Aktia Henkivakuutus ja Pohjantähti solmivat yhteistyösopimuksen

Report this content

Aktia Oyj, Lehdistötiedote, 1.7.2011 klo 13

Aktia Henkivakuutus Oy ja Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen. Pohjantähti tarjoaa osana kokonaisturvaratkaisuja asiakkailleen Aktia Henkivakuutuksen tuotteita.

– Pohjantähti on Aktialle erinomainen yhteistyökumppani ja täydentää hyvin nykyistä Aktian jakeluverkkoa. Aktia Henkivakuutuksella on kokemusta yhteistyöstä eri toimijoiden kanssa, sillä Aktian 72 konttorin lisäksi Aktia Henkivakuutuksen tuotteita myyvät myös POP-pankit ja Ahvenanmaalla Liv-Alandia, sanoo Aktia Henkivakuutuksen toimitusjohtaja Taru Narvanmaa.

Pohjantähden toimitusjohtaja Eero Ylä-Soininmäki pitää Aktia Henkivakuutusta mieluisana kumppanina.

– Aktian toimintatavat ovat lähellä omiamme, nyt alkava yhteistyömme mahdollistaa joustavat kokonaisturvaratkaisut niin yksityis- kuin yritysasiakkaillemme, toteaa Ylä-Soininmäki. Hän korostaa vakuutusyhtiöiden vastuullisuutta. Meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että niin yksityishenkilöillä kuin yrityksilläkin on riittävä taloudellinen turva, kun ikäviä tapahtumia sattuu kohdalle. Pohjantähden asiakkaat arvostavat yhtiömme tapaa käydä asiat kokonaisvaltaisesti läpi, keskitymme jatkossakin henkilökohtaiseen palveluun, Ylä-Soininmäki jatkaa.Suomalaiset ovat vakuuttaneet omaisuutensa kohtuullisen hyvin, henkilöturvien osalta meillä on vielä tekemistä.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Taru Narvanmaa, Aktia Henkivakuutus, puh. 050 590 9398

Toimitusjohtaja Eero Ylä-Soininmäki, Pohjantähti, puh. 040 450 8500

 

Aktia Henkivakuutuksella pitkä ja vankka kokemus asiakasystävällisistä henkivakuutusratkaisuista

Aktia Henkivakuutus Oy on Aktia-konserniin kuuluva tytäryhtiö, joka vastaa asiakasystävällisten henkivakuutusratkaisujen tuottamisesta Aktialle ja muille yhteistyökumppaneilleen. Aktia Henkivakuutuksella on pitkä ja vankka kokemus henkivakuuttamisesta Suomessa.

Itsenäinen asiakkaidensa omistama Pohjantähti on toiminut suomalaisten vakuuttajana jo 115 vuoden ajan

Pohjantähti on asiakkaidensa omistama suomalainen vakuutusyhtiö, joka on perustettu jo vuonna 1895. Yhtiöllä on 43 toimipistettä ympäri maan. Pohjantähti palvelee niin kotitalouksia kuin yrityksiä ja maatilojakin. Yhtiön pääkonttori on Hämeenlinnassa. Pohjantähden yhteistyökumppani lakisääteisissä eläkevakuutuksissa on Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen. Yhtiössä ylintä päätösvaltaa käyttää yhtiökokous, jossa äänioikeutettuja ovat vakuutuksenottajat ja takuuosuuden omistajat.

 

 

         Lähettäjä: Viestintäpäällikkö Göran Stenberg, puh. 010 247 6590