Autoista yli puolet vähäpäästöisiä

Autoista yli puolet vähäpäästöisiä Vähäpäästöisten autojen osuus oli Ajoneuvohallintokeskus AKEn kesäkuun lopun tilaston mukaan 50,4 prosenttia kaikista rekisterissä olevista autoista. Henkilöautoista vähäpäästöisiä oli 54,8 prosenttia ja pakettiautoista 31,6 prosenttia. Autoja oli 30.6.2002 rekisterissä 2522442 kpl Ajoneuvokanta oli kesäkuun lopussa 3,82 miljoonaa. Lisäystä vuoden alusta oli 72 927 eli1,95 prosenttia. Vuoden 2001 aikana ajoneuvokanta kasvoi 2,1 prosenttia. Suhteellisesti eniten ajoneuvokanta kasvoi vuoden alkupuoliskon aikana Pohjois-Savossa (2,44 %), Keski-Pohjanmaalla (2,29 %) ja Kanta-Hämeessä (2,20 %). Kappalemääräisesti ajoneuvokanta kasvoi selvästi eniten Uudel lamaalla - 16 117 kappaleella. Pienintä kasvu oli Etelä-Savossa, jossa ajoneuvokanta kasvoi 0,91 prosenttia. Vähäpäästövaatimukset vuodesta 1992 Liikenteen ympäristöhaittojen vähentämiseksi henkilöautojen päästörajoja tiukennettiin 1990-luvun alussa. Vuodesta 1992 alkaen alettiin henkilöautoilta vaatia vähäpäästöisyyttä ja katsastuksessa pakokaasujen päästöjä alettiin mitata 1993. Päästörajoitusten ja katalysaattorien avulla ollaankin voitu merkittävästi vähentää monia henkilöautoliikenteen päästöjä, mutta kasvihuoneilmiötä kiihdyttävän hiilidioksidin määrään tiukennukset eivät vaikuta. Henkilöautoista 54,72 prosenttia on otettu käyttöön ennen vuotta 1993. Henkilöautoja 34 000 enemmän Henkilöautojen määrä oli kesäkuun lopussa 2,18 miljoonaa, joka on 33 930 autoa enemmän kuin vuoden 2001 lopussa - kasvua oli 1,58 prosenttia. Vuoden 2001 aikana henkilöautokanta kasvoi 1,2 prosenttia. Suhteellisesti eniten henkilöautojen määrä kasvoi Pohjois-Savossa, Keski- pohjanmaalla sekä Keski-Suomessa ja vähiten Etelä-Savossa. Pakettiautoja oli rekisterissä 244 631, jossa kasvua vuoden alkuun oli 1,45 prosenttia. Eniten autoista eli 5,25 prosenttia kasvoi kuorma-autojen määrä. Vuoden 2001 lopussa kuorma-autoja oli rekisterissä 68 145 ja nyt kesäkuun lopussa 71 724. Vuoden 2001 aikana kuorma-autokanta kasvoi 5,1 prosenttia. Myös linja-autojen määrä on kääntynyt kasvuun. Niitä oli rekisterissä kesäkuun lopussa 9 863 eli 1,37 prosenttia enemmän kuin vuoden 2001 lopussa. Moottoripyörien määrän kasvu jatkuu Kesäkuun lopussa moottoripyöriä oli rekisterissä 113 015 eli 10,65 prosenttia enemmän kuin vuoden vaihteessa. Suhteessa koko moottoripyöräkantaan eniten moottoripyörien määrä lisääntyi Keski- Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Pohjanmaalla. Varsinais- Suomessa henkilöautojen kannan kasvu oli hitaampaa kuin keskimäärin Suomessa, mutta moottoripyörien määrä kasvoi siellä 11, 98 prosenttia alkuvuoden aikana - se on kappalemääränäkin Uudenmaan jälkeen toiseksi eniten. Kevyitä nelipyöriä oli rekisterissä 469 eli 140 enemmän kuin vuoden 2001 lopussa. Mopojen määrä kannassa kasvoi 3,92 prosentilla - niitä oli rekisterissä 106 600. Dieselautojen suosio edelleen kasvussa Dieselkäyttöisiä henkilöautoja oli kesäkuun lopussa rekisterissä 238 828. Henkilöautokannasta dieselkäyttöisten osuus on 10,95 prosenttia. Vuoden 2001 lopussa se oli 10,7 prosenttia. Lisätietoja: www.ake.fi/tilastot tai palveluassistentti Saara Norrman (09) 6185 3422 ------------------------------------------------------------ Lisätietoja saat osoitteesta http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2002/07/16/20020716BIT00480/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2002/07/16/20020716BIT00480/wkr0002.pdf

Yrityksestä

Ajoneuvohallintokeskus AKE on ajoneuvoliikenteen turvallisuutta ja ympäristöystävällisyyttä edistävä virasto. Se rekisteröi ajoneuvot, hoitaa vuotuisen verotuksen, valvoo katsastusta, järjestää kuljettajantutkinnot sekä hoitaa tietopalvelua.

Tilaa