Ahlstrom-Munksjö julkaisee merkintäoikeusantiinsa liittyvän esitteen

Report this content

AHLSTROM-MUNKSJÖ OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 19.11.2018 klo 16.00

Tätä pörssitiedotetta ei saa julkaista tai levittää, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Singaporessa tai Yhdysvalloissa, tai missään muussa sellaisessa maassa, jossa sen julkaiseminen tai levittäminen olisi soveltuvien lakien ja sääntöjen vastaista tai edellyttäisi lisädokumenttien laatimista tai rekisteröintiä tai muita toimenpiteitä Suomen lainsäädännön mukaisten vaatimusten lisäksi. Lisätietoja on esitetty alla kohdassa “Tärkeitä tietoja”.

Finanssivalvonta on tänään, 19.11.2018, hyväksynyt suomenkielisen esitteen liittyen Ahlstrom-Munksjö Oyj:n (”Ahlstrom-Munksjö” ja ”Yhtiö”) merkintäoikeusantiin (”Osakeanti”).

Suomenkielinen esite on saatavilla viimeistään 20.11.2018 lähtien Ahlstrom-Munksjön verkkosivuilla osoitteessa www.ahlstrom-munksjo.com/osakeanti ja Yhtiön rekisteröidyssä toimipaikassa osoitteessa Alvar Aallon katu 3 C, 00100 Helsinki. Lisäksi suomenkielinen esite on saatavilla arviolta 20.11.2018 lähtien Nordean konttoreissa ja Nordean verkkosivuilla osoitteessa www.nordea.fi/osakkeet, SEB:n Helsingin toimipisteessä osoitteessa Eteläesplanadi 18, 00130 Helsinki ja SEB:n verkkosivuilla osoitteessa www.seb.fi sekä Nasdaq Helsingin vastaanotossa osoitteessa Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki.

Englanninkielinen esite yhdessä ruotsinkielisen tiivistelmän kanssa ovat saatavilla arviolta 21.11.2018 Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.ahlstrom-munksjo.com/rightsissue, Nordean verkkosivuilla osoitteessa www.nordea.fi/osakkeet ja www.nordea.se ja SEB:n verkkosivuilla osoitteessa www.seb.fi ja www.sebgroup.com.

Osakeannin ehdot ja esitteeseen sisältyvät pro forma taloudelliset tiedot liittyen Expera Specialty Solutions Holdings, Inc. hankintaan on julkistettu tänään erillisillä pörssitiedotteilla.

Nordea Bank Oyj ja Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) Helsingin sivukonttori toimivat Osakeannissa järjestäjinä ja Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy oikeudellisena neuvonantajana.

Lisätietoja: 

Johan Lindh, sijoittajasuhdejohtaja, 010 888 4994, johan.lindh@ahlstrom-munksjo.com
Juho Erkheikki, sijoittajasuhdepäällikkö, 010 888 4731, juho.erkheikki@ahlstrom-munksjo.com

Tärkeitä tietoja

Näitä materiaaleja ei tule pitää tarjouksena myydä arvopapereita Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei saa myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovassa viranomaisessa (Securities and Exchange Commission) tai Yhdysvaltain vuoden 1993 arvopaperilain, muutoksineen, rekisteröinnistä säädetyn poikkeuksen mukaisesti. Ahlstrom-Munksjön aikomuksena ei ole rekisteröidä Yhdysvalloissa mitään osaa merkintäoikeusannista eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

Tämän tiedotteen levittäminen voi olla lailla rajoitettua, ja henkilöiden, jotka saavat haltuunsa tässä tiedotteessa mainittuja asiakirjoja tai muita tietoja on hankittava tiedot näistä rajoituksista ja noudatettava niitä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai välillisesti, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Singaporessa tai Yhdysvalloissa, tai näihin maihin. Näiden rajoitusten noudattamatta jättäminen voi johtaa näiden maiden arvopaperilakien rikkomiseen. Tätä tiedotetta ei ole suunnattu eikä tarkoitettu levitettäväksi millekään henkilölle tai taholle tai käytettäväksi minkään henkilön tai tahon toimesta, jolla on kansalaisuus tai joka asuu tai oleskelee missä tahansa paikassa, osavaltiossa, maassa tai muulla alueella, jossa tällainen levittäminen, julkistaminen, saatavilla olo tai käyttäminen olisi lakien tai määräysten vastaista tai mikäli kyseisellä alueella vaaditaan rekisteröintejä tai lupia.

Tämä tiedote on laadittu perustuen siihen, että Suomea ja Ruotsia lukuun ottamatta missä tahansa muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön direktiiviin 2003/71/EY, muutoksineen, mukaan lukien muutosdirektiivi 2010/73/EU (yhdessä "Esitedirektiivi") (yhdessä kyseisen jäsenvaltion mahdollisten soveltuvien täytäntöönpanosäädösten kanssa), tämä tiedote on osoitettu ainoastaan kyseisen jäsenvaltion Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville henkilöille.

Tämä tiedote jaetaan ja on suunnattu vain henkilöille, jotka ovat (i) Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella; tai (ii) vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) artiklan 19(5) piiriin kuuluvia sijoitusalan ammattilaisia; tai (iii) Määräyksen artiklan 49(2)(a)–(d) piiriin kuuluvia korkean varallisuusaseman yhtiöitä (high net worth companies) ja muita henkilöitä, joille se voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä ”Relevantit henkilöt”). Kaikki tässä tiedotteessa mainitut arvopaperit on tarkoitettu vain, ja jokainen kutsu, tarjous tai sopimus merkitä, ostaa tai muutoin hankkia sanottuja arvopapereita tullaan tekemään ainoastaan, Relevanteille henkilöille. Kenenkään, joka ei ole Relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa siihen tai mihinkään sen sisältöön.

Liittyen (a) rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2014/65/EU, muutoksineen, (”MiFID II”), (b) MiFID II:ta täydentävän komission delegoidun direktiivin (EU) 2017/593 9 ja 10 artiklan ja (c) Ruotsin Finanssivalvontaviranomaisen sijoituspalveluja ja sijoitustoimintaa koskevan säännöksen FFF 2017:2 5 luvun tuotehallintavaatimuksiin ja (d) paikallisiin implementointitoimenpiteisiin (yhdessä ”MiFID II:n tuotehallintavaatimukset”) ja ”tuottajien” vahingonkorvausvastuun lisäksi (MiFID II:n tuotehallintavaatimusten mukaisesti) Yhtiön osakkeisiin sovelletaan lupamenettelyä, jossa Yhtiön osakkeiden kohdemarkkinat ovat ei-ammattimaiset asiakkaat ja sijoittajat, (i) jotka täyttävät ammattimaisten asiakkaiden ja hyväksyttävien vastapuolten vaatimukset MiFID II:n mukaisesti (”Kohdemarkkinat”) ja (ii) joille voi jaella käyttäen kaikkia MiFID II:n sallimia jakelukanavia. Kohdemarkkina-arvioinnista huolimatta jakelijoiden tulee huomioida, että Yhtiön osakkeiden arvo voi laskea ja sijoittajat eivät välttämättä saa takaisin koko sijoittamaansa summaa tai osaa siitä; Yhtiön osakkeet eivät takaa tuottoa tai pääoman suojaa; ja sijoitukset Yhtiön osakkeisiin soveltuvat vain sijoittajille, jotka eivät tarvitse taattua tuottoa tai pääoman suojaa ja jotka (yksin tai yhdessä soveltuvan taloudellisen tai muun neuvonantajan kanssa) pystyvät arvioimaan tällaisen sijoituksen hyödyt ja riskit ja joilla on riittävästi varoja sijoituksista mahdollisesti aiheutuvien tappioiden kattamiseksi. Kohdemarkkina-arviointi ei vaikuta sopimukseen, lakiin tai sääntelyyn perustuviin myyntirajoituksiin Osakeannissa.

Kohdemarkkina-arviointia ei tule pitää (i) MiFID II:n mukaisena kelpoisuus- tai soveltuvuusarviointina tai (b) suosituksena sijoittajalle tai sijoittajaryhmälle sijoittaa, hankkia tai ryhtyä muihin toimiin osakkeita koskien. Jokainen jakelija on vastuussa omasta osakkeita koskevasta kohdemarkkina-arvioinnista ja soveltuvien jakelukanavien määrittämisestä.

Tämä tiedote ei ole Esitedirektiivissä tarkoitettu esite eikä sellaisenaan tai osaksi muodosta eikä sitä tule pitää tarjouksena myydä tai tarjouspyyntönä ostaa, hankkia tai merkitä mitään arvopapereita tai kehotuksena sijoitustoimintaan ryhtymiseen. Osakeantiin liittyen tullaan julkaisemaan esite, joka on julkaisemisen jälkeen saatavilla Yhtiön internet-sivuilta.

Mitään sopimusta, sitoumusta tai sijoituspäätöstä ei tule tehdä perustuen tämän tiedotteen osaan tai tietoon sen levittämisestä eikä näihin tule luottaa minkään sopimuksen, sitoumuksen tai sijoituspäätöksen yhteydessä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole riippumattomasti vahvistettu. Mitään nimenomaisia tai hiljaisia vakuutuksia tai sitoumuksia ei ole annettu koskien tässä tiedotteessa annettujen tietojen tai näkemysten oikeudenmukaisuutta, virheettömyyttä, täydellisyyttä tai oikeellisuutta eikä näihin tulisi luottaa. Ahlstrom-Munksjö tai mikään sen lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista tai edustajista tai mikään muu taho ei ole vastuussa mistään (tuottamuksellisesti tai muutoin aiheutuneesta) vahingosta, joka aiheutuu tämän tiedotteen käytöstä tai sen sisällöstä tai muutoin tämän tiedotteen yhteydessä. Jokaisen on luotettava omaan selvitykseensä ja analyysiinsä Ahlstrom-Munksjöstä, sen tytäryhtiöistä, sen arvopapereista ja transaktiosta, mukaan lukien näihin liittyvät hyödyt ja riskit.

Tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat eivät välttämättä perustu historiallisiin tosiseikkoihin, vaan ne ovat lausumia tulevaisuuden odotuksista. Tässä tiedotteessa esitetyt lausumat, joissa käytetään ilmauksia ”aikoo”, ”arvioi”, ”odottaa”, ”olettaa”, ”pitäisi”, ”saattaa”, ”suunnittelee”, ”tähtää”, ”uskoo”, ”voisi” ja muut Ahlstrom-Munksjöhön, Experaan ja transaktioon liittyvät vastaavat ilmaisut ovat tällaisia tulevaisuutta koskevia lausumia. Muut tulevaisuutta koskevat lausumat voidaan tunnistaa asiayhteydestä, jossa lausumat on esitetty. Tulevaisuutta koskevia lausumia on esitetty useissa tämän tiedotteen kohdissa, kuten kohdissa, jotka sisältävät tietoa yhdistyneen yhtiön liiketoiminnan tulevista tuloksista, suunnitelmista ja odotuksista, sisältäen sen strategiset suunnitelmat ja suunnitelmat liittyen kasvuun ja kannattavuuteen, sekä yleisestä taloudellisesta tilanteesta. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat tämänhetkisiin suunnitelmiin, arvioihin, ennusteisiin ja odotuksiin eivätkä ne ole takeita tulevasta tuloksesta. Ne perustuvat tiettyihin tällä hetkellä perusteltavissa oleviin odotuksiin, jotka saattavat osoittautua virheellisiksi. Tällaiset tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat oletuksiin, ja niihin liittyy riskejä ja epävarmuustekijöitä. Osakkeenomistajien ei pitäisi luottaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Lukuisat tekijät saattavat aiheuttaa sen, että yhdistyneen yhtiön todellinen liiketoiminnan tulos tai taloudellinen asema eroaa olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa nimenomaisesti ilmaistusta tai niistä pääteltävissä olevasta liiketoiminnan tuloksesta tai taloudellisesta asemasta. Ahlstrom-Munksjö tai mikään sen lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista tai edustajista tai mikään muu taho ei ole velvollinen tarkastamaan tai vahvistamaan tai julkaisemaan mitään muutoksia mihinkään tulevaisuutta koskeviin lausumiin, jotta ne ottaisivat huomioon tämän tiedotteen päivämäärän jälkeiset tapahtumat tai olosuhteet.

Tämä tiedote sisältää Ahlstrom-Munksjön laatimia lukuisiin oletuksiin ja päätelmiin perustuvia arvioita synergiaeduista, joita transaktiolla ja Ahlstrom-Munksjön ja Experan liiketoimintojen yhdistämisellä odotetaan saavutettavan, sekä arvioita yhdistymisestä aiheutuvista kustannuksista. Tällaiset arviot kuvaavat transaktiosta ja Ahlstrom-Munksjön ja Experan liiketoimintojen yhdistämisestä aiheutuvia odotettuja tulevaisuuden vaikutuksia yhdistyneen yhtiön liiketoimintaan, taloudelliseen asemaan ja liiketoiminnan tulokseen. Arvioituihin synergiaetuihin ja niihin liittyviin yhdistymiskustannuksiin liittyvät oletukset ovat luontaisesti epävarmoja ja alttiita lukuisille merkittäville liiketoimintaan, talouteen ja kilpailuun liittyville riskeille ja epävarmuustekijöille, jotka voivat aiheuttaa sen, että transaktiosta ja Ahlstrom-Munksjön ja Experan liiketoimintojen yhdistämisestä johtuvat mahdolliset todelliset synergiaedut ja niihin liittyvät yhdistymiskustannukset poikkeavat olennaisesti tässä tiedotteessa esitetyistä arvioista.  

 

Ahlstrom-Munksjö lyhyesti

Ahlstrom-Munksjö on johtava kuitupohjaisten materiaalien valmistaja, joka tarjoaa innovatiivisia ja kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja asiakkailleen maailmanlaajuisesti. Tavoitteenamme on laajentaa kuitupohjaisten arkipäivän ratkaisujen käyttöä.  Tarjontamme koostuu suodatinmateriaaleista, irrokepohjapapereista, elintarvike- ja juomateollisuuden käsittelymateriaaleista, laminaattipapereista, hiomatuotteiden ja teippien pohjapapereista, sähköteknisistä papereista, lasikuitumateriaaleista sekä terveydenhuollon kankaista ja diagnostiikkasovelluksista. Lisäksi tarjoamme laajan valikoiman muita erikoispapereita teollisuuden ja kuluttajien käyttöön. Liikevaihtomme on noin 3 miljardia euroa vuodessa ja meitä on noin 8 000 henkilöä. Ahlstrom-Munksjön osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä ja Tukholmassa.

Lue lisää osoitteessa www.ahlstrom-munksjo.com.

Tilaa