Lohjan kaupunki ja Transmeri hävittävät yhteistyössä jättiputkia

Lohjan kaupungin ympäristöyksikkö ja Oy Transmeri Ab hävittävät yhteistyössä kaupungin alueella olevia jättiputkiesiintymiä. Lohjan kaupungin ympäristöpäällikkö Risto Murto toteaa, että yhteistyöprojekti on jatkoa viime vuonna aloitetulle jättiputkikasvustojen kartoitukselle, josta havaintoja on kertynyt tähän mennessä yli 50 paikalta. Lohjalla jättiputkia hävitetään kaupungin omien maiden lisäksi myös yksityisten mailta.

- Lohjalla kaupunki aloitti vuonna 2010 jättiputkien ja jättipalsamien kartoituksen kansallisen vieraslajistrategian mukaisesti. Päädyimme käyttämään myös kemiallista hävitystä, sillä ihmiset haluavat nopeita ratkaisuja. Jättiputken hävittäminen niittämällä voi kestää vuosikausia, jopa 10-20 vuotta, Risto Murto perustelee.

Tänä vuonna hävitykseen on mahdollista käyttää mekaanisen kitkemisen ohella Transmerin Lohjan projektiin lahjoittamaa Roundup-rikkakasvin torjunta-ainetta. Tuotepäällikkö Reija Niemi Transmeriltä kertoo, että Roundup soveltuu jättiputkien kemialliseen torjuntaan mekaanisen torjunnan ohessa maa- ja metsätalousministeriön vieraskasvistrategian mukaisesti.

Yksityiset maanomistajat saavat torjunta-aineen Lohjan ympäristöyksikön kautta, ja he voivat hävittää jättiputkia itse tai talkoilla.

Lohjalla on tarkistettu kaupungin omien maiden esiintymät, lisänä yksityisiltä maanomistajilta tulevat ilmoitukset. Risto Murto toteaa, että projekti on saanut myönteistä palautetta ja että ihmiset haluavat hävittää mailtaan jättiputket.

- Ihmiset tarvitsevat apua ja varmistusta, että uusia jättiputkia ei karkaa enää luontoon. Jättiputken torjunta jatkuu myös ensi vuonna.

Lohjan lisäksi tällä hetkellä jättiputkea hävitetään järjestelmällisesti ainakin Pohjois-Karjalassa ja Varsinais-Suomessa.

Jättiputkien hävitystä seurataan Lohjalla

Jokaisen Roundup-pakkauksen mukana annetaan seurantalomake, jossa hakija sitoutuu seuraamaan torjunnan onnistumista. Lisäksi jokainen sitoutuu noudattamaan torjunta-aineen käyttöohjeita ja vastaa, että hävittämiselle on maanomistajan lupa.

Lohjan jättiputkiprojekti on maa- ja metsätalousministeriön vieraskasvistrategian mukainen: jättiputki on ihmiselle vaarallinen vieraskasvi, joka aiheuttaa allergiaa ja pahoja ihovammoja. Tavoitteena on saada estettyä kasvin leviäminen Suomen luontoon seuraavien 10–20 vuoden aikana.

Murto muistuttaa, että jättiputkien torjunnassa tulee ensimmäisinä keinoina käyttää mekaanista torjuntaa. Se soveltuu hyvin yksittäisten yksilöiden ja pienten kasvustojen torjuntaan. Paras ja nopein hävittämistapa on kaivaa kasvi juurineen ylös. Toinen tapa on niittää kasvi, jolloin se häviää vuosien saatossa pikkuhiljaa. Kasvia ei saa päästää kukkimaan, sillä se leviää helposti siementen avulla. Torjuntaan voi myös kokeilla suolaliuosta tai ureaa, jota voi kaataa katkaistun jättiputken varren onkaloon. 

Jättiputken hävittäminen

1.   Torjuntasuihkutus (Roundup Garden 280 ml-suihkepullo) keväällä noin 20-50 senttimetrin pituisille taimille. Uusintakäsittely noin kuukauden kuluttua.
2.   Hävittäminen liuoksella: 60 ml Roundup Gardenia litraan vettä. Sumutus puutarhasumuttimella lehtiin ja runkoon.
3.   Käytä sumutuksessa kumisaappaita ja käsineitä. Varo aina paljasta ihokosketusta kasviin. Älä koske kasviin paljain käsin.
4.   Kompostoi lehdet ja varret. Siemenet voi hävittää sekajätteen mukana tai kaivaa niin syvälle maahan, etteivät ne pääse itämään.
5.   Sumutusta ei saa tehdä sateella tai tuulisella säällä.
6.   Seuranta muutaman vuoden ajan. Uusintakäsittely tarvittaessa.
7.   Jättiputken voi hävittää myös kitkemällä. Nuori jättiputki kaivetaan juurineen ylös, ja se kompostoidaan ja siemenet hävitetään sekajätteen mukana. Kitkemisen jälkeen jättiputken uusintakasvua seurataan ja kitkentä uusitaan.

Oy Transmeri Ab:n kuluttajapalvelu vastaa tuotteita ja niiden käyttöä koskeviin kysymyksiin arkisin klo 13.00 - 15.00 ilmaisnumerossa 0800 92299.

Kuvapankki

http://holvi.artstudio.fi/transmeri/

Käyttäjätunnus: transmeri

Salasana: tr9080

Lisätiedot

Reija Niemi

Tuotepäällikkö

Oy Transmeri Ab

Puh. 09 476 50 355

etunimi.sukunimi@transmeri.fi

Risto Murto

Ympäristöpäällikkö

Lohjan ympäristöyksikkö

Puh. 050 5675911

etunimi.sukunimi@lohja.fi

Katariina Riipinen

Ympäristöharjoittelija

Lohjan ympäristöyksikkö

Puh. 044 374 0373

ymparisto.harjoittelija@lohja.fi

Roundup-rikkakasvien torjunta-aineen vaikuttava aine on glyfosaatti, joka imeytyy lehdistä kasviin estäen lehtivihreän tuotannon. Roundup-käsittely kuihduttaa kasvin ja tuhoaa sen juurineen. Glyfosaatti hajoaa maassa luonnon omiksi aineiksi eikä siitä jää jäämiä. Torjunta-aineen käytössä, säilytyksessä ja ylimääräisen aineen hävittämisessä on noudatettava pakkauksissa olevia ohjeita. Roundup-pakkauksissa olevat ohjeet ovat Suomen ja EU:n lainsäädännön mukaisia ja suomalaisten viranomaisten hyväksymiä. Oy Transmeri Ab on markkinoinut Roundup-rikkakasvien torjunta-ainetta kuluttajille Suomessa vuodesta1997 alkaen.   www.roundup.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

AC-Sanafor on yksi Suomen kansainvälisesti palkituimmista viestintätoimistoista. Olemme toimineet Weber Shandwickin Suomen edustajana jo vuodesta 1992.

Tilaa