Kreikkaan vai Kajaaniin? Kumpikin houkutti suomalaisia kesäkuussa

Report this content

Kesäkuussa suomalaisia houkuttivat klassiset Etelä-Euroopan kesäkohteet. Tämä ilmenee Hotels.comin kesäkuun hotellihakutilastoista. Talousvaikeuksista huolimatta perinteiset etelän kesäkohteet pitivät pintansa.

Italia, Kreikka ja Espanja ovat suosittuja tänäkin kesänä

Suomessa alkukesä on ollut kylmä, joka on varmasti osaltaan vaikuttanut siihen, että kesäkuun hotellihaut Etelä-Euroopan perinteisissä kesäkohteissa kasvoivat huimasti. Kärjessä oli Italian Mestre, minne haut lisääntyivät peräti lähes kymmenkertaisesti. Kreikan Hania, Roodos ja Kreeta lunastivat myös paikkansa tilaston kärkipaikoilla. Ensimmäiseksi mainitun hotellihaut lisääntyivät lähes 400 prosenttia ja viimeiseksi mainitun kasvu oli vajaa 300 prosenttia. Lisäksi monet Espanjan kohteet olivat haettuja, joista suosituimpana oli Palma de Mallorca, jonne haut lisääntyivät liki 300 prosentilla.

Talven suosikkikohde Florida oli niittänyt suosiota myös kesäkuun hotellihauissa. Hotellihaut Fort Lauderdaleen olivat kasvaneet jopa yli nelinkertaisiin lukemiin. Muita hotellihakuja reippaasti kasvatteina Floridan kohteita olivat Orlando ja Miami Beach.

Kajaani on kotimaan kärkikohde

Hotellihakuja eniten kasvattaneiden paikkojen kahdenkymmenen kärkijoukkoon mahtui myös kotimaisia kohteita. Kajaani oli kotimaankohteista suosituin, hotellihaut Kajaaniin kasvoivat jopa 291 %. Suositut mökkipaikat Leppävirta ja Saimaa olivat myös haluttuja paikkoja, kummankin paikan hotellihaut kasvoivat reippaasti yli nelinkertaisiksi. Näiden lisäksi myös Järvenpään hotellihaut olivat kasvaneet runsaasti, jopa 193 %.

Taulukko: Hotellihaut kesäkuussa 2012 suomenkielisellä Hotels.com-sivustolla

Kohde ja maa Hakujen lisääntyminen prosentteina verrataessa kesäkuuta 2012 kesäkuuhun 2011
Mestre, Italia 479 %
Tokyo, Japani 450 %
Hania, Kreikka 373 %
Roodos, Kreikka 356 %
Kreeta, Kreikka 298 %
Kajaani 291 %
Palma de Mallorca, Espanja 283 %
Mallorca, Espanja 275 %
Leppävirta 255 %
Adeje, Espanja 249 %
Dublin, Iralnti 227 %
Fort Lauderdale, USA 222 %
Saimaa 216 %
Orlando, USA 211 %
Puerto de la Cruz, Espanja 202 %
Miami Beach, USA 194 %
Jarvenpää 193 %
Antibes, Ranska 188 %
Torremolinos, Espanja 177 %
Benamaldena, Espanja 175 %

Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelupyynnöt Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto (at) hotels.com tai soita viestintätoimisto AC-Sanafor 040 766 8874 tai 040 716 9559.

Hotels.com:

Yvonne Bonanati
Senior PR Manager
Hotels.com
+44 (0) 207 019 2815
ybonanati at expedia.com

Hotels.com

Hotels.com on osa kaikilla merkittävillä markkinoilla toimivaa Expedia-ryhmää ja sen valikoimiin kuuluu yli 150 000 laadukasta hotellia, huoneistoa ja B&B-majapaikkaa ympäri maailmaa. Näistä kaikista löytyy täydelliseen yöpymiskokemukseen tarvittavat tiedot. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com hyödyntää yhtä alan suurinta hotelliyhteistyöverkostoa ja neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa säännöllisesti erilaisia alennuksia ja tarjouskampanjoita. Lisäksi Hotels.com tarjoaa käyttäjilleen yli 6,5 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista ihmisiltä, jotka todella ovat yöpyneet hotelleissa. Näin asiakkaat tietävät majoitusta varatessaan mahdollisimman paljon kohteesta.

Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097. Hotels.comin sovelluksia älypuhelimille ja tableteille voi ladata osoitteesta http://fi.hotels.com/tarjoukset/mobile_fi/. Sovellusten kautta asiakkaat voivat etsiä ja tehdä varauksia missä vain ja päästä hyödyntämään yli 20 000 viime hetken tarjousta. Sovellukset ovat saatavilla yli 30 kielellä, mukaan lukien suomeksi. Sovellusten avulla käyttäjät voivat myös suodattaa ja lajitella hotelleja, lukea asiakasarvioita sekä löytää viime hetken tarjouksia läheltä omaa sijaintiaan.

Hotels.com on hiljattain lanseerannut Welcome Rewards™ -kanta-asiakasohjelmansa maailmanlaajuisesti. Welcome Rewardsissa™ asiakas saa yhden palkintoyön jokaista kymmentä Hotels.comin kautta varattua yötä kohden. Maksettavaksi jäävät vain verot ja mahdolliset lisämaksut. Hotels.comin sivuilta löytyvät ehdot ja säännöt ovat voimassa.

Viimeisen kahdeksan vuoden ajan Hotels.com on julkaissut kahdesti vuodessa palkitun kansainvälisen katsauksen hotellihuoneiden hinnoista, Hotel Price Indexin. Hotel Price Indexistä on tällä hetkellä olemassa 31 eri maiden versiota, lisätietoja: http://press.hotels.com/en-gb/hotel-price-index/. Seuraa Hotels.comia myös Facebookissa, Twitterissä ja YouTubessa.  

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit