Luksushotellien remontteihin käytetään satoja miljoonia

Report this content

Legendaarinen Savoy-hotelli Lontoossa avasi kolmen vuoden remontin jälkeen uudestaan ovensa lokakuussa. Remontti maksoi noin 250 miljoonaa euroa. Hotels.com selvitti luksusta kaipaaville, mitä muita hotelleja maailmalla on tänä vuonna paranneltu miljoonaremontein.

Hotelli Savoyssa on säilytetty sekä alkuperäistä 1800-luvun tunnelmaa, mutta myös 1900-luvun alun art deco -tyyliä.

Savoy, Lontoo, Iso-Britannia (viisi tähteä)

Hinnat alkaen 371 € / yö

Alun perin vuonna 1889 avattu hotelli Savoy oli aikaansa edellä ja muun muassa Lontoon ensimmäinen sähkövaloin valaistu hotelli. 1900-luvun alussa hotelli ja sen ravintolat olivat ajan eliitin suosiossa ja musiikista vastasivat aikakauden huippunimet kuten Frank Sinatra. Tuleva kuningatar Elizabeth esiintyi 1930-luvulla ensi kertaa julkisesti miehensä Philipsin seurassa nimenomaan Savoy-hotellissa. Hotelli sulki ovensa remonttia varten joulukuussa 2007 ja ja on nyt avattu entistä hulppeampana. Hotellissa on säilytetty sekä alkuperäistä 1800-luvun tunnelmaa, mutta myös 1900-luvun alun art deco -tyyliä.

Radisson Royal Hotel, Moskova, Venäjä (viisi tähteä)

Hinnat alkaen 202 € / yö

Radisson Royal Hotel on yksi Moskovan silmiinpistävimmistä rakennuksista ja yksi seitsemästä Stalinin vuosien 1949 ja 1955 välillä rakentamista pilvenpiirtäjästä. Alun perin Ukraina-hotellina tunnettu rakennus sijaitsee keskeisellä paikalla Moskva-joen rannalla ja on 206 metriä korkea. Aikanaan se oli Euroopan korkein hotelli. Kolme vuotta sitten hotelli sulki ovensa mittavaa remonttia varten ja avautui entistä ehompana tämän vuoden huhtikuussa. Remontti maksoi yhteensä yli 220 miljoonaa euroa. Lokakuussa Radisson Royal Hotel palkittiin Venäjän parhaana luksushotellina World Travel Awards -gaalassa.

The Plaza, Soul, Etelä-Korea (viisi tähteä)

Hinnat alkaen 162 € / yö

Marraskuun alussa uudelleen avattu Plaza on juuri läpikäynyt puolen vuoden remontin, jonka kustannukset ylittivät 45 miljoonaa euroa. Toukokuussa aloitetun remontin tavoitteena oli luoda Soulin viiden tähden hotellien joukkoon ensimmäinen ”boutique business –hotelli”. Liikematkustajille suunnattu luksushotelli sijaitsee Soulin keskustassa ja pyrkii palveluillaan tekemään työmatkan mahdollisimman mukavaksi. Italialainen sisustussuunnittelija Guido Ciompi on pyrkinyt välttämään tyypillistä ketjuhotellisisustusta, ja luomaan kauniin ympäristön, jossa on viihtyisää viipyä.

Hotel Negresco, Nizza, Ranska (viisi tähteä)

Hinnat alkaen 233 € / yö

Ranskan Rivieralle vuonna 1913 rakennettu Negresco on yksi harvoista yksityisomistuksessa olevista palatseista maailmassa. Hotellin perustajan Henry Negrescon kuoleman jälkeen 1920-luvulla hotelli oli valitettavasti vaipumassa unohduksiin. Augierin suku osti hotellin 1950-luvulla ja hotelli nousi uuteen kukoistukseen. Jeanne Augier pyrkii esittelemään rakkaassa hotellissaan ranskalaisen taiteen parhaita töitä, ja hotelli onkin taiteenystävien suosiossa. Tänä vuonna hotellissa toteutettiin puoli vuotta kestänyt ja 10 miljoonaa euroa maksanut remontti, ja hotelli on viihdyttänyt vieraita entistä ylellisempänä heinäkuusta lähtien.

Lisätietoja osoitteessa www.hotels.com tai numerossa 010 808 097.

  • Hinnat ovat esimerkkejä kahden hengen huoneesta per yö.
  • Hinnat on tarkistettu 16.11.2010, joten muutokset ovat mahdollisia.

Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelu Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto(at)hotels.com

Kirsi Keskitalo          

kirsi.keskitalo(at)acsanafor.fi                  

+358 50 359 8535

Kate Hopcraft         

khopcraft(at)hotels.com             

+44 20 7019 2165

Hotels.com

Hotels.com on osa kaikilla merkittävillä markkinoilla toimivaa Expedia-ryhmää ja sen valikoimiin kuuluu yli 130 000 laadukasta hotellia, huoneistoa ja B&B-majapaikkaa ympäri maailmaa. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa käyttäjilleen jo 1,8 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista. Hotels.com voitti Webuser-lehden jakaman Gold Award -palkinnon parhaana hotellivaraussivustona helmikuussa 2009. Tällä hetkellä Hotels.com-sivustoja on maailmanlaajuisesti yli 70, mukaan lukien 31 sivustoa 24 eri kielellä EMEA-alueella. Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097.



Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit