Jääpiruetteja maailman eri kolkissa

Talvi saapuu taas ja sen myötä myös tutut ja mukavat talviharrastukset. Luistelu on epäilemättä yksi suosituimmista johtuen ehkä siitä, että luistinratoja sijaitsee paljon myös kaupunkien keskustoissa. Hotels.com esittelee maailman kymmenen kauneinta, suurinta ja erikoisinta luistinrataa ja kertoo, missä niiden lähellä kannattaa yöpyä.

1. Luistele maailman suurimmalla luistinradalla Rideaun kanava, Ottawa, Kanada Kanadan pääkaupungissa Ottawassa sijaitseva Rideaun kanava muuttuu jokaisena talvena maailman suurimmaksi luistinradaksi. Kanava on 7,8 kilometriä pitkä ja kokonaispinta-ala on niin suuri, että siihen mahtuisi 90 jääkiekkokaukaloa. Rideaun kanava on mahtava kokemus niin isolle kuin pienellekin luistelijalle. Luistinrata on ollut vuodesta 1979 lähtien osa suosittua Ottawan vuosittaista talvifestivaalia. Festivaalit tarjoavat luistinradan lisäksi kauniita jääveistoksia, jääbaarin virvokkeineen, ulkopelejä lapsille, kilpailuja ja konsertteja. Lord Elgin Hotel (4 tähteä) Hinnat alkaen 84€ yöltä Hotelli sijaitsee kävelymatkan päässä Rideaun kanavalta, joten luistelun jälkeen ei ole pitkä matka takaisin hotelliin mikäli varpaat ovat jäässä. Hotellin aulasta löytyvä takka luo aitoa talvitunnelmaa. Voit myös lämmitellä saunassa ja poreammeessa tai mennä vielä luisteluretken päätteeksi kuntoilemaan hotellin kuntokeskukseen. 2. Eksoottinen elämys lämmön keskellä Zócalo, Mexico City, Meksiko Kun haluat löytää maailman suurimman tekojääluistinradan, ota suunnaksi Meksikon pääkaupunki. Zócalon aukiolle Meksiko Cityn keskustaan rakennetaan joka ”talvi” luistinrata, jolla on kokoa kolme neliökilometriä, johon mahtuu kerrallaan 1200 luistelijaa. Luistinradan alle on rakennettu jäähdytysjärjestelmä, joka pitää radan jäässä vaikka aurinko paistaakin ja ilma on 25 astetta lämmintä. Holiday Inn Downtown Mexico City (3 tähteä) Hinnat alkaen 51€ yöltä Tämä hotelli sijaitsee kirjaimellisesti Zócalon kulmalla. Hotellin kattoterassilta on loistavat näkymät aukion ja luistinradan ylle. Täältä näet miten iso luistelurata itse asiassa onkaan. 3. Romanttinen talvihetki Rockefeller Center, New York City, Yhdysvallat Luistinradoista puhuttaessa monien mieliin tulee ensimmäiseksi New York ja sen kuuluisat luistinradat. Rockefeller Centerin perinteikkäällä luistinradalla on joka vuosi neljännesmiljoona kävijää. Sen reunalla kohoaa kuuluisa, värikäs ja koristeltu joulukuusi. Luistinrataa pidetään New Yorkin talven symbolina. Siihen yhdistetään myös romantiikka, ja siellä esitetäänkin joka päivä useita kosintoja. Osa lähialueen ravintoloista ja kaupoista on alkanut muistaa vastakihlautuneita antamalla heille lahjakortteja. Central Parkissa sijaitsee toinen tunnettu luistinrata, Wollman. Se on toiminut monien elokuvien kuten Love Storyn lavasteena. Tämä luistinrata on Rockefeller Centerin rataa suurempi. Room-mate Grace (4 tähteä) Hinnat alkaen 90€ yöltä Tämä nuorekas design-hotelli sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla vain parin korttelin päässä Broadwayltä ja sieltä on lyhyt kävelymatka niin Rockefeller Centerille kuin Times Squarelle. Romanttisen luistinretken jälkeen voi rentoutua hotellin saunassa tai höyryhuoneessa. 4. Historian havinaa Punaisen Torin läheisyydessä Gorkin puisto, Moskova, Venäjä Venäläiset ovat tottuneet kylmiin talviin ja heistä on tullut asiantuntijoita luistinratojen tekemisessä. Heti kun pakkaset saapuvat Moskovaan, täytetään kuuluisan Gorkin puiston polut vedellä ja puisto muuntuu valtavaksi ulkoilmaluistinradaksi. Iltaisin siellä voi luistella musiikin siivittämänä. Venäläisten rakkaudesta luisteluun kertoo jo pelkästään Moskovassa sijaitsevien luistinratojen määrä: 7 sisäluistinrataa ja 11 ulkoilmaluistinrataa. Gorkin puiston läheisyydessä sijaitseva Punainen Tori on yksi kuuluisimmista nähtävyyksistä Moskovassa ja se on tunnettu armeijan paraateista ja poliittisista tapahtumista kautta aikojen. Budapest Hotel (3 tähteä) Hinnat alkaen 151€ yöltä Kuuluisalle Punaiselle Torille on matkaa hotellilta 500 metriä ja lisäksi monet muut mielenkiintoiset nähtävyydet ovat lyhyen kävelymatkan päässä. Hotellissa voit herkutella maittavalla buffet-aamiaisella ennen tutustumista mielenkiintoisiin nähtävyyksiin ja Gorkin puiston pakkasen kaunistamaan luistinrataan. 5. Ihaile upeita maisemia luistellessa Eiffel-torni, Pariisi, Ranska Pariisin talvessa on mahdollisuus ottaa luistimet olalle ja suunnata kohti Eiffel-tornia. Lunastamalla pääsylipun torniin saa samalla mahdollisuuden kokeilla luistelua korkealla. Tenniskentän kokoinen luistinrata sijaitsee tornin ensimmäisellä näköalatasanteella, 57 metrin korkeudessa. Se on kauniisti valaistu ja jääpiruetteja voi tehdä musiikin soidessa taustalla. Vaihtoehtona korkeanpaikankammosta kärsiville luistelijoille on Pariisin kaupungintalon, Hotel de Villen edustalla sijaitseva luistinrata. Pariisin poliittinen keskus, Hotel de Ville on jo itsessään näkemisen arvoinen, koska siellä sanotaan saaneen alkunsa kaikki Pariisin vallankumoukset. Pullman Paris Tour Eiffel (4 tähteä) Hinnat alkaen 192€ yöltä Hotellin aamiaisbuffet-salista voit ihailla upeita näkymiä kohti Eiffel-tornia. Voit myös nauttia komeista maisemista oman huoneen ikkunasta tai parvekkeelta. Metropysäkille on vain parin minuutin kävelymatka, joten Pariisin kiinnostavat nähtävyydet kuten Riemukaari ja Louvre ovat hyvin lyhyen matkan päässä. 6. Luistelua ja mäenlaskua Berliinissä Potsdamer Platz, Berliini, Saksa Saksalaiset rakastavat joulua ja joulumarkkinoita, eivätkä berliiniläiset poikkea tästä traditiosta. Joka vuosi Potsdamer Platz täyttyy joulumarkkinoista, joiden yhteydestä löytyy lapsille ja vanhemmillekin ulkoilijoille sekä pulkkamäki että luistinrata. Ulkoilijoille on hyvin tilaa, koska luistinrata on 40 metriä pitkä ja sen viereen on rakennettu 70 metriä pitkä kelkkamäki. Kelkkamäkeä varten on mahdollista vuokrata pulkka 1,5 euron hintaan. On myös hyvin yleistä, että berliiniläiset saapuvat kelkkamäkeen omat pulkat tai sukset mukanaan. Melia Berlin (5 tähteä) Hinnat alkaen 87€ yöltä Hotelli sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla Berliinin keskustassa lähellä kuuluisaa Unter den Linden -katua. Lähimmälle metroasemalle on lyhyt matka, ja sieltä on helppo ottaa kyyti Potsdamer Platzille. Luistelun jälkeen voi nauttia hotellilla saunasta ja herkutella espanjalaisia tapaksia hotellin uudessa tapas-baarissa. 7. Uusklassinen miljöö Somerset House, Lontoo, Englanti Talvimatkailua suunnittelevalle Lontoo tarjoaa monia vaihtoehtoja, ja varsinkin luistelun ystävälle Lontoo on hieno paikka talvella. Kaupungissa on kahdeksan ulkoilmaluistinrataa, joista Somerset Housen luistinrata on epäilemättä kaikista suosituin. Luistinrata sijaitsee uskomattoman kauniin uusklassisen Somerset Housen edessä. Tämä on jo kymmenes talvi, kun luistinrata on auki luistelijoille. Historiallinen ympäristö vaatii hieman luistelijan kukkarolta, koska aikuisten lippu maksaa melkein 12 euroa. Edullisempia luistinratoja löytyy esimerkiksi Hyde Parkista, Natural History Museumin luota tai Tower of Londonin läheltä. The Mad Hatter Hotel (3 tähteä) Hinnat alkaen 99€ yöltä Tämä pieni ja viihtyisä hotelli sijaitsee lähellä Somerset Housea. The Mad Hatter henkii perinteistä englantilaisuutta. Kansallinen ilmapiiri näkyy ja tuntuu hotellissa. Hotellin omassa, katutasossa sijaitsevassa pubissa voi nauttia perinteisiä englantilaisia ruokia, kuten esimerkiksi Fish and Chips -annoksia. 8. Dramaattinen talviunelma Winter Wonderland, Edinburgh, Skotlanti Edinburghissa, Skotlannin pääkaupungissa järjestetään vuosittain Winter Wonderland -tapahtuma, jossa saa kokeilla myös luistelua jylhässä linnamaisemassa. Edinburghin kaunis East Princes Street Gardens –puutarha muuntautuu todelliseksi talviparatiisiksi. Winter Wonderland ei ole ainoastaan luminen puisto, vaan muutakin tekemistä riittää niin pienille kuin isoille. Pulkkamäen ja luistelun lisäksi puistosta löytyy joulushow, saksalaistyyliset joulumarkkinat ja livemusiikkia. The George Hotel (4 tähteä) Hinnat alkaen 76€ yöltä Kuuluisa edinburghilainen arkkitehti Robert Adam suunnitteli yli 200 vuotta sitten tämän kauniin hotellin, joka sijaitsee vilkkaalla ostosalueella. Hotellin tilavat huoneet sisältävät kahvin- ja vedenkeittimet, joilla voit valmistaa mukavan lämpimän kupin kahvia tai kaakaota luistinradalla vietettyjen hetkien jälkeen. 9. Jääpiruetit vanhan linnan suojissa Városliget, Budapest, Unkari Budapestin Városliget-puistosta löytyy Euroopan suurin luistinrata. Puistossa on suuri keinotekoinen järvi, joka talvisin muutetaan valtavaksi luistinradaksi jäähdytyskoneen avulla. Luistinrata rakennettiin vuonna 1926, hyvin pian sen jälkeen kun Wieniin oli rakennettu Euroopan ensimmäinen keinotekoinen luistinrata. Joka päivä luistinradalla käy yli 3500 luistelijaa eikä suosio olekaan ihme, koska kaupungin entisaikainen linna kohoaa luistinradan vieressä luoden suurenmoisen maiseman. Mamasion Andrassy Hotel (5 tähteä) Hinnat alkaen 71€ yöltä Viiden tähden luksusta saa edulliseen hintaan aivan Városliget-puiston lähettyvillä sijaitsevasta hotellista. Voit maistella kuumaa kahvia parvekkeelta, jolta avautuu kaunis näkymä hotellin ympäristöön. Talven viileinä päivinä voi lämmitellä upeassa Szechenyi-kylpylässä, johon hotellilta on vain kilometrin matka. 10. Luistele meren jäällä Laajalahden merijääluistinrata, Helsinki, Suomi Lähellä Helsingin keskustaa voi kokea elämyksen, joka meille suomalaisillekaan ei ole arkipäivää. Kauniissa Laajalahden ympäristössä pääset pian luistelemaan meren jäällä kirpeässä pakkasilmassa. Jää puhdistetaan lumesta ja luistelija voi seurata valmista reittiä, joka kulkee muun muassa hienon Akseli Gallen-Kallelan museon läheisyydessä. Hilton Helsinki Kalastajatorppa (5 tähteä) Hinnat alkaen 125€ yöltä Hotellin ikkunoista avautuu merellinen näkymä ja pienen kävelymatkan päässä voi luistimet laittaa jalkaan ja lähteä luistelemaan meren jäälle. Läheltä löytyy myös ulkoilmamuseo Seurasaari, jossa pääsee nauttimaan luonnonrauhasta hyvin lähellä Helsingin keskustaa. Raikkaan ulkoilun jälkeen voit nauttia lämpimästä saunasta tai rentouttavasta hieronnasta. Lisätietoja osoitteessa www.hotels.com tai numerossa 010 808 097. • Hinnat ovat esimerkkejä kahden hengen huoneesta per yö. • Hinnat on tarkistettu 14.12.2009, joten muutokset ovat mahdollisia.

Yrityksestä

AC-Sanafor on yksi Suomen kansainvälisesti palkituimmista viestintätoimistoista. Olemme toimineet Weber Shandwickin Suomen edustajana jo vuodesta 1992.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit