Spanair on saavuttanut yli 20 % markkinaosuuden Helsinki-Barcelona -reitillä

Spanair aloitti toimintansa Helsingissä marraskuussa 2010. Yhtiö on saavuttanut upeita tuloksia kilpailussa neljää muuta lentoyhtiötä vastaan.

HELSINKI 18.8.2011. – Spanair on vakiinnuttanut asemansa Suomessa alle vuodessa tulemalla yhdeksi suosituimmista Barcelonaan lentävistä lentoyhtiöistä. Yhtiö aloitti lennot Helsinki-Barcelona välillä marraskuussa 2010 ja on saavuttanut 21 prosentin markkinaosuuden reitillä operoidusta liikenteestä vuoden 2011 ensimmäisen puolivuotiskauden aikana.

Spanair operoi eniten Pohjoismaista Espanjaan suuntaavia lentoja, käsittäen 40 suoraa lentoa viikossa Kööpenhaminasta, Tukholmasta ja Helsingistä Barcelonaan, Madridiin ja Malagaan.

Viidennes kaikista Spanairilla lentäneistä pohjoismaisista matkustajista* käytti yhtiön Barcelonan lentokentällä sijaitsevaa kansainvälistä solmukohtaa hyväkseen jatkamalla sieltä lentomatkaansa lukuisiin espanjalaisiin matkakohteisiin kuten Malagaan, Kanarian saarille ja Baleaareille. Suoraan Pohjoismaiden ja Espanjan välillä toimivia lentoyhtiöitä on yhdeksän. Spanair on näistä selvä markkinajohtaja 59 prosentin osuudellaan matkustajaliikenteestä.

Spanair lentää 59 % kaikista Pohjoismaiden ja Espanjan välillä lennettävistä lennoista, ollen näin suoraan samoja reittejä operoivista yhdeksästä lentoyhtiöstä selvä markkinajohtaja.

– Olemme ylpeitä saadessamme lentää pohjoismaisia matkustajia Barcelonaan ja muihin Espanjan matkakohteisiin. Pidämme Pohjoismaita strategisena markkina-alueenamme ja ne muodostavat yli 10 % meidän maailmanlaajuisesta liikevaihdostamme, sanoo Ferran Soriano, Spanairin puheenjohtaja.

Spanair on täyden palvelun lentoyhtiö, joka tarjoaa Pohjoismaiden ja Espanjan välisillä lennoilla ainutlaatuisia tuotteita ja palveluita, kuten matkatavaroiden ilmaisen lähtöselvityksen ja osoitetun istumapaikan sen ”Traveller Cabinissa”. Lisäksi Premium-luokan matkustajat saavat enemmän istuintilaa, ilmaisen tarjoilun lennon aikana, mahdollisuuden ottaa enemmän matkatavaroita mukaansa, pääsyn oleskelutilaan sekä priority-lähtöselvityksen ja priority-boardingin muiden palvelujen ohella.

Barcelona, Spanairin kansainvälinen solmukohta, mahdollistaa lisäksi pohjoismaisten turistien jatkolentoyhteydet kuuteentoista muuhun turisteja kiinnostavaan espanjalaiskohteeseen: Baleaareille (Mallorca, Menorca ja Ibiza), Kanarian saarille (Gran Canaria, Lanzarote, Fuerteventura ja Teneriffa), Bilbaohon tai Granadaan.

Barcelona Madrid Malaga
Copenhagen 14 (kaksi päivittäistä lentoa) 7 (yksi päivittäinen lento) 1 (viikoittainen lento)
Stockholm 14 (kaksi päivittäistä lentoa) - -
Helsinki 4 (viikoittaista lentoa) - -

Huomio toimittajalle (*): Sisältää niiden matkustajien lukumäärän, jotka lensivät Espanjaan Tanskasta, Ruotsista ja Suomesta.

Lähettäjä

Viestintätoimisto AC-SANAFOR

Maija Hakala

p. (+358) 50 338 2873

Sähköposti:

maija.hakala@acsanafor.fi

Tietoa Spanairista

Spanair on katalonialainen lentoyhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Barcelonassa. Yhtiön suuromistajana on ryhmä katalonialaisia liikemiehiä, jotka ostivat Spanairin vuonna 2009. Tällä hetkellä SAS omistaa yhtiöstä 11 prosenttia. Vuodesta 2009 lähtien yhtiö on elävöittänyt Barcelonan lentokenttää, keskittämällä sinne toimintojaan, ja avaamalla 17 uutta reittiä Eurooppaan ja Afrikkaan. Yhteistyössä Star Alliancen kanssa Spanair lentää Barcelonasta suoria lentoja yhteensä 64 kohteeseen. Tämän lisäksi yhtiö lentää Madridista 38 eri kohteeseen. Yhtiö työllistää yli 2700 henkilöä ja vuonna 2010 yhtiön tekemä voitto oli 608 miljoonaa euroa. Perustamisvuodestaan 1986 lähtien Spanair on kuljettanut yli 130 miljoonaa ihmistä.

Tietoa Star Alliancesta

Vuonna 1997 perustettu Star Alliance -verkosto on ensimmäinen aidosti maailmanlaajuinen lentoyhtiöallianssi, jolla on maailmanlaajuinen verkosto, tunnettuus ja saumaton kansainvälinen palvelu. Se on saanut lukuisia palkintoja, muun muassa Air Transport World Market Leadership -palkinnon ja Best Airline Alliance -palkinnon sekä Business Traveller -lehden että Skytraxin toimesta. Sen jäsenyhtiöt ovat: Adria Airways, Aegean Airlines, Air Canada, Air China, Air New Zealand, ANA, Asiana Airlines, Austrian, Blue1, bmi, Brussels Airlines, Continental Airlines, Croatia Airlines, EGYPTAIR, LOT Polish Airlines, Lufthansa, Scandinavian Airlines, Singapore Airlines, South African Airways, Spanair, SWISS, TAM Airlines, TAP Portugal, Turkish Airlines, THAI, United ja US Airways. Tulevia jäseniä ovat Avianca-TACA, Copa Airlines, Ethiopian Airlines ja Shenzhen Airlines. Kaikkiaan Star Alliance -verkosto tarjoaa yli 21 300 päivittäistä lentoa 1185 lentokentälle 185 maahan.

Avainsanat:

Yrityksestä

AC-Sanafor on yksi Suomen kansainvälisesti palkituimmista viestintätoimistoista. Olemme toimineet Weber Shandwickin Suomen edustajana jo vuodesta 1992.

Tilaa