Jalkapallon EM-kisojen näyttämö Gdanskissa on rakennettu Teklan BIM-ohjelmien avulla

Report this content

Sunnuntaina kaikki katseet kääntyvät nurmelle, kun hallitseva Euroopan ja maailmanmestari Espanja kohtaa Italian, maailmanmestarin vuodelta 2006. Kyseessä on Euro 2012:n lohko C:n aloituspeli Gdanskissa. Harva 40 000 katsojasta meripihkanvärisellä PGE Areenalla tai miljoonista katsojista TV:n äärellä tietää, että monimutkainen stadionrakenne on mallinnettu käyttäen Teklan BIM-ohjelmistoa.

PGE Arena Gdansk on yksi UEFA Euro 2012 -kisojen arkkitehtoorisesti mielenkiintoisimmista kisapaikoista ja Gdanskin kaupungin uusin maamerkki. Stadionin 82 ristikkopalkkia ja yli 6440 tonnia terästä muodostavat lähes 50 metriä korkea areenan, jonka meripihkan värinen ulkokuori on häkellyttävän kaunis ja kaartuu katoksi katsomon ylle.

Teräsrakenteiden valmistuksesta ja asennuksesta vastasi Martifer Polska Tekla Structuresin 3D-tietomallien avulla. Martifer Polska mallinsi kaikki väliaikaiset rakenteet ja käytti tietomallia koko asennusprosessin simulointiin. Mallia käytettiin myös kriittisten nostojen aikana koordinaattivertailuun suunnitellun ja toteutetun sijainnin välillä.

– Projekti oli todella haastava johtuen tiukasta aikataulusta ja tarpeesta valmistaa ja asentaa monia erityyppisiä teräsrakenteita. BIMin avulla kyettiin optimoimaan sekä aikatauluja että materiaalivirtoja ja ratkaisemaan asennushaasteet jo ennen työmaavaihetta.

– Tietomallista johdetut yksityiskohtaiset materiaalilaskelmat auttoivat meitä kasvattamaan tuottavuutta ja varmistivat virheettömän prosessin ja vähemmän materiaalihukkaa. BIMin ansiosta tiesimme, että rakenneosat tulevat sopimaan paikoilleen niin kuin niiden pitää sopia. Koko mallinnustiimi pystyi työskentelemään yhdessä saman tietomallin parissa, mika osoittautui todella hyödylliseksi, sanoo Sylwester Faliński, projektipäällikkö, Martifer Polska.

PGE Arena Gdansk ei ole ensimmäinen urheiluareena, joka on mallinnettu Teklan BIM-ohjelmistoilla. Esimerkiksi Pekingin olympialaisten päänäyttämö Linnunpesä ja vuonna 2007 uudistettu Wembleyn Stadion Lontoossa ovat molemmat Teklan ohjelmilla mallinnettuja.

– Tällaisten vaativien projektien yhteydessä nousee tärkeäksi Teklan BIM-ohjelmistoissa mahdollisuus projektitiimien väliseen sujuvaan BIM-yhteistyöhön. Eri projektiosapuolet voivat esimerkiksi jakaa malleja ja suorittaa törmäystarkasteluja yhtaikaisesti, ja näin saavutetaan parempi lopputulos, sanoo Risto Räty, Teklan varatoimitusjohtaja.

– Se, että tietomalli voidaan jakaa kaikkien projektiosapuolten kesken, voi pienentää suunnittelun, työmaan hallinnan ja aikatauluttamisen kustannuksia ja auttaa välttämään virheitä, jatkaa Räty.

PGE Arena Gdansk

  • Yksi Euro 2012 -kisojen pelipaikoista
  • Valmistui elokuussa 2011
  • Suunniteltu jalkapalloareenaksi
  • Yli 42 000 katsojapaikkaa
  • Korkeus 45 metriä

Lisätietoja:

Tomasz Fałda, Commercial Director - Turn Key & Steel Structures, Martifer Polska, puh. +48 (0) 32 775 28 66, sähköposti: tomasz.falda (at) martifer.com

Risto Räty, varatoimitusjohtaja, Tekla Oy, p. +358 30 661 1781, sähköposti risto.raty (at) tekla.com

Tekla
Ohjelmistoyhtiö Tekla on edelläkävijä siirryttäessä digitaalisten tietomallien käyttöön. Yhtiö tarjoaa rakennus-, infra- ja energiatoimialoilla toimiville asiakkailleen yhä merkittävämpiä kilpailuetuja. Teklalla on asiakkaita 100 maassa, toimisto 15 maassa ja maailmanlaajuinen kumppaniverkosto. Konsernin palveluksessa on tällä hetkellä noin 500 henkilöä, josta lähes 200 ulkomailla. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Espoossa. Tekla on perustettu vuonna 1966, ja se on yksi Suomen vanhimmista ohjelmistoyrityksistä. Teklasta tuli osa Trimbleä heinäkuussa 2011.

Tekla BIM
Teklan tavoitteena on moninkertaistaa kykysi nähdä asiat uusista näkökulmista ja saavuttaa jotakin todella merkittävää. Teklan tietomallinnusohjelmistoilla (BIM eli Building Information Modeling) voit luoda, yhdistää ja jakaa tarkkoja kolmiulotteisia tietomalleja rakennusliikkeiden, rakennesuunnittelijoiden ja tuoteosatoimittajien kesken. Yksityiskohtaiseen ja toteutuskelpoiseen tietomalliin pohjautuva yhteistyö tarjoaa mahdollisuuden parempaan tuotannon ohjaukseen, projektin hallintaan ja rakentamiseen. Tämä puolestaan lisää tuottavuutta, vähentää virheitä ja materiaalihukkaa ja siten rakentamisen aiheuttamaa ympäristökuormaa.

Lisätietoja: www.tekla.com, www.teklastructures.com ja www.teklabimsight.com

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit