Kiinalainen kulttuuri kukoistaa Chinatowneissa

Report this content

Aitoa kiinalaista tunnelmaa löytää myös muualta maailmasta kuin vain Kiinasta. Chinatownit maailman suurimmissa kaupungeissa tarjoavat kiinalaista kulttuuria, arkkitehtuuria ja ruokaa aidoimmillaan. Helmikuun alussa alkaneen kiinalaisen jäniksen vuoden kunniaksi Hotels.com paljastaa parhaat vinkit Chinatowneihin sekä Pohjois-Amerikassa että Euroopassa.

Pohjois-Amerikan Chinatownit

San Francisco
San Franciscon Chinatown on suurin yksittäinen Aasian ulkopuolella sijaitseva täysin kiinalainen kaupunginosa sekä Pohjois-Amerikan vanhin Chinatown. Ensimmäiset kiinalaiset maahanmuuttajat saapuivat kaupunkiin jo vuonna 1848. Chinatown on San Franciscon tiheimmin asutettu kaupunginosa. Se on myös yksi San Franciscon suosituimmista nähtävyyksistä – jopa suositumpi kuin maailmankuulu Golden Gate - silta! Chinatown on “kaupunki kaupungin sisällä”, jossa on muun muassa kaksi sairaalaa, useita puistoja ja aukioita sekä postitoimisto. Autenttinen kiinalainen ympäristö yrttikauppoineen, temppeleineen ja lohikäärmekulkueineen voi hämätä matkaajaa luulemaan, että hän on oikeasti Kiinassa.

Hotel Triton, San Francisco, Yhdysvallat (kolme tähteä)
Yhdeksän San Franciscolaista taiteilijaa perusti tämän trendikkään designhotellin vuonna 1991. Hotelli kunnioittaa edelleen perustajiensa visioita ja jatkaa siksi tyylillistä kehittymistään pysyäkseen aina ajan hermolla. Räiskyvillä väreillä sisustettujen huoneiden sängyissä on ensiluokkaiset liinavaatteet ja kylpyhuoneesta löytyy design-kosmetiikkatuotteita. Tämä on siis hotelli vaativammankin makuun. Hinnat alkaen 85 euroa yöltä.

New York
New Yorkin omaleimaiset Chinatownit, joita siis on useampi kuin yksi, sijaitsevat Manhattanilla, Queensissa ja Brooklynissa. Näissä Chinatowneissa asuu yhteensä eniten kiinalaista alkuperää olevia ihmisiä kuin missään muualla Aasian ulkopuolella. Manhattanin Chinatownissa sijaitsee kuuluisa Canal Street, jossa katukauppiaat kaupustelevat piraattiversioita muotimaailmasta tunnettujen merkkien hajuvesistä, kelloista ja käsilaukuista. Suuri osa alueen asukkaista työskentelee kaupunginosan yli 200 kiinalaisessa ravintolassa. Queensin Chinatown tunnetaan paremmin nimellä Flushing Chinatown, koska se sijaitsee naapurustossa nimeltä Flushing. Vuoden ehdottomasti tärkein tapahtuma täällä on The Lunar New Year Parade, joka järjestetään joka vuosi kiinalaisen uudenvuoden kunniaksi. Tällöin Chinatownin kaduilla järjestetään massiivisia paraateja perinteisine lohikäärmekulkueineen. Brooklyn Chinatown on perustettu niinkin myöhään kuin vuonna 1988. Silloin tälle pitkälti täysin autioituneelle alueelle alkoi muuttaa kiinalaisia sekä Kiinasta että Manhattanin Chinatownista, pakoon korkeita vuokria.

The GEM Hotel, New York, Yhdysvallat (kolme tähteä)
Tämä trendikkäässä Sohon kaupunginosassa sijaitseva hotelli on kävelymatkan päässä Manhattanin Chinatownista. Yksinkertaisen tyylikkäissä huoneissa vierailla on käytettävissään muun muassa design-kosmetiikkaa sekä ilmainen langaton internet-yhteys. Hinnat alkaen 95 euroa yöltä.

Vancouver
Vancouverin kiinalaisten kansoittama kaupunginosa on Kanadan suurin Chinatown ja yksi kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä. Koska Chinatownissa asuu sekä kiinalaista alkuperää olevia ihmisiä, jotka ovat asuneet Kanadassa jo useamman sukupolven ajan, että Hong Kongista muuttaneita ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajia, kaupunginosa on saanut kutsumanimen Hongcouver. Chinatown on alituiseen kehittyvä ja vaurastuva kaupunginosa, jossa perinteiset yrttikaupat ja kiinalaiset ravintolat kukoistavat rinta rinnan uudempien liike-elämän keskusten kanssa.

Holiday Inn Hotel & Suites Vancouver Downtown, Vancouver, Kanada (kolme tähteä)
Tässä Vancouverin sydämessä sijaitsevassa hotellissa vieraat voivat uida hotellin sisäaltaassa, rentoutua saunassa, kuntoilla kuntokeskuksessa tai nauttia maistuvan aamiaisen, lounaan tai illallisen hotellin Medley’s ravintolassa. Hotellin 245 kauniisti sisustettua huonetta tarjoavat mukavaa majoitusta tarpeen mukaan: liikematkailijoille, perheille ja pariskunnille. Hinnat alkaen 69 euroa yöltä.

Euroopan Chinatownit

Lontoo
Lontoon Chinatown sijaitsi alun perin East Endissä, mutta siirtyi 1950-luvulla West Endiin. Väkiluvun kasvaessa palveluiden määrä lisääntyi ja alueen yritykset työllistivät yhä enemmän ihmisiä. Kiinalainen kansanperinne elää vahvasti muun muassa kaupunginosan melkein 80 ravintolassa, jotka ovat tunnettuja erinomaisesta autenttisesta aasialaisesta ruuastaan. Ravintoloiden lisäksi alueelta löytyy leipomoja, supermarketteja, matkamuistomyymälöitä ja muita kiinalaisten omistamia yrityksiä.

Arran House Hotel, Lontoo, Yhdistynyt Kuningaskunta (kolme tähteä)
Arran House Hotel on perheyritys, joka on ollut saman perheen omistuksessa jo yli 30 vuotta. Hotellin 200 vuotta vanha rakennus sijaitsee kävelymatkan päässä Chinatownista sekä suosituista turistikohteista kuten British Museum ja Piccadilly Circus. Myös shoppailijan unelma Oxford Street on lyhyen matkan päässä hotellista. Hinnat alkaen 115 euroa yöltä.

Pariisi
Pariisissa on kaksi Chinatownia, joista suurempi sijaitsee Seine-joen eteläisellä rannalla. Alueen melkein 50 000 asukkaan joukossa on kiinalaisten lisäksi suuri määrä muun muassa vietnamilaisia ja laosilaisia. Kaupunginosan yksi vierailunarvoisimmista kohteista on suuret aasialaiset supermarketit, joista varmasti löytyvät kaikki tarvittavat ainekset aidon aasialaisen ruuan valmistukseen. Pariisin toinen Chinatown sijaitsee Bellevillessä, josta löytyy suuri määrä aasialaisia ravintoloita. Kesäisin matkaajat voivat kokea aitoa kiinalaista markkinatunnelmaa Rue Rebevalilla.

Coypel, Pariisi, Ranska (kaksi tähteä)
Hotelli Coypel sijaitsee samassa kaupunginosassa Pariisin suurimman Chinatownin kanssa. Läheltä löytyy myös muun muassa Grande Galerie d’Evolution ja Notre Damen katedraali. Koska lähellä on metroasema, hotellilta on helppo matkustaa katsomaan myös muita tunnettuja nähtävyyksiä, kuten Eiffel-tornia. Hinnat alkaen 100 euroa yöltä.

Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelupyynnöt Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto(at)hotels.com tai soita viestintätoimisto AC-Sanafor 040 706 8021 tai 040 840 6368.

Hotels.com:

Kate Hopcraft

Senior PR Manager         

khopcraft(at)hotels.com  

44 20 7019 2165

Hotels.com

Hotels.com on osa kaikilla merkittävillä markkinoilla toimivaa Expedia-ryhmää ja sen valikoimiin kuuluu yli 130 000 laadukasta hotellia, huoneistoa ja B&B-majapaikkaa ympäri maailmaa. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa käyttäjilleen jo 1,8 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista. Hotels.com valittiin German Institute of Service Quality -instituutin äänestyksessä tammikuussa 2011 parhaaksi kategorioissa “palvelu” ja “asiakasystävällinen internetsivusto”. Tällä hetkellä Hotels.com-sivustoja on maailmanlaajuisesti yli 75, mukaan lukien 31 sivustoa 24 eri kielellä EMEA-alueella. Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit