Derby Business Park palkittiin parhaana BIM-kohteena

Report this content

Espooseen Turunväylän varteen rakennettava Derby Business Park on valittu vuoden parhaaksi suomalaiseksi rakentamisen tietomallinnuskohteeksi Tekla BIM Awards -mallikilpailussa. Kohteen rakenne- ja elementtisuunnittelusta on vastannut Insinööritoimisto Mäkeläinen Oy. Rakennuttaja on SRV Rakennus Oy.

Derby Business Park käsittää kolme kahdeksankerroksista toimistorakennusta sekä erillisen kahdeksankerroksisen pysäköintitalon. Ensimmäinen toimistorakennus ja pysäköintitalo otettiin käyttöön elokuussa. Kaksi muuta rakennusta valmistuvat kesällä 2013. Toimistokorttelin kokonaislaajuus on yhteensä39 100 neliömetriä.

Yli 6 700 teräsbetonielementtiä sisältävän Derby Business Parkin rakenne- ja elementtisuunnittelussa on hyödynnetty tietomallinnusta monipuolisesti. Esimerkiksi kahdeksankerroksisen pysäköintitalon spiraalimaisen vinot ajorampit olisi ollut huomattavan hankala suunnitella perinteisesti kaksiulotteisesti.

Määrät automaattisesti mallista elementtitehtaalle

Hankkeessa on ensimmäistä kertaa testattu uutta toimintamallia elementtitehtaan kanssa. Siinä mallista saatu sähköinen tiedosto on syötetty suoraan tehtaan tuotannonohjausjärjestelmään tarvittavia betoni-, eriste- ja teräsmääriä varten. Näin on voitu vähentää huomattavasti virheiden ja hukkatyön määrää.

Derby Business Park on lisäksi Insinööritoimisto Mäkeläinen Oy:n ensimmäinen kohde, jossa rakennuksen reikä- ja varaustiedot on siirretty malliin menestyksekkäästi suoraan kolmiulotteisina.

Mallia on hyödynnetty aktiivisesti myös työmaalla, jossa sitä on käytetty muun muassa rakenteiden hahmottamiseen, elementtiasennuksen suunnitteluun ja niiden seurantaan. Ilman mallia talotekniikka-asennusten törmäystarkastelutkin olisivat olleet hyvin haasteellisia.

Aliurakoitsijoita on hyödyttänyt se, että projektipankissa on julkaistu kerran viikossa Tekla BIMsight -malli. Se on tarkoitettu vapaasti hyödynnettäväksi kaikille rakennusprojektien toimijoille.

– Derby Business Park on erinomainen BIM-projekti. Hankkeelle luotua mallia on hyödynnetty luovasti projektiosapuolten välillä, joka on tehostanut toimintaa ja vähentänyt virheitä. Mallia ja tuotannonohjausjärjestelmää on testattu uraauurtavasti betonielementtien materiaali- ja varustemäärien laskentaan ja tuotantoon, perustelee BIM Awards -mallikilpailun tuomari Leif Granholm, Teklan Building & Construction -liiketoiminta-alueen Senior Vice President.

– Derby-hankkeen aikataulu on ollut hyvin tiukka, joten suunnittelun eteneminen, työmaavirheiden minimointi ja aikataulun seuranta olisi ollut todella vaikeaa ilman mallia, sanoo hankkeen elementtisuunnitelusta vastannut Ville Jurvansuu Insinööritoimisto Mäkeläinen Oy:stä.

– Verrattuna aikaisempaa mallintaminen tuo uusia mahdollisuuksia myös rakennesuunnitteluun. Malliin saadaan nopeasti myös työmaata kiinnostavaa ajantasaista tietoa.

Teklan järjestämässä Tekla BIM Awards -mallikilpailussa palkitaan vuosittain paras tietomallinnuskohde. Mallikilpailu järjestettiin tänä vuonna tässä muodossa neljättä kertaa.

Kilpailuun osallistui tänä vuonna 11 projektia. Tuomariston kunniamaininnan saivat Kiinteistö Oy Töölönranta 3 (Lemminkäinen Talo Oy), Lahden sairaalaparkki (Fira Oy) ja Pärnun sairaala (CoStaatik Project Oü).

Derby Business Park on toinen toimistorakennuskokonaisuus, joka voittaa Tekla BIM Awards -mallikilpailun. Viime vuonna voiton vei Helsingin Ruskeasuolla oleva Skanskan Manskun Rasti.Derby Business Park oli myös yleisöäänestyksen voittaja.

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat Tarmo Ripatti (Rakennusteollisuus ry), Heikki Heikkonen (Rakennuslehti), Vishal Singh (Aalto-Yliopisto) ja Leif Granholm (Tekla).

Lisätietoja:

Leif Granholm, Senior Vice President, Tekla Building & Construction -liiketoiminta-alue, puh. 0400 440 608, leif.granholm (at) tekla.com

Ville Jurvansuu, projektipäällikkö & hallituksen puheenjohtaja, Insinööritoimisto Mäkeläinen Oy, puh. 040 719 0495, ville.jurvansuu (at) insmakelainen.fi

Tekla Oy

Ohjelmistoyhtiö Tekla on edelläkävijä siirryttäessä digitaalisten tietomallien käyttöön. Yhtiö tarjoaa rakennus-, infra- ja energiatoimialoilla toimiville asiakkailleen yhä merkittävämpiä kilpailuetuja. Teklan liikevaihto vuonna 2010 oli lähes 58 miljoonaa euroa ja liiketulos 10 miljoonaa euroa. Kansainvälisten toimintojen osuus liikevaihdosta oli noin 80 prosenttia.

Teklalla on asiakkaita 100 maassa, toimisto 15 maassa ja maailmanlaajuinen kumppaniverkosto. Konsernin palveluksessa on tällä hetkellä noin 500 henkilöä, josta lähes 200 ulkomailla. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Espoossa. Tekla on perustettu vuonna 1966, ja se on yksi Suomen vanhimmista ohjelmistoyrityksistä. www.tekla.com

Teklasta tuli osa Trimble-konsernia heinäkuussa 2011.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit