Munksjön pääomamarkkinapäivä 2015: Arvonluonnin pohjan jatkokehittäminen


MUNKSJÖ OYJ, PÖRSSITIEDOTE 26.11.2015 klo. 8.00 CET

Munksjön pääomamarkkinapäivä 2015: Arvonluonnin pohjan jatkokehittäminen   

Munksjö järjestää tänään pääomamarkkinapäivän Tukholmassa. Tapahtumassa syvennytään yhtiön strategiaan, toimiin kannattavuuden parantamiseksi sekä yhtiön kasvun ajureihin. Tavoite 12 prosentin käyttökatteen saavuttamiseksi vuoden 2016 lopulla sekä aikaisemmin julkaistut tulevaisuuden näkymät säilyvät muuttumattomina.

”Tavoitteenamme on kasvattaa liiketoimintaamme tulevien vuosien aikana sekä orgaanisesti että strategisesti. Vakaa strateginen pohjamme mahdollistaa vahvat markkina-asemamme ja vahvistamme asemiamme kestävillä lisäarvoa luovilla ratkaisuillamme. Suunnitelma kannattavuutemme parantamiseksi säilyy muuttumattomana ja perustuu edelleen operatiivisen tehokkuuden parantamiseen, kannattavaan kasvuun, tuotteidemme ja palvelumme laatuun sekä johtavan markkina-asemamme ja innovaatiojohtajuutemme hyödyntämiseen. Suurin osa toimenpiteistä operatiivisen tehokkuutemme parantamiseksi sisältää toimia kustannustasomme mukauttamiseksi.” sanoo Jan Åström, Munksjön toimitusjohtaja.  

Liiketoiminta-aluekohtaiset kannattavuustavoitteet vuoden 2016 lopulle ovat 15-16 prosentin käyttökate liiketoiminta-alueella Decor, 12-13 prosentin käyttökate liiketoiminta-alueella Release Liners, 15-16 prosentin käyttökate liiketoiminta-alueella Industrial Applications ja 9-10 prosentin käyttökate liiketoiminta-alueella Graphics and Packaging.  

Englanninkielinen tilaisuus lähetetään suorana ja esitysten nauhoitus on saatavilla myöhemmin tänään. Linkki internetlähetykseen, tilaisuuden materiaali sekä muut lisätiedot ovat saatavilla osoitteesta www.munksjo.com/cmd.

Munksjö Oyj

 

Lisätietoja:

Laura Lindholm, Investor Relations Manager, puh. +46 72 703 6336
Anna Selberg, SVP Communications, puh. +46 10 250 1032

 

 

Munksjö - Älykästä paperiteknologiaa 

Munksjö on maailman johtavia kehittyneiden paperituotteiden valmistajia. Tuotteiden kehittämisessä hyödynnetään älykästä paperiteknologiaa. Munksjö tarjoaa ja kehittää asiakaskohtaista innovatiivista muotoilua ja toiminnallisuutta niin lattiapintoihin, keittiökalusteisiin ja huonekaluihin kuin irrokepapereihin, kuluttajaystävällisiin pakkauksiin ja energiansiirtoonkin. Muutos kohti kestävän kehityksen mukaista yhteiskuntaa on Munksjölle luonnollinen kasvutekijä, koska yrityksen tuotteilla voidaan korvata uusiutumattomia materiaaleja. Tästä syntyy "Made by Munksjö". Munksjön läsnäolo kaikkialla maailmassa ja vuorovaikutus asiakkaiden kanssa muodostavat kansainvälisen palveluorganisaation, jossa on noin 2 900 työntekijää ja 15 toimipaikkaa Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Italiassa, Espanjassa, Brasiliassa ja Kiinassa. Munksjön osake on listattu Nasdaq Helsingissä ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa www.munksjo.com.




 

Yrityksestä

Ahlstrom-Munksjö on johtava kuitupohjaisten materiaalien valmistaja maailmanlaajuisesti tarjoten innovatiivisia ja kestävän kehityksen mukaisia ratkaisua. Tuotteisiimme kuuluvat koristeparit, suodatinmateriaalit, irrokepohjapaperit, hiomapaperit, kuitukankaat, elektrotekniset paperit, lasikuitumateriaalit, elintarvikepakkaukset ja etiketit, teipit, terveydenhuollon kankaat sekä diagnostiikan sovellukset. Liikevaihtomme on noin 2,15 miljardia euroa vuodessa ja meitä on 6 200 henkeä. Ahlstrom-Munksjön osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä ja Tukholmassa. Yhtiö syntyi Ahlstrom Oyj:n and Munksjö Oyj:n yhdistyttyä 1.4.2017. Lue lisää osoitteessa www.ahlstrom-munksjo.com.

Tilaa