Valtiovierailut siivittivät kiinnostuksen Irlantia kohtaan nousuun

Presidentti Barack Obaman ja kuningatar Elisabet II:n viimeaikaiset valtiovierailut ovat lisänneet kiinnostusta Irlantia kohtaan matkailun saralla. Maailman johtavan majoitusvaraussivuston Hotels.comin uusien tilastojen mukaan hotellihaut talousvaikeuksien kanssa kamppailevaan Irlantiin lisääntyivät roimasti valtiovierailujen ajankohdalle, verrattuna viime vuoden samaan ajanjaksoon.

Toukokuussa Irlannissa oli kaksi korkean tason valtiovierailua: Presidentti Barack Obama aloitti Euroopan kiertueensa Irlannista, ja kuningatar Elisabet II vieraili maassa ensimmäistä kertaa. Laajalti uutisoidut vierailut herättivät kiinnostusta myös matkailijoiden parissa, osoittavat Hotels.comin tuoreet hotellihakutilastot. Hotellihaut Irlannin kaupunkeihin tämän vuoden toukokuussa olivat moninkertaiset verrattuna viime vuoden toukokuuhun.

Valtiovierailut herättivät kiinnostusta irlantilaisten lisäksi myös amerikkalaisissa ja brittiläisissä matkailijoissa. Esimerkiksi kuningatar Elisabetin vierailukohteeseen Kildareen hotellihaut lisääntyivät 225 prosenttia irlantilaisella Hotels.com-sivustolla ja 191 prosenttia brittiläisellä Hotels.com-sivustolla. Vaikka Obama ei kaupungissa käväissytkään, myös amerikkalaismatkailijoiden kiinnostus kaupunkia kohtaan nousi 111 prosenttia. Myös Irlannin toiseksi suurimpaan kaupunkiin Corkiin hotellihaut lisääntyivät amerikkalaisella Hotels.com-sivustolla 104 prosenttia.

Irlanti on kamppaillut talousvaikeuksien kanssa jo kauan, ja valtio yrittääkin matkailun elvyttämisen avulla saada helpotusta tilanteeseen. Presidentti Obaman ja kuningatar Elisabet II:n näkyvät vierailut näyttävät hotellihakutilastojen perusteella ainakin kiinnostaneen suuresti. Esimerkiksi suomalaisella Hotels.com-sivustolla hotelleja oli etsitty Dublinista toukokuussa 274 prosenttia enemmän kuin vuoden 2010 toukokuussa.

Irlanti laskee matkailupalveluiden verotusta

— Viimeaikaiset vierailut ovat antaneet meille loistavan mahdollisuuden näyttää maailmalle, mitä kaikkea Irlannin matkailulla on tarjota. Uutisia seuranneet ovat saaneet nauttia upeista irlantilaisista maisemista, ja he ovat nähneet miten sydämellisiä irlantilaiset ovat. Aiemmin kalliina pidetty maamme tarjoaa nyt myös todellista vastinetta matkailijoiden rahoille, joten Irlannin matkailualan elpyminen auttaa varmasti maamme taloutta, uskoo Hotels.comin Seamus MacCormaic, Director of Market Management UK & Ireland.

Irlanti ottaa 1.7.2011 käyttöön tilapäisen arvonlisäveron alennuksen, joka on kohdistettu erityisesti matkailupalveluihin. Aiemmin Irlanti on laskenut yleistä verokantaa 21 prosentista 13,5 prosenttiin, mutta heinäkuun alusta esimerkiksi hotellimajoituksesta ja muista matkailupalveluista maksettavan veron osuus on vain 9 prosenttia. Nyt vihreä saari tarjoaakin erityisen hyvän hinta-laatusuhteen matkailijoiden rahoille. Irlannissa kahden hengen hotellihuoneen keskihinta viime vuonna oli 79 € Hotels.comin uusimman Hotel Price Index (HPI®) –hintaraportin mukaan.

Taulukko: Irlannin kaupunkeihin kohdistuneiden hotellihakujen kasvu toukokuussa 2011 verrattuna toukokuuhun 2010

Kaupunki Hotellihakujen kasvu Iso-Britannian Hotels.com-sivustolla Hotellihakujen kasvu Yhdysvaltojen Hotels.com-sivustolla Hotellihakujen kasvu Irlannin Hotels.com-sivustolla
Kildare 191 % 111 % 225 %
Tipperary 80 % 64 % 175 %
Cork 74 % 104 % 42 %
Dublin 69 % 75 % 89 %

Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelupyynnöt Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto(at)hotels.com tai soita viestintätoimisto AC-Sanafor 040 706 8021 tai 040 840 6368.

Hotels.com:

Lizann Peppard

v-lpeppard@hotels.com                    

+44 20 7019 2265

Hotels.com

Hotels.com on osa kaikilla merkittävillä markkinoilla toimivaa Expedia-ryhmää ja sen valikoimiin kuuluu yli 135 000 laadukasta hotellia, huoneistoa ja B&B-majapaikkaa ympäri maailmaa. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa käyttäjilleen jo 2 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista. Hotels.com valittiin German Institute of Service Quality -instituutin äänestyksessä tammikuussa 2011 parhaaksi kategorioissa “palvelu” ja “asiakasystävällinen internetsivusto”. Tällä hetkellä Hotels.com -sivustoja on maailmanlaajuisesti yli 75, mukaan lukien 31 sivustoa 24 eri kielellä EMEA-alueella. Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097.

Avainsanat:

Yrityksestä

AC-Sanafor on yksi Suomen kansainvälisesti palkituimmista viestintätoimistoista. Olemme toimineet Weber Shandwickin Suomen edustajana jo vuodesta 1992.

Tilaa

Liitteet & linkit