Munksjö Oyj: Nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle 2014


MUNKSJÖ OYJ, PÖRSSITIEDOTE 20.1.2014 klo. 11.40 CET 

Munksjö Oyj:n osakkeenomistajat päättivät 13.5.2013 yksimielisesti perustaa nimitystoimikunnan valmistelemaan hallituksen jäsenten valintaa ja hallituksen jäsenten palkitsemista sekä hallituksen valiokuntien ja nimitystoimikunnan jäsenten palkitsemista koskevat ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle.

Nimitystoimikunta koostuu yhtiön kolmen suurimman osakkeenomistajan edustajista sekä lisäksi asiantuntijajäseninä toimivista yhtiön hallituksen puheenjohtajasta ja hallituksen nimittämästä henkilöstä. Nimitystoimikunta nimettiin kesäkuussa 2013. Työjärjestyksensä mukaan nimitystoimikunnan tulee antaa ehdotuksensa yhtiön hallitukselle viimeistään seuraavaa varsinaista yhtiökokousta edeltävän tammikuun 31. päivänä.

Munksjö Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään Helsingissä Finlandia-talossa keskiviikkona 2.4.2014. Hallitus julkistaa yhtiökokouskutsun myöhemmin.

Nimitystoimikunta on tänään pidetyssä kokouksessaan tehnyt hallitukselle seuraavat ehdotukset:

Ehdotus hallituksen jäsenten valitsemiseksi

Hallituksen jäsenten lukumäärä nousee yhdellä ja hallituksen jäsenmääräksi vahvistetaan seitsemän (7) jäsentä. Hallituksen nykyisistä jäsenistä Peter Seligson, Fredrik Cappelen, Sebastian Bondestam, Elisabet Salander Björklund ja Hannele Jakosuo-Jansson valitaan uudelle toimikaudelle ja hallituksen uusiksi jäseniksi valitaan Caspar Callerström ja Alexander Ehrnrooth. Hallituksen nykyinen jäsen Jarkko Murtoaro on ilmoittanut nimitystoimikunnalle, ettei hän ole käytettävissä seuraavan kauden hallituksen jäseniä nimitettäessä.

Caspar Callerström, vuonna 1973 syntynyt Ruotsin kansalainen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Hän on ollut EQT Partners AB:n palveluksessa vuodesta 2006 ja toimii yhtiön osakkaana. Hän oli lokakuusta 2007 joulukuuhun 2013 yhtiön Head of EQT Equity Tukholmassa. Hänellä on ollut ja on useita luottamustehtäviä. Hän toimii hallituksen jäsenenä Sanitec Oyj:ssä ja Scandic AB:ssä. Hän on riippumaton yhtiöstä, mutta ei ole riippumaton sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Alexander Ehrnrooth, vuonna 1974 syntynyt Suomen kansalainen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja MBA. Hän toimii tällä hetkellä Virala Oy Ab:n ja Vimpu Intressenter Ab:n toimitusjohtajana. Hänellä on ollut ja on useita luottamustehtäviä. Hän toimii hallituksen varapuheenjohtajana Fiskars Oyj Abp:ssä, hallituksen jäsenenä Wärtsilä Oyj Abp:ssä ja hallituksen puheenjohtajana Belgrano Investments Ab:ssä. Hän on riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Nykyisen hallituksen jäsenten tiedot löytyvät yhtiön internetsivuilta osoitteesta www.munksjo.com.

Ehdotus hallituksen jäsenten, hallituksen valiokuntien ja nimitystoimikunnan jäsenten palkitsemisesta

Yhtiön hallituksen jäsenten palkkiot säilyvät ennallaan. Hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio on 70 000 euroa ja hallituksen muiden jäsenten 35 000 euroa.

Hallituksen valiokuntien jäsenten palkkiot säilyvät ennallaan. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan vuosipalkkio on 9 000 euroa ja muiden valiokunnan jäsenten 6 000 euroa. Palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajan vuosipalkkio on 6 000 euroa ja muiden valiokunnan jäsenten 3 000 euroa.

Nimitystoimikunnan puheenjohtajalle ja toimikunnan muille jäsenille ei makseta palkkiota.

Munksjö Oyj


Lisätietoja:
Gustav Adlercreutz, hallituksen ja nimitystoimikunnan sihteeri, puh. 010 234 5001



Munksjö – Materiaaleja innovatiiviseen tuotesuunnitteluun
Munksjö-konserni on kansainvälinen erikoispaperiyhtiö joka tarjoaa asiakkailleen ainutlaatuisen tuotevalikoiman erilaisiin teollisuussovelluksiin ja kuluttajalähtöisiin tuotteisiin. Vuonna 1862 perustettu yhtiö on yksi maailman johtavia korkealaatuisten papereiden valmistajia monella houkuttelevalla markkinasegmentillä, kuten koristepapereissa, irrokepohjapapereissa, elektroteknisissä papereissa, tarraetikettipapereissa sekä terästeollisuuden välipapereissa. Munksjön globaalin läsnäolon ja asiakkaidemme toimintaan integroitumisen ansiosta yritys muodostaa maailmanlaajuisen palveluyrityksen, jolla on noin 3 000 työntekijää. Tuotantolaitoksemme sijaitsevat Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Italiassa, Espanjassa, Brasiliassa ja Kiinassa. Munksjö on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. Lue lisää osoitteessa www.munksjo.com.






 

Yrityksestä

Ahlstrom-Munksjö on johtava kuitupohjaisten materiaalien valmistaja maailmanlaajuisesti tarjoten innovatiivisia ja kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. Tuotteisiimme kuuluvat koristepaperit, suodatinmateriaalit, irrokepohjapaperit, hiomapaperit, kuitukankaat, elektrotekniset paperit, lasikuitumateriaalit, elintarvikepakkaukset ja etiketit, teipit, terveydenhuollon kankaat sekä diagnostiikan sovellukset. Liikevaihtomme on noin 2,2 miljardia euroa vuodessa ja meitä on 6 000 henkeä. Ahlstrom-Munksjön osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa www.ahlstrom-munksjo.com.

Tilaa