JUHA BLOMSTER A-LEHTIEN TOIMITUSJOHTAJAKSI

A-lehdet Oy:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi kauppatieteiden maisteri Juha Blomsterin , joka siirtyy tehtävään Talentum Oyj:n toimitusjohtajan paikalta. Hän aloittaa uudessa tehtävässään syksyn kuluessa. A-lehdet Oy:n tytäryhtiöiden toimitusjohtajat tulevat myös raportoimaan Blomsterille.

A-lehtien toimitusjohtaja Olli-Pekka Lyytikäinen otti vetovastuun yhtiöstä vuoden 2006 alussa, mutta katsoo, että nyt on oikea hetki hänen jäädä pois operatiivisesta johdosta. Lyytikäinen siirtyy A-lehtien hallituksen päätoimiseksi puheenjohtajaksi ja pitkäaikainen puheenjohtaja Jukka Virta hallituksen jäseneksi.

”A-lehdet-konserni on nyt hyvässä taloudellisessa kunnossa. Haluamme nimityksellä vahvistaa A-lehtien asemaa ja tuoda uutta näkemystä kustannusbisnekseen, jotta pystymme vastaamaan media-alan muutoksiin parhaalla mahdollisella tavalla", sanoo Olli-Pekka Lyytikäinen.

"Olen ollut Talentumissa lähes viisi vuotta, joten tässä on hyvä taitekohta siirtää viestikapula seuraajalle. A-lehdet on hieno perheyhtiö ja sillä on paljon vahvoja brändejä, mikä tekee tehtävästä minulle erittäin mielenkiintoisen", toteaa Juha Blomster. "Tavoitteena on nyt yhdessä omistajien ja henkilökunnan kanssa kehittää yhtiötä, jossa on paljon kasvupotentiaalia", jatkaa Blomster.
Blomster on ollut Talentumin toimitusjohtajana syksystä 2006 alkaen. Tätä aiemmin hän toimi Kauppalehti Oy:n toimitusjohtajana.
A-lehdet Oy on vuonna 1933 perustettu perheyritys, jonka omistavat Olli-Pekka Lyytikäinen, Anne Lyytikäinen-Palmroth ja Yrjö Lyytikäinen.

Lisätietoja:
A-lehdet Oy:n toimitusjohtaja Olli-Pekka Lyytikäinen, p. 050 414 4546
toimitusjohtaja Juha Blomster, p. 040 342 4444

A-lehdet-konserni on mediatalo, jonka muodostavat A-lehdet Oy ja sen tytäryhtiöt Markkinointiviestintä Dialogi Oy ja Image Kustannus Oy. Konsernin liikevaihto vuonna 2010 oli 91,2 miljoonaa euroa, henkilöstöä konsernissa on 474.

 
Konsernin julkaisuja ovat Apu, Avotakka, Demi, Eeva, Image, Kaikkien aikojen Joulu, Kauneus & Terveys, Lily.fi, Maku, Meidän Mökki, Meidän Talo, Mondo, Mondon Ruoka & Matka, Soundi, Tuulilasi, Urheilulehti, ViherPiha, Voi hyvin, ApuKrypto ja ApuRistikot.

 

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia