Adelis Equity Partners irtaantuu onnistuneesti Med Groupista

Report this content

Adelis Equity Partners Fund I (”Adelis”) on yhdessä yrityksen perustajien ja johdon kanssa sopinut Med Group Holding Oy:n (“Med Group”) myynnistä konsortiolle joka koostuu Colosseum Dental Groupista, joka on Euroopan johtavia hammaslääkäriketjuja, sekä Osuuskunta Tradekasta, joka palvelee noin 230 tuhatta suomalaista omistajajäsentä.

Adelis hankki vuonna 2014 enemmistöosuuden Med Groupista, joka tarjoaa palveluita sekä julkiselle sektorille että yksityisasiakkaille. Adeliksen omistajuuden aikana liikevaihto on yli kaksinkertaistunut 100 miljoonaan euroon ja työntekijöiden lukumäärä on kasvanut noin 800:sta 3 000:een. Tänään Med Group on johtava toimija ei vain ensihoitopalveluissa vaan myös suun terveydenhuollossa sekä kotiin vietävissä palveluissa vammaisille ja ikääntyneille.

“Olemme kiitollisia, että olemme saaneet mahdollisuuden työskennellä yhdessä Med Groupin kanssa Suomen hoiva- ja terveydenhuoltoalaa kohtaavien haasteiden ratkomisessa. Yhdessä johdon kanssa olemme kehittäneet laadullisesti ja kokoluokaltaan johtavan toimijan valitsemissamme segmenteissä. Olemme tyytyväisiä, että myös uudet omistajat ovat sitoutuneita tukemaan Med Groupin johtoa heidän luottamukseen ja laadukkaaseen hoitoon nojautuvan kasvustrategian toteuttamisessa.”, sanoo Rasmus Molander, Partneri Adeliksella sekä Med Groupin hallituksen puheenjohtaja.

“Adelis on ollut erinomainen partneri tukemassa meitä kasvussamme. Investoimalla ihmisiin, teknologiaan ja lisäyritysostoihin, heidän lähestymistapansa omistajuuteen on tarjonnut hyvät lähtökohdat kasvulle. Työntekijöidemme luovuuden ja kovan työn ansiosta olemme kyenneet rakentamaan johtavan aseman kotiin vietävissä palveluissa ja suun terveydenhuollossa ensihoitopalveluiden lisäksi. Tämä antaa meille tukevan alustan myös tulevaisuuden kasvua varten.”, sanoo Kari Virta, Med Groupin toimitusjohtaja.

Adeliksen neuvonantajina toimivat Carnegie, Borenius sekä KPMG.

Kaupan osapuolet ovat sopineet olemaan julkistamatta kauppahintaa. Kaupan hyväksyntä edellyttää tavanomaisia viranomaishyväksyntöjä.

Lisätietoja:

Rasmus Molander, Partneri, Adelis Equity Partners, (+46 70 823 7433)

Med Group

Med Group on suomalainen hoiva- ja terveydenhuoltoyritys, joka aktiivisesti kehittää laatua, vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta terveydenhuoltopalveluissa. Med Groupilla on noin 3 000 työntekijää ja 100 miljoonan euron liikevaihto. Lisätietoja osoitteesta www.onniterveys.fi.

Adelis Equity Partners

Adelis on aktiivinen arvonluonnin partneri keskisuurissa Pohjoismaisissa yrityksissä. Adelis perustettiin päämääränä nouseminen johtavaksi Pohjoismaisiin keskisuuriin yrityksiin keskittyväksi pääomasijoitusyhtiöksi. Vuodesta 2013 lähtien, jolloin ensimmäinen rahasto kerättiin, Adelis on ollut yksi segmenttinsä aktiivisimpia pääomasijoitusyhtiöitä 14 sijoituksellaan ja yli 30 lisäyritysostollaan. Adelis hallinnoi noin 1 miljardin euron pääomaa. Lisätietoa osoitteesta www.adelisequity.com.

Tilaa

Liitteet & linkit