Joni Soila ja Heli Karonen Seiskan päätoimittajiksi

Suomen suurimmalle viikkolehdelle Seiskalle on nimitetty uudet päätoimittajat. Joni Soila, 41, on nimitetty Seiskan vastaavaksi päätoimittajaksi ja Heli Karonen,32, uutispäätoimittajaksi.

Joni Soila aloitti toimittajan uransa Seiskassa vuonna 1994. Hän kehittyi nopeasti taitavaksi kansiskuuppijuttujen tekijäksi ja vauhditti omalta osaltaan lehden huimaa kasvua seitsemän vuoden ajan. Nyt Seiskan panostaessa yhä enemmän videosisältöihin on Jonin tv-osaamisesta suurta hyötyä Seiskaa uudistettaessa”, toteaa julkaisujohtaja Eeva-Helena Jokitaipale.

Seiskan jälkeen Joni Soila työskenteli A-lehdissä Katso-lehden vastaavana päätoimittajana ja projektijohtajana. Viimeisimmät seitsemän vuotta Soila on työskennellyt televisio-ohjelmien ja niiden yhteisöpalvelujen parissa Solar Television Oy:ssä (nykyinen Banijay Finland) sekä Endemol Finland Oy:n Big Brother -tuotannoissa.

Heli Karonen on työskennellyt Seiskassa vuodesta 2003, joiden aikana hän on ansioitunut niin skuuppitoimittajana kuin monimediatuotannon kehittäjänä. Tehtyään vuonna 2008 vuoden syrjähypyn MTV3:n Viihdeuutisten toimittaja-tuottajaksi Karonen palasi Seiskaan keskittyen erityisesti Seiskan verkkopalveluun. Vuonna 2012 Karonen nimitettiin Seiskan Transmedia manageriksi.

Joni Soila uskoo Aller Median kehittyvänä mediatalona ja sosiaalisen liiketoiminnan huippuosaajana tarjoavan Seiskalle mitä parhaat edellytykset menestyä myös jatkossa.

"Tulevaisuuden lukijakunta on yhteisö, jolle haluamme tarjota Suomen parasta viihdesisältöä useissa toisiaan tukevissa kanavissa. Samalla yhteisöllemme tarjotaan mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa uusilla tavoilla."

"Seiskassa tärkeintä on huippuluokan sisältö. Siihen panostamme jatkossakin entistäkin rautaisemmalla otteella. Halki historiansa Seiska on paljastanut todellisia jymyjuttuja ja löytänyt kansaa kiehtovia puheenaiheita. Lupaan skuuppeja lisää", Soila linjaa.

Seiskan vastaavana päätoimittajana vuodesta 1994 työskennellyt Eeva-Helena Jokitaipale jatkaa Aller Median julkaisujohtajana. Julkaisujohtaja Jokitaipale toimii Soilan esimiehenä.

Lisätietoja :

Julkaisujohtaja Helena ”Betsy” Jokitaipale, Aller Media, 0400 817 170

Vastaava päätoimittaja Joni Soila, Seiska, 044 755 777

Uutispäätoimittaja Heli Karonen, Seiska, 044 326 7092

Aller Media Oy on innovatiivinen ja moderni mediatalo, joka on tunnettu vahvoista brändeistään. Uskomme vapaaseen sanaan, tiedon avoimuuteen ja vuorovaikutukseen. Aller Median ydinosaamista ovat viihde, lifestyle, digitaaliset mediakonseptit, sosiaalinen liiketoiminta ja sen kehittäminen. Vision ja uudistumiskyvyn ansiosta Aller Medialla on vahva markkina-asema. Aller tuottaa Suomen himotuimmat aikakausbrändit. Allerin tunnetuimmat tuotemerkit ovat Seiska, Katso, Oma Aika, ELLE, Olivia, Costume.fi, Koti ja keittiö, Divaani, Fit, TOPModel, Suomi24, Dingle ja All Over Press. Yritys työllistää Suomessa yli 300 henkilöä. www.aller.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Aller Media Oy on innovatiivinen, moderni media- ja markkinointitalo, joka on tunnettu vahvoista brändeistään. Uskomme vapaaseen sanaan, tiedon avoimuuteen ja vuorovaikutukseen. Aller Median ydinosaamista ovat viihde, lifestyle, digitaaliset mediakonseptit, sisältömarkkinointi ja dataliiketoiminta. Vision ja uudistumiskyvyn ansiosta Allerilla on vahva markkina-asema. Sen tunnetuimmat brändit ovat Suomi24, Seiska, Katso, Idealista, Baana ja All Over Press. Allerin kasvaviin markkinointipalveluihin kuuluu journalistinen sisältömarkkinointiyksikkö Aller Ideas, markkinointitoimisto Dingle Oy ja datasta johdettua asiakasymmärrystä tuottava Data Refinery Oy. Aller Median Suomen konserni työllistää noin 230 henkilöä. www.aller.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit