Miesten polttareissa ei taantuma näy - naiset ovat pienentäneet juhlabudjetteja

Report this content

Hotels.comin toteuttamasta polttarikyselystä ilmenee, että vaikea taloustilanne ei ole ainakaan brittimiehillä vaikuttanut polttareiden juhlimiseen. Naiset puolestaan ovat taloustilanteen takia vähentäneet polttaribudjettia sekä keskittyneet viettämään juhliaan kotimaassa. Myös polttareiden kesto on lyhentynyt — tosin vain naisilla.

Polttareita ja taantuman vaikutusta niiden viettämiseen tutkittiin Hotels.comin ja brittiläisen Wedding Ideas -häälehden yhteisessä kyselyssä touko-kesäkuussa 2009. Vastaajat olivat brittejä. Kyselyn mukaan miehistä 74 prosenttia viettää polttareitaan koko viikonlopun ajan tai jopa kauemmin. Enemmistö naisista (59 prosenttia) kertoo polttareiden kestävän vain yhden päivän ajan. Sukupuolieroja on myös polttareihin käytettävässä budjetissa. Kun miehet osallistuvat polttareihin, käyttävät he keskimäärin 208 euroa ja naiset 137 euroa. Miehet myös lähtevät mieluummin ulkomaille viettämään viimeisiä vapauden hetkiään, kun taas naiset ovat taloustilanteen heikentymisen myötä alkaneet viettää polttareita lähinnä kotimaassaan. Brittiläisistä miehistä yli kolmannes (32 prosenttia) matkustaa ulkomaille viettämään polttareitaan. Euroopan bilekaupunkeihin suuntaa 27 prosenttia, kun taas viisi prosenttia matkaa jopa kauemmas, Yhdysvaltoihin tai Kanadaan. Naisvastaajista 96 prosenttia ilmoitti pitävänsä polttarit kotimaassaan, ja 28 prosenttia pitää ne kotikaupungissaan. Sekä miesten että naisten ykkössuosikki polttarien pitämiskaupungiksi on Lontoo. Miehet nimesivät Lontoon jälkeen suosikkikaupungeikseen Prahan ja Amsterdamin. Naisten lempipaikkoja Lontoon jälkeen ovat Brighton ja Edinburgh. Miesten kymmenen suosituimman kohteen joukkoon mahtuu neljä ulkomaan kaupunkia, kun taas naisten top 10 -listalle pääsi Britannian ulkopuolelta vain yksi kaupunki. — Perinteisesti hääpäivä on ollut morsiamen tähtihetki. Saattaa olla, että miehet näkevät polttaripäivän omana tilaisuutenaan paistatella huomion keskipisteenä, ja sen takia he satsaavat rahallisesti naisia enemmän, pohtii Hotels.comin viestintäjohtaja Alison Couper. —Taloustilanteen takia on tärkeää pitää hääkustannukset pieninä. Säästämällä rahaa polttareissa jää enemmän rahaa itse hääpäivää varten. Morsiamet ovat myös tulleet entistä varovaisemmiksi sen suhteen, miten paljon he pyytävät sukulaisia tai ystäviä maksamaan häistä.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit