekin tarjota monenlaista grillattavaa eri tilanteisiin ja erilaisille kukkaroille. Siksi K-kaupoista löytyy esimerkiksi Pirkka Grillaa -sarja, johon kuuluu lähes 70 erilaista tuotetta”, kertoo Keskon tavarakaupan ja vastuullisuuden johtaja Harri Hovi.   Kasvisten sesonkiaika innostaa grillaamaan  Grillatut vihannekset maistuvat eniten 25–34-vuotiaille, joista jopa 81 prosenttia kertoi grillaavansa niitä. Kyselyn perusteella suomalaisten lempigrillivihannekset ovat vakiintuneet: kärjessä keikkuvat samat suosikit kuin K-ryhmän viime vuoden kyselyn tulosten mukaan. Nämä ovat maissi (73 %), paprika (64 %) sekä sienet ja kesäkurpitsa (62 %). Suosittuja ovat myös sipuli (59 %), tomaatti (55 %) ja perunat (55 %). Sukupuolten välillä ei havaittu suuria eroja vihannesten grillauksessa.  Keskon hedelmistä ja vihanneksista vastaava osto- ja myyntipäällikkö Liisa Eronen arvelee, että tiettyjen grillivihannesten suosion taustalla on todennäköisesti helppous. Niitä ei tarvitse juurikaan valmistella ennen grillausta ja ne kypsyvät melko nopeasti.   ”Vaikka samat vihannekset pitävät pintansa vuodesta toiseen, kasvisten joukosta löytää helposti uutta grilliin. Tänä kesänä kannattaa kokeilla vaikkapa varsiparsakaalia, jota löytyy K-kaupoista alkukesällä ulkomaalaisena. Heinäkuussa saamme valikoimiin myös kotimaisia varsiparsakaaleja”, suosittelee Eronen.   Lähteet: Kyselytutkimus K-Kylä-asiakasyhteisössä toukokuussa 2026, johon vastasi 748 ihmistä sekä kyselytutkimus K-Kylä-asiakasyhteisössä toukokuussa 2025, johon vastasi 703 ihmistä. 

OP Pohjola ja Ilmarinen: 300 miljoonaa euroa vauhdittamaan pk-yritysten kasvua ja investointeja Suomessa

OP Pohjola ja Ilmarinen aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on parantaa suomalaisten pk-yritysten rahoituksen saatavuutta ja tukea kasvuhankkeita eri puolilla maata. Yhteistyön kohteena ovat erityisesti kasvuhakuiset ja vakiintunutta liiketoimintaa harjoittavat suomalaiset yritykset. Kasvurahoitusohjelman koko on 300 miljoonaa euroa. OP Pohjolan osuus kokonaisuudesta on 200 miljoonaa euroa ja Ilmarisen 100 miljoonaa euroa. Yhteistyössä yhdistyvät OP Pohjolan vahva yritysrahoituksen osaaminen ja alueellinen verkosto sekä Ilmarisen pitkäjänteinen ja kattava sijoittaminen suomalaisiin yrityksiin. Kasvu syntyy yrityksistä Kahden vahvan suomalaisen toimijan, OP Pohjolan ja Ilmarisen, yhteistyönä kanavoituva rahoitus vahvistaa yritysten rahoituspohjaa ja tukee niiden kasvua. OP Pohjolan asema Suomen suurimpana yritysrahoittajana tuo yhteistyöhön vahvan kyvyn tunnistaa yritysten rahoitustarpeet ja viedä ratkaisut käytäntöön nopeasti koko maassa. Ilmarisen noin 67 miljardin sijoitussalkusta viidennes on sijoitettu Suomeen. Aktiivinen sijoittaminen Suomeen tukee yhteistyön tavoitetta löytää yrityksiä, jotka haluavat kasvaa ketterästi sekä kestävästi. – Suomen talous tarvitsee kasvua, ja kasvu syntyy yrityksissä. Pelkkä ongelmien listaaminen ei vie Suomea eteenpäin, joten kasvurahoituksella haluamme olla mukana rakentamassa ratkaisuja, joilla kasvuhakuiset suomalaisyritykset saavat rahoitusta entistä sujuvammin ja oikea-aikaisemmin. Kasvurahoituksen avulla yrityksillä on nyt varaa kasvaa, sanoo OP Pohjolan pääjohtaja Timo Ritakallio. – Suomi on saatava takaisin kasvu-uralle. Yhteistyö on merkittävä yritysten kasvun piristäjä hankalassa taloustilanteessa. Uskon, että voimme löytää entistä ketterämmin yrityksiä, joilla on edellytykset kasvaa ja menestyä, sanoo Ilmarisen toimitusjohtaja Mikko Mursula. Tukea yritysten rohkeille kasvupäätöksille Kasvurahoitusohjelma on tarkoitettu suomalaisille kasvua tavoitteleville yrityksille, jotka tarvitsevat kasvuunsa pankkirahoituksen lisäksi myös oman pääoman ehtoista rahoitusta. Yksittäisen yrityksen rahoituspaketin minimikoko on 3 miljoonaa euroa. OP Pohjola ja Ilmarinen tekevät rahoitus- ja sijoituspäätökset itsenäisesti markkinaehtoisiin kriteereihin perustuen. Ilmarinen sijoittaa hankkeisiin oman pääoman ehtoista rahoitusta yhteensä 100 miljoonaa euroa ja OP Pohjolan osuuspankit ja OP Yrityspankki vieraan pääoman ehtoista rahoitusta yhteensä 200 miljoona euroa. Osuuspankkien ja OP Yrityspankin myöntämien lainojen avulla yrityksellä on mahdollisuus aiempaa suurempiin kasvupanoksiin kilpailukykyisen lainarahan kautta. Ilmarisen sijoitus vahvistaa yrityksen rahoituspohjaa ja mahdollistaa pitkäjänteisen investoinnin kasvuun, kun yritys saa rinnalleen vakavaraisen sijoittajan. – Kun yrityksen rahoitus on kunnossa, yritys voi investoida, kasvaa nopeammin ja rohkeammin ja uudistaa toimintaansa. Haluamme olla osaltamme mukana vauhdittamassa suomalaisten yritysten edellytyksiä kasvaa. Näin vahvistamme myös Suomen kansantalouden myönteistä kehitystä, Ritakallio sanoo. – Sijoittamalla yhteisiä eläkevaroja turvaamme nykyisten ja tulevien eläkkeiden rahoitusta. Sijoittaminen kotimaisiin yrityksiin on osa sitä työtä, jolla rakennamme kestävää kasvua Suomeen. Tunnemme hyvin Suomen talouden ja toimijat, ja OP Pohjolan kattava alueellinen verkosto tuo lisää näkyvyyttä pk-yrityksiin, Mursula jatkaa. Lue lisää yrityksille tarjottavasta kasvurahoituksesta verkkosivulla op.fi/kasvurahoitus  Lisätiedot OP Pohjolan viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi Ilmarisen viestintä, Annukka Lalu, p. 050 5634 211, annukka.lalu@ilmarinen.fi

YIT mukana Länsiratikoiden rakentamisessa – hankkeen arvo YIT:lle noin 62 miljoonaa euroa

YIT on mukana toteuttamassa Infraohjelma Helsingin Länsiratikat -projektia, jonka rakentaminen käynnistyi toukokuun lopussa. Hanke jakautuu kolmeen eri hankekokonaisuuteen, josta nyt tilattava osuuden arvo on YIT:lle noin 12 miljoonaa euroa. Tilaus kirjataan YIT:n toisen kvartaalin tilauskantaan. Muut tilattavat osuudet tilataan vuosien 2026 ja 2027 aikana. Hankkeen koko arvo YIT:lle on yhteensä noin 62 miljoonaa euroa.  YIT valittiin marraskuussa 2024 kehitysvaiheen kumppaniksi  Helsingin pikaraitioteitä toteuttavaan Infraohjelma Helsinkiin. Ohjelmaan kuuluvat Länsiratikat, Länsisataman pikaraitiotie ja Viikin–Malmin pikaraitiotie sekä niihin liittyvät investoinnit.  Länsiratikat-hanke on merkittävä kaupunkikehityshanke, joka painottuu läntiseen Helsinkiin. Rakentaminen kattaa raitiotieverkkoon uusimista ja vanhan raitiotien perusparannusta sekä kunnallistekniikan uusimista katuympäristössä. Toteutuksen myötä uusi pikaraitiolinja 14 aloittaa liikennöinnin 2030-luvun alussa Kannelmäen ja keskustan välillä. Samalla Huopalahti ja Vihdintie kehittyvät kantakaupunkimaisiksi kaupunkibulevardeiksi.  “On hienoa olla mukana toteuttamassa näin merkittävää kaupunkikehityshanketta, jossa rakennetaan monipuolisesti infrastruktuuria tulevien vuosien kaupunkielämän ja liikkumisen tarpeisiin. Samalla tämä on yksi merkittävä etappi koko Infraohjelman etenemisen kannalta kohti ohjelman strategisia tavoitteita”, sanoi YIT:n Infra-segmentin johtaja Aleksi Laine. ”YIT:llä on vahva kokemus vaativista kaupunkiympäristöjen infraprojekteista, ja tuomme hankkeeseen osaamisemme raitiotierakentamisesta, kunnallistekniikasta sekä kaupunkitilojen kehittämisestä tiiviissä yhteistyössä allianssikumppaneiden kanssa.”  Infraohjelma Helsingissä toimii kahden yritysryhmittymän allianssina. YIT:n ryhmittymään kuuluvat YIT:n lisäksi NRC Group, Sitowise ja Sweco. YIT:n edustama allianssi vastaa Länsiratikat-projektin kokonaisuuksista, jotka kattavat Vihdintien ympäristön ja kantakaupungin Kampin osuuden.    Tilaus kattaa suunnittelun ja toteutuksen. Kokonaisuudesta suunnittelun osuus on arviolta noin 10 prosenttia ja rakentamisen noin 90 prosenttia. Rakentamisen osuus jakautuu YIT:n ja NRC Groupin kesken.  Lue lisää:  ·Infraohjelma Helsingin tiedote  ·Helsingin isot liikennehankkeet vastaavat kaupunkilaisten toiveisiin  Lisätietoja:  YIT:n konserniviestintä, puh. 044 743 7536, press@yit.fi Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi   YIT rakentaa vetovoimaisia elinympäristöjä Euroopassa. Rakennamme koteja hyvää elämää varten, tiloja, joissa ihmiset ja yritykset voivat menestyä sekä infrastruktuuria, joka varmistaa yhteiskunnan toimivuuden. Toimimme seitsemässä maassa ja työllistämme noin 4 100 ammattilaista. Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 1,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.   YIT. Hyvin rakennettu huominen.  Lue lisää: www.yitgroup.com/fi ja seuraa meitä Linkedin  I X  I Instagram  I Facebook 

Alexandria vahvistaa varainhoidon ja salkunhoidon osaamistaan uusilla rekrytoinneilla

Alexandria on laajentanut salkunhoidon osaamistaan systemaattisesti viime vuosina. KTM Lauri Tynys (CFA, FRM, CAIA) on aloittanut 20.5. alkaen Alexandria -konsernin strategina ja seniorisalkunhoitajana. Tynys on työskennellyt 15 vuoden ajan vaativissa varainhoidon tehtävissä allokaatiosalkunhoidon, rahastovalinnan, osake-, korko- ja vaihtoehtoisten sijoitusten sekä riskienhallinnan parissa OP:ssa, Ilmarisessa ja Eterassa.   Alexandrian salkunhoidosta vastaava johtaja KTM, DI Toni Iivonen (CFA, CAIA):”Olemme todella tyytyväisiä, että saimme tiimiimme Laurin, jonka instituutiovarainhoitajan tausta täydentää hienosti osaamistamme. Viimeisen kolmen vuoden aikana olemme rekrytoineet kokeneita osake- ja korko-osaajia, kuten KTM Tatu Paasimaan (CFA), joka vastaa omaisuudenhoitopalvelun salkunhoidosta sekä KTM Marko Saastamoisen, joka toimii senioriosakesalkunhoitajana. Uusimpien rekrytointien myötä noin 10 hengen salkunhoitotiimimme on varsin kilpailukykyinen.” Alexandrian maaliskuussa nimitetty toimitusjohtaja Alexander Schoschkoff kommentoi: ”Lauri Tynys vahvistaa pääomamarkkinatiimin allokaatio- ja korko-osaamista. Viimeaikaisilla salkunhoidon rekrytoinneilla pyrimme vauhdittamaan Alexandrian strategian toteuttamista ja parantamaan tietysti salkunhoidollista tulosta entisestään. Korkea asiakastyytyväisyys ja hyvä asiakaspalvelu ovat Alexandrian keskeisiä kilpailuetuja, ja osaava pääomamarkkinatiimi pystyy laadukkaan sijoitustoiminnan lisäksi tukemaan myyntiorganisaatiota sekä kehittämään toimintaa aktiivisesti. ” Lisätietoja: Toni IivonenSalkunhoidon johtaja, Alexandria Rahastoyhtiön toimitusjohtaja toni.iivonen@alexandria.fipuh. +358505732491 Alexander Schoschkoff toimitusjohtaja, Alexandria Group Oyj alexander.schoschkoff@alexandria.fipuh. +358504059182 Alexandria Group Oyj Vuonna 1996 perustettu Alexandria on 30 vuoden aikana kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista sijoituspalveluyhtiöistä. Tehtävänämme on auttaa suomalaisia kasvattamaan varallisuuttaan ja elämään rikkaampaa elämää. Alexandria palvelee yli 36 000 asiakastaan 30 paikkakunnalla yli 200 sijoitusalan asiantuntijan voimin. Konsernin muodostavat Alexandria Group Oyj, Alexandria Rahastoyhtiö Oy, Alexandria Markets Oy, Alexandria Yritysrahoitus Oy, Premium Advisors Oy sekä Luxor Investment Management Oy. Yhtiön osake on listattu First North -markkinapaikalla kaupankäyntitunnuksella ALEX.  

As Oy Koivuvehkan linjasaneeraus uudistaa paritaloyhtiön talotekniikan kokonaisvaltaisesti

Kokonaisvaltainen talotekniikan uudistus 1970-luvun kohteessa Linjasaneerauksessa uusitaan viemärit, vesijohdot, sähköjärjestelmät sekä sähkö- ja vesiliittymät. Lisäksi kiinteistöön rakennetaan uudet sadevesiviemärit ja niihin liittyvät pumppaamot. ”Pumppaamot ovat tarpeen, koska liitoskorkeus kaupungin verkostoon on niin ylhäällä, ettei vaadittua padotuskorkeutta saavuteta. Kohteen maaperä on savea, joka on painunut vuosikymmenten aikana merkittävästi. Painuminen on aiheuttanut ongelmia rakennusten ulkopuolella sijaitsevien jätevesiviemäreiden osalta”, sanoo Bravidan Etelä- ja Varsinais-Suomen alueen linjasaneerausyksikön projektipäällikkö Mika Kärkkäinen. Rakenteellisesti kohde edellyttää myös alapohjaan tehtäviä muutoksia. Tuulettuvan alapohjan alueella tehdään massanvaihtoa, jotta talotekniikalle saadaan riittävästi asennustilaa. Uudet putki- ja sähköjärjestelmät kulkevat suurelta osin alapohjan kautta huoneistoihin. Linjasaneerauksen yhteydessä myös piha-alueet uudistetaan, salaojat uusitaan ja maanpintaa korotetaan, jotta pintavesien ohjautuminen rakennuksista pois päin varmistetaan. Lisäksi ilmanvaihtojärjestelmä uudistetaan koneelliseksi tulo- ja poistoilmanvaihdoksi lämmöntalteenotolla. Myös kiinteistön lämmitysratkaisut päivitetään vastaamaan nykyvaatimuksia. Hanke etenee aikataulussa ja yhteistyö toimii "Purkutyöt ovat käynnissä ja hanke etenee aikataulussa. Asukkaat pääsevät muuttamaan takaisin lokakuun loppuun mennessä, ja piha- ja maanrakennustyöt valmistuvat vuoden loppuun mennessä", Kärkkäinen kuvaa hankkeen etenemistä. "Hanke on lähtenyt liikkeelle hyvässä yhteishengessä, ja yhteistyö taloyhtiön kanssa on sujunut hyvin. Kaikki on edennyt suunnitellusti", Kärkkäinen sanoo. ”Tämä on taloyhtiölle mittava hanke ja osakkaille iso taloudellinen ponnistus. Hanke onkin tärkeä muistutus oikea-aikaisten korjausten merkityksestä kiinteistönhoidossa. Urakoitsijavalinta tehtiin tarkan ja kokonaisvaltaisen harkinnan pohjalta. Yhteistyö Bravidan kanssa on alkanut sujuvasti, ja olemme erittäin tyytyväisiä niin työn laatuun kuin aikataulussa pysymiseenkin”, toteaa As Oy Koivuvehkan hallituksen puheenjohtaja Ilkka Jussila. Asukasviestintään panostetaan Bravida panostaa hankkeessa myös asukasviestintään. Hankkeella on nimetty oma projektikoordinaattori, joka vastaa asukkaiden yhteydenottoihin ja tiedottaa remontin etenemisestä. Lisäksi työmaalle on tuotu mallikontti, jossa asukkaat voivat tutustua tuleviin ratkaisuihin ja materiaaleihin sekä nähdä, miltä esimerkiksi uusi kylpyhuone tulee käytännössä näyttämään. "Asukkaille linjasaneeraus tarjoaa hyvän mahdollisuuden tehdä myös muita remontteja samanaikaisesti. Kun pinnat joka tapauksessa avataan, on luontevaa päivittää kylpyhuoneiden lisäksi samalla keittiöt tai muiden tilojen pinnat", Kärkkäinen sanoo. Bravidalla on kokemusta hyvin eri kokoisista linjasaneeraushankkeista. Kärkkäisen mukaan putkistojen elinkaaren päättyessä korjaustoimiin kannattaa ryhtyä ajoissa. "Kun putkistojen käyttöikä tulee täyteen, korjaukset on tehtävä. Mitä aikaisemmin toimenpiteisiin ryhdytään, sitä paremmin voidaan ehkäistä laajempia vahinkoja", Kärkkäinen päättää. Lisätietoja: Mika KärkkäinenProjektipäällikköBravidan Etelä- ja Varsinais-Suomen alueen linjasaneerausyksikkömika.karkkainen@bravida.fiPuh: +358 40 077 4266https://www.bravida.fi/tarjontamme/linjasaneeraus/

Montan kalojen kiinniottolaitteen ja Leppikosken Kalasydän-kalatien kausi käyntiin

FORTUM OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 4.6.2026  Montan kalojen kiinniottolaite Muhoksella on otettu käyttöön tämän kesän osalta. Kalojen kiinniottolaite mahdollistaa lohikalojen tehokkaan ja turvallisen ylisiirtämisen voimalaitospatojen taakse.   Kiinniottolaitteelta kaloja siirretään Oulujokeen laskeviin Utos- ja Kutujokiin, joihin Fortum yhteistyökumppaneineen on kunnostanut elinympäristöjä lohelle ja taimenelle. Ylisiirtojen avulla halutaan käynnistää lohen ja meritaimenen luontainen lisääntyminen Oulujoen sivujoissa.   Viime kauden vesiolosuhteet olivat suotuisat laitteen käytön näkökulmasta, ja kiinniottolaitteella oli ennätyksellisen hyvä kausi. Kiinniottolaitteen pyyntitulos oli käyttökaudella ennätykselliset 611 lohta ja 44 taimenta. Vuosi 2025 oli myös erittäin hyvä lohen nousuvuosi koko Pohjanlahden alueella.  Kevätpyynnin kesto on riippuvainen veden lämpötilasta. Pyynti keskeytetään vesien lämmettyä noin 18 asteeseen. Tällä halutaan turvata kalojen hyvinvointi, sillä lohikalat eivät kestä käsittelyä lämpimässä vedessä.  Kalojen kiinniottolaitteen käyttö toteutetaan yhteistyössä Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kuntien sekä Lapin elinvoimakeskuksen kanssa. Se on yksi OUMO-hankkeista eli Oulunjoen moninaiskäytön puitesopimukseen perustuvista vapaaehtoisista toimenpiteistä, joilla pyritään parantamaan Oulujoen voimakkaasti säännöstellyn vesistön tilaa ja lisäämään sen virkistyskäyttömahdollisuuksia.  Myös Kalasydän-kalatien kausi käyntiin  Kalasydän-kalatie otettiin tänä kesänä käyttöön 1.6. Paltamossa Kiehimänjoen Leppikosken voimalaitoksella. Viime käyttökaudella Kalasydän-kalatien kautta voimalaitoksen padon yli kulki lähes 20 000 kalaa, ja padon ylittäneiden siikojen määrä oli huomattavasti aiempia vuosia suurempi. Tänä vuonna Kalasydän-kalatien käyttökausi jatkuu lokakuun puoliväliin saakka.   Fortum Oyj  Viestintä  Lisätietoja:  Katri Hämäläinen, Fortum, ympäristöpäällikkö, katri.hamalainen(at)fortum.com, puh. 040 162 3901 

Valmetin nimitystoimikunnan kokoonpano

Valmetin nimitystoimikunnan kokoonpano Valmet Oyj:n pörssitiedote 4.6.2026 klo 11.00 Valmet Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaan Valmetin nimitystoimikunta koostuu Valmetin neljän suurimman osakkeenomistajan edustajista 1. kesäkuuta omistustilanteen mukaan sekä hallituksen puheenjohtajasta erityisjäsenenä. Mikäli osakkeenomistaja ei halua käyttää nimeämisoikeuttaan, oikeus siirtyy seuraavaksi suurimmalle omistajalle, jolla muutoin ei olisi nimeämisoikeutta. Euroclearin mukaisen osakasluettelon 1. kesäkuuta 2026 mukaan Valmet Oyj:n suurimmat osakkeenomistajat edustettuina nimitystoimikunnassa ovat Oras Invest Oy, Solidium Oy,  Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen. Seuraavat henkilöt on nimitetty heidän edustajikseen Valmetin nimitystoimikuntaan: · Markus Melkko, toimitusjohtaja, Oras Invest Oy (10,40 % osakekannasta ja äänistä) · Matts Rosenberg, toimitusjohtaja, Solidium Oy (10,10 % osakekannasta ja äänistä) · Markus Aho, varatoimitusjohtaja ja sijoituksista vastaava johtaja, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma (3,90 % osakekannasta ja äänistä)      · Mikko Mursula, toimitusjohtaja, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen (3,46 % osakekannasta ja äänistä) Valmetin hallituksen puheenjohtaja Pekka Vauramo toimii nimitystoimikunnan asiantuntijajäsenenä. Nimitystoimikunta valmistelee hallituksen kokoonpanoa ja jäseniä sekä hallituspalkkioita koskevat ehdotukset seuraavalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, joka on suunniteltu pidettäväksi 24. maaliskuuta 2027. Lisätietoja antaa: Rasmus Oksala, lakiasiainjohtaja, Valmet, puh. 050 317 3830 VALMET Katri Hokkanen talousjohtaja Pekka Rouhiainen sijoittajasuhdejohtaja JAKELU: Nasdaq Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.valmet.fi  Valmet kuuluu maailman johtaviin prosessiteollisuutta palveleviin teknologiayhtiöihin. Teemme yhteistyötä asiakkaidemme kanssa koko elinkaaren ajan ja tarjoamme ensiluokkaisia teknologioita ja palveluita sekä toimintakriittisiä automaatio- ja virtauksensäätöratkaisuja. Yli 225 vuoden teollisen kokemuksen sekä asiakkaita lähellä toimivan, 18 500 asiantuntijan maailmanlaajuisen tiimin voimin olemme ainutlaatuisessa asemassa luomassa huomisen uudistavaa teollisuutta. Vuonna 2025 Valmetin liikevaihto oli noin 5,2 miljardia euroa. Pääkonttorimme sijaitsee Espoossa, ja asiantuntijoitamme työskentelee noin 40 maassa eri puolilla maailmaa. Valmetin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Seuraa meitä valmet.fi  | X  | LinkedIn  | Facebook  | YouTube  | Instagram  | Instagram (IR)  Henkilötietojen käsittely 

Digia jatkaa Digivisio 2030 -hankkeen kumppanina – sopimuksen arvo 4–6 M€

Digia on ollut neljän vuoden ajan mukana CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n Digivisio 2030 -hankkeessa  kehittämässä uutta valtakunnallista korkeakoulujen digitaalista palvelualustaa.  Kaikkien suomalaisten korkeakoulujen yhteisen hankkeen tavoitteena on luoda kansainvälisesti arvostettu oppimisen ekosysteemi, joka ensivaiheessa perustuu digitaalisiin palveluihin, korkeakoulujen yhteiseen opintotarjontaan ja vuorovaikutukseen. ”Uusi alusta ja sen palvelut mahdollistavat, että oppija voi joustavasti ja jatkuvasti suorittaa omiin yksilöllisiin tarpeisiinsa sopivia opintoja yli korkeakoulurajojen sekä kehittää osaamistaan avoimen kurssitarjonnan avulla. Alusta myös vahvistaa opettajan roolia laadukkaan sisällön tuottajana ja kansainvälisesti arvostetun opiskelukokemuksen mahdollistajana”, kertoo Digian Digital Experience -liiketoiminnan johtaja Maria Hintikka. Vuonna 2025 otettiin käyttöön Digivision ensimmäinen Opin.fi-palvelu, joka kokoaa yhteen korkeakoulujen avoimia opintoja. Palvelu avaa jatkuvan oppimisen mahdollisuudet korkeakouluopinnoista kiinnostuneille kaikissa työ- ja muun elämän vaiheissa. ”Digivisiolla halutaan taata, että korkeakoulutuksen taso nousee ja suomalaisten työllistyminen paranee, niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Olemme saaneet olla mukana kehittämässä korkeakoulutuksen tulevaisuutta ja on hienoa päästä jatkamaan tätä työtä”, Hintikka lisää. Digian asiantuntijat vastaavat hankkeessa erilaisista suunnittelu- ja hallintapalveluista sekä kehitys- ja ylläpitopalveluista, kuten määrittely- ja arkkitehtuuripalveluista, palvelumuotoilusta, pilvipalveluiden hallinnasta, sovellus- ja ohjelmistokehityksestä sekä teknologia- ja infrastruktuurikehityspalveluista.  Lisätietoja: Maria HintikkaLiiketoimintajohtaja, Digital ExperienceDigia Oyjp. 040 750 7777, maria.hintikka(a)digia.com Digivisio 2023 -hankkeen verkkosivut  

Neste, Goldwin, Idemitsu ja Toray toimittavat uusiutuvaa nylonkuitua THE NORTH FACE -brändille

Neste Oyj, Lehdistötiedote, 4.6.2026 klo 12 Neste RE valmistetaan ISCC-sertifioiduista ja jäljitettävistä uusiutuvista raaka-aineista. Näitä ovat esimerkiksi jätteet ja tähteet, kuten käytetty paistorasva. Lähde: NesteGoldwin Inc., Neste, Idemitsu Kosan Co., Ltd. ja Toray Industries, Inc. ovat käynnistäneet yhteistyön uusiutuvista raaka-aineista valmistetun nailonkuidun tuottamiseksi. Neste toimittaa nailonkuidun materiaaliksi Neste RE™ -raaka-ainetta, jonka avulla valmistetaan suorituskyvyltään huipputasoista uusiutuvaa nailonkuitua ja joka vähentää riippuvuutta fossiilisista raaka-aineista. Goldwin käyttää tätä yhteistyössä tuotettua nailonkuitua osana THE NORTH FACE -tuotettaan, joka lanseerataan elokuussa 2026.Uusiutuva nafta eli Neste RE valmistetaan biopohjaisista raaka-aineista, kuten käytetystä paistorasvasta ja muista uusiutuvista raaka-aineista . Sillä on fossiilisia raaka-aineita pienempi ilmastovaikutus. Sellaisenaan eli sekoittamattomana käytettynä uusiutuva Neste RE voi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä yli 85 %* neitseellisen fossiilisen raaka-aineen käyttöön verrattuna. Neste RE:stä valmistetut biopohjaiset muovit ovat laadultaan identtiset neitseellisistä fossiilisista raaka-aineista valmistettujen kanssa, ja niistä voidaan valmistaa täsmälleen samoja tuotteita ja niitä voidaan käyttää samoihin sovelluksiin.”Neste RE:stä valmistetut uusiutuvat materiaalit täyttävät kansainvälisten brändien, kuten Goldwinin omistaman THE NORTH FACE -merkin, tiukat suorituskykyvaatimukset. Yhteistyö Goldwinin, Idemitsun ja Torayn kanssa osoittaa, että muotiteollisuuden riippuvuutta fossiilisista raaka-aineista voidaan vähentää tinkimättä tuotteiden korkeasta laadusta. Samalla se todistaa, kuinka sellaisenaan käyttökelpoiset (drop-in) raaka-aineemme voivat muuttaa monimutkaisia arvoketjuja nopeasti ja auttaa brändejä saavuttamaan ilmastotavoitteensa”, sanoo Maiju Helin, Director of Polymers and Chemicals, Neste.Fossiilisten raaka-aineiden, kuten naftan, korvaaminen Neste RE:llä ei vaadi muutoksia muovien tuotantoprosesseihin, eli kyseessä on niin kutsuttu drop-in-ratkaisu. Yhteistyössä mukana olevat yritykset hyödyntävät olemassa olevia laitoksiaan ja soveltavat tuotannossa massatasemenetelmää**.Mitsubishi Corporation vastasi hankkeessa toimitusketjun hallinnoinnista, jotta uusiutuvasta raaka-aineesta valmistettu nailonkuitu saatiin Goldwinin käyttöön.Tämä on Nesteen toinen THE NORTH FACE -tuotteisiin liittyvä hanke; edellinen yhteistyöprojekti toteutettiin heinäkuussa 2024 .Linkki Goldwinin, Idemitsun, Torayn ja Nesteen yhteistiedotteeseen (tiedote japaniksi) * Life Cycle Assessment on Environmental Impacts of Neste Renewable Polymers and Chemicals (30.6.2021).** Uusiutuvan Neste RE -materiaalin osuus lopputuotteesta osoitetaan massatasemenetelmän avulla.Neste OyjViestintä

K-Auto markkinajohtajana alkuvuonna 2026 – investoinnit tukevat kasvua

Keskon autokaupan myynti oli tammi–huhtikuussa 403,7 milj. euroa, ja se kasvoi 6,8 %. Uusien autojen markkinan ennakoidaan pysyvän vuonna 2026 edelleen pitkän aikavälin tasoa vaisumpana, mutta kasvavan vuoteen 2025 verrattuna. Keskon autokaupan vertailukelpoisen liikevoiton arvioidaan paranevan vuodesta 2025.  ”K-Auto on mukana koko autoilun arvoketjussa: uusien autojen myynnissä ja maahantuonnissa, kasvavassa käytettyjen autojen kaupassa sekä palveluissa. Toimintamme kokonaisvaltaisuus näkyy tuloksessa myös vaikeassa markkinatilanteessa”, sanoo Keskon autokaupan toimialajohtaja Johanna Ali.  Kilpailukykyinen mallisto vauhdittaa sähköistymistä – pienemmän kokoluokan sähköautoja markkinoille  K-Auto oli henkilöautojen markkinajohtaja Suomessa ensirekisteröinneillä mitattuna tammi–toukokuussa 2026 (Volkswagen, Audi, SEAT, CUPRA, Porsche ja Bentley). K-Auton markkinaosuus ensirekisteröinneistä oli 16,9 %. Yhtiö oli markkinajohtaja myös sähköautoissa 16,6 %:n osuudella. K-Auton edustamista merkeistä suosituimmat sähköautomallit olivat Volkswagen ID.4, ID.7 ja Audi Q4 e-tron. Volkswagen Hyötyautot oli pakettiautojen toiseksi suosituin merkki 19,3 %:n markkinaosuudella, mikä merkitsi 21,3 %:n kasvua edellisvuoteen verrattuna tammi–toukokuussa. Suosituin Volkswagenin hyötyautomalli oli Transporter, jonka osuus kaikista Suomessa rekisteröidyistä pakettiautoista oli 10,9 %.  ”Meillä on erittäin kilpailukykyinen mallisto, jossa on sähköautoja, ladattavia hybridejä sekä bensiini- ja dieselmalleja. Tänä vuonna markkinoille tulee useita pienemmän kokoluokan sähköautoja, joille odotamme suurta kysyntää. Uskon, että myös käytettyjen sähköautojen kysyntä jatkuu vilkkaana tänä vuonna”, Ali toteaa.  ”Vuonna 2026 markkinoille saapuu erittäin kiinnostavia uutuuksia. Pienemmän kokoluokan sähköautoista lanseerasimme ensimmäisenä CUPRA Ravalin, jota seurasi Volkswagen ID. Polo. Kesällä aloitamme myös ID. Crossin myynnin. Vuodesta on muutenkin tulossa vilkas, sillä esittelemme Suomessa yli 20 uutta tai uudistunutta mallia ja malliversiota”, hän jatkaa.  Kattavat investoinnit   K-Auton tavoitteena on kasvaa markkinaa nopeammin kaikilla liiketoiminta-alueilla.  ”Toteutamme strategiaamme tänäkin vuonna yhtenä vahvana K-Autona. Suomen autokaupan markkinatilanne edellyttää jatkuvaa uusiutumista ja asiakaskokemuksen nostamista keskeiseen rooliin. K-Autolla uudistuminen ja investoinnit aloitettiin ajoissa, joten olemme luottavaisin mielin”, Ali sanoo.  Toukokuun alussa Vantaalle avautunut vauriokorjauksen suuryksikkö Vauriokeskus nostaa K-Auton vauriokorjaustoiminnan uudelle tasolle. Kaksikerroksisessa rakennuksessa on huippumodernit työskentely- ja asiakastilat sekä katettu pysäköintitila jopa 140 autolle. Toimipisteessä on mahdollista tehdä yli 100 vauriokorjausta viikossa. Uusi yksikkö sijaitsee K-Auto Airport -myymäläkokonaisuuden läheisyydessä Vantaan Kiitoradantiellä, mikä parantaa saavutettavuutta ja tuo synergiaetuja K-Auton automyynnin ja -huollon kanssa.  Herttoniemeen puolestaan avataan syksyllä 2026 uusi toimipiste, joka kokoaa yhteen useita huippubrändejä saman katon alle. Volkswagen Henkilö- ja Hyötyautot-, CUPRA- ja Porsche-myymälät sijaitsevat samassa kokonaisuudessa, ja niiden välittömässä läheisyydessä, viereisessä rakennuksessa, sijaitsee uudistuvan ilmeen saava Audi-myymälä. Lisäksi samalla tontilla nykyisen Volkswagen-myymälän tiloihin modernisoidaan käytettyjen autojen suurmyymälä.  Uudistuksen yhteydessä myös K-Auto Helsingin huoltopalveluja päivitetään merkittävästi, ja K-Auto Helsingin uuden Porsche-myymälän yhteyteen avataan Suomen suurin Porsche-huolto. Herttoniemen Porsche-myymälän ja -huollon avautuessa nykyinen Helsingin Viikissä sijaitseva Porsche-myynti ja -huolto suljetaan. K-Auto laajentaa jatkuvasti käytettyjen autojen myymäläverkostoaan. Uusia liikkeitä on jo avattu Ouluun, Poriin, Lempäälään, Vantaan Petikkoon (K-Auto PRO) ja Jyväskylään sekä viimeisimpänä Seinäjoelle. Vantaan Koivuhakaan avautuu puolestaan tähän asti suurin K-Auto PRO -myymälä käytetyille hyötyautoille.

Glesys ja Trevian rakentavat uuden datakeskuskampuksen Ouluun

Alueella on jo valmiina merkittävä infrastruktuuri ja sähkönsyöttökapasiteetti, minkä ansiosta ensimmäisen vaiheen arvioidaan valmistuvan käyttöön syksyllä 2026. Ensimmäisen vaiheen kapasiteetin arvioidaan olevan noin 8 MW. Campus Oulu on suunniteltu vastaamaan kasvavaan tarpeeseen käsitellä ja tallentaa suuria määriä dataa sekä tukea tekoälyyn liittyviä palveluita ja laskentaa. Kampus toimii uusituvalla sähköllä, ja sen energiatehokkaat jäähdytysratkaisut soveltuvat myös vaativiin tekoäly- ja suurteholaskentaympäristöihin. Lisäksi alueella selvitetään mahdollisuuksia hyödyntää syntyvää hukkalämpöä osana paikallisia energiaratkaisuja. Hanke täydentää Glesysin nykyisiä pilvi-, konesali- ja infrastruktuuripalveluita Pohjoismaissa. Yhtiöllä on tällä hetkellä Suomessa datakeskus- ja pilvi-infrastruktuuria Helsingissä, Porissa, Tampereella ja Oulussa. Oulu valikoitui sijainniksi vahvan teknologia- ja tutkimusympäristönsä ansiosta. Alue tunnetaan erityisesti ICT-, tekoäly- ja tietoliikenneosaamisesta sekä kasvavasta roolistaan pohjoismaisena digitaalisen infrastruktuurin keskittymänä. – Campus Oulu mahdollistaa infrastruktuurikapasiteettimme laajentamisen seuraavan sukupolven tekoäly- ja suurteholaskentaympäristöihin. Samalla pystymme edelleen palvelemaan nykyisiä asiakkaitamme kaikkialla Pohjoismaissa, sanoo Glesysin toimitusjohtaja Glenn Johansson. – Hanke perustuu vaiheittaiseen laajentamiseen ja joustavaan toteutusmalliin, jonka avulla kapasiteettia voidaan kasvattaa asiakaskysynnän ja pitkän aikavälin investointisuunnitelmien mukaisesti. Trevian on yksi Suomen johtavista kiinteistösijoitus- ja varainhoitoyhtiöistä, jolle infrastruktuurisijoitukset ja datakeskuskehitys ovat kasvava osa liiketoimintaa. – Tämä sopimus on merkittävä askel Trevianin laajemmassa infrastruktuuristrategiassa. Olemassa olevan infrastruktuurin, sähkön saatavuuden ja skaalautuvuuden yhdistelmä luo erittäin kilpailukykyisen ympäristön digitaalisen infrastruktuurin toimijoille, jotka etsivät pitkäjänteistä kapasiteettia Pohjoismaissa, sanoo Trevianin toimitusjohtaja Reima Södervall. – Yhdessä Glesysin kanssa rakennamme ympäristöä, joka vastaa korkean suorituskyvyn ja energiatehokkaan digitaalisen infrastruktuurin kasvavaan kysyntään Suomessa ja laajemmin Euroopassa. Campus Oulun odotetaan vahvistavan Suomen asemaa houkuttelevana sijaintina kehittyneelle digitaaliselle infrastruktuurille sekä tukevan alueen teknologiainvestointeja, työllisyyttä ja elinkeinoelämän kasvua. Hanke tukee samalla Glesysin kasvua Pohjois-Euroopassa ja heijastaa Cube Infrastructure Managersin strategiaa investoida skaalautuviin ja energiatehokkaisiin digitaalisen infrastruktuurin kohteisiin. Saksassa firstcolon kautta toimivan datakeskusliiketoiminnan rinnalle Cube Infrastructure Managers rakentaa vaiheittain korkealaatuisten datakeskusalustojen kokonaisuutta eri puolille Eurooppaa.

Metsä Board jälleen Financial Timesin Europe’s Climate Leaders -listalla

Metsä Board on jälleen tunnustettu yhdeksi Euroopan ilmastojohtajista. Financial Times kokoaa Europe’s Climate Leaders -listalle yritykset, jotka ovat edistyneet eniten kasvihuonekaasupäästöjen (GHG) vähentämisessä suhteessa liikevaihtoon. Europe’s Climate Leaders -lista tunnistaa yritykset, jotka ovat saavuttaneet päästöintensiteetin vähennyksiä usean vuoden ajanjaksolla. Arvioinnissa otetaan huomioon myös muita tekijöitä, kuten avoimuus ja ilmastositoumukset. ”Se, että meidät on jälleen tunnustettu Financial Timesin Climate Leaders -listalla, kuvastaa valitsemaamme suuntaa asettaa tiedepohjaisia tavoitteita ja keskittyä konkreettisiin toimenpiteisiin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi”, sanoo Metsä Boardin toimitusjohtaja Esa Kaikkonen. Metsä Board on päivittänyt lähiajan päästövähennystavoitteensa, jotka Science Based Targets initiative (SBTi) on validoinut globaalin lämpenemisen rajoittamiseen 1,5 °C:een. Päivitetyt tavoitteet tukevat yhtiön tavoitetta luopua fossiilisen energian käytöstä tuotannossa sekä vähentää kasvihuonekaasupäästöjä niin omassa toiminnassa kuin koko arvoketjussa. Financial Timesin Europe’s Climate Leaders -listaus perustuu osallistuvien yritysten julkisesti saatavilla oleviin ja varmennettuihin päästötietoihin. Koko lista ja metodologia ovat saatavilla Financial Timesin verkkosivulla. Kuvalinkki 

SEATin ja CUPRAn Martorellin tehdas aloitti CUPRA Ravalin ja Volkswagen ID. Polon tuotannon – uusi aikakausi liikkuvuudessa Euroopassa

SEAT & CUPRAn Martorellin tehdas käynnisti CUPRA Ravalin ja Volkswagen ID. Polon tuotannon ja aloittaa uuden aikakauden liikkuvuudessa – tavoitteena sähköistää Eurooppa Espanjasta käsin. Pienemmän kokoluokan sähköautoperheen saapuminen markkinoille, joka on SEAT & CUPRAn johtama hanke Volkswagen-konsernin Brand Group Core -ryhmässä, tekee sähköisestä liikkumisesta saavutettavaa koko mantereella kolmen eri bändin ja neljän täyssähköisen mallin avulla. Kaikki mallit valmistetaan Espanjassa. Tätä historiallista hetkeä juhlistaneeseen tilaisuuteen osallistuivat Espanjan pääministeri Pedro Sánchez, Volkswagen-konsernin toimitusjohtaja Oliver Blume, Volkswagen AG:n hallituksen jäsen sekä Brand Group Coren vetäjä, Volkswagen-brändin toimitusjohtaja ja SEAT & CUPRAn hallintoneuvoston puheenjohtaja Thomas Schäfer sekä SEAT & CUPRAn toimitusjohtaja Markus Haupt yhdessä yhtiön johtoryhmän kanssa. ”Tämä päivä merkitsee paljon enemmän kuin kahden mallin tuotannon aloitusta. Se on merkkipaalu SEAT & CUPRAlle ja selkeä osoitus siitä, mitä voimme saavuttaa tiimityöllä. CUPRA Ravalin ja Volkswagen ID. Polon myötä emme ainoastaan käynnistä kahden mallin tuotantoa, vaan osoitamme kykymme johtaa ja muokata liikkuvuuden tulevaisuutta. Olemme saattaneet päätökseen tehtaan uudistamisen investoimalla Martorelliin yli 3 miljardia euroa ja ajamalla läpi syvällisen kulttuurimuutoksen tullaksemme teolliseksi voimatekijäksi. Olemme ylpeitä voidessamme todeta olevamme valmiita sähköistämään Euroopan Espanjasta käsin”, sanoi SEAT & CUPRAn toimitusjohtaja Markus Haupt. Pienemmän kokoluokan sähköautoperheen suunnannäyttäjä Pienemmän kokoluokan sähköautoperhe on ensimmäinen tämän mittakaavan hanke, jota SEAT & CUPRA johtaa Brand Group Core -ryhmässä, ja se merkitsee merkittävää askelta sen roolissa Volkswagen-konsernissa. Yhteistä alustarakennetta käyttävät pienemmän kokoluokan sähköautomallit ovat vähentäneet tuotannon monimutkaisuutta ja kustannuksia samalla tuoden markkinoille neljä erilaista mallia, jotka vastaavat eri asiakastarpeisiin. Uuden monibrändisen hallintamallin mukaisesti yhtiö jatkaa nyt sähköistämisen edistämistä Iberian niemimaalta käsin johtamalla MEB21-alustarakenteen jatkokehitystä. ”Pienemmän kokoluokan sähköautoperhe osoittaa, miten Brand Group Core hyödyntää synergioita ja edistää yhteistyötä konsernin sisällä edistääkseen sähköistä liikkumista suuremmassa mittakaavassa. SEAT & CUPRAn menestys poikkibrändisen hankkeen vetäjänä ensimmäistä kertaa osoittaa mallimme vahvuuden: yhteinen alustarakenne lisää kilpailukykyä entry-tason segmentissä, tuottaa 600 miljoonan euron kustannussäästöt ja mahdollistaa neljä selkeästi erilaista mallia. Yhdessä nämä saavutukset luovat perustan sähköisen liikkumisen demokratisoimiselle Euroopassa”, sanoi Volkswagen AG:n hallituksen jäsen sekä Brand Group Coren vetäjä, Volkswagen-brändin toimitusjohtaja ja SEAT & CUPRAn hallintoneuvoston puheenjohtaja Thomas Schäfer. Valmiina sähköistämään Eurooppa Espanjasta CUPRA Ravalin ja Volkswagen ID. Polon lanseeraus on huipentuma historialliselle muodonmuutokselle, joka vahvistaa SEAT & CUPRAn asemaa autoteollisuuden voimatekijänä. Kahden täyssähköisen mallin tuotannon aloituksen jälkeen Martorellin huippumoderni tehdas on valmis johtamaan liikkuvuuden tulevaisuutta joustavalla tuotannolla, joka kattaa sähkö-, hybridi- ja erittäin taloudelliset polttomoottoriautot. ”Houkuttelevat, monien ulottuvilla olevat entry-tason mallit, jotka tarjoavat tilaa ja huipputeknologiaa ylemmistä segmenteistä: pienemmän kokoluokan sähköautoperheen myötä Volkswagen-konserni kiihdyttää sähköistämistä Euroopassa. Investoimme useita miljardeja euroja tehdäksemme Espanjasta sähköisen liikkuvuuden keskuksen. Samalla osoitamme selvästi: globaalin kilpailun kiristyessä uskomme Eurooppaan kotimarkkinanamme – pienemmän kokoluokan sähköautoperheemme on Euroopasta, Euroopalle. On nyt ratkaisevan tärkeää rakentaa tämän kehityksen pohjalle selkeä Made in Europe -strategia, joka varmistaa tasapuoliset toimintaedellytykset ja vahvistaa Euroopan teollista perustaa”, sanoi Volkswagen-konsernin toimitusjohtaja Oliver Blume. Enemmän kuin kaupunkiauto – Volkswagen ID. Polo Uusi Volkswagen ID. Polo on täyssähköinen versio yhdestä kaikkien aikojen menestyneimmistä malleista. Yli 20 miljoonaa kappaletta myynyt Polo siirtyy nyt uuteen aikakauteen – täysin uudelleen suunniteltuna ja järjestelmällisesti tulevaisuuteen tähtäävänä. ID. Polo yhdistää tyylikkään, ajattoman ja selkeän muotoilun kompaktiin mutta tilavaan arjen käyttöön sekä korkeaan laatuun ja houkuttelevaan lähtöhintaan. Malli asettaa myös uusia teknologisia standardeja: WLTP-toimintamatka jopa 454 km sekä uusi Connected Travel Assist -järjestelmä, joka sisältää automaattisen liikennevalojen tunnistuksen, taloudellisen yhden polkimen ajon sekä vehicle-to-load -toiminnon, joka mahdollistaa auton käytön mobiilina virtalähteenä esimerkiksi sähköpyörille. Valmis muuttamaan pelin – CUPRA Raval CUPRA Ravalin saapuminen avaa uuden luvun SEAT & CUPRAn historiassa ja edustaa seuraavaa vaihetta CUPRAn kasvussa. Vain neljän metrin mittaisena tämän urbaanin sähköauton radikaalein versio tarjoaa sporttisen siluetin sekä kuljettajakeskeisen, immersiivisen ja maksimoidun sisätilan. CUPRAn DNA:lle uskollisena se tarjoaa sähköistävän suorituskyvyn ja tuo mukanaan edistyksellisiä innovaatioita, kuten 3D-neulotut CUP Bucket -istuimet ja dynaamiset valokuviot ovipaneeleissa. Volkswagenin MEB+-alustarakenteelle rakennettuna CUPRA Raval luo oman segmenttinsä uudistaakseen urbaanin sähköisen liikkumisen. CUPRA Raval lanseerataan kolmena eri versiona, ja sen toimintamatka on jopa 450 km. Kesällä 2026 tapahtuvan markkinoille tulon jälkeen CUPRA Raval kiihdyttää entisestään CUPRAn kasvua, kun brändi tekee historiansa parasta tulosta kahdeksantena toimintavuotenaan. Yli miljoona myytyä autoa brändin lanseerauksensa jälkeen, kaikkien aikojen paras ensimmäinen vuosineljännes vuonna 2026 sekä historian myydyin kuukausi maaliskuussa 2026 osoittavat, miten brändi lähestyy tavoitettaan saavuttaa 3 prosentin markkinaosuus Euroopassa.

Bioretec Oy – Johdon liiketoimet – van Hellenberg Hubar-Fisher

Bioretec OyYhtiötiedote4.6.2026 klo 14:25 Bioretec Oy - Johdon liiketoimet ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Sarah van Hellenberg Hubar-Fisher Asema: Toimitusjohtaja Liikkeeseenlaskija: Bioretec Oy LEI: 7437008736AG7HY51K13 Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS Viitenumero: 159307/6/8 ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2026-06-02 Kauppapaikka: FIRST NORTH GROWTH MARKET FINLAND (FSME) Instrumenttityyppi: OSAKE ISIN: FI4000480454 Liiketoimen luonne: HANKINTA Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 1660000 Yksikköhinta: 0.02258 EUR Liiketoimien yhdistetyt tiedot (1): Volyymi: 1660000 Keskihinta: 0.02258 EUR Lisätietoja Tuukka Paavola, talousjohtaja, +358 50 386 0013 Hyväksytty neuvonantaja Nordic Certified Adviser AB, +46 70 551 67 29 Tietoja Bioretecistä Bioretec on maailmanlaajuisesti toimiva suomalainen lääkinnällisten laitteiden edelläkävijä, joka on eturintamassa muuttamassa ortopedista hoitoa biohajoavilla implanttiteknologioilla. Yhtiö on rakentanut ainutlaatuista osaamista aktiivisten implanttien biologisessa rajapinnassa edistämään luun kasvua ja nopeuttamaan murtumien paranemista ortopedisten leikkausten jälkeen. Bioretecin kehittämiä ja valmistamia tuotteita käytetään maailmanlaajuisesti noin 40 maassa. Yhtiön uusin innovaatio, RemeOs™-tuoteperhe, perustuu suorituskykyiseen magnesiumseokseen ja hybridikomposiittiin, tuoden markkinoille uuden sukupolven vahvoja, imeytyviä materiaaleja parempien kirurgisten lopputulosten saavuttamiseksi. RemeOs-implantit imeytyvät ja korvautuvat luulla, mikä poistaa poistoleikkauksen tarpeen ja samalla edistää murtuman paranemista. Ensimmäinen RemeOs-tuotteen markkinointilupa saatiin Yhdysvalloissa maaliskuussa 2023, ja Euroopassa CE-merkintä hyväksyttiin tammikuussa 2025. Bioretecin Activa-tuotesarjaan kuuluu täysin biohajoavia ortopedisia implantteja, jotka on valmistettu patentoidusta, itsevahvistetusta PLGA-polymeeristä. Activa-tuotteet ovat sekä CE-merkittyjä että Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston (FDA) hyväksymiä laajoihin käyttötarkoituksiin sekä aikuis- että lapsipotilailla. Bioretec muokkaa ortopedisen hoidon tulevaisuutta keskittyen imeytymisen kautta tapahtuvaan paranemiseen ja tasoittaa tietä tehokkaammille ja potilasystävällisemmille ratkaisuille. Lisätietoa Bioretecistä: www.bioretec.com

Detection Technology Oyj - Johdon liiketoimet

Detection Technology Oyj johdon liiketoimet 4.6.2026 klo 15.00 Detection Technology Oyj - Johdon liiketoimet Ilmoitusvelvollinen Nimi: Antti Vasara Asema: Hallituksen puheenjohtaja Liikkeeseenlaskija: Detection Technology Oyj LEI: 743700IXKYKNXJ6BFL39 Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS Viitenumero: 159487/4/6 ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2026-06-02 Kauppapaikka: FIRST NORTH GROWTH MARKET FINLAND (FSME) Instrumenttityyppi: OSAKE ISIN: FI4000115464 Liiketoimen luonne: HANKINTA Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 174 Yksikköhinta: 9.14 EUR (2): Volyymi: 500 Yksikköhinta: 9.14 EUR Liiketoimien yhdistetyt tiedot (2): Volyymi: 674 Keskihinta: 9.14 EUR ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2026-06-03 Kauppapaikka: FIRST NORTH GROWTH MARKET FINLAND (FSME) Instrumenttityyppi: OSAKE ISIN: FI4000115464 Liiketoimen luonne: HANKINTA Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 500 Yksikköhinta: 9.08 EUR (2): Volyymi: 492 Yksikköhinta: 9.06 EUR (3): Volyymi: 100 Yksikköhinta: 9.06 EUR (4): Volyymi: 1 Yksikköhinta: 9.06 EUR (5): Volyymi: 696 Yksikköhinta: 9.12 EUR (6): Volyymi: 46 Yksikköhinta: 9.24 EUR (7): Volyymi: 125 Yksikköhinta: 9.24 EUR (8): Volyymi: 486 Yksikköhinta: 9.18 EUR Liiketoimien yhdistetyt tiedot (8): Volyymi: 2446 Keskihinta: 9.11759 EUR LisätietojaHannu Martola, toimitusjohtaja+358 500 449 475, hannu.martola@deetee.com Nordea toimii yhtiön Nasdaq First North GM -sääntöjen mukaisena hyväksyttynä neuvonantajana, +358 9 5300 6774 Detection Technology on globaali röntgenilmaisimien ratkaisu- ja palvelutoimittaja lääketieteen, turvallisuusalan ja teollisuuden sovelluksiin. Yhtiön ratkaisut ulottuvat sensorikomponenteista optimoituihin ilmaisinjärjestelmiin, joissa on mikropiirejä, elektroniikkaa, mekaniikkaa, ohjelmistoja ja algoritmeja. Sillä on toimipisteitä Suomessa, Intiassa, Kiinassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle kaupankäyntitunnuksella DETEC. Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.deetee.com

Detection Technology Oyj - Johdon liiketoimet

Detection Technology Oyj johdon liiketoimet 4.6.2026 klo 15.00 Detection Technology Oyj - Johdon liiketoimet Ilmoitusvelvollinen Nimi: Jyrki Vainionpää Asema: Hallituksen jäsen Liikkeeseenlaskija: Detection Technology Oyj LEI: 743700IXKYKNXJ6BFL39 Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS Viitenumero: 159481/4/4 ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2026-06-02 Kauppapaikka: FIRST NORTH GROWTH MARKET FINLAND (FSME) Instrumenttityyppi: OSAKE ISIN: FI4000115464 Liiketoimen luonne: HANKINTA Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 1734 Yksikköhinta: 9.12 EUR (2): Volyymi: 29 Yksikköhinta: 9.12 EUR Liiketoimien yhdistetyt tiedot (2): Volyymi: 1763 Keskihinta: 9.12 EUR LisätietojaHannu Martola, toimitusjohtaja+358 500 449 475, hannu.martola@deetee.com Nordea toimii yhtiön Nasdaq First North GM -sääntöjen mukaisena hyväksyttynä neuvonantajana, +358 9 5300 6774 Detection Technology on globaali röntgenilmaisimien ratkaisu- ja palvelutoimittaja lääketieteen, turvallisuusalan ja teollisuuden sovelluksiin. Yhtiön ratkaisut ulottuvat sensorikomponenteista optimoituihin ilmaisinjärjestelmiin, joissa on mikropiirejä, elektroniikkaa, mekaniikkaa, ohjelmistoja ja algoritmeja. Sillä on toimipisteitä Suomessa, Intiassa, Kiinassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle kaupankäyntitunnuksella DETEC. Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.deetee.com

Detection Technology Oyj - Johdon liiketoimet

Detection Technology Oyj johdon liiketoimet 4.6.2026 klo 15.00 Detection Technology Oyj - Johdon liiketoimet Ilmoitusvelvollinen Nimi: Richard Ingram Asema: Hallituksen jäsen Liikkeeseenlaskija: Detection Technology Oyj LEI: 743700IXKYKNXJ6BFL39 Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS Viitenumero: 159473/4/4 ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2026-06-02 Kauppapaikka: FIRST NORTH GROWTH MARKET FINLAND (FSME) Instrumenttityyppi: OSAKE ISIN: FI4000115464 Liiketoimen luonne: HANKINTA Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 1513 Yksikköhinta: 9.12 EUR (2): Volyymi: 250 Yksikköhinta: 9.12 EUR Liiketoimien yhdistetyt tiedot (2): Volyymi: 1763 Keskihinta: 9.12 EUR LisätietojaHannu Martola, toimitusjohtaja+358 500 449 475, hannu.martola@deetee.com Nordea toimii yhtiön Nasdaq First North GM -sääntöjen mukaisena hyväksyttynä neuvonantajana, +358 9 5300 6774 Detection Technology on globaali röntgenilmaisimien ratkaisu- ja palvelutoimittaja lääketieteen, turvallisuusalan ja teollisuuden sovelluksiin. Yhtiön ratkaisut ulottuvat sensorikomponenteista optimoituihin ilmaisinjärjestelmiin, joissa on mikropiirejä, elektroniikkaa, mekaniikkaa, ohjelmistoja ja algoritmeja. Sillä on toimipisteitä Suomessa, Intiassa, Kiinassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle kaupankäyntitunnuksella DETEC. Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.deetee.com

Nimitys Glastonin johtoryhmään

Glaston uudistaa kaupallista johtamisrakennettaan, jotta myynnin johto olisi lähempänä asiakkaita jokaisella markkina-alueella. Osana tätä Glaston jakaa entisen EMEA + APAC -markkina-alueensa kahdeksi markkina-alueeksi: Eurooppa, Lähi-itä, Afrikka ja Intia (EMEAI) sekä Kiina ja Kaakkois-Aasia (SEA). Uusi rakenne heijastaa tietoista pyrkimystä yksinkertaistaa toimintamallia ja tuoda selkeää myyntivastuuta lähelle asiakasta. Muutos astuu voimaan 1.7.2026. Tässä yhteydessä Tuomo Nuottimäki, joka tällä hetkellä toimii VP Sales MEA+ SEAI -roolissa, nimitetään EMEAI-alueen johtajaksi (SVP EMEAI) ja johtoryhmän jäseneksi. Tuomo Nuottimäki raportoi toimitusjohtaja Miika Äppelqvistille. Nuottimäki (DI) on toiminut Glastonilla erilaisissa myynnin johtotehtävissä yli 20 vuoden ajan ja tuo johtoryhmään arvokasta asiakasnäkemystä. Näiden muutosten jälkeen yhtiön johtoryhmä koostuu seuraavista jäsenistä: · Miika Äppelqvist, toimitusjohtaja · Magnus Sjöblom, talousjohtaja · Jens Mayr, EVP Solutions & Operations · Robert Jenks, EVP Services · Joe Butler, EVP Amerikat · Tuomo Nuottimäki, SVP EMEAI · Minna Toiviainen, lakiasiainjohtaja ”Olen erittäin iloinen, että voimme täyttää tämän tehtävän Glastonin sisältä henkilöllä, jolla on syvällinen asiakas- ja toimialaosaaminen. Tuomo tuo vuosikymmenten kokemuksen kaupalliseen johtoomme ja on sitoutunut kehittämään tapaa, jolla palvelemme asiakkaitamme kasvun mahdollistamiseksi", sanoo Glastonin toimitusjohtaja Miika Äppelqvist. 1.7.2026 alkaen markkina-alue Kiina & Kaakkois-Aasia raportoi suoraan toimitusjohtajalle.  Lisätietoja:Toimitusjohtaja Miika Äppelqvist, tel. +358 10 500500 Glaston Oyj AbpAgneta SelroosViestintäpäällikköPuh. 010 500 6105 Glaston lyhyesti Glaston on lasinjalostusteollisuuden innovatiivinen teknologiajohtaja, joka toimittaa laitteita, palveluita ja ratkaisuja arkkitehtuuri-, liikenne-, näyttö- ja aurinkoenergiateollisuuteen. Yhtiö tukee myös uusia teknologioita, joilla integroidaan älyominaisuuksia lasiin. Glaston on sitoutunut tarjoamaan asiakkailleen sekä parasta osaamista että uusinta teknologiaa lasinjalostuksen alalla tarkoituksena rakentaa parempaa tulevaisuutta turvallisempien, älykkäämpien ja energiatehokkaampien lasiratkaisujen avulla. Glastonilla on tuotantoa, palveluita ja myyntipisteitä yhdeksässä maassa. Glastonin osake (GLA1V) noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy, Keskeiset mediat, www.glaston.net

Finnairin toukokuun 2026 liikennetiedot

Finnair Oyj               Sijoittajauutinen               5.6.2026 klo 9.00 Matkustajamäärä, käyttöaste ja yksikkötuotto paranivat jälleen Finnair kuljetti toukokuussa 1092 900 matkustajaa, mikä oli 7,4 % enemmän kuin toukokuussa 2025, jolloin matkustajamäärää rajoittivat työtaistelutoimia seuranneet kapasiteettivähennykset. Matkustajamäärä kasvoi huomattavasti Aasian-liikenteessä, selvästi Euroopan-liikenteessä ja hieman myös kotimaanliikenteessä. Pohjois-Amerikan-liikenteessä matkustajamäärä laski hieman. Lähi-idän-lentojen liikennöinti keskeytettiin 28.2. alueen turvallisuustilanteen kiristyttyä. Kokonaiskapasiteetti tarjotuilla henkilökilometreillä mitattuna säilyi vakaana. Vertailukaudella kapasiteettia rajoittivat työtaistelutoimet. Toukokuussa 2026 kapasiteetti kasvoi selvästi Euroopan-liikenteessä uusien kohteiden vetämänä ja hieman myös Aasian- ja kotimaanliikenteessä. Pohjois-Amerikan-liikenteessä kapasiteetti laski huomattavasti Seattleen ja Dallasiin suuntautuvien vuorojen vähentämisen myötä. Lähi-idän-liikenteessä kapasiteetti tippui nollaan. Kun lentokoneiden ulosvuokraukset miehistöineen lasketaan mukaan, kokonaiskapasiteetti laski 4,6 %, sillä ulosvuokraussopimus miehistöineen muuttui maaliskuun lopussa ulosvuokraussopimukseksi ilman miehistöä. Finnairin liikenne myydyillä henkilökilometreillä mitattuna kasvoi 6,2 %. Kasvua tuki Lähi-idän sodan myötä pienentynyt markkinakapasiteetti. Myydyt henkilökilometrit kasvoivat Aasian- ja Euroopan-liikenteessä mutta laskivat Lähi-idän- ja Pohjois-Amerikan-liikenteessä. Kotimaanliikenteessä myydyt henkilökilometrit pysyivät vakaina. Matkustajakäyttöaste nousi 5,1 %-yksikköä ja oli 77,6 %. Matkustajakäyttöaste parani Pohjois-Amerikan-, Aasian- ja Euroopan-liikenteessä mutta heikkeni kotimaanliikenteessä. Yksikkötuotto tarjotulta henkilökilometriltä kasvoi 17,7 %. Kasvua tuki parantunut matkustajakäyttöaste ja korkeammat lippuhinnat. Kokonaisrahti- ja postitonnit kasvoivat 4,3 % johtuen Euroopan- ja Aasian-rahtiliikennetonnien huomattavasta kasvusta. Myydyt rahtitonnikilometrit kasvoivat 4,8 %. Finnairin lennoista 82,8 % saapui toukokuussa aikataulussa, kun vertailukaudella lukema oli 80,6 %. Kesäkuun 2026 liikennetiedote julkaistaan tiistaina 7.7.2026. Finnairin lentoliikenteen suoritteet toukokuu 2026 toukokuu muutos % vuoden alusta muutos %Koko liikenne yhteensäMatkustajat 1 000 1 092,9 7,4 4 954,4 7,1Tarjotut henkilökilometrit 3 557,8 - 0,8 16 308,5 2,3milj.Myydyt henkilökilometrit milj. 2 760,2 6,2 12 711,4 7,9Matkustajakäyttöaste % 77,6 5,1 p 77,9 4,1 pTarjotut tonnikilometrit 511,2 - 2,6 2 403,7 2,5Myydyt tonnikilometrit 326,2 5,9 1 498,6 7,3Yksikkötuotto tarjotulta 8,6 17,7 8,4 11,5henkilökilometriltä sntTarjotut henkilökilometrit ml. 3 557,8 -4,6 16 925,3 0,8koneiden ulosvuokraukset milj. AasiaMatkustajat 1 000 133,4 15,3 699,3 16,8Tarjotut henkilökilometrit 1 287,3 4,1 6 329,0 7,4milj.Myydyt henkilökilometrit milj. 1 015,9 15,3 5 367,6 16,5Matkustajakäyttöaste % 78,9 7,6 p 84,8 6,6 p EurooppaMatkustajat 1 000 793,0 9,7 3 169,6 9,0Tarjotut henkilökilometrit 1 653,4 6,9 6 851,7 5,4milj.Myydyt henkilökilometrit milj. 1 273,4 9,5 5 108,7 9,5Matkustajakäyttöaste % 77,0 1,9 p 74,6 2,8 p Pohjois-AmerikkaMatkustajat 1 000 55,3 - 1,6 188,3 0,2Tarjotut henkilökilometrit 527,2 - 17,6 1 997,1 - 5,3milj.Myydyt henkilökilometrit milj. 415,8 - 4,4 1 453,0 - 0,4Matkustajakäyttöaste % 78,9 10,8 p 72,8 3,6 p Lähi-itäMatkustajat 1 000 0,0 - 100,0 58,4 - 52,0Tarjotut henkilökilometrit 0,0 - 100,0 307,6 - 52,6milj.Myydyt henkilökilometrit milj. 0,0 - 100,0 260,8 - 52,0Matkustajakäyttöaste % - - 84,8 1,1 p KotimaaMatkustajat 1 000 111,3 3,1 838,7 3,7Tarjotut henkilökilometrit 90,0 1,7 823,0 3,4milj.Myydyt henkilökilometrit milj. 55,1 - 0,0 521,3 3,1Matkustajakäyttöaste % 61,2 - 1,1 p 63,3 - 0,1 p Rahtiliikenne- Euroopan-rahtiliikenne tn 3 177,3 15,0 13 704,2 13,2- Pohjois-Amerikan 1 880,0 - 1,4 7 788,4 3,7-rahtiliikenne tn- Lähi-idän-rahtiliikenne tn 0 - 100,0 2 731,3 - 54,2- Aasian-rahtiliikenne tn 7 945,0 14,3 34 842,3 12,6- Kotimaanrahtiliikenne tn 22,0 3,9 110,6 - 1,2- Rahtilento tn* 0 0 0 0Kokonaisrahti- ja posti tn 13 024,3 4,3 59 176,8 4,5Myydyt rahtitonnikilometrit 79,3 4,8 361,7 5,3milj. * Mukana myös Finnairin ostoliikenne –         Muutos-%: muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan nähden (p = prosenttiyksikköä) –         Tarjotut henkilökilometrit (ASK): Tarjottujen paikkojen lukumäärä × isoympyräetäisyys (great circle distance) kilometreinä –         Myydyt henkilökilometrit (RPK): Matkustajien lukumäärä × isoympyräetäisyys (great circle distance) kilometreinä –         Matkustajakäyttöaste (PLF): Myytyjen henkilökilometrien osuus tarjotuista henkilökilometreistä –         Tarjotut tonnikilometrit: Matkustajien, rahdin ja postin kuljetukseen tarjottujen tonnien määrä × isoympyräetäisyys (great circle distance) kilometreinä –         Myydyt tonnikilometrit (RTK): Kuljetettujen matkustajien, rahdin ja postin muodostama kuorma tonneissa × isoympyräetäisyys (great circle distance) kilometreinä –         Yksikkötuotto tarjotulta henkilökilometriltä (RASK): Liikevaihto / tarjotut henkilökilometrit Raportoidut etäisyyteen perustuvat liikenneluvut eivät huomioi suljetuista ilmatiloista aiheutuneita pidempiä lentoreittejä vaan ovat toimialalla vallitsevan käytännön mukaisesti isoympyräetäisyyteen pohjautuvia lukuja. Esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.

Elisa, Rajavartiolaitos ja Merivoimat testasivat onnistuneesti merikaapelien turvaamista

Elisan asentama havaintolaitteisto mahdollistaa merikaapelien akustisen seurannan Suomenlahdella, mikä tukee merenpohjan turvallisuuden laajempaa valvontaa. Hanke perustuu hajautettuun akustiseen havainnointiin (Distributed Acoustic Sensing), eli DAS-teknologiaan, jossa Elisan merikaapeli toimii merenpohjan poikkeuksellisia värähtelyjä mittaavana sensorina. DAS-laite analysoi värähtelyjen aiheuttamia muutoksia valokuidussa kulkevan valon heijastuksissa, minkä avulla voidaan havainnoida esimerkiksi ankkuriaan raahaavan aluksen lähestyminen. Onnistuneesti suoritetun kenttätestauksen jälkeen järjestelmästä rakennetaan automaattinen palvelu, joka hälyttää poikkeuksellisista tilanteista automaattisesti sekä viranomaisia että kriittisen infrastruktuurin omistajia. ”Merenalaisen infran suojaaminen on kansallisesti tärkeä tehtävä. Viimeaikaisten kaapelirikkojen myötä olemme rakentaneet ratkaisun, joka antaa ennakkovaroituksen lähestyvästä haitantekijästä. Olemme erittäin tyytyväisiä nyt tehtyihin testeihin ja hyvään yhteistyöhön Rajavartiolaitoksen ja Merivoimien kanssa. Nopea reagointimme vuodenvaihteen tapauksen yhteydessä esti vahingot muille kaapeleille. Tavoitteemme on, että ennakkovaroitusjärjestelmän avulla saisimme hälytyksen viranomaisille jo ennen ensimmäistäkään vahinkoa”, sanoo Jouni Petrow, Elisan kasvuliiketoiminnasta vastaava johtaja. “Rajavartiolaitos johtaa EU:n kaapelitiedoksiantoon perustuvaa työtä merellisen kriittisen infrastruktuurin suojaamiseksi Itämerellä. Mahdollistamalla nämä testit edistämme uusia tapoja suojata EU:n Itämeren rantavaltioiden kriittistä merellistä infrastruktuuria. On tärkeää, että viranomaisten lisäksi mukana on kriittistä infraa omistavia yrityksiä”, kertoo kaapelitiedoksiannon toimeenpanoa valmisteleva asiantuntija Ilja Iljin Rajavartiolaitoksen esikunnasta. Viimeaikaiset tapahtumat korostavat omistajien kykyä valvoa omaa meren pohjassa olevaa kriittistä infrastruktuuria. Uusilla teknologoilla mahdollistetaan entistä kattavampi havainnointi veden pinnan alapuolelta, joka on erittäin haastava toimintaympäristö yleisesti ja erityisesti Itämerellä. Yhteistyö viranomaisten ja kriittisen infrastruktuurin omistajien välillä on erittäin tärkeää ja yhteistyöllä voidaan tehostaa tilanneymmärryksen muodostamista. Hankkeessa ovat lisäksi mukana Merisotakoulu, Fingrid, Gasgrid, Geologian tutkimuskeskus ja Helsingin yliopiston Seismologinen instituutti. Kesäkuun alussa suoritetuissa testeissä oli mukana Rajavartiolaitoksen ja Merivoimien aluksia, sukeltajia, kauko-ohjattava vedenalainen robotti sekä testivälineistöä myös muilta osallistujilta. Testeissä simuloitiin merenalaisen infran vikojen havaitsemista ja paikantamista, ja kuinka hyvin DAS-järjestelmä tunnistaa ne.

Johtoryhmätutkimus paljastaa: suomalaisjohdon heikoin osa-alue on tekoäly

HELSINKI (19.5.2026) – Suomalaisen johtamisen kehittämiseen ja valmennukseen erikoistuneen Lifted Oy:n  tänään julkaisema Suuri johtoryhmätutkimus 2026  osoittaa, että johtoryhmät eivät ole vielä valmiita tekoälyaikaan. Lähes 300 johtoryhmän puheenjohtajan tai jäsenen vastauksista käy ilmi, että jopa 54 prosenttia ei koe tekoälyn olevan osa yhteistä johtoryhmätyöskentelyä. Tutkimus paljastaa myös, että datan hyödyntäminen painottuu yhä menneen analysointiin ennakoinnin sijaan, mikä heikentää datan arvoa päätöksenteossa. Vaikka tekoälyä hyödynnetään organisaatioissa jo laajasti, sen käyttö johtoryhmätasolla on hajanaista ja keskittyy yksittäisiin kokeiluihin. Strategiseen hyödyntämiseen on vielä matkaa, sillä tällä hetkellä 42 prosenttia ei näe tekoälyn kehitystyön tukevan aidosti ydintoimintaa. Tulokset viittaavat siihen, että ymmärrys tekoälyn merkityksestä on olemassa, mutta sitä ei olla pystytty nostamaan onnistuneesti johtoryhmän agendalle. Vain noin 30 prosenttia kokee, että johtoryhmä tunnistaa tekoälyn muutostarpeet ja mahdollisuudet hyvin. Kokonaisuudessaan tekoäly jää koko tutkimuksen heikoimmaksi osa-alueeksi. “Tekoälyn heikko asema johtoryhmien agendalla on hälyttävä löydös, mutta se kertoo paljon syvemmästä ongelmasta. Johtoryhmiltä puuttuu kyky ennakoida toimintaympäristön muutoksia ja reagoida niihin riittävän nopeasti. Johtoryhmien toiminta on yksinkertaisesti liian jäykkää – menestyäkseen suomalaisten johtoryhmien on oltava uudistumiskykyisempiä”, sanoo Liftedin toimitusjohtaja Taneli Rantala. Vahva johtoryhmä korreloi suoraan liiketoiminnan menestyksen kanssa Tutkimuksen toinen keskeisimmistä löydöksistä on selkeä yhteys johtoryhmätyön laadun ja organisaation menestyksen välillä: toimiva johtoryhmätyöskentely ja tavoitteiden saavuttaminen toteutuvat usein samoissa organisaatioissa. Vastaajista 42 prosenttia kertoi saavuttaneensa edellisellä tilikaudella strategiset tavoitteensa, 33 prosenttia kannattavuustavoitteensa ja 32 prosenttia liikevaihtotavoitteensa, kun taas 39 prosenttia ei saavuttanut yhtäkään näistä. Tavoitteensa saavuttaneet organisaatiot arvioivat oman johtoryhmätyönsä laadun johdonmukaisesti paremmaksi kaikilla osa-alueilla, mikä viittaa vahvaan korrelaatioon johtoryhmätyön laadun ja liiketoiminnan onnistumisen välillä. Havaintoa tukevat kansainväliset tutkimukset, kuten Bain & Companyn vuonna 2023 julkaisema tutkimus , jossa on todettu vastaava yhteys johtoryhmän suorituskyvyn ja yritysten taloudellisen menestyksen välillä. Nämä piirteet yhdistävät menestyviä johtoryhmiä Tutkimus tunnistaa myös useita toisiaan tukevia tekijöitä, jotka erottavat menestyvät johtoryhmät muista. Menestyvissä johtoryhmissä korostuivat kirkkaasti kolme vahvuutta: strategian edellyttämien muutosten johtaminen, hallituksen ja johtoryhmän roolien selkeys ja johtoryhmätyöskentelyyn panostaminen. Menestyvien organisaatioiden johtoryhmät arvioivat tutkimuksen mukaan tiiminsä sekä sen jäsenien vahvuuksia ja heikkouksia selvästi muita säännöllisemmin. Kyseisissä johtoryhmissä vallitsee syvempi keskinäinen luottamus, mikä mahdollistaa avoimen ja ratkaisukeskeisen keskustelun myös vaikeista asioista. Luottamus-sana mainittiin tutkimuksen avoimissa vastauksissa huomattavasti muita teemoja useammin – menestyjät mainitsivat sen vahvuutena, muut puhuivat sen puutteesta. “Tutkimus osoittaa suomalaisten johtoryhmien valtavan kehityspotentiaalin. On innostavaa pystyä alleviivaamaan organisaatioiden menestyksen mahdollistavia tekijöitä tällaisella tarkkuudella. Johtoryhmien kehittyminen voi olla lopulta koko Suomen kilpailukyvyn nousun ratkaiseva tekijä”, Rantala summaa.

Jokaisella on oikeus olla oma itsensä – moninaisuutta juhlitaan Merimetsossa

Yksi näistä kodeista on Esperi Koti Merimetso Loviisassa, jossa Pridea on vietetty jo useamman vuoden ajan. Yksikönpäällikkö Mari Lotilan mukaan ajatus osallistumisesta syntyi henkilöstön yhteisestä keskustelusta. ”Pride nousi esiin lounaskeskustelussa, ja asia innosti laajasti. Henkilöstössämme on ihmisoikeusaktiiveja, jotka kokivat, että myös meidän asukkaillamme on oikeus osallistua. Pride on ennen kaikkea ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja vähemmistöjen näkyväksi tekemistä”, Lotila kertoo. ”Näimme, että aihe on tärkeä asukkaidemme näkökulmasta. Lisäksi sosiaali- ja terveysalalla työskentelee ihmisiä kaikista sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä, aivan kuten kaikilla muillakin aloilla.” Hyväksyvä, huomioiva ilmapiiri Lotilan mukaan Merimetsossa pyritään luomaan ilmapiiri, jossa jokainen voi olla oma itsensä ilman pelkoa syrjinnästä. ”Meillä on aidosti hyväksyvä ja huomioiva ilmapiiri. Näistä asioista puhutaan avoimesti, jolloin ne normalisoituvat osaksi arkea. Jos joku ei tiedä jostakin teemasta, siitä keskustellaan ja kerrotaan. Koko asia nähdään tavallisena elämänä – Pride puolestaan on juhla, jolloin iloitaan yhdessä.” Tänä vuonna Merimetsossa Pridea vietetään yhteisellä piknikillä, musiikin ja yhdessä tekemisen merkeissä. Ohjelmassa on muun muassa Pride-teemainen levyraati, Euroviisu-henkiset musiikkikahvit sekä yhteisiä koristeluhetkiä. Lotilan mielestä jokaisessa kodissa olisi tärkeää pysähtyä ainakin hetkeksi Pride-viikon teemojen äärelle. ”Syrjintää esiintyy edelleen yhteiskunnassa, myös sosiaali- ja terveysalalla. Siksi on tärkeää muistuttaa, että meillä kaikilla – niin Merimetsossa, Esperissä, Suomessa kuin muuallakin maailmassa – on oikeus elää omana itsenämme ja tulla nähdyksi. Hoitajien tehtävä on osaltaan varmistaa tämä niin asukkaille kuin työkavereillekin”, hän sanoo. ”Moninaisuuden huomioiminen ei ole vain yksittäinen kampanja tai juhlapäivä, vaan osa Esperin perustehtävää. Turvallinen hoiva tarkoittaa myös sitä, että jokainen asukas ja työntekijä tulee kohdatuksi arvostavasti omana itsenään”, toteaa Esperin henkilöstöjohtaja Turo Turja.

Terästä Raahesta maailman suurimpiin risteilyaluksiin

Legend of the Seas. Valokuvat: SSAB Meyer Turun telakalla rakennetaan jättimäisiä Icon-luokan risteilyaluksia Royal Caribbean Groupille. Sarjan kolmas alus, Legend of the Seas on nyt valmis ja aloittaa heinäkuussa risteilyt Välimerellä. Telakalla on rakenteilla parhaillaan myös luokan neljäs ja viides alus. Lisäksi Royal Caribbean Group on vahvistanut kuudennen ja seitsemännen risteilyaluksen tilaukset. Ne toimitetaan kesällä 2029 ja 2030. Meyer Turku on erikoistunut maailman uudenaikaisimpien ja energiatehokkaimpien risteilyalusten suunnitteluun ja rakentamiseen. Legend of the Seas -alus on 365 metriä pitkä, 70 metriä korkea ja 50 metriä leveä ja sen normaali kapasiteetti on noin 5 600 matkustajaa (maksimi jopa 7 600). Laivalla on reilusti yli 2 000 työntekijää, 28 ravintolaa, 7 uima-allasta sekä laaja viihde-, myymälä- ja palvelutarjonta. Teräs risteilyalusten rakenteiden ytimessä SSAB:ltä toimitetaan telakalle sekä perusteräksiä että lujia laivanrakennusteräksiä. Risteilyalusten runkorakenteissa käytettävät teräslevyt on toimitettu SSAB:n Raahen tehtaalta. Toimituksiin kuuluu useita eri laivanrakennusterästen lujuusluokkia, joita käytetään muun muassa runkolohkoissa ja kansirakenteissa. Suuren risteilyaluksen rakentamiseen tarvitaan merkittävä määrä terästä. Teräs muodostaa aluksen rakenteellisen selkärangan. ”Materiaalin ominaisuuksilla, kuten lujuudella ja tasalaatuisuudella, on ratkaiseva merkitys turvallisuuden ja suorituskyvyn kannalta”, kertoo levy- ja nauhatuotteiden tuotepäällikkö Ossi Kangas SSAB Europelta. Telakalla teräslevyt siirretään levyvarastosta jatkojalostukseen hiekkapuhallukseen, ohueen pohjamaalaukseen ja sieltä tuotantoon. Levystä leikataan lohkon osia, joista tehdään pienlohkoja. Niistä taas kootaan normaalilohkoja, jotka hitsataan kasaan suurlohkoiksi. Suurlohkot siirretään rakennusaltaaseen, missä ne liitetään yhteen. Näin laivan muoto alkaa hahmottua. Tuotekehityksen rooli tärkeää Raahessa teräs valmistetaan integroidussa tuotantoprosessissa, jossa sulasta raudasta poistetaan hiiltä ja teräksen ominaisuudet säädetään tarkasti eri käyttökohteisiin. Levyvalssaamolla teräsaihiot valssataan levyiksi ja levyt jatkojalostetaan asiakastilauksen mukaisesti. Tuotekehitys ja laadunvarmistus ovat kiinteä osa tuotantoa: ominaisuuksia testataan jatkuvasti sekä prosessin aikana että tutkimuslaboratorioissa. Lisäksi tuotteita kehitetään tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa, jotta ne vastaavat vaativien kohteiden, kuten suurten risteilijöiden, tarpeisiin. Raahen terästehtaan päälaboratoriossa tutkitaan sekä teräksen valmistuksen raaka-aineita että tehtaan lopputuotteita. Täysin automatisoidun spektraalilaboratorion kokoluokasta kertoo, että vuosittain analysoidaan noin 240 000 näytettä, joista tehdään noin 4,4 miljoonaa määritystä. Pitkäaikainen kumppanuus tukee vaativaa laivanrakennusta SSAB:llä on pitkä yhteistyöhistoria Meyer Turun telakan kanssa. Yhteistyö on kehittynyt vuosien varrella tiiviiksi kumppanuudeksi, jossa keskeistä on ymmärtää telakkateollisuuden vaativat tarpeet – niin aikataulujen, laadun kuin teknisten vaatimusten osalta. Yksi SSAB:n kilpailueduista laivanrakennussektorilla on tehokas toimitusketju. Teräslevyt kuljetetaan Raahesta junalla suoraan Turun telakalle, missä ne puretaan automaattiseen levyvarastoon. Tämä suoraviivainen logistiikkamalli tukee toimitusvarmuutta ja mahdollistaa tasaisen materiaalivirran telakan tuotantoon, mikä on kriittinen tekijä suurissa ja aikataulultaan tiukoissa projekteissa. “Laivanrakennuksessa kaikki lähtee luotettavuudesta. Kun puhutaan tämän kokoluokan projekteista, materiaalitoimitusten täsmällisyys ja tasainen laatu ovat kriittisiä,” kertoo SSAB Europen tuotantojohtaja Janne Pirttijoki. “Arvostamme kumppanissa toimitusten varmaa laatua ja ennustettavuutta. SSAB:n kanssa olemme kyenneet rakentamaan tehokkaan toimitusketjun,” kommentoi Meyer Turun toimitusjohtaja Casimir Lindholm. Kohti vähäpäästöisempää laivanrakennusta Laivanrakennusterästen osuus SSAB:n levyliiketoiminnasta on merkittävä: kun kaikki laivatyypit huomioidaan, niiden osuus on noin viidennes. Terästeollisuuden murros kohti vähähiilisyyttä avaa uusia mahdollisuuksia myös laivanrakennuksessa. SSAB kehittää ratkaisuja, jotka tukevat asiakkaiden ilmastotavoitteita ja mahdollistavat vähäpäästöisempien alusten rakentamisen. “Vähäpäästöisten terästuotteiden rooli kasvaa myös laivanrakennuksessa. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa etsimme ratkaisuja, joilla voidaan pienentää koko arvoketjun ilmastovaikutuksia,” SSAB:n Pirttijoki toteaa lopuksi. FAKTABOXI Meyer Turku Meyer Turku Oy rakentaa maailman uudenaikaisimpia ja energiatehokkaimpia risteilyaluksia, autolauttoja ja erikoisaluksia. Yhtiön liikevaihto vuonna 2025 oli 2,1 miljardia euroa. Yhtiö työllistää yli 2 300 huippuammattilaista Turun telakalla, jossa on rakennettu laivoja vuodesta 1737 alkaen. Legend of the Seashttps://www.meyerturku.fi/fi/tuotteet-teknologia/maailmanluokan-risteilyalukset/

Alexandria Group Oyj: Sisäpiiritieto: Positiivinen tulosvaroitus – alkuvuoden 2026 liikevoitto merkittävästi vertailukautta korkeampi

Alexandria antaa ennakkotietoja H1/2026 -tuloksestaan. Alexandrian liiketoiminta on kehittynyt voimakkaasti alkuvuoden 2026 hyvien markkinaolosuhteiden ja sijoittajakysynnän vuoksi. Etenkin strukturoitujen sijoitusten liiketoiminta on kehittynyt vahvasti hyvän sijoitusmenestyksen ja myynnin tukemana. Alexandrian strukturoidut sijoitustuotteet palkittiin Euroopan parhaasta sijoitusmenestyksestä maaliskuussa 2026*. Alexandria arvioi H1/2026 liikevoiton kasvavan merkittävästi verrattuna H1/2025 liikevoittoon (4,4 Me). Kertaluontoisesta erästä puhdistettuun H1/2025 liikevoittoon (5,4 Me) verrattuna H1/2026 liikevoiton odotetaan kasvavan yli 50 %. Yhtiö arvioi tuloskehityksen säilyvän edelleen suotuisana loppuvuonna, mutta mahdollisesti alkuvuotta maltillisemmalla tasolla. Merkittävät muutokset pääomamarkkinoilla voivat vaikuttaa yhtiön taloudelliseen tulokseen.Alexandria julkaisee H1/2026 -tuloksensa 19.8.2026.*Alexandrian strukturoitujen sijoitusten sijoitusmenestys Euroopan parasta Lisätietoja:Alexander Schoschkofftoimitusjohtajaalexander.schoschkoff@alexandria.fipuh. +358504059182Hyväksytty neuvonantaja: Oaklins Finland Oy Puh. 09 6129 670 Alexandria Group Oyj Vuonna 1996 perustettu Alexandria on 30 vuoden aikana kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista sijoituspalveluyhtiöistä. Tehtävänämme on auttaa suomalaisia kasvattamaan varallisuuttaan ja elämään rikkaampaa elämää. Alexandria palvelee yli 36 000 asiakastaan 30 paikkakunnalla yli 200 sijoitusalan asiantuntijan voimin. Konsernin muodostavat Alexandria Group Oyj, Alexandria Rahastoyhtiö Oy, Alexandria Markets Oy, Alexandria Yritysrahoitus Oy, Premium Advisors Oy sekä Luxor Investment Management Oy. Yhtiön osake on listattu First North -markkinapaikalla kaupankäyntitunnuksella ALEX.

Siri Markula Terveystalon sijoittajasuhdejohtajaksi

Siri Markula aloittaa Terveystalon sijoittajasuhdejohtajana 3.9.2026. Hän raportoi talousjohtaja Juuso Pajuselle. Markula seuraa toimessaan Kati Kaksosta, joka siirtyy Framery Groupin sijoittajasuhdejohtajaksi.  Markulalla on yli 10 vuoden laaja kokemus viestinnän, sijoittajasuhteiden ja vastuullisuuden johtotehtävistä, mitä ennen hän toimi lähes 20 vuotta journalistina ja uutispäällikkönä muun muassa Helsingin Sanomissa. Fortumilla Markula on toiminut sijoittajasuhde- ja talousviestintäjohtajana.  Terveystalolla Markula vastaa yhtiön sijoittajasuhteiden johtamisesta ja kehittämisestä sekä vastuullisuustyön vahvistamisesta osana yhtiön strategiaa, raportointia ja sidosryhmävuoropuhelua.  – Terveystalo on yhteiskunnallisesti merkittävä, kotimainen yhtiö, jonka työllä on suora vaikutus ihmisten terveyteen, hyvinvointiin ja työkykyyn. On innostavaa päästä mukaan kehittämään yhtiön sijoittajasuhteita ja vastuullisuustyötä tilanteessa, jossa vaikuttavuuden, läpinäkyvyyden ja luottamuksen merkitys korostuu entisestään. Odotan paljon yhteistyötä Terveystalon osaajien, sijoittajien, analyytikoiden ja muiden sidosryhmien kanssa, sanoo Siri Markula.  Talousjohtaja Juuso Pajunen pitää nimitystä tärkeänä vahvistuksena Terveystalon pääomamarkkinaviestinnälle ja vastuullisuustyölle. – Siri tuo Terveystaloon erittäin vahvaa kokemusta sijoittajasuhteista, talousviestinnästä ja vastuullisuudesta. Hänellä on monipuolinen tausta listayhtiöistä, terveyspalvelualalta ja mediasta sekä näyttöjä vastuullisuustyön ja sidosryhmäviestinnän kehittämisestä. Sirin osaaminen tukee erinomaisesti tavoitettamme vahvistaa Terveystalon vuoropuhelua pääomamarkkinoiden kanssa ja kehittää vastuullisuutta entistä systemaattisemmin osana liiketoimintaamme, sanoo Terveystalon talousjohtaja Juuso Pajunen. 

Tokmanni Group Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9. luvun 10. pykälän mukainen ilmoitus (The Goldman Sachs Group, Inc.)

Tokmanni Group Oyj on vastaanottanut 4.6.2026 The Goldman Sachs Group, Inc.:ltä Arvopaperimarkkinalain 9. luvun 5. pykälän mukaisen ilmoituksen, jonka mukaisesti The Goldman Sachs Group, Inc.:n omistus rahoitusvälineiden kautta Tokmanni Group Oyj:n osakkeista ja äänistä ylitti 5 %:n rajan 3.6.2026 tehtyjen osakekauppojen seurauksena. Omistus rahoitusvälineiden kautta kasvoi 3 038 846 osakkeeseen, mikä vastaa 5,16 % Tokmanni Group Oyj:n osake- ja äänimäärästä. The Goldman Sachs Group, Inc.:n ja sen määräysvallassa olevien yritysten ja rahastojen yhteenlaskettu omistusosuus kasvoi 3 659 332 osakkeeseen, mikä vastaa 6,22 % Tokmanni Group Oyj:n osake- ja äänimäärästä. Liputusvelvollisen (liputusvelvollisten) osuus: % osakkeista % osakkeista Yhteen- Kohdeyhtiön ja äänistä ja äänistä laskettu osakkeiden (A:n yhteis rahoitusväli %-osuus (A+B) ja äänten - - kokonais- määrä) neiden määrä kautta (B:n yhteismäärä)Osuus liputusrajan 1,05 % 5,16 % 6,22 % 58 868 752saavuttamisen tairikkoutumisenjälkeenEdellisessä 1,35 % 4,01 % 5,37 %liputusilmoi-tuksessailmoitettu osuus Tiedot omistus- ja ääniosuudesta liputusrajan saavuttamisen tai rikkoutumisen jälkeen: A: Osakkeet ja äänet: Osakesarja/ Osakkeiden ja äänten lukumäärä Osakkeiden ja äänten %-osuusosakelajiISIN-koodi Suora Välillinen Suora Välillinen (AML 9:5) (AML 9:6 ja 9:7) (AML 9:5) (AML 9:6 ja 9:7)FI4000197934 620 486 1,05 % A yhteensä 620 486 1,05 % B: AML:n 9 luvun 6 a §:ssä tarkoitetut rahoitusvälineet: Rahoitus- Eräpäivä Toteutus Toimitustapa Osakkeiden ja Osakkeiden ja välineen - (osakeomistus äänten äänten %-osuus luonne aika / nettoarvon lukumäärä tilitys)Securities Avoin Osakeomistus 1 736 288 2,95 % Lending Swap 08/05/202 Cash 521 192 0,89 % 9 Swap 07/03/202 Cash 444 912 0,76 % 9 Swap 14/11/203 Cash 183 845 0,31 % 5 Swap 03/06/203 Cash 41 229 0,07 % 6 Swap 05/12/203 Cash 38 793 0,07 % 0 Swap 21/04/203 Cash 32 575 0,06 % 6 Swap 29/05/202 Cash 31 031 0,05 % 9 Swap 25/02/203 Cash 4 923 0,01 % 6 Swap 26/06/202 Cash 4 058 0,01 % 6 Swap 26/06/202 Cash 1 0,000002 % 6 B yhteensä 3 038 846 5,16 % Koko määräysvaltaketju (ylintä määräysvaltaa käyttävästä luonnollisesta henkilöstä tai oikeushenkilöstä alkaen), jonka kautta osakkeita, äänioikeuksia, tai rahoitusvälineitä hallitaan: Nimi % osakkeist % osakkeista ja Molemmat a äänistä yhteensä ja äänistä rahoitusvälineiden kauttaThe Goldman Sachs Group,Inc.Goldman Sachs (UK)L.L.C.Goldman Sachs Group UKLimitedGoldman SachsInternational The Goldman Sachs Group,Inc.GSAM Holdings LLCGoldman Sachs AssetManagement, L.P. The Goldman Sachs Group,Inc.Goldman Sachs & Co. LLC The Goldman Sachs Group,Inc.GSAM Holdings LLCGoldman Sachs AssetManagement Holdings LLCGoldman Sachs AssetManagement UK Holdings ILtdGoldman Sachs AssetManagement UK HoldingsIILtdGoldman Sachs AssetManagement Holdings IB.V. /Goldman Sachs AssetManagement Holdings IIB.V.Goldman Sachs AssetManagement Holdings B.V.Goldman Sachs AssetManagement InternationalHoldings B.V.Goldman Sachs AssetManagement B.V. The Goldman Sachs Group,Inc.Goldman Sachs Bank USAGoldman Sachs BankEurope SE The Goldman Sachs Group,Inc.GSAM Holdings LLCGSAMI Holdings I LLCGSAMI Holdings II LtdGoldman Sachs AssetManagement InternationalHoldings LtdGoldman Sachs AssetManagement International Lisätietoja Maarit Mikkonen, sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö, puh. 040 562 2282, maarit.mikkonen(at)tokmanni.fi Tokmanni-konserni lyhyesti Tokmanni Group Oyj on yksi Pohjoismaiden johtavista halpakauppakonserneista. Yli 6 000 kaupan alan ammattilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman pohjoismaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Yli 390:n Tokmanni-, Dollarstore-, Big Dollar -, Click Shoes- ja Shoe House -myymälänsä sekä verkkokauppojensa ansiosta Tokmanni-konserni on aina lähellä palvelemassa asiakkaitaan. Lisäksi Tokmanni -konsernilla on ollut yksinoikeus myydä SPAR-tuotteita ja hyödyntää SPAR-brändiä Suomessa vuodesta 2025 lähtien. Vuonna 2025 Tokmanni-konsernin liikevaihto oli 1 728 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 85 miljoonaa euroa. Tokmanni Group Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle. Jakelu Nasdaq HelsinkiKeskeiset tiedotusvälineet

Sisäpiiritieto: Summa Defence Oyj sopii 8 miljoonan euron siltarahoitusjärjestelystä ja päivittää arviotaan maksuvalmiudestaan ja käyttöpääomastaan

Summa Defence Oyj                    Yhtiötiedote, sisäpiiritieto              5.6.2026 kello 16.30 Summa Defence Oyj (”yhtiö”) on tänään solminut Largus Holding AB kanssa lainasopimuksen 8,0 miljoonan euron siltarahoitusjärjestelystä. Largus Holding AB on ruotsalainen yksityisomisteinen sijoitusyhtiö, jonka määräysvaltaa käyttää Erik Salén. Largus Holding AB on osa Salénin sijoituspiiriä, ruotsalaista perheomisteista sijoitusryhmää, jolla on pitkä historia yrittäjyydestä, aktiivisesta omistajuudesta ja pitkäaikaisista sijoituksista. Rahoituksen tarkoituksena on vahvistaa yhtiön lyhyen aikavälin maksuvalmiutta ja käyttöpääomaa ja tukea konsernin rahoitusrakenteen vakauttamista samalla kun yhtiö valmistelee pidemmän aikavälin omaan ja vieraaseen pääomaan perustuvia rahoitusratkaisuja. Laina on yhtiön nostettavissa lainasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Lainalle maksetaan 14 prosentin vuotuista korkoa, järjestelypalkkio on 6 prosenttia lainan pääomasta, ja laina erääntyy 3. heinäkuuta 2026. Yhtiö voi maksaa lainan takaisin ennen sen eräpäivää, jolloin ennen eräpäivää takaisinmaksetusta lainapääomasta peritään 10 prosentin palkkio. Lainasopimus sisältää tiettyjä sitoumuksia, jotka liittyvät muun muassa lainavarojen käyttöön ja tuleviin rahoitusinstrumenttien liikkeeseenlaskuihin. Siltarahoitus on rakennettu siten, että se voidaan muuntaa vaihtovelkakirjalainaksi. Edellyttäen, että 24. kesäkuuta pidettävä varsinainen yhtiökokous hyväksyy tarvittavan valtuutuksen yhtiön hallitukselle, osapuolet sopivat asiasta ja soveltuvat yhtiöoikeudelliset ja sääntelyyn liittyvät edellytykset täyttyvät, laina, kertynyt korko ja järjestelypalkkio voidaan muuntaa vaihtovelkakirjalainoiksi tai muutoin kuitata osakkeita vastaan 0,20 euron osakekohtaisella merkintä- tai vaihtohinnalla. Jos laina muunnetaan vaihtovelkakirjalainaksi, se erääntyisi noin 31. maaliskuuta 2027. Mikäli varsinainen yhtiökokous ei hyväksy tarvittavaa vaihtovelkakirjalainojen liikkeeseenlaskua koskevaa valtuutusta tai mikäli yhtiön hallitus ei ole suunnannut vaihtovelkakirjalainaa Largus Holding AB:n merkittäväksi viimeistään 3. heinäkuuta 2026 mennessä, lainan pääoma, kertynyt korko ja järjestelypalkkio on maksettava takaisin käteisenä viimeistään 4. heinäkuuta 2026. Kuten yhtiö on aiemmin tiedottanut, ilman uutta rahoitusta tai maksujärjestelyjä yhtiön nykyinen käyttöpääoma ei riitä yhtiön seuraavan 12 kuukauden tarpeisiin. Siltarahoituksen jälkeen, ja edellyttäen että laina nostetaan suunnitellusti, yhtiö arvioi lyhyen aikavälin maksuvalmiutensa ja käyttöpääomansa paranevan olennaisesti ja rahoituksen kattavan yhtiön maksuvalmius- ja käyttöpääomatarpeet arviolta noin kolmen–viiden kuukauden ajaksi riippuen toimitusaikatauluista sekä maksu-, rahoitus- ja operatiivisten toimenpiteiden toteutumisesta. Siltarahoituksen arvioidaan helpottavan merkittävästi yhtiön välitöntä maksuvalmiustilannetta, mutta se ei poista yhtiön tarvetta toteuttaa pidemmän aikavälin rahoitusratkaisu. Osana tällaista pidemmän aikavälin rahoitusratkaisua yhtiö aikoo valmistella merkintäoikeusantia, edellyttäen varsinaiselle yhtiökokoukselle ehdotettavia valtuutuksia, markkinaolosuhteita ja yhtiön hallituksen erillisiä päätöksiä. Yhtiön hallituksen tämänhetkisenä tarkoituksena on, että suunnitellun merkintäoikeusannin merkintähinta vastaisi mahdollisen vaihtovelkakirjalainajärjestelyn mukaista 0,20 euron osakekohtaista merkintä- tai vaihtohintaa. Mikäli tarvittavaa rahoitusta, maksujärjestelyjä ja operatiivisia toimenpiteitä ei pystytä toteuttamaan suunnitellusti tai riittävässä laajuudessa, tällä voi olla olennaisen haitallinen vaikutus yhtiön liiketoimintaan, taloudelliseen asemaan, maksuvalmiuteen ja kykyyn jatkaa toimintaansa. Yhtiö tiedottaa asiasta lisää valmistelujen edetessä. SUMMA DEFENCE OYJHallitus Lisätiedot:Robert Blumberg, toimitusjohtajaPuhelin: +358 40 839 7408Sähköposti: robert.blumberg@summadefence.com Summa Defence lyhyesti Summa Defence Oyj on suomalainen puolustus- ja turvallisuusteknologiakonserni, joka tukee alan kasvua ja vahvistaa teollista tuotantokapasiteettia geopoliittisessa murroksessa. Summa Defence tavoittelee sekä orgaanista että epäorgaanista kasvua kolmella painopistealueella: meriteknologiat, maateknologiat ja uudet teknologiat. Yhtiön visiona on olla kokonaisturvallisuusalan edelläkävijä. Summa Defence Oyj osakkeet on listattu Nasdaq First North Growth Market -markkinapaikalla Ruotsissa (SUMMAS) ja Suomessa (SUMMA). www.summadefence.fi Yhtiön hyväksyttynä neuvonantajana toimii Augment Partners AB, info@augment.se, puh. +46 8 604 2255.

Saksalaiset sijoitusyhtiöt kasvattavat omistustaan Fodeliassa – myös hallituksen puheenjohtajan määräysvallassa oleva sijoitusyhtiö sekä toimitusjohtaja lisäävät omistustaan

Fodelia Oyjlehdistötiedote  5.6.2026 klo 17.40 Fodelian toiseksi suurin omistaja, saksalainen sijoitusyhtiö LBO Asset Management GmbH on kasvattanut omistustaan Fodeliassa 825 000 osakkeesta 1 200 000 osakkeeseen, mikä vastaa 14,7 % yhtiön osakkeista ja äänistä. Lisäksi saksalaisen sijoitusyhtiön Discover Capitalin rahasto Axxion osti 330 000 osaketta, mikä nostaa Discover Capitalin määräysvallassa olevien osakkeiden määrän 150 000 osakkeesta 505 000 osakkeeseen eli on nyt 6,2%. Järjestelyn yhteydessä myös Fodelia Oyj hallituksen puheenjohtaja Mikko Tahkolan määräysvallassa oleva sijoitusyhtiö Plusvalia Oy sekä toimitusjohtaja Riikka Wulff ovat lisänneet omistustaan yhtiössä. Riikka Wulffin omistus nousi 31 538 osakkeesta 51 358 osakkeeseen (0,6 %) ja Mikko Tahkolan määräysvallassa olevan sijoitusyhtiön Plusvalia Oy:n omistus nousi 4 100 osakkeesta 51 100 osakkeeseen (0,6 %). Lisäksi Mikko Tahkolan henkilökohtainen omistus on 1 642 086 osaketta, jolloin hänen määräysvaltansa piirissä oleva kokonaisomistus on yhteensä 1 693 186 osaketta (20,8 %). Myyjänä kaikissa näissä kaupoissa toimi Feelia Oy:n entinen toimitusjohtaja ja Fodelian osakkeenomistaja Jukka Ojala, joka luopuu omistuksestaan Fodeliassa. Riikka Wulff kommentoi:  "On hienoa, että LBO Asset Management kasvattaa omistustaan Fodeliassa. Yhtiö on tutustunut liiketoimintaamme perusteellisesti ja seurannut kehitystämme jo pidemmän aikaa. Päätös lisätä sijoitusta kertoo luottamuksesta strategiaamme, liiketoimintamalliimme ja pitkän aikavälin mahdollisuuksiimme. Samalla myös minä sekä hallituksen puheenjohtajan määräysvallassa oleva sijoitusyhtiö olemme lisänneet omistustamme yhtiössä. Näemme Fodelian kehitysnäkymät myönteisinä ja haluamme olla vahvasti mukana rakentamassa yhtiön seuraavaa kasvuvaihetta."  Johannes Köpple, LBO Asset Management, kommentoi:  "Näemme Fodelialla edelleen merkittävää kasvupotentiaalia. Mielestämme Feelian konsepti tarjoaa kilpailijoista erottuvan toimintamallin, ja yhtiöllä on hyvät mahdollisuudet kasvattaa markkinaosuuttaan markkinassa, jossa tehokkuuden, laadun ja työvoiman saatavuuden merkitys korostuu jatkuvasti. Omistuksen kasvattaminen kuvastaa vahvistunutta näkemystämme Fodelian pitkän aikavälin mahdollisuuksista." Jukka Ojala kommentoi:  "Olen saanut olla mukana Fodelian kasvutarinassa pitkään. En ole enää mukana yhtiön operatiivisessa toiminnassa, joten pidän omistuksestani luopumista luontevana ratkaisuna. Olen tyytyväinen siihen, että osakkeet siirtyvät pitkäjänteisille omistajille, jotka tukevat Fodelian seuraavaa kehitysvaihetta."  Järjestelyn myötä Fodelian omistusrakenne uudistuu ja pitkäjänteisten omistajien osuus yhtiön omistajarakenteessa kasvaa.  Lisätietoja  Fodelia Oyj, toimitusjohtaja Riikka Wulff, puhelin 040 777 8299, sähköposti: riikka.wulff@fodelia.fi     Fodelia lyhyesti  Fodelia on suomalainen elintarvikealan konserni, jonka tavoitteena on olla alan kiinnostavin uudistaja, arjen helpottaja ja kumppani, joka tarjoaa maukasta, paikallisesti ja vastuullisesti tuotettua ruokaa. Fodelian liiketoiminta-alueet ovat vähittäiskauppaan keskittyvä Oikia sekä Foodservice-markkinaan keskittyvä Feelia. Lisäksi Fodelian kuuluu ruokapalveluiden ulkoistusratkaisuja tarjoava yhteisyritys Fodbar.  www.fodelia.fi

Kemira Oyj:n omien osakkeiden hankinta viikolla 23/2026

Kemira Oyj, pörssitiedote, 5.6.2026 klo 19.00 Kemira Oyj:n omien osakkeiden hankinta viikolla 23/2026 Omien osakkeiden hankinnat ovat osa Kemira Oyj:n 12.2.2026 julkistamaa omien osakkeiden takaisinosto-ohjelmaa. Takaisinosto-ohjelma, joka alkoi 13.2.2026 ja päättyy viimeistään 20.9.2026, toteutetaan markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (EU) N:o 596/2014 ja komission delegoidun asetuksen (EU) 2016/1052 mukaisesti. Kemira Oyj on ostanut takaisin omia osakkeitaan seuraavasti 1.6.–5.6.2026: Päivämäärä Pörssikauppa Kaupan Osakemäärä Keskihinta/o Kauppojen -käyntitunnus (kpl)                       sake (EUR) kokonaisarvo (EUR)1.6.2026 Osto KEMIRA 59 110 17,7738 1 050 606,532.6.2026 Osto KEMIRA 61 300 17,7745 1 096 113,953.6.2026 Osto KEMIRA 61 704 17,8173 1 099 396,584.6.2026 Osto KEMIRA 59 720 17,8775 1 067 642,585.6.2026 Osto KEMIRA 41 761 17,9564 749 874,94Yhteensä Osto KEMIRA 283 595 17,8321 5 057 096,68viikolla23/2026 Hankintojen jälkeen Kemira Oyj:n hallussa on 5 184 664 omaa osaketta. Kemira Oyj:n puolesta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Antti Väliaho, Jonathan Nyberg Lisätietoja: Kemira OyjKiira Fröberg, sijoittajasuhdejohtajapuh. 040 760 4258kiira.froberg@kemira.com Kemira on maailman johtavia, kestäviä kemikaaliratkaisuja runsaasti vettä käyttäville teollisuudenaloille tarjoavia yhtiöitä. Toimimme globaalisti ja palvelemme laajaa joukkoa asiakkaita, kuten kunnallisia ja teollisia vedenkäsittelytoimijoita ja kuituteollisuutta. Varmistamme tuotteidemme ja palveluidemme avulla, että miljoonat ihmiset saavat puhdasta vettä joka päivä, ja autamme asiakkaitamme edistämään kiertotaloutta ja resurssitehokkuutta koko arvoketjussa. Vuonna 2025 Kemiran liikevaihto oli 2,8 miljardia euroa, ja henkilöstöä oli noin 4 900. Kemiran osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä (tunnus: KEMIRA). www.kemira.fi 

Digia osaksi DEFINE-verkostoa – innovaatiot tukevat Defence-liiketoiminnan kasvua

Ohjelmisto- ja palveluyritys Digia on aloittanut yhteistyön Defence Innovation Network Finlandin (DEFINE) kanssa ja vahvistaa verkoston toimintaa etenkin data-, tekoäly- ja integraatio-osaamisella. DEFINE on Riihimäen kaupungin käynnistämä valtakunnallinen yhteistyöverkosto, jonka tavoitteena on kehittää puolustus- ja turvallisuusalan osaamista sekä luoda uusia innovaatioita. Verkosto tuo yhteen alan huippuosaajat ja yritykset sekä edistää siviilialan ratkaisujen hyödyntämistä Puolustusvoimien ja Naton tarpeisiin.  ”Haluamme olla aktiivisesti mukana kehittämässä puolustus- ja turvallisuusalan osaamista ja ratkaisuja. Tuomme verkoston hyödynnettäväksi mm. vahvan osaamisemme datapohjaisesta ja tekoälytuetusta toiminnasta sekä vaativien järjestelmäkokonaisuuksien integraatioista. Yhteistyö tukee kasvutavoitteitamme ja rooliamme Puolustusvoimien luotettuna kumppanina. DEFINE:n kautta pääsemme kiinni entistäkin monipuolisempaan kehitystyöhön”, kertoo Digian Defence-liiketoiminnan johtaja Tero Palokangas. ”Olemme laajentuneet tämän vuoden aikana valtakunnalliseksi toimijaksi. Haluamme luoda Suomelle puolustusinnovaatioista kasvua ja työpaikkoja. Digia vahvistaa verkostoamme merkittävällä tavalla ohjelmisto- ja sovelluspuolen osaamisellaan sekä Defence-toimialan vankalla kokemuksellaan”, sanoo Riihimäen kaupungin innovaatio- ja kehitysjohtaja Teemu Seppälä.  Uudenlainen kokeilualusta vauhdittaa innovaatioiden viemistä tuotantoon Osana yhteistyötä Digia on mukana DEFINE:n tekoälytuetun integraatio- ja kokeilualustan (AI Foundry) kehittämisessä. Sen avulla uudet puolustusinnovaatiot saadaan tehokkaasti kokeiluun ja edelleen tuotantoon. AI Foundry otettiin käyttöön 1.–10.6. Suomessa järjestettävässä Naton Innovation Range -tapahtumassa. ”AI Foundryn avulla voidaan testata esimerkiksi erilaisia tekoälypilotteja Nato-harjoitusten, muiden innovaatiotapahtumien ja yritysten kenttätestien kautta. Tämä mahdollistaa nopeamman siirron tuotantoon ja siten uusien ratkaisujen hyödyntämisen”, kertoo Henri Kivioja, IAM RAINin (Lempea Edge Oy) toimitusjohtaja.  ”AI Foundry on meille ja muille DEFINE:n yhteistyöyrityksille sekä start upeille tehokas tapa esitellä ja testata uusia ideoita ja palveluita yhdessä Naton eri toimijoiden kanssa. Se avaa aivan uudenlaisia kasvu- ja kehitysmahdollisuuksia niin yksittäisille organisaatioille kuin koko Suomen puolustus- ja turvallisuusosaamiselle”, Palokangas lisää.  Teemu Seppälä, Tero Palokangas ja Henri Kivioja. Lisätietoja: Tero Palokangas                Liiketoimintajohtaja, Defence & SecurityDigia Oyj         p. 050 547 8974, tero.palokangas(a)digia.com   DEFINE-verkosto 

Sisäpiiritieto: Terveystalo päivittää strategisen painopisteensä, keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteensa ja osinkopolitiikkansa

Terveystalo Oyj, SISÄPIIRITIETO, 8.6.2026 klo 08:00 (EEST) Sisäpiiritieto: Terveystalo päivittää strategisen painopisteensä, keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteensa ja osinkopolitiikkansa Terveystalo Oyj:n ("Terveystalo") hallitus on hyväksynyt yhtiön päivitetyt strategiset painopisteet, taloudelliset tavoitteet ja voitonjakopolitiikan keskipitkälle aikavälille. Päivitetyt linjaukset korostavat yhtiön panostuksia kasvuun valituilla terveydenhuollon erikoisaloilla sekä johtavien digitaalisten ratkaisujen skaalaamiseen terveydenhuollon vähittäiskaupassa kestävän arvonluonnin tukemiseksi. Uudistettu strateginen painopiste kasvuun ja digitaaliseen sitoutumiseen Terveystalo päivittää strategiset painopisteensä ja esittelee uuden strategisen viitekehyksen, ARC: AI and data-powered, Reach through growth and access and Customer-centricity. Tässä uudessa viitekehyksessä Terveystalo keskittyy neljään strategiseen muutokseen: · · · Arvonluonti: Terveystalo siirtää painopistettään kannattavuuden optimoinnista kannattavaan kasvuun valituilla terveydenhuollon aloilla. · · · Palvelut ja hinnoittelu: Palveluiden ja hinnoittelun osalta yritys siirtyy transaktionaalisesta palvelumallista helppokäyttöiseen vähittäismyyntimalliin, joka on asiakkaille helpommin saavutettavissa. · · · Toimitusmalli: Terveystalo terävöittää painopistettään laajasta yleislääkäritasoisesta tarjonnasta kohti erikoisalakohtaista avohoitoa ja digitaalista kasvua. · · · Asiakasvuorovaikutus: Asiakasvuorovaikutuksessa yritys siirtyy reaktiivisesta palvelusta kohti ennakoivaa asiakassitoutumisen ja uskollisuuden rakentamista. Yhdessä nämä muutokset luovat perustan kestävälle arvonluonnille sekä asiakkaille, että sijoittajille. Päivitetyt keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet ja voitonjakopolitiikka Terveystalon päivitetyt keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet ja osinkopolitiikka ovat seuraavat: Kannattava kasvu: · Oikaistu osakekohtainen tulos kasvaa keskimäärin 10 prosenttia vuodessa  Maltillinen velkaantuneisuusaste: · Terveystalo-konsernin nettovelan suhde käyttökatteeseen (EBITDA) on enintään 3,0x · Velkaantuneisuus voi tilapäisesti ylittää tavoitetason, erityisesti suurempien yritysostojen yhteydessä.  Voitonjako: · Terveystalon tavoitteena on vuosittain jakaa vähintään 50 % nettotuloksesta, joko osinkoina tai osakkeiden takaisinostoina, ja tarjota kasvavaa, houkuttelevaa voitonjakoa osakkeenomistajille kasvavan osakekohtaisen tuloksen mukaisesti. · Osinkoehdotuksessa on otettava huomioon yhtiön pitkän aikavälin potentiaali ja taloudellinen asema. Aiemmat vuonna 2024 asetetut taloudelliset tavoitteet olivat: · Osakekohtainen tulos kasvaa keskimäärin 10 % vuodessa. · Nettovelan suhde käyttökatteeseen enintään 2,5x. Velkaantuneisuus voi tilapäisesti ylittää tavoitetason erityisesti suurempien yritysostojen yhteydessä. · Vähintään 80 prosenttia nettotuloksesta jaetaan osinkona. Osinkoehdotuksessa on otettava huomioon yhtiön pitkän aikavälin potentiaali ja taloudellinen asema. Presidentti ja toimitusjohtaja Ville Iho: "ARC-strategian myötä otamme Terveystalon kasvussa seuraavan askeleen. Siirrämme painopistettä kannattavuuden parantamisesta kannattavaan kasvuun valituilla, houkuttelevilla erikoisaloilla. Samalla vahvistamme toimintamalliamme tekemällä palveluista helpommin saavutettavia, terävöittämällä fokusta erikoisalakohtaiseen terveydenhuoltoon ja digitaalisiin palveluihin sekä syventämällä asiakasvuorovaikutusta ja uskollisuutta. Näemme merkittäviä kasvumahdollisuuksia valituilla erikoisaloilla, kuten hammas- ja silmäterveydessä, sekä digitaalisessa terveydenhuollossa, joista voi kehittyä konsernille entistä vahvempi kasvumoottori. Näillä alueilla asiakkaat arvostavat laatua, saavutettavuutta ja helppoutta, ja juuri niissä brändimme, ammatillinen osaamisemme ja digitaaliset kykymme luovat vahvan perustan kasvulle. Päivitetyt taloudelliset tavoitteemme tukevat tätä suuntaa ja kestävää arvonluontia niin asiakkaille kuin sijoittajillekin." Hallituksen puheenjohtaja Kari Kauniskangas: "Hallituksen tavoitteena on varmistaa, että Terveystalo kohdentaa pääomansa niihin mahdollisuuksiin, jotka luovat eniten pitkän aikavälin arvoa osakkeenomistajille. Päivitetty strateginen suunta vahvistaa yhtiön keskittymistä skaalautuviin kasvualueisiin, kuten hammaslääketieteeseen, silmäterveyteen ja digitaaliseen terveydenhuoltoon, joissa näemme vahvaa markkinapotentiaalia ja mahdollisuuksia rakentaa kilpailuetua. Yhdessä kurinalaisen pääoman allokoinnin ja selkeiden taloudellisten tavoitteiden kanssa strategia luo vahvan perustan kestävälle arvonluonnille." Terveystalo aikoo järjestää pääomamarkkinapäivän marraskuussa 2026 keskustellakseen kasvustrategian seuraavista vaiheista ja päivitetystä taloudellisesta tavoitteesta. Helsinki 8.6.2026 Terveystalo OyjHallitus Lisätietoja: Sijoittajasuhde- ja vastuullisuusjohtaja Kati KaksonenPuh. 010 345 2034kati.kaksonen@terveystalo.com Jakelu:Nasdaq Helsinki OyKeskeiset tiedotusvälineetwww.terveystalo.com

Sisäpiiritieto: Terveystalo ostaa Silmäaseman vauhdittaakseen kasvuaan ja vahvistaakseen asemaansa kasvavilla silmäterveyden markkinoilla

Terveystalo Oyj SISÄPIIRITIETO 8.6.2026 klo 8.05 Sisäpiiritieto: Terveystalo ostaa Silmäaseman vauhdittaakseen kasvuaan ja vahvistaakseen asemaansa kasvavilla silmäterveyden markkinoilla Terveystalo Oyj ("Terveystalo") ja sen tytäryhtiö, Terveystalo Healthcare Oy, ovat tänään allekirjoittaneet osakekauppasopimuksen kaikkien Silmäasema Oy:n ("Silmäasema") osakkeiden ostamisesta ("Järjestely") Coronaria Oy:n ("Coronaria"), Silmäaseman institutionaalisten osakkeenomistajien ja tiettyjen Silmäaseman johtoryhmän jäsenten ja muiden tiettyjen Silmäaseman osakkeenomistajien ("Päämyyjät") kanssa. Kauppahinta ilman velkoja ja käteisvaroja on noin 574 miljoonaa euroa, ja se koostuu 275 miljoonan euron käteisvastikkeesta ja 36,5 miljoonasta Terveystalon uudesta osakkeesta, arvostettuna Terveystalon osakkeen päätöskurssilla 5.6.2026 8,20 euroa osakkeelta ("Vastikeosakkeet"). Coronariasta tulee Järjestelyn toteutuessa Terveystalon suurin osakkeenomistaja ja se tulee pitämään hallussaan noin 15,1 prosenttia Terveystalon ulkona olevista osakkeista ja äänioikeuksista. Kaikki Myyjät (kuten jäljempänä määritelty) tulevat Järjestelyn toteutuessa pitämään hallussaan yhteensä noin 22,4 prosenttia Terveystalon ulkona olevista osakkeista ja äänioikeuksista. · Silmäasema lyhyesti: Silmäasema on Suomen johtava näkemisen ja silmäterveyden yritys sekä yksityisen silmäterveyden että optisen vähittäiskaupan alalla.[[[1]]] Tärkeä osa Silmäaseman vahvaa kasvua ja korkeaa kannattavuutta vuosien varrella on ollut sen ainutlaatuinen integroitu toimintamalli, joka kattaa silmäterveyden ja näönhuollon koko arvoketjun ja sisältää useita asiakaskontaktipisteitä Silmäaseman optisen vähittäiskaupan, silmälääkärikeskusten ja sairaalaverkoston kautta. Toimintamalli mahdollistaa asiakkaille sujuvat ja integroidut asiointipolut vähittäiskaupan ja silmäterveyden liiketoimintojen välillä. · Johtavaksi toimijaksi kasvaville markkinoille: Järjestely vahvistaa Terveystalon asemaa kasvavilla silmäterveyden markkinoilla tuomalla merkittäviä mittakaavaetuja ja muodostaa laajemman alustan nopeammalle kasvulle sekä vahvemmalle kannattavuudelle. Yhdistynyt yhtiö hyötyy erittäin hyvin toisiaan täydentävästä ja monipuolisesta yksityisasiakaskannasta, mikä luo merkittäviä ristiinmyyntimahdollisuuksia ja laajempaa arvonluontipotentiaalia. Järjestelyllä on vahva teollinen logiikka, sillä se yhdistää kaksi laadukasta suomalaista yhtiötä, joilla on vahva kulttuurinen ja toiminnallinen yhteensopivuus. Yhdistynyt yhtiö palvelisi yhteensä noin kahta miljoonaa asiakasta entistä monipuolisemmalla palvelu- ja tuotevalikoimalla ja olisi hyvissä asemissa hyödyntämään markkinoiden tarjoamia houkuttelevia mahdollisuuksia myös kansainvälisesti. · Strateginen uusi omistaja: Vastikerakenteen myötä Coronariasta tulee Järjestelyn toteutuessa Terveystalon suurin osakkeenomistaja, joka on siten sitoutunut Terveystaloon ja sen pitkän aikavälin arvonluontiin. Coronarialla on syvällinen toimialaosaaminen ja vahva näyttö arvonluonnista. Terveystalon hallitus odottaa innolla Coronarian aktiivista osallistumista ja panosta hallitustyöskentelyyn Järjestelyn toteutumisen jälkeen. · Mittakaava-etuja: Havainnollistavasti vuoden 2025 tilikauden tietojen perusteella laskettu yhdistyneen yhtiön vuotuinen liikevaihto olisi noin 1,55 miljardia euroa ja oikaistu liikevoitto noin 193 miljoonaa euroa (ilman synergioita). · Synergistinen, osakekohtaista tulosta kasvattava Järjestely: Järjestelyn odotetaan luovan merkittävää arvoa arvioitujen synergiaetujen kautta, jotka ovat vuositasolla ennen veroja noin 11–15 miljoonaa euroa. Etujen odotetaan realisoituvan täysimääräisesti kolmannen vuoden loppuun mennessä Järjestelyn toteutumisen jälkeen. Arviossa synergioiden odotetaan syntyvän pääasiassa kustannussynergioista (arviolta noin 70 prosenttia vuositason synergiaeduista), joiden odotetaan pääosin realisoituvan noin 18 kuukauden aikana Järjestelyn toteutumisesta, ja vähäisemmässä määrin suorista liikevaihtosynergioista. Kertaluonteisten integraatiokustannusten arvioidaan olevan yhteensä 7–9 miljoonaa euroa. Järjestelyn odotetaan kasvattavan oikaistua osakekohtaista tulosta (EPS)[2] ensimmäisenä kokonaisena vuotena Järjestelyn toteutumisen jälkeen. · Asiakkaiden ja potilaiden kannalta yhdistynyt yhtiö on vahvempi kumppani, mitä tukevat Terveystalon digitaaliset kyvykkyydet ja monipuolinen terveydenhuollon palvelutarjooma, Silmäaseman näönhuollon ja silmäterveyden kokonaisuus sekä yhdistetyt integroidut hoitopolut ja asiakasvuorovaikutus. Silmäasema jatkaa nykyisellä brändillään. · Molempien yhtiöiden työntekijöiden kannalta Järjestely tarjoaa laajempia kehitysmahdollisuuksia suuremmassa ja monipuolisemmassa organisaatiossa, mitä tukevat kehittyvät urapolut, pääsy laajempaan ammatilliseen verkostoon sekä yhdistyneen yhtiön pitkän aikavälin kasvunäkymät. · Käteisvastikkeeseen sovelletaan tiettyjä oikaisuja, mukaan lukien Järjestelyn toteutumisen jälkeiset oikaisut Silmäasema-konsernin todellisen nettovelan ja nettokäyttöpääoman perusteella, kun taas Vastikeosakkeiden lukumäärään ei sovelleta oikaisuja. Vastikerakenne on suunniteltu tukemaan arvonluontia osakkeenomistajille säilyttämällä Terveystalon taloudellinen joustavuus ja samalla yhdenmukaistamalla Terveystalon ja Myyjien (kuten jäljempänä on määritelty) edut osakevastikeosuuden kautta. · Järjestelyssä Silmäaseman yritysarvo / vuoden 2025 oikaistu EBIT-kerroin on 11,5x[ ][[[3]]], mukaan lukien arvioidut täysimääräiset vuositason synergiat arvion keskipisteen perusteella, mikä heijastaa Silmäaseman vahvaa markkina-asemaa, kasvuprofiilia ja kannattavuutta sekä Järjestelystä odotettavaa arvonluontia. Ville Iho, Terveystalon toimitusjohtaja, sanoo: "Terveystalo ja Silmäasema muodostavat ainutlaatuisen eurooppalaisen kokonaisuuden, jolla on houkutteleva tarjooma laajenevalle asiakaskunnalle. Toivotan Silmäaseman työntekijät ja ammattilaiset lämpimästi tervetulleiksi ja odotan innolla, että molemmat tiimit aloittavat yhdessä seuraavan innostavan vaiheen osana uutta Terveystaloa. Olen varma siitä, että yhdessä voimme tarjota asiakkaillemme entistä parempaa palvelua ja hoitoa sekä entistäkin houkuttelevamman työyhteisön näkemisen terveydenhuollon ammattilaisille. Järjestely on strategisesti ja taloudellisesti erittäin vankalla pohjalla. Silmäasema vahvistaa Terveystalon asemaa houkuttelevilla ja kasvavilla silmäterveyden markkinoilla, tuo merkittävää skaalaa vakaaseen yksityisasiakasliiketoimintaan ja monipuolistaa entisestään Terveystalon liikevaihdon jakaumaa. Järjestely tarjoaa selkeän arvonluontipolun, jonka perustana ovat merkittävä liikevaihdon pitkän aikavälin kasvupotentiaali, synergiat sekä odotettu oikaistun osakekohtaisen tuloksen kasvu Järjestelyn toteutumista seuraavana ensimmäisenä kokonaisena vuotena. Kulttuurimme ja operatiivinen toimintamallimme sopivat hyvin yhteen, mikä tukee onnistunutta integraatiota ja Järjestelyn täyden potentiaalin saavuttamista asiakkaiden, ammattilaisten ja osakkeenomistajien kannalta." Teppo Lindén, COR Group Oy:n, Coronarian ja Silmäaseman toimitusjohtaja, sanoo: "Yhdistämällä voimamme Terveystalon kanssa voimme tarjota asiakkaillemme huomattavasti laajempia terveyspalveluja sekä työntekijöillemme ja ammattilaisillemme uusia uramahdollisuuksia. Uskomme, että Järjestely yhdistää kaksi korkeatasoista yritystä, joiden strateginen ja operatiivinen yhteensopivuus on vahva, ja luo houkuttelevan alustan pitkän aikavälin arvonluonnille. Terveystalon merkittävänä osakkeenomistajana Järjestelyn toteutumisen jälkeen Coronaria aikoo olla aktiivinen, kasvuhakuinen omistaja, joka tukee Terveystaloa ja sen johtoa strategian toteuttamisessa ja Järjestelyn arvonluontimahdollisuuksien saavuttamisessa. Näemme huomattavia mahdollisuuksia yhdistyneen yhtiön vahvassa markkina-asemassa, joustavassa liiketoimintajakaumassa ja kyvyssä edistää kannattavaa kasvua pitkällä aikavälillä sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Tulemme olemaan Terveystalon tukena pitkäaikaisena suomalaisena osakkeenomistajana sen seuraavassa kehitysvaiheessa." Kari Kauniskangas, Terveystalon hallituksen puheenjohtaja, sanoo: "Terveystalon näkökulmasta Silmäaseman ostaminen perustuu vahvoille teollisille synergioille, ja Järjestely luo houkuttelevan perustan selkeälle arvonluontipotentiaalille. Olen iloinen, että Terveystalon keskeiset osakkeenomistajat tukevat tätä Terveystalon kannalta merkittävää virstanpylvästä ja ovat sitoutuneet äänestämään hallituksen osakeantivaltuutusta koskevan ehdotuksen puolesta ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Järjestelyn toteutuessa toivotamme Coronarian tervetulleeksi Terveystalon suurimmaksi osakkeenomistajaksi. Olen vakuuttunut siitä, että Coronarian kattava toimialaosaaminen tuo merkittävää arvoa Terveystalon pitkän aikavälin kasvun tukemiseen." Silmäasema lyhyesti Silmäasema on Suomen johtava yritys sekä optisen vähittäiskaupan että yksityisen silmäterveyden alalla.[[[4]]] Vuonna 2025 Silmäaseman liikevaihto oli 267 miljoonaa euroa ja oikaistu liikevoitto[[[5]]] 37 miljoonaa euroa. Silmäasema on kasvanut vahvasti, tasaisesti ja markkinoita nopeammin liikevaihdon vuotuisen keskimääräisen kasvun (CAGR) ollessa noin 16 prosenttia Coronarian omistusaikana vuosina 2020–2025. Silmäasema hyödyntää vahvaa asemaansa optisessa vähittäiskaupassa tehokkaana väylänä sekä silmäterveys- että leikkauspalveluihin. Silmäasema tarjoaa kattavan palveluvalikoiman silmäterveyden koko arvoketjussa ja pyrkii hyödyntämään tehokkaasti lähetteiden potentiaalia ja asiakasvirtoja optisen vähittäiskaupan ja silmäterveyden liiketoimintojen välillä. Yhtiö palvelee vuosittain noin miljoonaa asiakasta. Silmäasema on Suomen arvostetuin silmäterveyden palveluntarjoaja, ja sen asiakastyytyväisyys on alan korkein.[[[6]]] Silmäaseman vahva yksityisasiakaskanta on johtanut vahvaan markkina-asemaan ja alan johtavaan brändiin. Yhtiö toimii vakaassa, ei-syklisessä ympäristössä, jota tukevat rakenteelliset kasvutekijät ja todistettu pitkän aikavälin kasvukehitys. Silmäaseman ainutlaatuisessa liiketoimintamallissa yhdistyvät itseään vahvistavat ominaisuudet ja digitaaliset kyvykkyydet. Tämä tarjoaa ainutlaatuisen aseman terveydenhuoltopalveluiden ja optisen alan vähittäiskaupan rajapinnassa sekä merkittävän tulosvivun. Silmäasemalla on todistetusti toimiva palvelukonsepti ja vahvat näytöt toimeenpanosta, mikä tukee yhtiön matalan riskin profiilia. Silmäterveyden alalla Silmäasema on johtava yksityinen silmäterveyden palveluntarjoaja Suomessa[[[7]]] ja sillä on noin 15 prosentin osuus julkisesti rahoitetun silmäterveyden markkinasta. Silmäasemalla on 20 yksityistä silmäsairaalaa (joista 16 sijaitsee optikkoliikkeiden yhteydessä ja 4 on erillisiä) sekä 5 yksikköä, joissa palvellaan julkista terveydenhuoltoa. Niissä hoidetaan vuosittain yli 320 000 silmälääkärikäyntiä ja silmäleikkausta, joista 90 % on omakustanteisia. Silmäaseman yksiköissä työskentelee n. 350 silmälääkäriä ja yli 200 muuta näkemisen ja silmäterveyden ammattilaista. Optisessa vähittäiskaupassa Silmäasemalla on 155 myymälää Suomessa ja 10 myymälää Virossa. Silmäasema myy vuosittain noin 360 000 silmälasiparia noin 50 merkittävältä toimittajalta, ja 97 prosenttia myynnistä maksetaan omakustanteisesti. Suomen 155 myymälästä 104 on optikkoliikkeitä, 35 yhdistää optikkoliikkeen ja silmälääkärikeskuksen ja 16 yhdistää optikkoliikkeen ja silmäsairaalan. Silmäasema omistaa noin 7,3 prosenttia Synsam[ ]AB (publ):n osakkeista. Kyseiset osakkeet eivät kuulu Järjestelyyn. Strategiset perustelut: Terveystalosta markkinajohtaja Suomen kasvavalla silmäterveyden markkinalla Silmäaseman odotetaan tuovan merkittävää mittakaavaa Terveystalon silmäterveyden liiketoimintaan kasvavilla markkinoilla tehden siitä Suomen johtavan toimijan, sekä parantavan yhtiön kasvu- ja kannattavuusnäkymiä, vahvistavan yksityisasiakasliiketoimintaa ja lisäävän täydentävää asiakaskuntaa, josta liikevaihtoa syntyy pääasiassa omakustanteisista maksuista. Järjestely on merkittävä, strateginen ja mahdollistaa synergiaetuja, joita tukevat Silmäaseman todistetusti toimiva palvelumalli, liikevaihdon ja kannattavuuden vakaa kasvu sekä skaalautuva liiketoimintarakenne. Järjestelyn toteutuessa Terveystalon nykyiset silmäterveyden yksiköt integroidaan Silmäasemaan, ja syntyvää kokonaisuutta johdetaan konsernirakenteessa uutena itsenäisenä liiketoimintasegmenttinä. Silmäaseman brändi säilyy Järjestelyssä ennallaan. Integraation odotetaan sujuvan jouhevasti, mitä tukee Silmäaseman laaja täydentäviin integraatioihin liittyvä kokemus sekä sen johtoryhmän menestys silmäterveyspalvelujen kannattavassa laajentamisessa. Järjestely tuottaa synergiaetuja, ja Silmäaseman liiketoiminta sopii luonteeltaan hyvin Terveystaloon, mikä tarjoaa Terveystalolle tulevaisuuden kasvunäkymiä ja strategista joustavuutta. Tämä tekee Silmäasemasta erittäin houkuttelevan hankinnan, jolla on vahva arvonluontipotentiaali. Terveystalo ennakoi merkittäviä kustannus- ja liikevaihtosynergioita ja odottaa voivansa kasvattaa myyntiä optiseen vähittäiskauppaan laajentamisen myötä, houkutella lisää asiakkaita ja parantaa asiakkaiden ohjausta silmäterveyden palveluihin. Järjestely vahvistaa Terveystalon strategisia vaihtoehtoja sekä orgaaniseen että epäorgaaniseen kasvuun Suomessa sekä kansainvälisesti lisäämällä mahdollisuuksia synergisiin täydentäviin yritysostoihin silmäterveyden alalla sekä kansainvälisesti mahdollistamalla suurempia alustayritysostoja. Molemmilla yhtiöillä on vahva asiakaslähtöinen kulttuuri ja korkeat lääketieteelliset laatustandardit, ja ne keskittyvät jatkuvaan parantamiseen ja operatiiviseen erinomaisuuteen, mikä tarjoaa vankan perustan onnistuneelle integraatiolle. Yhdistynyt yhtiö tarjoaa terveydenhuollon ammattilaisille entistä houkuttelevamman alustan, jossa yhdistyvät mittakaava, ammatilliset kehitysmahdollisuudet sekä entistä vankemmat valmiudet hoitotulosten parantamiseksi integroidumman tarjooman ja hoitopolkujen kautta. Silmätautien ja optisen vähittäiskaupan markkinat Pohjoismaissa[8] olivat vuonna 2024 arviolta yhteensä noin 4,0 miljardia euroa, josta optisen vähittäiskaupan osuus oli 2,1 miljardia euroa ja silmäterveyden 1,9 miljardia euroa. Markkinoiden arvioidaan kasvavan noin 5 miljardiin euroon vuoteen 2029 mennessä (optinen vähittäiskauppa 2,4 miljardia euroa ja silmäterveys 2,5 miljardia euroa), mikä vastaa noin 4 prosentin vuotuista keskimääräistä kasvuvauhtia (CAGR). Kasvua tukevat väestörakenteen muutos ja ikääntyminen, tiettyjen silmäsairauksien yleistyminen sekä terveydenhuollon yksityistyminen ja kasvava kysyntä laadukkaille palveluille ja tuotteille. Silmäaseman historiallinen taloudellinen kehitys ja taloudellinen asema Silmäaseman liikevaihto oli 267 miljoonaa euroa ja oikaistu liikevoitto[[[9]]] 37 miljoonaa euroa vuonna 2025. Noin 43 prosenttia liikevaihdosta (116 miljoonaa euroa) tuli silmäterveyden hoidosta ja 57 prosenttia (154 miljoonaa euroa) optisesta vähittäiskaupasta[10]. Silmäaseman liikevaihto on kasvanut tasaisesti vuoden 2012 60 miljoonasta eurosta 267 miljoonaan euroon vuonna 2025. Tämä heijastaa vahvaa pitkän aikavälin kasvupolkua: vuotuinen keskimääräinen kasvuvauhti (CAGR) oli noin 12 prosenttia vuosina 2012–2019 ja Coronarian omistusaikana vuosina 2020–2025 noin 16 prosenttia, mikä edustaa markkinoita nopeampaa kasvua. Tätä historiallista taloudellista menestystä tukevat vahva kannattavuus ja kassavirran tuottaminen, joihin vaikuttavat selkeät ja konkreettiset liiketoiminnan ajurit. Silmäasemalla on merkittäviä mahdollisuuksia jatkaa kasvuaan ja luoda lisäarvoa hyödyntämällä alustaansa, mukaan lukien uudet kasvumahdollisuudet Suomessa ja kansainvälisesti. Silmäaseman kasvua ovat tukeneet merkittävät strategiset ja operatiiviset toimet, kuten silmäterveyden toimintojen ja liiketoimintojen yhdistäminen Silmäasemaan, myymäläsairaalakonseptin käyttöönotto, jossa optisen vähittäiskaupan ja silmäterveyden integrointia on lisätty, kolmivuotinen investointiohjelma diagnostiikkaan, digitalisaatioon ja tekoälyyn, valikoitujen franchising- ja itsenäisten myymälöiden hankinnat, tiettyjen vähittäiskaupan ja silmäterveyden yksiköiden lopettaminen sekä uuden johdon aloittaminen ja uusien johtamisjärjestelmien ja suorituskykymittareiden (KPI) käyttöönotto molemmissa liiketoiminnoissa. Silmäaseman oikaistut liikevoittomarginaalit[[[11]]] ovat kehittyneet segmenttitasolla positiivisesti vuosina 2021–2025. Silmäterveyden marginaalit nousivat tasaisesti 6,7 prosentista 11,5 prosenttiin ja optisen vähittäiskaupan marginaalit vaihtelivat 15,3 ja 17,8 prosentin välillä samalla ajanjaksolla. Lisätietoja Silmäaseman historiallisesta taloudellisesta kehityksestä ja taloudellisesta asemasta on esitetty tämän tiedotteen liitteessä. Terveystalo ja Silmäasema yhdistettynä Seuraava taulukko sisältää tiettyjä havainnollistavia taloudellisia tietoja Terveystalosta ja Silmäasemasta perustuen niiden vuoden 2025 IFRS-standardien mukaisesti laadittuihin tilintarkastettuihin konsernitilinpäätöksiin[(1)]. [][][][]miljoonaa euroa, paitsi prosentti- ja Terveystalo Silmäasema Yhdistettysuhdeluvut sekä ammattilaisten yhtiölukumääräLiikevaihto 1 279 267 1 546Oikaistu käyttökate 252 56 308Oikaistu käyttökate-% 20 % 21 % 20 %Oikaistu liikevoitto 156 37 193Oikaistu liikevoitto-% 12 % 14 % 13 %Nettovelka (sis. IFRS 16 508 - 783[(3)]-vuokrasopimukset)Nettovelka / käyttökate[(2)] (sis. IFRS 2,1x - Noin16 -vuokrasopimukset) 2,7x[(3)]Ammattilaisten lukumäärä[(4)] Noin 14 400 Noin 1 700 Noin 16 100 (1) Ei sisällä Hohde Groupin hankinnan vaikutusta.(2) Oikaisematon käyttökate.(3) Havainnollistava nettovelka, joka on laskettu lisäämällä Järjestelyn käteiskauppahinta 275 miljoonaa euroa Terveystalon nettovelkaan.(4) Sisältäen työntekijät ja itsenäiset ammatinharjoittajat. Terveystalo arvioi, että Järjestely kasvattaisi Terveystalon oikaistua osakekohtaista tulosta ensimmäisenä kokonaisena vuotena Järjestelyn toteutumisen jälkeen. Ottaen huomioon kauppahinnan ja arvioidut synergiat Terveystalo arvioi, että Järjestely luo arvoa Terveystalon osakkeenomistajille. Taloudelliset perustelut ja arvonluonti osakkeenomistajille: Synergioita luova, osakekohtaista tulosta kasvattava Järjestely Järjestely tukee yhdistyneen yhtiön kannattavaa kasvua, ja sen odotetaan kasvattavan Terveystalon oikaistua osakekohtaista tulosta (EPS) ensimmäisenä kokonaisena vuotena Järjestelyn toteutumisen jälkeen. Järjestelyn odotetaan luovan merkittävää arvoa arvioitujen synergiaetujen kautta, jotka ovat vuositasolla ennen veroja noin 11–15 miljoonaa euroa. Etujen odotetaan realisoituvan täysimääräisesti kolmannen vuoden loppuun mennessä Järjestelyn toteutumisen jälkeen. Arviossa synergioiden odotetaan syntyvän pääasiassa kustannussynergioista (arviolta noin 70 prosenttia vuositason synergiaeduista), kuten verkoston optimoinnista, hankintoihin liittyvästä tehokkuudesta sekä myynti-, yleisten ja hallinnollisten kulujen säästöistä, ja vähäisemmässä määrin suorista liikevaihtosynergioista, jotka syntyvät Silmäaseman näkemisen ja silmäterveyden toimialan vähittäisasiakkaiden tuote- ja palvelutarjooman ristiinmyynnistä Terveystalon asiakaskunnalle. Kustannussynergioiden odotetaan pääosin realisoituvan noin 18 kuukauden aikana Järjestelyn toteutumisesta. Järjestelyn odotetaan myös tuottavan merkittävää lisäliikevaihtoa laajempien ristiin- ja lisämyyntimahdollisuuksien kautta, joita ei ole sisällytetty synergia-arvioon. Kertaluonteisten integraatiokustannusten arvioidaan olevan yhteensä 7–9 miljoonaa euroa. Järjestelyn rahoitus Terveystalon nykyiset yhteistyöpankit, Danske Bank A/S, Nordea Bank Abp, OP Yrityspankki Oyj ja Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ), ovat allekirjoittaneet sitovan sitoumuskirjeen, joka on ehdollinen tavanomaisille ehdoille ja jonka mukaan ne ovat sitoutuneet järjestämään vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen Järjestelyn rahoittamiseksi. Velkarahoitus myönnetään enintään 350 miljoonan euron määräaikaislainana, ja nostetut varat käytetään Järjestelyn kauppahinnan ja hankintakustannusten maksamiseen. Määräaikaislainan maturiteetti on neljä vuotta, ja siihen sisältyy kaksi yhden vuoden jatko-optiota. Osakkeenomistajien tuki: Vahva tuki Terveystalon keskeisiltä osakkeenomistajilta Terveystalo julkistaa tänään kutsun ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka on tarkoitus pitää 30.6.2026. Terveystalon osakkeenomistajat Rettig Investment AB, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, OP Osuuskunta, Hartwall Capital (HC Holding Oy Ab), Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, jotka omistavat yhteensä noin 59,3 prosenttia Terveystalon kaikista ulkona olevista osakkeista ja äänistä (pois lukien yhtiön hallussa olevat omat osakkeet), ovat tietyin tavanomaisin ehdoin peruuttamattomasti sitoutuneet osallistumaan Terveystalon ylimääräiseen yhtiökokoukseen ja äänestämään kaikilla ylimääräisen yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä hallussaan olevilla Terveystalon osakkeilla Terveystalon hallituksen osakeantivaltuutusta koskevan ehdotuksen puolesta. Aikataulu ja ehdot Järjestelyn toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää ja Terveystalon ylimääräisen yhtiökokouksen päätöstä valtuuttaa Terveystalon hallitus laskemaan liikkeeseen Vastikeosakkeet sekä muiden tavanomaisten ehtojen täyttymistä. Terveystalo arvioi, että edellä mainittujen ehtojen täyttyessä tai niistä luovuttaessa Järjestely toteutuu vuoden 2026 loppuun mennessä tai vuoden 2027 ensimmäisellä neljänneksellä. Myyjät ja luovutusrajoitukset Päämyyjiin kuuluvat Coronaria, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, CapMan Growth Equity Fund II Ky, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Valtion Eläkerahasto ja Amos Andersons fond institutionaalisina myyjinä sekä tietyt Silmäaseman hallituksen ja johtoryhmän jäsenet ja muut tietyt Silmäaseman osakkeenomistajat, jotka yhdessä omistavat yli 95 prosenttia Silmäaseman osakkeista täysin laimennettuna. Tiettyjen Silmäaseman vähemmistöosakkaiden, jotka omistavat yhteensä alle 5 prosenttia Silmäaseman osakkeista täysin laimennettuna ("Vähemmistömyyjät" ja yhdessä Päämyyjien kanssa "Myyjät"), odotetaan liittyvän osakekauppasopimukseen ennen Järjestelyn toteutumista. Vähemmistömyyjiin kuuluu Silmäaseman avainhenkilöitä, yhtiössä ammatinharjoittajina työskenteleviä lääkäreitä ja muita henkilöitä suoraan tai omistamiensa yhtiöiden kautta. Coronaria on sitoutunut tavanomaiseen luovutusrajoitukseen Vastikeosakkeiden osalta 12 kuukauden ajaksi Järjestelyn toteutumisesta, lukuun ottamatta Vastikeosakkeiden siirtämistä Coronarian sidosyrityksille tietyin ehdoin. Institutionaaliset myyjät ovat sitoutuneet tavanomaiseen luovutusrajoitukseen Vastikeosakkeiden osalta 6 kuukauden ajaksi Järjestelyn toteutumisesta, lukuun ottamatta Vastikeosakkeiden siirtämistä kyseisen institutionaalisen myyjän sidosyrityksille tietyin ehdoin. Muille Myyjille liikkeeseen laskettaviin Vastikeosakkeisiin ei kohdistu luovutusrajoituksia. Neuvonantajat SEB Corporate Finance toimii Terveystalon taloudellisena neuvonantajana. Asianajotoimisto Krogerus Oy toimii Terveystalon oikeudellisena neuvonantajana. Burson Finland Oy toimii Terveystalon viestinnällisenä neuvonantajana. DNB Carnegie toimii Silmäaseman taloudellisena neuvonantajana. Roschier Asianajotoimisto Oy toimii Coronarian oikeudellisena neuvonantajana. Asianajotoimisto Astrea Oy toimii Coronarian ja Silmäaseman oikeudellisena neuvonantajana. Tiedotustilaisuus ja webcast Terveystalo ja Silmäasema järjestävät lehdistötilaisuuden 8.6.2026 klo 10.30 Suomen aikaa Studio Elielissä, Sanomatalossa (osoite: Töölönlahdenkatu 2, Helsinki). Tilaisuus pidetään suomeksi, ja sitä voi myös seurata suorana osoitteessa https://terveystalo.events.inderes.com/2026-06-08-webcast. Sijoittajille ja analyytikoille järjestetään tiedotustilaisuus 8.6.2026 klo 12.00 Suomen aikaa. Tilaisuus pidetään englanniksi, ja sitä voi seurata suorana osoitteessa https://terveystalo.events.inderes.com/2026-06-08-webcast-2. Puhelinkonferenssi: https://events.inderes.com/terveystalo/2026-06-08-webcast-2/dial-in. Puhelinkonferenssiin voi osallistua rekisteröitymällä linkin kautta. Rekisteröitymisen jälkeen osallistujalle toimitetaan puhelinnumero ja tunnuskoodi. Tallenteet tilaisuuksista ja esitysmateriaalit ovat saatavilla osoitteessa https://www.terveystalo.com/terveystalo-silmaasema myöhemmin samana päivänä. Terveystalo OyjHallitus Lisätietoja: Talousjohtaja Juuso PajunenPuh. 040 584 9722 Sijoittajasuhde- ja vastuullisuusjohtaja Kati KaksonenPuh. 010 345 2034kati.kaksonen@terveystalo.com Jakelu:Nasdaq Helsinki OyKeskeiset tiedotusvälineetwww.terveystalo.com Terveystalo lyhyesti Terveystalo on liikevaihdoltaan Suomen suurin yksityinen terveydenhuollon palveluntarjoaja ja yksi Suomen sekä Ruotsin johtavista työterveyden toimijoista. Rakennamme sujuvaa, välittävää ja vaikuttavaa tulevaisuuden terveydenhuoltoa. Tarjoamme kattavia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja hyvinvoinnin palveluita yrityksille, vakuutusyhtiöille, yksityishenkilöille ja julkisen sektorin asiakkaille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta 24/7. Terveystalo-sovelluksella on noin 2,7 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää. Tarjoamme palveluitamme laajan toimipisteverkostomme klinikoilla ja sairaaloissa ympäri Suomen. Ruotsissa tarjoamme ennaltaehkäiseviä työterveyden palveluita tytäryhtiömme Feelgoodin kautta. Vuonna 2025 Terveystalo palveli Suomessa noin 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta. Asiakaskäyntejä tehtiin noin 7,2 miljoonaa. Terveystalossa työskentelee noin 14 400 terveyden ja muiden alojen ammattilaista. Terveystalo on listattu Nasdaq Helsingissä, ja sillä on vahva suomalainen omistus. www.terveystalo.com Silmäasema lyhyesti Silmäasema on Suomen suurin näönhuollon ja silmäterveyden toimija. Näemme kokonaiskuvan niin asiakkaamme kohtaamisesta ja hoidosta, kuin suomalaisten silmäterveydestä. Silmäaseman yli 1 700 näkemisen ja silmäterveyden ammattilaista hoitaa lähes miljoonaa asiakasta vuosittain. Silmäasemalla on Suomessa 155 optikkoliikettä ja silmälääkärikeskusta, 20 yksityistä silmäsairaalaa ja 5 julkisia silmäterveyspalveluita tarjoavaa yksikköä ympäri maan. Silmäaseman liikevaihto vuonna 2025 oli 267 miljoonaa euroa. Virossa Silmäasemalla on 10 optisen kaupan toimipaikkaa Eagle Vision -brändin alla. Coronaria lyhyesti Coronaria on yksi Suomen viidestä suurimmasta yksityisestä terveydenhuollon palveluntarjoajasta. Tarjoamme laadukkaita ja vaikuttavia palveluja kuntoutuksen, suun terveyden ja terveydenhuollon aloilla ympäri maata. Silmäasema, silmähoidon ja optisten palvelujen tarjoaja, on osa Coronariaa. Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 418,6 miljoonaa euroa, ja palveluksessamme on yli 5 000 ammattilaista ja hoitajaa. Coronaria on osa suomalaista Cor-konsernia. TÄRKEÄ HUOMAUTUS Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta yhtiökokouskutsua, tarjousasiakirjaa, esitettä, tarjousta myydä tai tarjouspyyntöä hankkia tai merkitä mitään arvopapereita missään maassa. Tietyt tämän tiedotteen lausumat ovat "tulevaisuutta koskevia lausumia". Tulevaisuutta koskeviin lausumiin sisältyvät lausumat Järjestelystä ja sen vaikutuksista Terveystaloon ja Terveystalon suunnitelmista, oletuksista, arvioista, päämääristä, tavoitteista, pyrkimyksistä, strategioista, tulevista tapahtumista, tulevista tuloista tai suorituksista, suunnitelmista tai aikomuksista, jotka liittyvät yrityskauppoihin, Terveystalon kilpailuun liittyviin vahvuuksiin ja heikkouksiin, rahoitukseen liittyviin suunnitelmiin tai tavoitteisiin, tuleviin toimintoihin ja kehitykseen, sen liiketoimintastrategiaan ja odotettavissa oleviin trendeihin toimialan poliittisessa ja oikeudellisessa ympäristössä, jossa se toimii, sekä muut tiedot, jotka eivät ole historiallisia tietoja. Joissakin tapauksissa ne voidaan tunnistaa tulevaisuuteen suuntautuvan terminologian käytöstä, mukaan lukien termit "uskoo", "odottaa", "voi", "aikoo", "saattaa", "tahtoo" tai "pitäisi" tai kussakin tapauksessa niiden kieltomuodot tai vastaavan terminologian muunnelmat. Tämän tiedotteen tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat oletuksiin. Tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy luonnostaan riskejä, epävarmuustekijöitä ja oletuksia, sekä yleisiä että erityisiä, ja on olemassa riski, että ennusteita, ennakkoarvioita, arvioita, suunnitelmia ja muita tulevaisuutta koskevia lausumia ei saavuteta. Ottaen huomioon nämä riskit, epävarmuustekijät ja oletukset, sinua kehotetaan olemaan nojautumatta liiallisesti tällaisiin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Kaikki tähän tiedotteeseen sisältyvät tulevaisuutta koskevat lausumat on kirjoitettu tiedotteen julkaisupäivän mukaisten tietojen valossa. Ellei laista muuta johdu, Terveystalo ei aio, eikä omaksu velvollisuutta, päivittää tai korjata mitään tiedotteeseen sisältyviä tulevaisuutta koskevia lausumia. Liite Tämä liite sisältää lisätietoa Silmäaseman taloudellisista luvuista. Silmäasema-konsernin liikevaihto Silmäaseman liikevaihto vuosina 2012–2025. Silmäasema siirtyi 1.1.2015 IFRS-standardien mukaisesti laadittuun konsernitilinpäätökseen. [][][]Vuosi (IFRS, ellei toisin ilmoitettu) Liikevaihto (miljoonaa euroa)2025 2672024 2492023 2312022 2032021 1732020 1302019 1312018 1232017 1182016 1012015 932014[(1)] 762013[(1)] 682012[(1)] 60 (1) Ennen IFRS-siirtymää; laadittu suomalaisten kirjanpitosäännösten mukaisesti. Silmäasema-konsernin segmenttikohtainen liikevaihto, oikaistu käyttökate, oikaistu käyttökate-%, oikaistu liikevoitto ja oikaistu liikevoitto-% vuosilta 2021–2025 Optinen vähittäiskauppa Vuosi Liikevaihto Oikaistu Oikaistu Oikaistu Oikaistu(IFRS) (miljoonaa käyttökate käyttökate liikevoitto liikevoitto euroa) (miljoonaa -% (miljoonaa euroa) -% euroa)2025 154 37 24,3 % 24 15,5 %2024 140 34 24,3 % 22 15,8 %2023 131 34 25,9 % 23 17,7 %2022 116 27 23,6 % 18 15,3 %2021 104 27 25,9 % 19 17,8 % Silmäterveys Vuosi Liikevaihto Oikaistu Oikaistu Oikaistu Oikaistu(IFRS) (miljoonaa käyttökate käyttökate liikevoitto liikevoitto euroa) (miljoonaa -% (miljoonaa euroa) -% euroa)2025 116 19 16,1 % 13 11,5 %2024 112 17 15,6 % 12 10,6 %2023 102 16 15,4 % 10 9,9 %2022 90 13 14,4 % 8 9,0 %2021 70 9 12,2 % 5 6,7 % [1] Silmäaseman johdon arvio, joka perustuu useisiin lähteisiin, mukaan lukien globaalin liikkeenjohdon konsulttiyhtiön silmäterveysmarkkinatutkimus, toimialatilastot, NÄE ry, Terveyskirjasto sekä Tilastokeskuksen väestöennuste. [2] Oikaistu osakekohtainen tulos (EPS) tarkoittaa osakekohtaista tulosta, joka on oikaistu Järjestelystä aiheutuvien aineettomien hyödykkeiden poistoilla sekä kertaluonteisilla Järjestelyyn ja integraatioon liittyvillä kustannuksilla. [3] Oikaistu EBIT perustuu Silmäaseman tilintarkastettuun konsernitilinpäätökseen vuodelta 2025. [4]Silmäaseman johdon arvio, joka perustuu useisiin lähteisiin, mukaan lukien globaalin liikkeenjohdon konsulttiyhtiön silmäterveysmarkkinatutkimus, toimialatilastot, NÄE ry, Terveyskirjasto sekä Tilastokeskuksen väestöennuste. [5] Oikaisuerät ovat tavanomaisesta liiketoiminnasta poikkeavia olennaisia eriä, kuten yrityskauppoihin liittyvät asiantuntija- ja muut transaktiokustannukset, poikkeukselliset asiantuntijakustannukset sekä tietyt muut poikkeukselliset erät. [6] Lähde: Taloustutkimus ja Alma Media: Brändien arvostus 2025. [7] Silmäaseman johdon arvio, joka perustuu useisiin lähteisiin, mukaan lukien globaalin liikkeenjohdon konsulttiyhtiön silmäterveysmarkkinatutkimus, toimialatilastot, NÄE ry, Terveyskirjasto sekä Tilastokeskuksen väestöennuste. [8] Arviot vuosista 2024 ja 2029 perustuvat Silmäaseman johdon arvioon useiden lähteiden perusteella, mukaan lukien globaalin johtamiskonsulttiyrityksen silmätautien markkinatutkimus, teollisuustilastot, NÄE ry, Terveyskirjasto ja Tilastotiede Suomen väestöennuste. [9] Oikaisuerät ovat tavanomaisesta liiketoiminnasta poikkeavia olennaisia eriä, kuten yrityskauppoihin liittyvät asiantuntija- ja muut transaktiokustannukset, poikkeukselliset asiantuntijakustannukset sekä tietyt muut poikkeukselliset erät. [10] Liikevaihtoluvut on esitetty ilman konsernin sisäisiä eriä sekä kohdistamatonta liikevaihtoa. [11] Oikaisuerät ovat tavanomaisesta liiketoiminnasta poikkeavia olennaisia eriä, kuten yrityskauppoihin liittyvät asiantuntija- ja muut transaktiokustannukset, poikkeukselliset asiantuntijakustannukset sekä tietyt muut poikkeukselliset erät.

Kutsu Terveystalo Oyj:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen

KUTSU TERVEYSTALO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Terveystalo Oyj:n ("Yhtiö") osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 30.6.2026 kello 14.30. Yhtiökokous pidetään ilman kokouspaikkaa reaaliaikaisen etäyhteyden välityksellä Yhtiön yhtiöjärjestyksen 7 §:n ja osakeyhtiölain 5 luvun 16 §:n 3 momentin mukaisena etäkokouksena. Ohjeet osallistumiseen on esitetty tämän yhtiökokouskutsun osassa C: "Ohjeita ylimääräiseen yhtiökokoukseen osallistuville". A. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Ylimääräisessä yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. KOKOUKSEN AVAAMINEN 2. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 4. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 5. LÄSNÄ OLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN 6. HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OSAKKEIDEN ANTAMISESTA YHTIÖN EHDOTETUN SILMÄASEMA OY -YRITYSKAUPAN YHTEYDESSÄ 1. Johdanto Yhtiö tiedotti 8.6.2026, että Yhtiö ja sen tytäryhtiö Terveystalo Healthcare Oy ovat allekirjoittaneet osakekauppasopimuksen ("Osakekauppasopimus") Silmäasema Oy:n hankkimiseksi ("Järjestely") sen nykyisiltä osakkeenomistajilta ("Myyjät"). Järjestelyn odotetaan luovan merkittävää arvoa arvioitujen synergiaetujen kautta, jotka ovat vuositasolla ennen veroja noin 11–15 miljoonaa euroa. Lisätietoja Järjestelyn perusteista, yksityiskohdista ja ehdoista on saatavilla Järjestelyä koskevasta 8.6.2026 julkaistusta tiedotteesta. Osakekauppasopimuksen mukaan Yhtiön Myyjille Järjestelyn toteuttamisen yhteydessä maksama vastike koostuisi 275 miljoonan euron käteisvastikkeen ("Käteisvastike") ja 36 500 000 uuden Yhtiön osakkeen osakevastikkeen ("Osakevastike") yhdistelmästä, kuten 8.6.2026 julkaistussa Järjestelyä koskevassa tiedotteessa on tarkemmin kuvattu. Käteisvastike on alisteinen tietyille oikaisuille, mutta Osakevastikkeena annettavien osakkeiden lukumäärä ei ole alisteinen oikaisuille. Järjestelyn toteuttamisen odotetaan tällä hetkellä tapahtuvan vuoden 2026 loppuun mennessä tai vuoden 2027 ensimmäisellä neljänneksellä. Järjestelyn toteuttaminen on ehdollinen sille, että kaikki Osakekauppasopimuksen mukaiset toteuttamisen ehdot, mukaan lukien tämän ehdotetun osakeantivaltuutusta koskevan päätöksen hyväksyminen sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntä, täyttyvät tai niistä luovutaan. Yhtiön hallitus on yksimielisesti katsonut, että Järjestely on Yhtiön ja sen kaikkien osakkeenomistajien edun mukainen, ja suosittelee, että Yhtiön ylimääräinen yhtiökokous hyväksyy kaikki tähän kokouskutsuun sisällytetyt hallituksen ehdotukset. Yhtiön osakkeenomistajat Rettig Investment AB, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, OP Osuuskunta, Hartwall Capital (HC Holding Oy Ab), Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, jotka omistavat yhteensä noin 59,3 prosenttia Yhtiön kaikista ulkona olevista osakkeista ja äänistä (pois lukien Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet), ovat tietyin tavanomaisin ehdoin peruuttamattomasti sitoutuneet osallistumaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen ja äänestämään kaikilla ylimääräisen yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä hallussaan olevilla Yhtiön osakkeilla Yhtiön hallituksen osakeantivaltuutusta koskevan ehdotuksen puolesta. Päätös ehdotetusta osakeantivaltuutuksesta edellyttää, että sitä kannattavat osakkeenomistajat, jotka edustavat vähintään määräenemmistöä (2/3) kokouksessa annetuista äänistä ja edustetuista osakkeista. 1. 2. Hallituksen valtuuttaminen päättämään suunnatusta osakeannista Myyjille Mahdollistaakseen Osakevastikkeen antamisen Myyjille Yhtiön hallitus ehdottaa, että ylimääräinen yhtiökokous valtuuttaa Yhtiön hallituksen päättämään, yhdessä tai useammassa erässä, enintään 36 500 000 uuden Yhtiön osakkeen antamisesta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu osakeanti). Mikäli valtuutuksen nojalla annetaan enimmäismäärä uusia osakkeita, Myyjät saisivat tämän kokouskutsun päivämääränä lasketun Yhtiön osakemäärän perusteella uusia osakkeita määrän, joka vastaisi enintään noin 22,4 prosenttia kaikista liikkeeseen lasketuista osakkeista (pois lukien Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet) Yhtiössä Järjestelyn toteuttamisen jälkeen. Valtuutusta voidaan käyttää ainoastaan Osakevastikkeen antamiseksi Myyjille Järjestelyn toteuttamisen yhteydessä Osakekauppasopimuksen ehtojen mukaisesti. Hallitus olisi valtuutettu päättämään kaikista muista Yhtiön uusien osakkeiden antamiseen liittyvistä ehdoista tämän valtuutuksen nojalla, mukaan lukien osakkeiden antamisesta apporttiomaisuutta tai kuittausta vastaan. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa 30.9.2027 saakka, ja mikäli valtuutus myönnetään, tämä valtuutus ei kumoa 24.3.2026 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen hallitukselle myöntämää valtuutusta päättää osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. 7. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN B. Yhtiökokousasiakirjat Tämä kokouskutsu, sisältäen edellä mainitut ylimääräisen yhtiökokouksen asialistalla olevat päätösehdotukset, sekä muut osakeyhtiölain 5 luvun 21 §:ssä tarkoitetut asiakirjat ovat saatavilla ja tulostettavissa Yhtiön internetsivuilla osoitteessa https://www.terveystalo.com/ylimaarainen-yhtiokokous-2026 viimeistään 8.6.2026. Päätösehdotukset ja muut edellä mainitut asiakirjat ovat myös nähtävillä ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä Yhtiön internetsivuilla viimeistään 14.7.2026. C. Ohjeita ylimääräiseen yhtiökokoukseen osallistujille 1. OSAKASLUETTELOON MERKITTY OSAKKEENOMISTAJA Oikeus osallistua ylimääräiseen yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on ylimääräisen yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 17.6.2026 merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään Yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen tai osakesäästötililleen, on merkitty Yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja voi osallistua ylimääräiseen yhtiökokoukseen myös asiamiehen välityksellä. Asiamiehen käyttämisestä on mainittu jäljempänä kohdassa C.4. 2. ILMOITTAUTUMINEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ilmoittautuminen ylimääräiseen yhtiökokoukseen alkaa 9.6.2026 kello 10.00. Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua ylimääräiseen yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua viimeistään 23.6.2026 kello 16.00, mihin mennessä ilmoittautumisen on oltava perillä Yhtiöllä tai Innovatics Oy:llä. Osakkeenomistajat, joilla on suomalainen arvo-osuustili, voivat ilmoittautua 9.6.2026 kello 10.00 - 23.6.2026 – kello 16.00 välisenä aikana seuraavilla tavoilla: a. Yhtiön internetsivujen kautta osoitteessa https://www.terveystalo.com/ylimaarainen-yhtiokokous-2026 Sähköisessä ilmoittautumisessa internetsivuilla vaaditaan osakkeenomistajan taikka tämän asiamiehen tai lakimääräisen edustajan vahva sähköinen tunnistautuminen suomalaisilla, ruotsalaisilla tai tanskalaisilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. b. sähköpostitse tai postitse Osakkeenomistaja voi toimittaa osallistumisilmoituksen Innovatics Oy:lle sähköpostitse osoitteeseen egm@innovatics.fi tai postitse osoitteeseen Innovatics Oy, Yhtiökokous/Terveystalo Oyj, Ratamestarinkatu 13 A, 00520 Helsinki. Sähköpostitse tai postitse ilmoittautuvan osakkeenomistajan tulee sisällyttää viestiin Yhtiön internetsivuilla osoitteessa https://www.terveystalo.com/ylimaarainen-yhtiokokous-2026 saatavilla oleva ilmoittautumislomake tai vastaavat tiedot. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa pyydetyt tiedot, kuten osakkeenomistajan nimi, syntymäaika tai y-tunnus, osoite sekä puhelinnumero ja/tai sähköpostiosoite, mahdollisen valtuutetun asiamiehen tai lakimääräisen edustajan nimi, syntymäaika sekä puhelinnumero ja/tai sähköpostiosoite ja mahdollisen avustajan nimi. Osakkeenomistajien Yhtiölle tai Innovatics Oy:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain ylimääräisen yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä. Osakkeenomistajan sekä tämän mahdollisen valtuutetun asiamiehen tai lakimääräisen edustajan on ylimääräisessä yhtiökokouksessa pystyttävä todistamaan henkilöllisyytensä ja/tai edustamisoikeutensa. Lisätietoja ilmoittautumiseen liittyen on saatavissa puhelimitse ylimääräisen yhtiökokouksen ilmoittautumisaikana Innovatics Oy:n puhelinnumerosta 010 2818 909 arkisin kello 9.00–12.00 ja kello 13.00–16.00. 3. HALLINTAREKISTERÖITYJEN OSAKKEIDEN OMISTAJAT Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua ylimääräiseen yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään Yhtiön osakasluetteloon ylimääräisen yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 17.6.2026. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 25.6.2026 kello 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi ylimääräiseen yhtiökokoukseen. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan viivytyksettä pyytämään omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien tilapäistä rekisteröitymistä Yhtiön osakasluetteloon, valtakirjojen ja äänestysohjeiden antamista sekä ilmoittautumista ylimääräiseen yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajan tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua ylimääräiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti Yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun määräaikaan mennessä. Ylimääräiseen yhtiökokoukseen ilmoittautunut hallintarekisteröity osakkeenomistaja voi myös halutessaan osallistua kokoukseen ajantasaisesti tietoliikenneyhteyden ja teknisen apuvälineen avulla. Ajantasainen osallistuminen kokoukseen edellyttää tilapäisen Yhtiön osakasluetteloon rekisteröitymisen lisäksi osakkeenomistajan sähköpostiosoitteen ja puhelinnumeron sekä tarvittaessa valtakirjan ja muiden edustamisoikeuden todistamiseksi tarvittavien asiakirjojen toimittamista postitse osoitteeseen Innovatics Oy, Yhtiökokous/Terveystalo Oyj, Ratamestarinkatu 13 A, 00520 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen egm@innovatics.fi ennen hallintarekisteröityjen osakkeenomistajien ilmoittautumisajan päättymistä, jotta osakkeenomistajalle voidaan lähettää osallistumislinkki ja salasana kokoukseen osallistumiseksi. 4. ASIAMIEHEN KÄYTTÄMINEN JA VALTAKIRJAT Osakkeenomistaja saa osallistua ylimääräiseen yhtiökokoukseen ja käyttää oikeuksiaan myös asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli asiamies ilmoittautuu ylimääräiseen yhtiökokoukseen sähköisesti, asiamiehen on tunnistauduttava sähköiseen ilmoittautumispalveluun henkilökohtaisesti vahvalla sähköisellä tunnistautumisella, jonka jälkeen hän pääsee tekemään ilmoittautumisen edustamansa osakkeenomistajan puolesta. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu ylimääräiseen yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa. Henkilöomistajat voivat valtuuttaa asiamiehen sähköisen ilmoittautumisen yhteydessä Yhtiön internetsivuilta. Muissa tapauksissa tulee käyttää valtakirjaa. Malli valtakirjaksi on saatavilla Yhtiön internetsivuilla osoitteessa https://www.terveystalo.com/ylimaarainen-yhtiokokous-2026. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan ensisijaisesti sähköisen ilmoittautumisen yhteydessä liitetiedostoina tai vaihtoehtoisesti sähköpostitse osoitteeseen egm@innovatics.fi  tai alkuperäisinä postitse osoitteeseen Innovatics Oy, Yhtiökokous/Terveystalo Oyj, Ratamestarinkatu 13 A, 00520 Helsinki siten, että valtakirjat ovat perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Valtakirjan toimittamisen lisäksi osakkeenomistajan tai tämän asiamiehen tulee ilmoittautua ylimääräiseen yhtiökokoukseen kohdassa C.2. kuvatulla tavalla. Valtakirjan toimittaminen edellä mainitulla tavalla katsotaan kuitenkin ilmoittautumiseksi ylimääräiseen yhtiökokoukseen, mikäli siitä ilmenevät kohdassa C.2 mainitut ilmoittautumiseen vaaditut tiedot. Osakkeenomistaja voi käyttää myös suomi.fi -sähköistä valtuutuspalvelua perinteisen valtakirjan sijaan. Osakkeenomistaja voi valtuuttaa nimeämänsä valtuutetun sähköisessä suomi.fi -palvelussa käyttämällä valtuusasiaa "Yhtiökokouksessa edustaminen". Ilmoittautumisen yhteydessä valtuutetun tulee tunnistautua vahvalla sähköisellä tunnistautumisella. Vahva sähköinen tunnistaminen toimii pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. 5. OSALLISTUMISOHJEET Osakkeenomistaja, jolla on oikeus osallistua ylimääräiseen yhtiökokoukseen, voi osallistua kokoukseen ja käyttää oikeuksiaan kokouksen aikana täysimääräisesti ja ajantasaisesti etäyhteyden välityksellä. Etäyhteys ylimääräiseen yhtiökokoukseen toteutetaan Inderes Oyj:n virtuaalisen yhtiökokouspalvelun kautta Videosync-alustalla, joka sisältää video- ja ääniyhteyden ylimääräiseen yhtiökokoukseen. Etäkokoukseen osallistuminen ei vaadi maksullisia ohjelmistoja tai latauksia. Osallistuminen vaatii internetyhteyden lisäksi tietokoneen, älypuhelimen tai tabletin, jossa on äänentoistoa varten kaiuttimet tai kuulokkeet sekä mikrofoni suullisten kysymysten tai puheenvuorojen esittämiseen. Osallistumiseen suositellaan käytettäväksi jotakin seuraavista selaimista: Chrome, Firefox, Edge, Safari tai Opera. Kokousjärjestelmään on suositeltavaa kirjautua hyvissä ajoin ennen kokouksen alkua. Osallistumislinkki ja salasana etäosallistumista varten lähetetään sähköpostilla ja/tai tekstiviestinä ilmoittautumisen yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen ja/tai matkapuhelinnumeroon kaikille ylimääräiseen yhtiökokoukseen ilmoittautuneille viimeistään yhtiökokousta edeltävänä päivänä. Tarkemmat tiedot yhtiökokouspalvelusta, lisäohjeet useampaa kuin yhtä osakkeenomistajaa edustaville asiamiehille, palveluntarjoajan yhteystiedot sekä ohjeet mahdollisten häiriötilanteiden varalle löytyvät osoitteesta https://vagm.fi/tuki. Linkki tietokoneen, älypuhelimen tai tabletin ja verkkoyhteyden yhteensopivuuden testaamiseen löytyy osoitteesta https://b2b.inderes.com/fi/knowledge-base/yhteensopivuuden-testaaminen. On suositeltavaa, että tarkempiin osallistumisohjeisiin tutustutaan ennen ylimääräisen yhtiökokouksen alkamista. 6. MUUT OHJEET/TIEDOT Ylimääräisen yhtiökokouksen kokouskielenä on suomi. Kokouksessa on simultaanitulkkaus englanniksi. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on ylimääräisessä yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista. Osakeyhtiölaissa ja arvopaperimarkkinalaissa säädetyt ylimääräistä yhtiökokousta koskevat tiedot ovat saatavilla Yhtiön internetsivuilla osoitteessa https://www.terveystalo.com/ylimaarainen-yhtiokokous-2026. Yhtiöllä on kokouskutsun päivänä yhteensä 127 036 531 osaketta, jotka edustavat yhtä monta ääntä. Kokouskutsun päivänä Yhtiöllä ja sen tytäryhtiöillä on hallussaan yhteensä 227 067 omaa osaketta, joilla ei voi käyttää äänivaltaa ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Osakkeenomistuksessa ylimääräisen yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuneet muutokset eivät vaikuta oikeuteen osallistua ylimääräiseen yhtiökokoukseen eivätkä osakkeenomistajan äänimäärään ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Helsingissä 8.6.2026 TERVEYSTALO OYJHallitus

Kemira Oyj: Nimitystoimikunnan kokoonpano

Kemira Oyj:n yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti nimitystoimikunta koostuu yhtiökokousta edeltävän kalenterivuoden 31.5. omistustilanteen mukaan neljän suurimman osakkeenomistajan edustajista sekä Kemira Oyj:n hallituksen puheenjohtajasta asiantuntijajäsenenä. Kemira Oyj:n nimitystoimikunta koostuu 31.5.2026 mukaisen omistustilanteen perusteella seuraavien osakkeenomistajien edustajista: Oras Invest Oy, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja Nordea rahastot. Neljän suurimman osakkeenomistajan edustajina nimitystoimikunnassa ovat: -          Ville Kivelä, sijoitusjohtaja, Oras Invest Oy -          Hanna Kaskela, johtaja, vastuullisuus ja viestintä, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma -          Rami Vehmas, osakejohtaja, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen -          Marie Karlsson, sijoitusjohtaja, pohjoismaiset osakkeet, Nordea rahastot sekä asiantuntijajäsenenä Annika Paasikivi, hallituksen puheenjohtaja, Kemira Oyj. Kemira Oyj:n nimitystoimikunnan tehtävänä on vuosittain: -          yhtiökokoukselle tehtävän hallituksen jäseniä koskevan ehdotuksen valmistelu; -          yhtiökokoukselle tehtävän hallituksen jäsenten palkitsemisasioita koskevan ehdotuksen valmistelu; -          hallituksen jäsenten seuraajaehdokkaiden etsiminen; sekä -          yhtiökokoukselle tehtävän hallituksen jäseniä ja jäsenten palkitsemisasioita koskevien ehdotusten esittely. Lisätietoja Kemira OyjKiira Fröberg, sijoittajasuhdejohtajapuh. 040 760 4258kiira.froberg@kemira.com Kemira on maailman johtavia, kestäviä kemikaaliratkaisuja runsaasti vettä käyttäville teollisuudenaloille tarjoavia yhtiöitä. Toimimme globaalisti ja palvelemme laajaa joukkoa asiakkaita, kuten kunnallisia ja teollisia vedenkäsittelytoimijoita ja kuituteollisuutta. Varmistamme tuotteidemme ja palveluidemme avulla, että miljoonat ihmiset saavat puhdasta vettä joka päivä, ja autamme asiakkaitamme edistämään kiertotaloutta ja resurssitehokkuutta koko arvoketjussa. Vuonna 2025 Kemiran liikevaihto oli 2,8 miljardia euroa, ja henkilöstöä oli noin 4 900. Kemiran osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä (tunnus: KEMIRA). www.kemira.fi

Kutsu: Mistä vauhtia kasvuun – miten Suomen kaivosten toimintaedellytyksiä vahvistetaan?

KUTSU: Mistä vauhtia kasvuun – miten Suomen kaivosten toimintaedellytyksiä vahvistetaan? Kaivosalan merkittävät toimijat Outokumpu, Finnish Minerals Group ja Agnico Eagle Finland kutsuvat sidosryhmätilaisuuteen kuulemaan ja keskustelemaan kaivosalan toimintaympäristöstä, mineraalistrategian toimeenpanosta ja mahdollisuuksista säilyttää investoinnit ja työpaikat Suomessa.  Tilaisuus järjestetään keskiviikkona 17.6.2026 klo 12.00–13.00 tapahtumatila Sofia Helsingin Sonckin salissa osoitteessa Sofiankatu 4 C, 00170 Helsinki. Kahvia ja pientä purtavaa on tarjolla klo 11.45 alkaen. Kaivosteollisuuden näkökulmasta viimeaikaiset päätökset – kaivosmineraalivero, kaivosten sähköveron korotus ja sähköistämistuen poistaminen – heikentävät toimialan kannattavuutta ja investointikykyä. Tämä vaikuttaa kaivosten elinkaariin ja heikentää mahdollisuuksia edistää vähäpäästöisyyttä ja kiertotaloutta.   Työ- ja elinkeinoministeriö selvittää parhaillaan keinoja vahvistaa suomalaisen kaivosteollisuuden toimintaedellytyksiä. Suomelle laadittiin jo pari vuotta sitten kunnianhimoinen mineraalistrategia, jonka tavoitteena on pitkäjänteinen mineraalisektorin kehittäminen. Strategia tähtää siihen, että mineraalien kestävä hyödyntäminen tukee talouskasvua, huoltovarmuutta ja siirtymää vähähiiliseen yhteiskuntaan. Samalla tavoitteena on vahvistaa alan tuottamaa arvonlisää, turvata teollisuuden raaka-ainehuolto ja parantaa Suomen asemaa kansainvälisessä yhteistyössä.  Ainutlaatuisia luonnonvarojamme tulee hyödyntää sekä kansantalouden että ympäristön kannalta kestävästi. Tämä edellyttää kaivosteollisuuden toimintaedellytysten suunnitelmallista vahvistamista. Ohjelma Paneelikeskusteluun osallistuvat Ferrochrome-liiketoiminta-alueen johtaja Martti Sassi Outokummusta, toimitusjohtaja Matti Hietanen Finnish Minerals Groupista, toimitusjohtaja Jani Lösönen Agnico Eagle Finlandista ja teollisuusneuvos Jyrki Alkio työ- ja elinkeinoministeriöstä.  Keskustelun alustaa ja sitä moderoi Outokummun yhteiskuntasuhdejohtaja Karoliina Rasi.  Ilmoittautuminen  Pyydämme ilmoittautumaan tilaisuuteen viimeistään maanantaina 15.6. klo 16.00 ilmoittautumislomakkee lla . Kutsua voi välittää eteenpäin.  Tilaisuudesta myös suora verkkolähetys Tilaisuus videoidaan ja lähetetään suorana verkossa osoitteessa: https://events.wooli.fi/events/miten-kaivosten-toimintaedellytyksia-vahvistetaan Tilaisuudessa voi esittää kysymyksiä ja kommentteja chatin kautta. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä, tuletko paikan päälle vai osallistutko etänä.  Lisätietoja: Outokumpu: Sofia Leinonen, yhteiskuntasuhteiden asiantuntija, puh. 040 419 5993 tai Outokummun mediapuhelin 040 351 9840, s-posti media(at)outokumpu.com  Agnico Eagle Finland: Elsi Malkki, viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö, puh. 040 612 4256, s-posti elsi.malkki(at)agnicoeagle.com  Finnish Minerals Group: Katri Kauppila, viestintäjohtaja, puh. 040 569 9200, s-posti katri.kauppila(at)mineralsgroup.fi   

Siirto uudistuu – kotimainen pikamaksaminen laajenee ja helpottuu entisestään

Kotimainen maksupalvelu Siirto on uudistunut ja kokoaa samaan palveluun kaverimaksut, verkkokaupassa maksamisen sekä laskujen vastaanoton. Uudistuksen myötä kuluttajat voivat vastaanottaa laskuja suoraan omaan pankkiinsa ilman erillisiä e‑laskusopimuksia. Uusi Siirto toimii OP Pohjolan ja Nordean pankkisovelluksissa. Maksaminen ja laskujen käsittely tapahtuvat aina käyttäjän omassa pankissa, eikä erillistä sovellusta tarvita. Siirrolla on jo noin miljoona rekisteröitynyttä käyttäjää. – Tehtävämme on rakentaa Suomeen yhteinen maksamisen ratkaisu, joka on nopea, turvallinen ja helppo käyttää. Uudistunut Siirto kokoaa arjen maksamisen keskeiset palvelut pankkikanaviin, sanoo Siirron toimitusjohtaja Mikko Ketola. Kolme arjen maksutapaa samassa palvelussa Uudistunut Siirto kokoaa yhteen kolme keskeistä maksamisen tapaa: · Kaverimaksut: Rahaa voi siirtää reaaliajassa pankista toiseen pelkän puhelinnumeron avulla suoraan tililtä tilille. · Laskujen vastaanotto: Siirto tuo uuden tavan vastaanottaa laskuja suoraan verkkopankkiin ilman erillisiä e‑laskusopimuksia. · Verkkokauppamaksut: Siirto toimii maksutapana yli 30 000 suomalaisessa verkkokaupassa, ja maksaminen tapahtuu suoraan omassa pankkisovelluksessa. Siirto yhdistää tutun tilimaksamisen mobiilimaksamisen helppouteen. Siirto tulee käyttöön verkkokauppamaksamisessa vaiheittain pankkikohtaisten aikataulujen mukaisesti. – Asiakkaan näkökulmasta keskeistä on helppous: maksaminen ja laskujen vastaanotto tapahtuvat tutussa pankkisovelluksessa ilman erillisiä palveluita tai sopimuksia. Siirto tukee tätä kehitystä, helpottaa asiakkaiden arkea ja tekee arjen raha-asioiden hoitamisesta sujuvampaa, sanoo Masa Peura, OP Pohjolan arjen talouden palveluista vastaava johtaja. Laskut suoraan pankkiin ilman erillisiä sopimuksia Uudessa Siirrossa laskuttajat voivat toimittaa laskuja suoraan kuluttajan pankkiin, kun palvelu hakee ajantasaiset e‑laskuosoitetiedot ja välittää laskun pankkiin. Kuluttajille laskut saapuvat tuttuun pankkikanavaan aivan kuten muutkin e‑laskut, jossa niiden maksaminen on helppoa ja turvallista.– Siirto on esimerkki siitä, miten pankit voivat yhdessä rakentaa suomalaista maksamisen infrastruktuuria, joka palvelee koko yhteiskuntaa. Tavoitteena on avoin ja laajasti hyödynnettävä ratkaisu, joka tukee maksamisen kehitystä pitkällä aikavälillä ja tuo helppoutta niin laskuttajille kuin kuluttajillekin, sanoo Sara Mella, Nordean pohjoismaisesti henkilöasiakkaista vastaava johtaja. Jo sovittujen kumppanuuksien ansiosta sadat tuhannet suomalaiset voivat saada laskuja suoraan omaan pankkiinsa jo kesän 2026 aikana. Siirron kautta välitettävien laskujen määrän arvioidaan nousevan miljooniin vuoden 2026 aikana, sillä Siirrossa on mukana jo noin 75 % Suomessa e‑laskuja välittävistä yrityksistä. Lisätiedot medialle: OP Pohjolan viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi

Siirto uudistuu – kotimainen pikamaksaminen laajenee ja helpottuu entisestään

Kotimainen maksupalvelu Siirto on uudistunut ja kokoaa samaan palveluun kaverimaksut, verkkokaupassa maksamisen sekä laskujen vastaanoton. Uudistuksen myötä kuluttajat voivat vastaanottaa laskuja suoraan omaan pankkiinsa ilman erillisiä e‑laskusopimuksia. Uusi Siirto toimii Nordean ja OP Pohjolan pankkisovelluksissa. Maksaminen ja laskujen käsittely tapahtuvat aina käyttäjän omassa pankissa, eikä erillistä sovellusta tarvita. Siirrolla on jo noin miljoona rekisteröitynyttä käyttäjää. ”Tehtävämme on rakentaa Suomeen yhteinen maksamisen ratkaisu, joka on nopea, turvallinen ja helppo käyttää. Uudistunut Siirto kokoaa arjen maksamisen keskeiset palvelut pankkikanaviin,” sanoo Siirron toimitusjohtaja Mikko Ketola. Kolme arjen maksutapaa samassa palvelussa. Uudistunut Siirto kokoaa yhteen kolme keskeistä maksamisen tapaa: · Kaverimaksut: Rahaa voi siirtää reaaliajassa pankista toiseen pelkän puhelinnumeron avulla suoraan tililtä tilille. · Laskujen vastaanotto: Siirto tuo uuden tavan vastaanottaa laskuja suoraan verkkopankkiin ilman erillisiä e‑laskusopimuksia. · Verkkokauppamaksut: Siirto toimii maksutapana yli 30 000 suomalaisessa verkkokaupassa, ja maksaminen tapahtuu suoraan omassa pankkisovelluksessa. Verkkokauppamaksamisessa Siirto yhdistää tutun tilimaksamisen mobiilimaksamisen helppouteen. Siirto tulee käyttöön verkkokauppamaksamisessa vaiheittain pankkikohtaisten aikataulujen mukaisesti. ”Asiakkaan näkökulmasta keskeistä on helppous: maksaminen ja laskujen vastaanotto tapahtuvat tutussa pankkisovelluksessa ilman erillisiä palveluita tai sopimuksia. Siirto tukee tätä kehitystä, helpottaa asiakkaiden arkea ja tekee arjen raha-asioiden hoitamisesta sujuvampaa,” sanoo Masa Peura, OP Pohjolan arjen talouden palveluista vastaava johtaja.Laskut suoraan pankkiin ilman erillisiä sopimuksia Uudessa Siirrossa laskuttajat voivat toimittaa laskuja suoraan kuluttajan pankkiin, kun palvelu hakee ajantasaiset e‑laskuosoitetiedot ja välittää laskun pankkiin. Kuluttajille laskut saapuvat tuttuun pankkikanavaan aivan kuten muutkin e‑laskut, jossa niiden maksaminen on helppoa ja turvallista.”Siirto on esimerkki siitä, miten pankit voivat yhdessä rakentaa suomalaista maksamisen infrastruktuuria, joka palvelee koko yhteiskuntaa. Tavoitteena on avoin ja laajasti hyödynnettävä ratkaisu, joka tukee maksamisen kehitystä pitkällä aikavälillä ja tuo helppoutta niin laskuttajille kuin kuluttajillekin,” sanoo Sara Mella, Nordean pohjoismaisesti henkilöasiakkaista vastaava johtaja. Jo sovittujen kumppanuuksien ansiosta sadat tuhannet suomalaiset voivat saada laskuja suoraan omaan pankkiinsa jo kesän 2026 aikana. Siirron kautta välitettävien laskujen määrän arvioidaan nousevan miljooniin vuoden 2026 aikana, sillä Siirrossa on mukana jo noin 75 % Suomessa e‑laskuja välittävistä yrityksistä. Lisätietoja: Nordean viestintä, 09 4245 1006 tai media@nordea.fi

Betolar keskittää toimintaansa kasvaviin liiketoimintoihin – fokus kriittisen infrastruktuurin suojaukseen ja metallinerotteluteknologiaan

Betolar OyjLehdistötiedote8.6.2026 klo 10.00  Betolar keskittää toimintaansa kasvaviin liiketoimintoihin – fokus kriittisen infrastruktuurin suojaukseen ja metallinerotteluteknologiaan Betolar keskittää toimintansa valittuihin strategisiin kasvualueisiin ja vauhdittaa niiden kaupallistamista. Yhtiö näkee merkittävää kysyntäpotentiaalia erityisesti kriittisen infrastruktuurin suojausratkaisuissa sekä metallinerotteluteknologiassa. Näillä alueilla markkinakysyntä kasvaa globaalisti, ja Betolarin vahva materiaaliteknologinen osaaminen tarjoaa kilpailuetua erityisesti resurssitehokkaiden ratkaisujen kehittämisessä ja käyttöönotossa. Keskittämällä panostuksensa näihin alueisiin Betolar vahvistaa markkina-asemaansa, nopeuttaa ratkaisujensa käyttöönottoa ja rakentaa edellytyksiä kannattavalle kasvulle. Vastatakseen samanaikaiseen vähähiilisten tuotteiden kysynnän heikentymiseen yhtiö lomauttaa osan henkilöstöstään tuotannollis-taloudellisin perustein. Lomautukset koskevat arviolta 5–10 työntekijää, ja ne kohdennetaan toimintoihin, joissa työ on vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi. Kriittisen infrastruktuurin suojausratkaisujen, metallinerottelun ja masuunikuonan välittämisen asiakastoimitukset, projektit ja asiakaspalvelu jatkuvat normaalisti ja keskeytyksettä.  Muutoksilla ei ole vaikutusta Betolarin taloudelliseen ohjeistukseen. Betolar Oyj Lisätietoja Tuija Kalpala, toimitusjohtaja, Betolar Oyj, puh. 050 567 6608, tuija.kalpala@betolar.com Tietoa Betolarista Betolar on kiertotalous- ja materiaaliteknologiayhtiö. Betolar on perustettu vuonna 2016, ja sen kotipaikka on Kannonkoski, Suomi. Betolar on listattu Nasdaq First North Growth Market ‑markkinapaikalla Helsinki‑markkinapaikalla (tunnus: BETOLAR) ja sen osake on kaupankäynnin kohteena myös Yhdysvalloissa OTCQX International -markkinapaikalla (tunnus: BTLRF). Lisätietoja osoitteessa www.betolar.com.

CapMan Growth irtautuu Silmäasemasta – Terveystalo ostaa yhtiön koko osakekannan

CapMan Growth -lehdistötiedote8.6.2026, klo 12.00 CapMan Growth irtautuu Silmäasemasta – Terveystalo ostaa yhtiön koko osakekannan CapMan Growth Equity II -rahasto on yhdessä muiden Silmäasema Oy:n omistajien kanssa allekirjoittanut sopimuksen kaikkien yhtiön osakkeiden myymisestä Terveystalo Oyj:lle ja sen tytäryhtiölle, Terveystalo Healthcare Oy:lle. Järjestely vahvistaa Terveystalon ja Silmäaseman yhdistetyn kokonaisuuden asemaa kasvavilla silmäterveyden markkinoilla ja mahdollistaa entistä paremman palvelun ja hoidon tarjonnan asiakkaille. Silmäasema on Suomen johtava silmäterveyden yritys sekä yksityisen silmäterveyden että optisen vähittäiskaupan alalla. CapMan Growth sijoitti Silmäasemaan Growth Equity II -rahastosta vuonna 2023 osana noin 40 miljoonan euron sijoituskierrosta. Samassa yhteydessä CapMan Growth irtautui Coronaria Oy:stä, joka on toiminut Silmäaseman suurimpana omistajana ja josta järjestelyn toteutuessa tulee Terveystalon suurin osakkeenomistaja. CapMan Growthin Managing Partner, Antti Kummu, on toiminut Silmäaseman hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2019 alkaen. Silmäaseman liikevaihto on kasvanut tasaisesti ja markkinoita nopeammin keskimäärin 16 prosentin vuotuista tahtia CapMan Growthin omistusaikana vuosina 2020–2025. Yhtiön liikevaihto on yli kaksinkertaistunut 267 miljoonaan euroon ja käyttökate (IFRS) nelinkertaistunut yli 55 miljoonaan euroon (2025). Tänä aikana Silmäasemasta on tullut myös alansa markkinajohtaja Suomessa. Tärkeä osa Silmäaseman vahvaa kasvua ja korkeaa kannattavuutta on ollut sen ainutlaatuinen integroitu toimintamalli, joka kattaa kaikki silmäterveyden palvelut. “Olen erittäin kiitollinen ja ylpeä, että olemme saaneet olla mukana rakentamassa Silmäaseman hienoa kehitystä usean vuoden ajan. Haluan lämpimästi kiittää Teppo Lindéniä, Ulla Näpänkangasta, Jari-Pekka Kelhää sekä Silmäaseman muuta johtoa ja koko henkilöstöä erinomaisesta työstä yhtiön kasvun ja kehittämisen eteen. Silmäasemalla on ollut vahva merkitys suomalaisten silmäterveyteen, ja järjestely Terveystalon kanssa avaa yhtiölle uusia mahdollisuuksia sekä edellytykset kasvulle myös tulevaisuudessa”, Antti Kummu kommentoi. Järjestelyn toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää sekä Terveystalon ylimääräisen yhtiökokouksen päätöstä valtuuttaa Terveystalon hallitus laskemaan liikkeeseen Vastikeosakkeet. Irtautuminen on CapMan Growthin kymmenes ja Growth Equity II -rahaston toinen. Lisätietoja: Antti Kummu, Managing Partner, CapMan Growth, +358 50 432 4486 Tietoa CapManista CapMan on johtava pohjoismainen aktiivista arvonluontityötä tekevä pääomasijoittaja. Olemme kehittäneet satoja yhtiöitä ja kiinteistöjä ja luoneet merkittävää arvoa yli kolme vuosikymmentä yhtenä pääomasijoitusalan edelläkävijöistä Pohjoismaissa. Hallinnoimme yhteensä 7,2 miljardin euron pääomia ja tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille mahdollistamalla muutoksia rahastojemme sijoituskohteissa. Esimerkkinä tästä olemme asettaneet tavoitteita hiilidioksidipäästöjemme vähentämiselle Pariisin ilmastosopimuksen 1,5°C skenaarion mukaisesti ja sitoutuneet nettonollapäästöihin vuoteen 2040 mennessä. Toimimme laajasti listaamattomalla markkinalla paikallisesti erikoistuneiden tiimien kautta. Sijoitusalueemme kattavat kiinteistö-, infrastruktuuri-, reaaliomaisuusvelka-, ja luontopääomasijoittamisen, sekä vähemmistö- ja enemmistösijoitukset kohdeyhtiöihin. Tarjoamme lisäksi varainhoitoa. CapManin palveluksessa on noin 200 ammattilaista Helsingissä, Jyväskylässä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa, Lontoossa, Luxemburgissa ja Düsseldorfissa. Osakkeemme on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001 lähtien. Lisätietoja osoitteessa www.capman.com/fi. Tietoa Silmäasemasta Silmäasema on Suomen suurin näönhuollon ja silmäterveyden toimija. Näemme kokonaiskuvan niin asiakkaamme kohtaamisesta ja hoidosta, kuin suomalaisten silmäterveydestä. Silmäaseman yli 1 700 näkemisen ja silmäterveyden ammattilaista hoitaa lähes miljoonaa asiakasta vuosittain. Silmäasemalla on Suomessa 155 optikkoliikettä ja silmälääkärikeskusta, 20 yksityistä silmäsairaalaa ja 5 julkisia silmäterveyspalveluita tarjoavaa yksikköä ympäri maan. Silmäaseman liikevaihto vuonna 2025 oli 267 miljoonaa euroa. Virossa Silmäasemalla on 10 optisen kaupan toimipaikkaa Eagle Vision -brändin alla.

Tallinkin laiva Romantika palaa kesäksi Tallinna–Tukholma-reitille

”Kesä on matkailun vilkkainta aikaa, ja lisälaiva reitillä auttaa meitä vastaamaan kasvavaan kysyntään Tallinnan ja Tukholman välillä. Romantika herättää varmasti monissa nostalgisia muistoja, mutta tarjoaa samalla uusia matkustusmahdollisuuksia sekä risteilymatkustajille että rahtiasiakkaille”, sanoo Tallink Gruppin hallituksen jäsen Piret Mürk-Dubout. Romantika palaa Tallinna–Tukholma-reitille 2.7.2026. Viikonloppulähdöt Tukholmaan jatkuvat 8.8.2026 saakka. Lisäksi Tallinnasta lähtee ja sinne palaa kolme kesäistä iltaristeilyä 21.7., 4.8., ja 18.8. Romantikan tarkka aikataulu lähtö- ja saapumisaikoineen on saatavilla Tallinkin verkkosivuilla. Matkustajien käytettävissä ovat kaikki aluksen normaalit palvelut, kuten ravintolat, myymälät, viihdetilat ja lasten leikkialueet. Viikonloppuisin Romantika liikennöi päinvastaisella aikataululla kuin reitillä liikennöivä Baltic Queen. Heinä- ja elokuun arkipäivinä Romantika muuttuu kesäiseksi viihdelaivaksi, jonka ohjelmassa nähdään virolaisia artisteja kuten Jukebox-yhtye solistinaan Wanda-Helene Ollep. Lisäksi laivalla esiintyvät Robert Linna, Krister Aaslaid ja Mattias Naan, ja matkustajia viihdyttää myös silent disco. Erikoisristeilyjen pääesiintyjiä ovat Terminaator ja SADU. ”Nykyisessä epävarmassa maailmantilanteessa ihmiset etsivät yhä enemmän mahdollisuuksia irrottautua arjesta lähellä kotia ilman pitkää suunnittelua. Romantikan kesäristeilyt tarjoavat mahdollisuuden lähteä merelle keskellä työviikkoakin; nauttimaan hyvästä ruoasta, musiikista ja auringonlaskuista sekä palaamaan seuraavana aamuna virkistyneenä ja uutta energiaa saaneena takaisin arkeen tai jopa suoraan töihin. Uskomme, että niin säännölliset vuorot kuin erikoisristeilytkin saavat lämpimän vastaanoton”, Mürk-Dubout lisää. Romantika valmistui keväällä vuonna 2002 Suomessa Rauman telakalla. Se on aiemmin liikennöinyt muun muassa Helsingin, Tukholman sekä Riian reiteillä. Romantika oli Tallinkin ensimmäinen tilaama alus ja samalla ensimmäinen virolaiselle varustamolle rakennettu uudisrakenteinen matkustajalaiva. Sen sisaralus Victoria I liikennöi nykyisin Helsinki-Tallinna-reitillä. Kuvia Romantikasta: https://portal.cloudinary.com/as-tallink-grupp/vessels?collection=c0fa2442aac074a1b31822ed50553eea Lisätietoa medialle antaa:AS Tallink Grupp, Communications Director Meelis Kompus, +372 520 2318, meelis.kompus@tallink.ee

Petri Vihervuori Patrian uuden CEO Office -yksikön johtoon ja konsernin johtoryhmän jäseneksi

Petri Vihervuori on kokenut omistajaohjauksen asiantuntija, jolla on yli 20 vuoden monipuolinen kokemus konsernitoiminnoista sekä yli kymmenen vuotta puolustusteollisuudesta. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan yritysviestintä ja sidosryhmäsuhteet. Hänen aiempi uransa kattaa vaativia neuvonantaja- ja viestintätehtäviä. Vihervuori toimi Patrian hallituksen jäsenenä vuosina 2018–2024, mukaan lukien jakso hallituksen puheenjohtajan sijaisena vuosina 2019–2020. “Patrialla on mahdollisuus kasvaa merkittävästi. Teollistamisella on keskeinen rooli kasvun ajurina, kun kehitämme ja laajennamme toimintaamme ja ylläpidämme samalla korkean laadun, turvallisuuden ja toimitusvarmuuden. CEO Officen perustaminen edistää entistä kunnianhimoisempaa ja pitkäjänteisempää strategiaa, joka tukee kestävää kasvua ja vahvistaa Patriaa luotettavana kumppanina”, sanoo Patrian toimitusjohtaja Panu Routila. “Toivotamme Petrin lämpimästi tervetulleeksi Patriaan. Hän on kokenut ja arvostettu ammattilainen, joka tuntee toimialamme ja toimintamme syvällisesti.” ”Patria on erittäin mielenkiintoisessa kehitysvaiheessa. Yhtiön kasvu- ja kannattavuuspotentiaali jatkuu vahvana miljardiluokkaan nousun jälkeen. Innolla ja nöyränä teen kaikkeni yhtiön kasvun ja kehityksen eteen sekä asiakaslupausten ja -tarpeiden täysimääräiseen lunastamiseen tulevina vuosina”, sanoo tuleva Patrian yhteiskuntasuhteiden johtaja Petri Vihervuori. Patrian CEO Office on uusi yksikkö, joka yhdistää konserniviestinnän ja Governmental Affairs -toiminnot, mukaan lukien EU- ja Nato-suhteet. Patria siirtyi uuteen toimintamalliin 1.6.2025 laajan organisaatiomuutoksen jälkeen, jonka tavoitteena oli tukea yhtiön kasvua ja strategisten tavoitteiden saavuttamista. CEO Office -yksikön perustaminen on kohdennettu toimenpide strategisen ohjauksen edelleen vahvistamiseksi tiiviissä yhteistyössä toimitusjohtajan ja johtoryhmän kanssa.

Sisäpiiritieto: Betolarille on myönnetty 2,1 miljoonan euron tuki EU:n LIFE-ohjelman rahoittamassa MINERVA-hankkeessa

Betolar OyjYhtiötiedote8.6.2026 klo 13.25 Sisäpiiritieto: Betolarille on myönnetty 2,1 miljoonan euron tuki EU:n LIFE-ohjelman rahoittamassa MINERVA-hankkeessa Betolar Oyj on mukana Euroopan unionin LIFE-ohjelman rahoittamassa MINERVA-hankkeessa (MINeral Efficiency, Recovery and Valorisation in the Arctic). Hankkeessa kehitetään ja pilotoidaan uusia ratkaisuja kriittisten raaka-aineiden talteenoton tehostamiseksi sekä kaivannaisjätteiden määrän vähentämiseksi arktisissa olosuhteissa. MINERVA-hanke toteutetaan Soklin kaivosalueella Itä-Lapissa. Hanke keskittyy kiertotalouteen perustuviin kaivos- ja mineraaliprosessointiratkaisuihin, vedenkäytön ja vesienhallinnan kehittämiseen sekä kaivannaisjätteiden määrän ja ympäristöriskien vähentämiseen. MINERVA-hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 8,8 miljoonaa euroa, josta Euroopan unionin LIFE-ohjelman tukiosuus on noin 5,3 miljoonaa euroa. Betolarin osuus kokonaiskustannuksista on 3,4 miljoonaa euroa, josta tukea on 2,1 miljoonaa euroa. Hankkeen arvioitu kesto on noin kolme ja puoli vuotta. Tuki tullaan nostamaan projektin kuluessa. Betolarin rooli hankkeessa perustuu yhtiön kehittämään metallinerotteluteknologiaan, jonka avulla tehostetaan metallien talteenottoa kaivannaisjakeista ja hyödynnetään prosessissa syntyvät sivuvirrat vähähiilisen kiertotaloussementin valmistuksessa siten, että jätteen määrä minimoidaan. "MINERVA-hankkeeseen osallistuminen tukee vahvasti Betolarin strategisia tavoitteita osoittaa kehittämämme metallinerotteluteknologian toimivuus käytännössä. Hanke vauhdittaa teknologian proof of concept -vaiheen etenemistä sekä luo perustaa uuden, kiertotalouteen pohjautuvan liiketoiminnan rakentamiselle," sanoo toimitusjohtaja Tuija Kalpala. Betolar osallistuu hankkeeseen teknologiatoimittajan roolissa. Hanke ei muuta Betolarin aiemmin antamaa taloudellista ohjeistusta. Betolar Oyj Lisätietoja Tuija Kalpala, toimitusjohtaja, Betolar Oyj, puh. 050 567 6608, tuija.kalpala@betolar.comHyväksytty neuvonantaja Aktia Alexander Corporate Finance Oy, +358 50 520 4098 Tietoa Betolarista Betolar on kiertotalous- ja materiaaliteknologiayhtiö. Betolar on perustettu vuonna 2016, ja sen kotipaikka on Kannonkoski, Suomi. Betolar on listattu Nasdaq First North Growth Market ‑markkinapaikalla Helsinki‑markkinapaikalla (tunnus: BETOLAR) ja sen osake on kaupankäynnin kohteena myös Yhdysvalloissa OTCQX International -markkinapaikalla (tunnus: BTLRF). Lisätietoja osoitteessa www.betolar.com.

Bittium solmii sopimuksen Viron puolustusvoimien taktisen tiedonsiirtojärjestelmän ohjelmistoylläpidosta

Bittium OyjLehdistötiedote Bittium solmii sopimuksen Viron puolustusvoimien taktisen tiedonsiirtojärjestelmän ohjelmistoylläpidosta Bittium Oyj:n lehdistötiedote 8.6.2026 kello 15.45 Bittium jatkaa Viron puolustusvoimien taktisen tiedonsiirtojärjestelmän tukemista tarjoamalla ohjelmiston ylläpitopalveluja osana elinkaaripalveluitaan. Palvelut toimitetaan järjestelmäintegraattorina toimivan Bittiumin virolaisen kumppanin ja Viron puolustusvoimien välisen puitesopimuksen mukaisesti, joka kattaa ajanjakson 2026–2030. Tämä jatkaa pitkäaikaista yhteistyötä Viron maavoimien modernien taktisten tiedonsiirtokyvykkyyksien kehittämisessä ja ylläpidossa. Ohjelmistoylläpidon toimitusten arvo on noin 3,3 miljoonaa euroa. Bittium on aiemmin toimittanut Viron puolustusvoimille taktisen tiedonsiirtojärjestelmän, joka perustuu Bittium Tactical Wireless IP Network™ (TAC WIN) -järjestelmään ja Bittium Tough VoIP™ -tuotteisiin. Järjestelmä tarjoaa liikkuville joukoille turvalliset ja suorituskykyiset laajakaistayhteydet, jotka mahdollistavat luotettavan puhe- ja dataliikenteen tukemaan tilannetietoisuutta koko taistelukentällä. Se parantaa operatiivista tehokkuutta varmistamalla toimintavarman tiedonsiirron vaativissa ja dynaamisissa olosuhteissa. Nykyaikaisissa tiedonsiirtojärjestelmissä ohjelmistolla on keskeinen rooli. Ohjelmistoylläpidon avulla Bittium varmistaa, että järjestelmä pysyy ajan tasalla muuttuvien operatiivisten vaatimusten ja uusien uhkien suhteen. Säännölliset päivitykset ja suorituskyvyn kehittäminen mahdollistavat sen, että Viron puolustusvoimat voivat ylläpitää toimintavalmiuttaan ja maksimoida järjestelmän elinkaaren arvon. Palvelut ovat osa Bittiumin laajempaa elinkaaripalvelukokonaisuutta, joka kattaa sekä laitteiston että ohjelmiston tuen ja ylläpidon niiden koko käyttöiän ajan. ”Pitkäaikainen yhteistyömme Viron puolustusvoimien kanssa osoittaa, kuinka tärkeää on jatkuvasti kehittää taktisia tiedonsiirtokyvykkyyksiä yhdessä asiakkaan kanssa”, sanoo Tommi Kangas, Bittiumin Defence & Security -liiketoimintasegmentin johtaja. ”Ohjelmiston ylläpidolla on keskeinen rooli sen varmistamisessa, että järjestelmät kehittyvät operatiivisten vaatimusten mukaisesti ja pysyvät turvallisina, luotettavina ja tehtävävalmiina koko elinkaarensa ajan.”  Lisätietoja: Tommi KangasDefence & Security -liiketoimintasegmentin johtajaPuh. 040 344 2789 (konserniviestintä)Sähköposti: defence(a)bittium.com  Jakelu:Keskeiset tiedotusvälineet  Bittium Defence & Security Luotettuna toimittajana puolustus- ja tietoturvamarkkinoille ja 40 vuoden kokemuksella edistyksellisistä radioviestintäteknologioista tarjoamme uuden sukupolven taistelunkestäviä ja liikkuvia taktisia tiedonsiirtojärjestelmiä puolustusvoimille ja tietoturvallisen viestinnän ratkaisuja valtionhallinnoille ja viranomaisille. Taktiset ratkaisut mahdollistavat laajakaistaisen datan ja puheen saumattomasti kaikille taistelukentän joukoille. Tarjontamme täydentävät mobiililaitteet ja kyberturvaratkaisut, jotka on sertifioitu LUOTTAMUKSELLINEN- ja NATO Restricted -tasoille asti. Puolustus- ja tietoturvamarkkinoille toimitettavien tuotteiden ja järjestelmien lisäksi Bittium tarjoaa biosignaalien mittaamiseen ja prosessointiin keskittyviä ratkaisuja sekä tuotekehityspalveluja ja langattomia sulautettuja ratkaisuja. Bittiumin vuoden 2025 liikevaihto oli 119,3 miljoonaa euroa ja liiketulos 19,4 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä. www.bittium.com Seuraa meitä sosiaalisen median kanavissaLinkedIn  X  Instagram  Facebook  YouTube 

Sisäpiiritieto: Sitowise on allekirjoittanut sopimuksen Ruotsin tytäryhtiönsä myynnistä

Sitowise Group Oyj  Sisäpiiritieto, 9.6.2026 klo 8.30 Sitowise Group Oyj on allekirjoittanut sopimuksen Ruotsin tytäryhtiönsä Sitowise Sverige AB:n (Ruotsi-liiketoiminta-alue) koko osakekannan myynnistä Swecolle. Myytävä liiketoiminta, Sitowise Sverige AB, tarjoaa teknisen konsultoinnin palveluja Ruotsissa keskittyen rakennesuunnitteluun ja talotekniikkasuunnitteluun, liike- ja asuinrakennuksiin, infrasuunnitteluun sekä projektinjohtoon. Yhtiön liikevaihto vuonna 2025 oli 26,3 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 265 henkilöä. Liiketoiminta on ollut tappiollista. Yhtiön johto on sopeuttanut määrätietoisesti Ruotsin toimintoja, minkä myötä operatiivinen toiminta on parantunut olennaisesti luoden edellytykset liiketoiminnan myynnille. Myynti mahdollistaa Sitowisen keskittymisen kasvua ja tuloskehitystä tukevien keskeisten toimenpiteiden edistämiseen. Sitowisen ruotsalainen tytäryhtiö Sitowise Digital Solutions AB (aik. Infracontrol AB) on jatkossakin osa Sitowise-konsernin Digitaaliset ratkaisut -liiketoimintaa. Kaupan osapuolet ovat sopineet yrityksen arvoksi (EV) noin 3,0 miljoonaa euroa. Osapuolet ovat myös sopineet enintään noin 2,0 miljoonan euron lisäkauppahinnasta, joka liittyy pitkäaikaisiin vuokravastuisiin ja kirjataan toteutuessaan tulokseen vuosina 2027–2029. ”Olemme tyytyväisiä, että Ruotsin liiketoimintamme on herättänyt kiinnostusta ja että olemme päässeet sopimukseen Swecon kanssa. Uskomme, että Sweco tarjoaa hyvän uuden kodin nykyisille ruotsalaisille asiantuntijoillemme”, sanoo Sitowise Group Oyj:n vt. toimitusjohtaja Jannis Mikkola. ”Kauppa merkitsee Sitowiselle uutta vaihetta. Kolme jatkavaa liiketoimintaamme – Infra, Talo ja Digitaaliset ratkaisut – ovat vahvalla perustalla. Keskitymme kilpailukykymme ja markkina-asemamme vahvistamiseen sekä teknologisen murroksen, tekoälyn ja automaation hyödyntämiseen pysyäksemme alan kehityksen kärjessä. Järjestely parantaa Sitowise-konsernin kannattavuutta ja kassavirtaa”, Mikkola jatkaa. Jatkossa yhtiön tavoitteena on kasvaa markkinaa nopeammin kaikilla kolmella liiketoiminta-alueella. Kasvu pohjautuu Sitowisen vahvoihin asiakassegmentteihin ja valittuihin kasvusegmentteihin sekä osaamisen tehokkaaseen hyödyntämiseen koko organisaatiossa. Keskipitkällä aikavälillä kasvua tuetaan valikoiduilla yritysostoilla. Sitowise jatkaa eteenpäin kasvuyhtiönä, jonka tavoitteena on jatkuva arvonluonti asiakkailleen. Sitowise luokittelee myytävän liiketoiminnan myytävänä oleviksi omaisuuseriksi kaupan täytäntöönpanoon asti ja esittää sen lopetettuna toimintona vuoden 2026 toisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksesta alkaen. Myytävän kokonaisuuden varat ja velat arvostetaan myynnistä aiheutuvilla menoilla vähennettynä. Tästä johtuva alaskirjaus esitetään osana lopetettujen toimintojen tulosta. Sitowise julkaisee oikaistut konsernitason taloudelliset tiedot vuodelta 2025 ja tammi–maaliskuulta 2026 ennen toisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksen julkistamista 12.8.2026. Kaupan taloudelliset vaikutukset ovat vielä vahvistamatta, mutta kaupan vaikutusten havainnollistamiseksi, mikäli kauppa olisi toteutunut vuonna 2025, olisi se vähentänyt Sitowise-konsernin liikevaihtoa noin 26,3 miljoonaa euroa vuonna 2025 ja parantanut konsernin oikaistua käyttökatemarginaalia (adjusted EBITA margin) selvästi. Sitowise odottaa kirjaavansa konsernin emoyhtiöön myyntitappion Sitowise Sverige AB:n osakkeiden jäljellä olevasta kirjanpitoarvosta. Kaupan toteutuminen edellyttää tavanomaisten toteutusehtojen täyttymistä ja viranomaishyväksyntöjä. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2026 kolmannen neljänneksen aikana.  Lisätietoja:Jannis Mikkola, vt. toimitusjohtaja, puh. 040 747 9670Sanna Sormaala, talousjohtaja, puh. 050 452 5498Media Desk, mediadesk@sitowise.com, puh. 0400 158 637 Jakelu:Nasdaq Helsinki Oy Keskeiset mediat www.sitowise.com Sitowise lyhyesti Sitowise on pohjoismainen teknisen konsultoinnin ja digitaalisten ratkaisujen asiantuntijatalo. Missiomme on vahvistaa pohjoisen kestävyyden perustaa. Suunnittelemme infraa, rakennuksia ja kaupunkeja, jotka kestävät aikaa ja muutosta. Parannamme yhteiskunnan toimintavarmuutta kehittämällä kriittistä infrastruktuuria, ja varmistamme luonnonvarojen kestävän käytön. Toimimme kolmella liiketoiminta‑alueella jotka ovat Infra, Talo ja Digitaaliset ratkaisut. Konsernin vuoden 2025 liikevaihto oli 189 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 1 900 asiantuntijaa. Sitowise Group Oyj on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle kaupankäyntitunnuksella SITOWS.

Bittium tekee ohjelmistoradioista tekoälyavusteisia tilannekuvasensoreita

Bittium OyjLehdistötiedote Bittium tekee ohjelmistoradioista tekoälyavusteisia tilannekuvasensoreita Bittium Oyj:n lehdistötiedote 9.6.2026 kello 12.30 Bittium ja MarshallAI muuttavat taktiset radiot ohjelmiston avulla tekoälyavusteisiksi elektronisen sodankäynnin sensoreiksi. Jokainen kentällä jo käytössä oleva radio on nyt mahdollinen tiedusteluresurssi. Bittium on hyödyntänyt tekoälyä taktisessa viestinnässä jo vuosien ajan. Viime vuonna solmittu strateginen kumppanuus suomalaisen tekoälyasiantuntijan MarshallAI:n kanssa vie tekoälyn käytön ratkaisevan askeleen eteenpäin: jokainen kentällä oleva radio muuttuu älykkääksi sensoriksi, joka havaitsee, analysoi ja seuraa sähkömagneettista toimintaympäristöä reaaliajassa. Ohjelmistopäivityksen avulla Bittiumin taktisista radioista tehdään ISTAR-kykyisiä elektronisen sodankäynnin sensoreita. Ne skannaavat automaattisesti laajaa radiotaajuusspektriä, havaitsevat tuntemattomia signaaleja ja siirtyvät turvallisemmille kanaville ennen kuin häirintä katkaisee yhteydet. Olennaista on, että radio hoitaa viestinnän ja havainnoinnin samanaikaisesti ilman kompromisseja. Jos partio havaitsee horisontissa tuntemattoman säteilyn lähteen, järjestelmä tunnistaa poikkeaman välittömästi, luokittelee sen ja arvioi sen tulosuunnan ilman, että sotilaan tarvitsee tehdä mitään. Kyvykkyys ei tähtää maalinmääritykseen, vaan joukkojen suojaamiseen. Se varoittaa epätavallisesta toiminnasta sähkömagneettisessa toimintaympäristössä ja tuottaa tilannekuvaa siitä, mistä uhka voi olla kehittymässä. Tieto voidaan liittää osaksi laajempaa operatiivista tilannekuvaa johtamis- ja valvontajärjestelmissä. Perinteisesti elektroninen sodankäynti on nojannut suuriin erikoisjärjestelmiin, jotka ovat tehokkaita, kalliita ja lukumäärältään vähäisiä. Siksi ne ovat myös ilmeisiä kohteita. Jos yksi niistä menetetään, koko kyvykkyys heikkenee. Bittium täydentää nykyisiä järjestelmiä hajautetulla sensoriverkolla, jossa jokainen radio toimii sensorina. Tällöin ei ole yhtä yksittäistä järjestelmää, johon voisi kohdistaa iskun. Vastustaja, joka kohtaa kymmeniä tai satoja tekoälyllä varustettuja radioita koko joukon alueella, ei voi lamauttaa elektronisen sodankäynnin kyvykkyyttä yhdellä iskulla. Sensorit ovat kaikkialla, eikä niitä voi erottaa tavallisista viestintälaitteista. Kaikki tekoälyn suorittama käsittely tapahtuu itse laitteessa, eikä tietoa lähetetä keskitetylle palvelimelle. Sensoridata esisuodatetaan suoraan laitteessa, mikä vähentää verkkoliikennettä merkittävästi ja pitää operatiivisen tilannekuvan nopeana ja paikallisena. Kehitystyö on jo käynnissä tämän laajentamiseksi laajaksi sensoriverkoksi, jossa ääni-, video- ja muut sensorityypit liittyvät kokonaisuuteen meneillään olevien kumppanuuksien kautta. "Käyttökelpoisin sensori on sellainen, joka on jo valmiiksi käytössä. Sotilaat ovat kantaneet mukanaan suorituskykyistä laitteistoa jo vuosien ajan. Nyt se suojaa heidän selustaansa myös sähkömagneettisessa toimintaympäristössä", sanoo Matti Passoja, Bittiumin tuotehallinnan johtaja. Teknologia on suunniteltu käyttäjälle näkymättömäksi. Sotilaiden ei tarvitse olla elektronisen sodankäynnin asiantuntijoita. Järjestelmä toimii automaattisesti taustalla, havaitsee poikkeamia, antaa varoituksia ja optimoi viestintää lisäämättä kuormaa käyttäjälle. Lähtökohta on tinkimätön: järjestelmän on oltava niin yksinkertainen, että juuri aloittanut varusmies pystyy käyttämään sitä. MarshallAI tuo yhteistyöhön syvällistä osaamista tekoälyavusteisesta signaalinkäsittelystä, jota yhtiö on kehittänyt vuodesta 2016 lähtien puolustuksen ja kriittisen viestinnän tarpeisiin. Bittium hankki yhtiöstä 24,9 prosentin omistusosuuden syyskuussa 2025 ja lisensoi sen keskeisen tekoälyalustan. Yhtiöt kehittävät nyt teknologiaa yhdessä Bittiumin tuoteperheisiin. "Voimme tuoda sensoritiedon päälle entistä enemmän ominaisuuksia ja analyysikerroksia", sanoo Marcus Nordström, MarshallAI:n toimitusjohtaja. "Ratkaisut ovat käyttäjille täysin käyttövalmiita ja automatisoituja, mutta tuovat samalla täysin uusia kyvykkyyksiä." Tietoturvasta ei tingitä: kaikki tekoälyn suorittama käsittely tapahtuu paikallisesti laitteessa, mitään dataa ei poistu yksiköstä, riippuvuutta pilvipalveluista ei ole, eikä altistumista verkkohäiriöille synny. Bittium ja MarshallAI rakentavat tekoälyavusteisten operaatioiden hermostoa. Laitteisto on jo kentällä. Nyt myös älykkyys on kytketty päälle. Bittium on esillä Eurosatory-messuilla, osasto G146, halli 6. Lisätietoja: Tommi KangasDefence & Security -liiketoimintasegmentin johtaja, BittiumPuh. 040 344 2789 (konserniviestintä)Sähköposti: defence(a)bittium.com Jakelu: Keskeiset tiedotusvälineet Bittium - Defence & SecurityLuotettuna toimittajana puolustus- ja tietoturvamarkkinoille ja 40 vuoden kokemuksella edistyksellisistä radioviestintäteknologioista tarjoamme uuden sukupolven taistelunkestäviä ja liikkuvia taktisia tiedonsiirtojärjestelmiä puolustusvoimille ja tietoturvallisen viestinnän ratkaisuja valtionhallinnoille ja viranomaisille. Tiedonsiirtoratkaisumme mahdollistavat laajakaistaisen datan ja puheen saumattomasti kaikille joukoille yli aselajien ja puolustushaarojen. Tarjontamme täydentävät mobiililaitteet ja kyberturvaratkaisut, jotka on sertifioitu kansalliselle TL III - (LUOTTAMUKSELLINEN) ja NATO RESTRICTED -tasoille asti. Puolustus- ja tietoturvamarkkinoille toimitettavien tuotteiden ja järjestelmien lisäksi Bittium tarjoaa biosignaalien mittaamiseen ja prosessointiin keskittyviä ratkaisuja sekä tuotekehityspalveluja ja langattomia sulautettuja ratkaisuja. Bittiumin vuoden 2025 liikevaihto oli 119,3 miljoonaa euroa ja liiketulos 19,4 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä. www.bittium.com Seuraa meitä sosiaalisen median kanavissaLinkedIn  X  Instagram  Facebook 

Bittium liittää miehittämättömät järjestelmät taktiseen verkkoon

Bittium OyjLehdistötiedote Bittium liittää miehittämättömät järjestelmät taktiseen verkkoon Bittium Oyj:n lehdistötiedote 9.6.2026 kello 15.00 Radiomoduuli tuo miehittämättömät maa-, ilma- ja merijärjestelmät yhteen häirintää kestävään IP-verkkoon ja antaa puolustusvoimille reaaliaikaisen johtamis-, hallinta- ja tilannetiedon kiistellyissä toimintaympäristöissä. Bittium julkaisi tänään Bittium Tough SDR Unmanned™ -radiomoduulin, joka on miehittämättömiin järjestelmiin suunniteltu radioratkaisu, joka integroi miehittämättömät maa-, ilma- ja merijärjestelmät suoraan häirintää kestävään taktiseen viestintäverkkoon. Ensimmäistä kertaa droonit, miehittämättömät ajoneuvot ja muut autonomiset alustat voivat toimia paitsi etäkäytettävinä välineinä myös aktiivisina verkon solmuina samassa taistelukentän IP-verkossa, jota sotilaat ja komentajat käyttävät. Tämä on myös täysin eurooppalainen suvereniteettia tukeva ratkaisu. Operatiivinen merkitys on huomattava. Miehittämättömät järjestelmät ovat nykyisin keskeinen osa sotilaallisia operaatioita tiedustelussa, logistiikassa, joukkojen suojauksessa ja tulentukitehtävissä. Niiden viestintä on kuitenkin usein ollut niiden heikoin kohta: riippuvaisuus haavoittuvista point-to-point-yhteyksistä, alttius häirinnälle ja irrallisuus laajemmasta taktisesta verkosta. Bittium Tough SDR Unmanned™ poistaa tämän haavoittuvuuden liittäen miehittämättömät järjestelmät osaksi isompaa tilannekuvaa. Näin ollen komentaja näkee droonisensorien datan samassa tilannekuvanäkymässä jalkaväen sijainnin kanssa. Verkottunut johtamisketju ilmasta maahan Bittium Tough SDR Unmanned™ mahdollistaa etäjohtamisen ja -hallinnan, reaaliaikaisen sensoridatan siirron sekä miehittämättömien alustojen käytön toistinsolmuina, jotka laajentavat yhteyksiä hajautettujen joukkojen välillä. Monimutkaisessa maastossa tai elektronisen sodankäynnin haastamissa toimintaympäristöissä, joissa suoran näköyhteyden viestintä epäonnistuu, Bittium Tough SDR Unmanned™ -laitteella varustetut miehittämättömät järjestelmät voivat automaattisesti paikata verkon katvealueita pitäen joukot yhteydessä toisiinsa. Ratkaisu perustuu kehittyneeseen MANET-reititystekniikkaan, joka muodostaa itsejärjestyvän ja itsensä korjaavan verkon. Näin ollen verkko ei ole riippuvainen yksittäisestä solmusta. Jos yksi linkki katkeaa tai häiritään, verkko reitittää liikenteen uudelleen. Viestintä pysyy katkeamattomana yli aselajien ja puolustushaarojen ja joukot pysyvät yhtenäisinä. Sotilasluokan ilmatilaan ja maalla käytäviin taisteluoperaatioihin Bittium Tough SDR Unmanned™ on kompakti radiomoduuli, joka on suunniteltu integroitavaksi miehittämättömiin alustoihin. Se tarjoaa saman suorituskyvyn kuin Bittiumin Tough SDR Handheld™ -radiolaitteet ja on yhteensopiva kaikkien Bittiumin tarjoamien aaltomuotojen kanssa. Se toimii laajalla taajuusalueella, myös alemmilla taajuuksilla, ja soveltuu erityisesti miehittämättömien alustojen pitkän kantaman etäohjaukseen näköyhteyden ulkopuolella. Ratkaisu on suunniteltu luotettavaksi myös tehtäväkriittisessä käytössä ja toimintaympäristöissä, joissa elektroninen sodankäynti on jatkuva operatiivinen tekijä eikä harvinainen poikkeustapaus. "Miehittämättömät järjestelmät ovat yhä keskeisemmässä roolissa nykyaikaisissa sotilaallisissa operaatioissa. Bittium Tough SDR Unmanned™ tuo ne samaan häirintää kestävään verkkoon ja mahdollistaa luotettavan viestinnän myös elektronisen sodankäynnin olosuhteissa. Ratkaisu tukee tavoitettamme yhtenäisestä, IP-pohjaisesta verkosta, joka mahdollistaa saumattoman tiedonvaihdon eri toimintaympäristöjen välillä", sanoo Tommi Kangas, Bittiumin Defence and Security -liiketoimintasegmentin johtaja. Bittium on mukana Eurosatory 2026 -tapahtumassa osastolla G146 hallissa 6. Lisätietoja: https://www.bittium.com/defence-security/bittium-tough-sdr-unmanned  Lisätietoja: Tommi KangasDefence & Security -liiketoimintasegmentin johtaja, BittiumPuh. 040 344 2789 (konserniviestintä)Sähköposti: defence(a)bittium.com Jakelu: Keskeiset tiedotusvälineet Bittium - Defence & SecurityLuotettuna toimittajana puolustus- ja tietoturvamarkkinoille ja 40 vuoden kokemuksella edistyksellisistä radioviestintäteknologioista tarjoamme uuden sukupolven taistelunkestäviä ja liikkuvia taktisia tiedonsiirtojärjestelmiä puolustusvoimille ja tietoturvallisen viestinnän ratkaisuja valtionhallinnoille ja viranomaisille. Tiedonsiirtoratkaisumme mahdollistavat laajakaistaisen datan ja puheen saumattomasti kaikille joukoille yli aselajien ja puolustushaarojen. Tarjontamme täydentävät mobiililaitteet ja kyberturvaratkaisut, jotka on sertifioitu kansalliselle TL III - (LUOTTAMUKSELLINEN) ja NATO RESTRICTED -tasoille asti. Puolustus- ja tietoturvamarkkinoille toimitettavien tuotteiden ja järjestelmien lisäksi Bittium tarjoaa biosignaalien mittaamiseen ja prosessointiin keskittyviä ratkaisuja sekä tuotekehityspalveluja ja langattomia sulautettuja ratkaisuja. Bittiumin vuoden 2025 liikevaihto oli 119,3 miljoonaa euroa ja liiketulos 19,4 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä. www.bittium.com Seuraa meitä sosiaalisen median kanavissaLinkedIn  X  Instagram  Facebook  YouTube