Terminaali 5 on kestävän kehityksen kärjessä

British Airways

TIEDOTE 4.3.2008

TERMINAALI 5 ON KESTÄVÄN KEHITYKSEN KÄRJESSÄ

Heathrow’n lentokentän kauan odotettu jättimuutos, uusi terminaali 5 on pian käytössä. Ensimmäiset lennot lähtevät ja saapuvat sinne jo 27. maaliskuuta. Terminaali 5 on ollut paitsi 43 miljoonan punnan arvoinen rakennushanke, myös erinomainen tilaisuus suunnitella siellä tapahtuva toiminta kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Ympäristöasioita on pohdittu jokaisen yksityiskohdan suunnittelussa.

- Terminaali 5 on ainutlaatuinen mahdollisuus British Airwaysin kaikille toimijoille muuttaa työtapoja merkittävästi vihreämpään suuntaan, toteaa T5:n kehitystyötä yhtiössä johtanut Jonathan Counsell. Ympäristövaikutusten huomioiminen on merkittävää etenkin, koska terminaalin uskotaan lisäävän Heathrow’n matkustajamääriä vuositasolla nykyisestä 65 miljoonasta peräti 90 miljoonaan.

Ympäristöystävällisyys oli velvoite jo rakennustyömaalle, joka työllisti laajimmillaan jopa 20 000 henkeä. Tavoitteena oli olla yksi Euroopan ”vihreimmistä” työmaista – ”suurimman” tittelistä huolimatta. Urakan aikana syntyneistä rakennusjätteistä pystyttiin käyttämään uudelleen 85 prosenttia.

Valmiissa terminaalissa ympäristövaikutusten huomioiminen näkyy muun muassa materiaalivalinnoissa. Puuosia ei ole valmistettu uhanalaisista lajeista. Rakennuksen kaikki julkisivut ovat lasia, jolloin keinovalon tarve on mahdollisimman pieni. Etelänsuuntaiset julkisivut on suunniteltu niin, ettei kesäaurinko pääse kuumentamaan rakennusta kohtuuttomasti. Terminaalin sisävalaistus ohjautuu automaattisesti luonnonvalon mukaan. Lamput voidaan myös himmentää tai ottaa kokonaan pois päältä vaikka yksitellen niin haluttaessa. Liukuportaat ja matkatavarahihnat pyörivät hidastetusti silloin, kun täyttä nopeutta ei tarvita.

Terminaalin lämpö tulee omasta lämpövoimalasta ja se on 85–prosenttisesti talteen kerättyä hukkalämpöä. Tämä säästää 11 000 hiilidioksiditonnia vuodessa. Rakennuksen viilennys tapahtuu yhteisesti jäähdytetyllä vedellä, erillisiä yksiköitä ei tarvita. Alueelle tuleva sadevesi kootaan talteen, ja 85 prosenttia siitä pystytään käyttämään uudelleen. Myös pohjavettä hyödynnetään terminaalin vedensaannissa.

Lentokoneille on säädetty tarkat käynnistys- ja sammutusajat tyhjäkäynnin minimoimiseksi. Ilmanlaadun vuoksi ja paikallisen melutason alentamiseksi myös terminaalin tarvitsemat 38 yhteysliikennebussia ovat uusia, lentokenttäalueen vanhat bussit siirrettiin ”eläkkeelle”. Lisäksi tavoitteena on, että 40 % kaikista terminaalin matkustajista käyttäisi kentälle saapumiseen tai sieltä poistumiseen julkista liikennettä.

Kuvateksti: Terminaalin ympäristön maisemointia varten on istutettu 20 000 puuta.

BRITISH AIRWAYSIN MUUTOKSET HEATHROW’LLA 2008

- Uusi terminaali 5 on kokonaan British Airwaysin käytössä
- Euroopan sisäiset lennot siirtyvät terminaali 5:een yöllä 26.–27.3.
- Mannertenväliset lennot muuttavat T5:een yöllä 29.–30.4.
- Helsinki–Lontoo -lennot siirtyvät nykyisestä T1:stä T3:een 17.9. alkaen
- Terminaali 3 peruskorjataan ja uudistetaan asteittain
- T5 tulee palvelemaan vuosittain noin 30 miljoonaa matkustajaa


Kommentit: Leea Lappalainen, markkinointipäällikkö
p. (09) 6151 3931, 040 749 0304, leea.lappalainen@ba.com

Lisätietoja ja kuvia: Maija Hakala, viestintätoimisto AC-Sanafor, p. 050 33 828 73
maija.hakala@acsanafor.fi

www.ba.com ja http://www.terminal5.ba.com

Terminaali 5:n avajaisiin saakka lähetämme viikoittain terminaalin eri aihealueisiin liittyvän tiedotteen.

TAUSTAA

LENTÄMISEN VAIKUTUKSIA VÄHENNETTY AKTIIVISESTI

British Airways on jo vuosia etsinyt aktiivisesti keinoja, joilla myös lentämisen ympäristövaikutukset saataisiin minimoitua. Se lähti aikoinaan ensimmäisenä yhtiönä mukaan vapaaehtoiseen päästökauppaan. Uusi kompensointiohjelma esiteltiin tammikuussa. Yhteistyökumppanina siinä toimii Morgan Stanley, johtava Kioton sopimuksen mukaisten projektien tuottaja. Matkustajien vapaaehtoisilla päästömaksuilla rahoitetaan muun muassa sademetsien hakkuiden vähentämistä sekä vesivoimaloita Brasiliassa ja Kiinassa. Lisäksi tuetaan Cambridgen yliopiston ilmastotutkimusta.

Yhtiö on myös asettanut tavoitteekseen päästä kaatopaikoille kuljetettavasta jätteestä kokonaan eroon vuoteen 2010 mennessä. Hiilidioksidipäästöjen kannalta ratkaisevia ovat olleet seitsemän miljardin punnan investoinnit uusiin koneisiin. Luku ei sisällä tilauksessa olevia 36 uutta kaukolentojen konetta, jotka toimitetaan vuosina 2010-2014. Niiden meluvaikutus on vain neljäsosa entisistä B747-400 –koneista. Polttoainetarve on jo vähentynyt vuoteen 1990 verrattuna 28 prosenttia, ja vuoteen 2025 mennessä sitä aiotaan vähentää vielä tästä neljänneksellä.

British Airwaysin yhteiskuntavastuuohjelma on nimeltään ”Respecting Our World”, johon kuuluu myös paikallisten yhteisöjen ja monikulttuurisuuden tukeminen sekä melun ja ilman laadun huomioiminen.

***********************************************
British Airways on perustettu vuonna 1919 ja se kuuluu maailman johtaviin lentoyhtiöihin. British Airways lentää kumppaneineen yli 300 kohteeseen. Yhtiön kilpailuvaltteja ovat muun muassa korkeatasoinen palvelu, laaja reittiverkosto sekä matkustusmukavuus, jonka kehittämisessä yhtiö on pioneeri alallaan. British Airwaysin uusi terminaali 5 otetaan Heathrow’n kentällä käyttöön 27.3.2008. Se on kooltaan viisi kertaa suurempi kuin nykyinen pitkien lentojen terminaali 4. British Airways kuuluu Oneworld-allianssiin, jossa jäseniä ovat myös mm. Finnair, American Airlines ja Qantas.

Yrityksestä

AC-Sanafor on yksi Suomen kansainvälisesti palkituimmista viestintätoimistoista. Olemme toimineet Weber Shandwickin Suomen edustajana jo vuodesta 1992.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit