Kihlajaishumua: Tutustu Tukholmaan kuninkaallisten jalanjäljillä

Report this content

Ruotsissa kruununprinsessa Victorian ja Daniel Westlingin kihlaus on ajanut koko maan hurmokseen. Häät järjestetään 19. kesäkuuta 2010, jolloin yli 12 000 turistin odotetaan saapuvan Tukholmaan.

Ruotsalaisille tapahtuma on multimiljardibisnes. Eniten hyötyvät todennäköisesti matkamuistojen myyjät, mutta myös ruokakauppiaat ja elektroniikan myyjät odottavat myynnin kasvua. Kaupungin hotellit taas odottavat 200 miljoonan ruotsin kruunun ylimääräistä voittoa. Tukholma tulee olemaan täynnä ihmisiä hääviikolla, joten hotellit kannattaa varata hyvissä ajoin.

Ennen kuin hääseremonia vie tulevan avioparin Suurkirkkoon, jossa vihkiminen tapahtuu, voi kuninkaallisten jalanjäljissä tutustua kaupunkiin. Tukholma on upea kaupunki vierailla erityisesti loppukeväällä ja kesällä. Hotels.comin oppaalla voit saada lomaasi ripauksen kuninkaallista loistoa.

Paras näkymä linnaan

Grand Hotel Stockholm (viisi tähteä)
Hinnat alkaen 122 €
Jos haluat elää kuin kuninkaallinen, on Grand Hotel Stockholm täydellinen valinta. Hotellilta on näkymä Stockholm vatten -vesistöön (jota paikalliset kutsuvat Pohjolan Venetsiaksi) sekä kuninkaalliseen palatsiin. Vaikka hotelli on hintava, se takaa ensimmäisen luokan palvelun, laajan valikoiman omaavan cocktail-baarin sekä useita loistavia ravintoloita. Hotellilla jaetaan myös Nobelin palkinnot joka joulukuussa. Hotellin takaa löytyy kuninkaallisella kruunulla koristeltu kaunis silta. Se johtaa Skeppsholmen-saareen, missä sijaitsee vaikuttava nykytaiteen museo.
Varaa osoitteessa www.hotels.com tai numerossa 010 808 097.

Kuninkaanlinnan ja Suurkirkon naapurissa

First Hotel Reisen (viisi tähteä)
Hinnat alkaen 108 €
Jos haluat yöpyä kuninkaanlinnan vieressä, on First Hotel Reisen hyvä valinta, sillä se sijaitsee vain kivenheiton päässä linnasta. Hotellilta on merinäköala ja vanhan kaupungin kadut alkavat aivan sen takaa. Hotellin viihtyisyyden takaavat merihenkisyys, pianobaari ja hotellin kellarissa sijaitseva, luultavasti Ruotsin pienin, uima-allas.
Varaa osoitteessa www.hotels.com tai numerossa 010 808 097.

Victory Hotel (neljä tähteä)
Hinnat alkaen 142€
Viehättävä ja pieni Victory Hotel sijaitsee Tukholman vanhassa kaupungissa, jossa voi tuntea keskiaikaisen tunnelman vaeltelemalla jopa täysin tyhjillä kaduilla. Vanha kaupunki on toisaalta myös shoppailevien tukholmalaisten ja turistien suosikkipaikka, sillä sieltä löytyy useita pieniä putiikkeja ja ravintoloita. Mukulakivinen kukkula johtaa Suurkirkon ohi kuninkaanlinnaan. Kurkista sisään ja varaa paikkasi häihin!
Varaa osoitteessa www.hotels.com tai numerossa 010 808 097.




Kuninkaallista kuntoilua ja viihdettä kruununperillisten kanssa
Kihlauksen myötä prinssin arvonimen saanut Daniel omistaa ylellisen Balance-kuntosalin osoitteessa Lästmakargatan 10, missä hän ja prinsessa Victoria tapasivat. Varaa aika ja pääset tutustumaan kuninkaalliseen kuntosaliin, vaikka Danielia tuskin saat kunto-ohjaajaksesi.

Korttelin päässä kuntosalista on Biblioteksgatan, jonka varrella sijaitsee koruliike W.A. Bolin. Juuri kyseisestä koruliikkeestä Daniel osti rakkaalleen kihlasormuksen, jonka arvoksi arvellaan satoja tuhansia ruotsin kruunuja. Ruotsissa huhutaan sormuksen olevan kuningatar Silvian vanha kihlasormus, jonka Daniel korjautti.

Stureplan-aukion lähellä on useita paikkoja, joissa kruununperilliset ystävineen viettävät aikaa. Birger Jarlsgatan -kadulla sijaitsevat Riche ja Sturehof ovat baareja, joista kannattaa aloittaa kruununperillisten jäljittäminen. Teatergrillen, joka sijaitsee aivan lähistöllä, tarjoilee hyvää ruokaa ja toimii pienenä baarina. Täällä on nähty jopa kuningatar Silvia Victorian seurassa. Jos haluat yöpyä keskeisellä paikalla, valitse joko hotelli Anglais tai pienempi Kung Carl.



Scandic Anglais (neljä tähteä)
Hinnat alkaen 119€
Muutama vuosi sitten uudistettu Hotel Anglais on kaupungin yleinen tapaamispaikka. Hotellin aulassa sijaitsevassa baarissa tukholmalaiset viettävät aikaa ennen kuin lähtevät kaupungin yöelämään. Hotellin yläkerrassa on myös terassi, joka on vain harvojen tiedossa. Terassilla voi nauttia hyvästä ruuasta ja juomista samalla, kun dj soittaa musiikkia.
Varaa osoitteessa www.hotels.com tai numerossa 010 808 097.

Bw Premier Hotell Kung Carl (neljä tähteä)
Hinnat alkaen 95€
Tämän lähemmäksi ei ostoskatuja ja yöelämää voi päästä. Bw Premier Hotell Kung Carl -hotellilla on loistava sijainti Stureplan-aukiolla. Lähellä sijaitsee myös Spy Bar -baari, jossa voi tavata muotitietoisimmat tukholmalaiset ja kuulua hetken kaupungin kermaan.
Varaa osoitteessa www.hotels.com tai numerossa 010 808 097.


• Hinnat ovat esimerkkejä kahden hengen huoneesta per yö.
• Hinnat on tarkistettu 3.4.2009, joten muutokset ovat mahdollisia.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit