Ahlstrom-Munksjö harkitsee uuden joukkolainan liikkeeseenlaskua ja julkistaa takaisinostotarjouksen 2019 erääntyvästä joukkolainastaan

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, SINGAPORESSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SELLAISISSA MUISSA MAISSA TAI MUUTOIN OLOSUHTEISSA, JOISSA UUSIEN VELKAKIRJOJEN (MÄÄRITELTY JÄLJEMPÄNÄ) TARJOAMINEN, TAKAISINOSTOTARJOUS (MÄÄRITELTY JÄLJEMPÄNÄ) TAI JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

AHLSTROM-MUNKSJÖ OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 22.5.2017 klo 10:45 CEST

Ahlstrom-Munksjö Oyj (”Yhtiö”) suunnittelee laskevansa liikkeeseen uusia euromääräisiä kiinteäkorkoisia velkakirjoja, joiden arvioitu maturiteetti on viisi vuotta (”Uudet velkakirjat”). Liikkeeseenlaskun odotetaan tapahtuvan lähitulevaisuudessa markkinatilanteen niin salliessa. Liikkeeseenlaskun tavoiteltu koko on noin 200 milj. euroa.

Yhtiö tiedottaa samanaikaisesti kutsuvansa 15.9.2019 erääntyvien 100 milj. euron 4,125 % velkakirjojen (ISIN: FI4000108501) (”2019 velkakirjat”) haltijat myymään 2019 velkakirjansa käteistä vastaan 22.5.2017 päivätyssä tarjousmuistiossa esitettyjen ehtojen mukaisesti (”Takaisinostotarjous”). Lisäksi Yhtiö aikoo käyttää 2019 velkakirjojen ehtojen mukaista ennenaikaista lunastusoikeuttaan lunastaakseen arviolta 15.9.2017 takaisin kaikki ulkona olevat 2019 velkakirjat, joita ei osteta takaisin Takaisinostotarjouksen yhteydessä.

Takaisinostotarjouksen mukaisesti, Yhtiö esittää hyväksyvänsä ostettavaksi kaikki 2019 velkakirjat. Yhtiö kuitenkin pidättää oikeuden harkintansa mukaan hyväksyä takaisinostettavien 2019 velkakirjojen määrän, mukaan lukien oikeuden olla hyväksymättä ja hankkimatta yhtään 2019 velkakirjaa.

Takaisinostotarjouksen hyväksymisen edellytyksenä on, rajoituksetta, Uusien velkakirjojen liikkeeseenlaskun hinnoittelu sekä liikkeeseenlaskun pääjärjestäjien ja Yhtiön välisen liikkeeseenlaskusopimuksen allekirjoittaminen. 2019 velkakirjojen takaisinostohinta on 1 032,00 euroa kutakin nimellisarvoltaan 1 000,00 euron suuruista 2019 velkakirjaa kohti. Kaikille pätevästi tarjotuille, toimitetuille ja ostettavaksi hyväksytyille 2019 velkakirjoille maksetaan kertyneet ja maksamattomat korot.

Tarjousaika päättyy 2.6.2017 klo 16:00 suomen aikaa. Takaisinostotarjouksen alustava tulos julkistetaan tarjousajan päätyttyä, arviolta 5.6.2017. Takaisinostotarjouksen lopullinen tulos julkistetaan arviolta 5.6.2017. Takaisinostotarjouksen selvityspäivä on ehdollinen Uusien velkakirjojen liikkeeseenlaskun toteuttamiselle, jonka odotetaan olevan arviolta 9.6.2017 ja kuitenkin viimeistään 14.6.2017.

Järjestelyn tarkoituksena on varautua Yhtiön tulevaisuudessa erääntyvien lainojen takaisinmaksamiseen sekä pidentää lainojen keskimääräistä maturiteettiprofiilia.

Nordea Bank AB (publ) ja Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) toimivat Takaisinostotarjouksen järjestäjäpankkeina ja Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike tarjouksentekijän asiamiehenä. Lisätietoja Takaisinostotarjouksesta on saatavilla Takaisinostotarjouksen järjestäjäpankeilta.

Nordea Bank AB (publ) ja Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) toimivat Uusien velkakirjojen liikkeeseenlaskun pääjärjestäjinä ja Danske Bank A/S järjestäjänä.

Takaisinostotarjouksen järjestäjät:

Nordea Bank AB (publ): +45 6161 2996, bibi.larsen@nordea.com / nordealiabilitymanagement@nordea.com

Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ), +46 8 506 230 09, SEBLiabilityManagement@seb.se 

Tarjouksentekijän asiamies:

Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike

Tärkeitä tietoja

Tässä tiedotteessa olevia tietoja ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Singaporessa, Etelä-Afrikassa tai sellaisissa muissa maissa tai tällaisiin maihin tai muutoin olosuhteissa, joissa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Tähän tiedotteeseen sisältyviä tietoja ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa Uusia velkakirjoja, eikä Uusia velkakirjoja myydä maissa, joissa Uusien velkakirjojen tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevaa poikkeusta tai muun kyseisten maiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista.

Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa. Uusia velkakirjoja ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, ("Yhdysvaltain arvopaperilaki") tai minkään Yhdysvaltain osavaltion soveltuvien arvopaperilakien mukaisesti, eikä niitä saa siten tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai yhdysvaltalaisille henkilöille tai niiden lukuun tai hyväksi paitsi Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädetyn soveltuvan poikkeuksen mukaisesti tai transaktiossa, johon Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimukset eivät sovellu.

Tämä tiedote ei ole tarjous Uusista velkakirjoista yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Uusiin velkakirjoihin liittyvää esitettä ei ole eikä tulla hyväksymään Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Näin ollen tämä tiedote on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella, (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla, (iii) Määräyksen 49(2) artiklan mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) ja (iv) muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit henkilöt"). Lisäksi tämä tiedote on kaikissa tapauksissa tarkoitettu ainoastaan henkilöille, jotka ovat "kokeneita sijoittajia" esitedirektiivin (2003/71/EC, muutoksineen) tarkoittamalla tavalla. Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa sen sisältöön.

Lisätietoja:

Juho Erkheikki, Investor & Media Relations Manager, tel. +358 50 413 45 83, juho.erkheikki@ahlstrom-munksjo.com

Ahlstrom-Munksjö lyhyesti
Ahlstrom-Munksjö on johtava kuitupohjaisten materiaalien valmistaja maailmanlaajuisesti tarjoten innovatiivisia ja kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. Tuotteisiimme kuuluvat koristepaperit, suodatinmateriaalit, irrokepohjapaperit, hiomapaperit, kuitukankaat, elektrotekniset paperit, lasikuitumateriaalit, elintarvikepakkaukset ja etiketit, teipit, terveydenhuollon kankaat sekä diagnostiikan sovellukset. Liikevaihtomme on noin 2,15 miljardia euroa vuodessa ja meitä on 6 000 henkeä. Ahlstrom-Munksjön osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä ja Tukholmassa. Yhtiö syntyi Ahlstrom Oyj:n ja Munksjö Oyj:n yhdistyttyä 1.4.2017. Lue lisää osoitteessa www.ahlstrom-munksjo.com.

Yrityksestä

Ahlstrom-Munksjö on johtava kuitupohjaisten materiaalien valmistaja maailmanlaajuisesti tarjoten innovatiivisia ja kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. Tuotteisiimme kuuluvat koristepaperit, suodatinmateriaalit, irrokepohjapaperit, hiomapaperit, kuitukankaat, elektrotekniset paperit, lasikuitumateriaalit, elintarvikepakkaukset ja etiketit, teipit, terveydenhuollon kankaat sekä diagnostiikan sovellukset. Liikevaihtomme on noin 2,2 miljardia euroa vuodessa ja meitä on 6 000 henkeä. Ahlstrom-Munksjön osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa www.ahlstrom-munksjo.com.

Tilaa