Adeliksen salkkuyhtiö Nordomatic ostaa dominuksen

Adelis Equity Partners Fund I AB:n (”Adelis”) salkkuyhtiö Nordomatic AB on sopinut ostavansa Trefor AS:ltä tanskalaisen dominuksen yhdessä molempien yhtiöiden toimivan johdon kanssa. dominus A/S on johtava rakennusautomaatioratkaisuja tarjoava yhtiö Tanskassa.

Trefor osti dominuksen vuonna 2010 yhtiön perustajilta. dominus on kasvanut voimakkaasti ja yhtiö on tehnyt voittoa kaikkina tilikausinaan. Yhtiö työllistää 72 henkilöä kuudella paikkakunnalla Tanskassa ja on  johtava riippumaton rakennusautomaatioratkaisuihin keskittyvä yhtiö Tanskan markkinoilla.  

Kaupan myötä Nordomatic-konsernin liikevaihto on noin 500 miljoonaa Ruotsin Kruunua ja henkilöstömäärä noin 250.  

”dominuksella on ollut aikomuksena kasvaa Pohjoismaissa ja kaupan myötä saamme mahdollisuuden toteuttaa suunnitelmamme konsernissa, joka on erikoistunut rakennusautomaatioon. Jatkamme Tanskan toimintojemme panostamiseen ja olemme innoissamme saadessamme tehdä tämän taloudellisesti vahvan ja osaavan kumppanin kanssa. Näemme mahdollisuuksia kasvuun sekä teknologia- ja henkilöstökehitykseen”, sanoo dominus A/S:n toimitusjohtaja Toke Juul.

”Nordomatic on viime vuosina kehittynyt paikallisesta pelaajasta Ruotsin johtavaksi riippumattomaksi rakennusautomaatioratkaisuja tarjoavaksi yhtiöksi. Kauppa sopii strategiaamme laajentaa toimintojamme muihin Pohjoismaihin. Olemme erittäin vakuuttuneita dominuksen markkina-asemasta sekä henkilöstön osaamisesta ja sitoutumisesta, ja olemme innoissamme saadessamme olla mukana yhtiön kehittämisessä”, sanoo Nordomatic AB:n toimitusjohtaja Olov Schagerlund.

"Uskomme vahvasti rakennusautomaatioon ja ”älykkäiden rakennusten” markkinoihin. Ostimme Nordomaticin maaliskuussa 2016 ja olemme iloisia, että olemme onnistuneet lyhyessä ajassa laajentamaan toimintojamme Ruotsista Tanskaan. Kaupan myötä Nordomatic-konsernilla on nyt johtava markkina-asema Ruotsissa ja Tanskassa. Olemme iloisia saadessamme yhdessä johdon kanssa kehittää toimintoja ja kasvaa molemmissa maissa, sekä tulevaisuudessa mahdollisesti myös muissa Pohjoismaissa”, sanoo Adeliksen Jan Åkesson.

Kauppa viedään loppuun kesällä 2016 ja osapuolet ovat sopineet pitävänsä kaupan ehdot salassa.

Lisätietoja,

Jan Åkesson, Adelis Equity Partners, +46 8 525 200 01, jan.akesson@adelisequity.com

Torbjörn Torell, Hallituksen puheenjohtaja, Nordomatic, +46 70 577 40 40, torell.torbjorn@gmail.com

Tietoa Nordomaticista

Nordomatic on johtava riippumaton yhtiö, joka toimittaa energiatehokkaita ja ympäristöystävällisiä rakennusautomaatioratkaisuja kiinteistöyhtiöille ja pääurakoitsijoille. Nordomaticilla on toimistot Tukholmassa, Uppsalassa, Södertäljessä, Linköpingissä, Norrköpingissä, Jönköpingissä, Kalmarissa, Växjössä, Boråsissa, Göteborgissa ja Malmössä. Nordomatic työllistää 175 henkilöä ja sen liikevaihto on 330 miljoonaa Ruotsin Kruunua. Lisätietoja saat verkkosivuilta www.nordomatic.se

Tietoa dominuksesta

Jens Juul perusti dominuksen vuonna 1997 ja yhtiö on lyhyessä ajassa saavuttanut johtavan markkina-aseman rakennusautomaatioalalla Tanskassa. dominuksella on toimistot Herningissä, Århusissa, Ålborgissa, Koldingissa ja Kööpenhaminassa. Yhtiö työllistää 72 henkilöä. Lisätietoja saat verkkosivuilta: www.dominus.dk.

Tietoa Adelis Equity Partnersista

Adelis on keskisuurten pohjoismaisten yritysten aktiivinen arvonluonnin partneri. Adelis perustettiin vuonna 2012 päämääränään nouseminen johtavaksi keskisuuriin yrityksiin keskittyväksi pääomasijoitusyhtiöksi Pohjoismaissa. Adeliksen tiimin jäsenillä on laaja ja pitkä kokemus pääomasijoittamisesta, he ovat sijoittaneet yli 50 yritykseen ja olleet jäseninä yli 50 keskisuuren yrityksen hallituksessa. Nykyisen rahaston suuruus on noin 400 milj. euroa. Lisätietoja saat verkkosivuilta: www.adelisequity.com.

Tilaa

Liitteet & linkit