Dow Coating Materials julkisti suunnitelmansa Hangon tehtaan sulkemiseksi

Tiedote 3.2.2010

Dow Chemical Companyn liiketoimintayksikkö Dow Coating Materials kertoi tänään suunnitelmistaan ajaa alas kaikki toimintaa Hangossa, johon sisältyy tuotanto, tekninen asiakaspalvelu sekä näitä tukevia toimintoja. Dow työllistää tällä hetkellä 40 henkilöä Hangossa. Laitoksessa valmistetaan vesipohjaisia polymeeridispersioita, joita käytetään sideaineena maalien, lakkojen ja liimojen valmistuksessa. Suunnitelmat ovat seurausta liiketoiminnan tarpeesta reagoida poikkeuksellisen haastavaan taloudelliseen toimintaympäristöön. Puolitoista vuotta sitten alkanut globaali talouskriisi johti ennennäkemättömän suureen kysynnän laskuun, josta liiketoiminta ja koko ala ovat vasta toipumassa. Nyt esitetty suunnitelma perustuu laajaan arviointiin, jossa tarkasteltiin yrityksen tuotantoverkoston kysyntää, kapasiteettia ja investointitarpeita Pohjoismaissa ja koko Euroopassa. Hangon tehtaan osalta arviointi osoitti, että tarvittaisiin yli 10 miljoonan dollarin investoinnit, jotta tehdas täyttäisi Dow’n vähimmäisstandardit. Tarkasteltaessa tehtaan nykyistä tuotantovolyymia ja kapasiteettia tarvittavat investoinnit katsottiin liian mittaviksi suhteessa saavutettavaan hyötyyn. – Päätös tuotantolaitoksen alasajosta ei ole koskaan helppo. On tärkeää korostaa, että nyt tehdyt suunnitelmat perustuvat tehtaan taloudelliseen elinkelpoisuuteen ja liiketoiminnan tarpeisiin pitkällä tähtäimellä. Hangon yksikön tiimi on tehnyt ahkerasti töitä ja antanut merkittävän panoksensa, eikä sulkemisehdotus ole missään suhteessa epäluottamuslause heidän työlleen, sanoo Dow Coating Materialsin EMEA-alueen toimitusjohtaja Martin Sutcliffe. YT-neuvottelut aloitetaan helmikuun 8. päivä. Neuvotteluiden jälkeen tiedetään tarkemmin, kuinka moneen työntekijään tehtaan suunniteltu alasajo vaikuttaa. Faktat – Dow Hangossa: Valmistettavat tuotteet: sideaineita maali-, lakka- ja liimateollisuuteen vesipohjaisiin tuotteisiin. Tuotenimikkeinä mm. akrylaatti, styreeniakrylaatti ja vinyyliasetaatti. Tuotantokapasitetti: 25 000 tonnia vuodessa Työntekijöitä: yhteensä 40, joista – 23 tuotanto – 10 laboratorio – 7 tuotannon ja laboratorion tukitoiminnot Omistus: Siirtyi Rohm and Haasin omistukseen 2008, josta Dow Coating Materialsin omistukseen vuonna 2009 Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Kirsi Pere, p. 050 320 31 80, kirsi.pere@acsanafor.fi Sue Breach (englanniksi), p. +44 203 139 4177, sjbreach@dow.com, Dow Public Affairs and Media Relations Rachel Redshaw (englanniksi), p. +44 7876 257119, rredshawe@dow.com, Dow European Business Communications Manager

Yrityksestä

AC-Sanafor on yksi Suomen kansainvälisesti palkituimmista viestintätoimistoista. Olemme toimineet Weber Shandwickin Suomen edustajana jo vuodesta 1992.

Tilaa

Liitteet & linkit