A-LEHDET VAHVISTAA DIGITAALISEN LIIKETOIMINNAN JOHTOAAN

A-lehdet Oy on nimittänyt Petri Pekin A-lehdet-konsernin digitaalisen liiketoiminnan vetäjäksi ja A-lehtien johtoryhmän jäseneksi 1. elokuuta 2012 alkaen. Ennen A-lehtiin tuloaan Pekki on ollut Alma Mediassa liiketoimintajohtajana useissa verkkopalveluissa, kuten Etuovi.com, Monster.fi, Mascus.com, City24.ee, Bovision.se ja Aamulehti.fi.

”Olin luomassa Almassa viimeisen kuudentoista vuoden aikana sähköisen median markkinapaikoista kymmenien miljoonien liiketoimintaa ja näistä pidän Etuovi.comia merkittävimpänä onnistumisena. Uskon vahvasti, että A-lehtien osaajien tiimillä on potentiaalia vastaavaan. Kasvu, kumppanuudet ja kansainvälistyminen tulevat olemaan tekemisemme painopistealueita", kertoo Pekki.

A-lehtien toimitusjohtaja Juha Blomster haluaa saada yhtiön digitaalisen liiketoiminnan reippaaseen kasvuun. "Digitaaliset valintamme vaativat toteutuakseen panostusta sekä brändeihin että asiakkuuksiin ja näistä syistä vahvistamme digitaalisen liiketoiminnan johtoa. Olemme Petrin kanssa työskennelleet yhdessä jo aiemmin ja katsoin, että hänellä on oikeanlaista osaamista tehtävään," kertoo Blomster. "Digitaalisten palvelujen johtaja Timo Julkunen pääsee nyt keskittymään palveluiden uudistamiseen ja asiakkuuksien hoitoon, jotka ovat hänen vahvuuksiaan", jatkaa Blomster.

Lisätiedot: A-lehdet Oy, toimitusjohtaja Juha Blomster, p. 050 414 4201

A-lehdet on mediatalo, jonka muodostavat A-lehdet Oy, A-kustannus Oy, Markkinointiviestintä Dialogi Oy ja Image Kustannus Oy. Konsernin henkilöstön määrä on 500 ja liikevaihto yli 100 miljoonaa euroa. Konserni julkaisee 20:tä kuluttajille suunnattua aikakauslehteä, noin 40:tä asiakaslehteä ja noin 25:tä verkkopalvelua.

Tilaa

Multimedia

Multimedia