Kirkko kuulolla -palstasta tuli yllätyssuosikki

Lokakuussa 2010 lanseerattu Suomen evankelisluterilaisen kirkon Kirkko kuulolla -palsta on noussut yhdeksi Suomi24:n suosituimmista asiantuntijapalstoista. Kirkko kuulolla on kerännyt tähän mennessä lähes 100 000 viestiä.

Suomalaiset ovat intoutuneet kysymään palstalla kirkon edustajilta niin uskon asioista kuin jokapäiväiseen elämään liittyvistä aiheista. Myös keskustelu uskonnon ympärillä on käynyt vilkkaasti Suomi24:n Kirkko kuulolla -palstalla.

Keväällä 2011 valmistuneen palstan käyttäjätutkimuksen mukaan suomalaiset arvostavat kirkon asiantuntijapalstaa ja yli puolet tutkimukseen osallistuneista piti kirkon läsnäoloa verkossa hyvin sopivana. Tutkimuksesta selvisi myös, että kirkon asiantuntijapalsta koukuttaa palstalla vierailevia: kerran siellä vierailleista yli puolet palasi palstan pariin yhä uudestaan. Palstasta onkin muodostunut tärkeä yhteiskunnallisen keskustelun kanava.

”Keskustelun vilkkaus on yllättänyt meidät. Käyttäjät toivovat palstalle työntekijöitä kirkon toiminnan eri osa-alueilta, jotta keskustelu olisi monipuolista. On toivottu myös, että työntekijät olisivat vielä enemmän läsnä. Kirkkoon ja uskoon liittyvistä asioista keskustellaan verkossa hyvin paljon. On tärkeää, että kirkon työntekijät osallistuvat tähän keskusteluun”, toteaa yhteisökoordinaattori Henna Hauta-aho Kirkkohallituksesta.

Suomi24:ssä toimivien asiantuntijapalstojen määrä on kasvanut ja monipuolistunut viimeisen vuoden aikana. Asiantuntijapalsta koetaankin toimivaksi ja hyväksi palvelukanavaksi, jonka avulla erilaiset palveluntarjoajat pääsevät lähelle asiakkaidensa arkea. Parhaimmillaan asiantuntijapalstat ovat erinomainen asiakaspalvelukanava sekä kuluttajille foorumi oikean ja relevantin tiedon äärelle.

”Kirkko kuulolla -palstan suosio osoittaa, että ihmisillä on entistä suurempi tarve keskustella myös yhteisöjen ja yritysten kanssa. Ja palstalla on voinut keskustella anonyymisti myös sellaisista aiheista, joista ei muuten uskaltaisi avautua”, Suomi24:n johtaja Jarno Alastalo sanoo.

Lisätietoja:
Jarno Alastalo, johtaja, Suomi24, Aller Media Oy, puh. 09 8621 7217.
Henna Hauta-aho, yhteisökoordinaattori, Hengellinen elämä verkossa -hanke, Kirkkohallitus puh. 050- 3269012
Lähde: Kirkko kuulolla -palstan käyttäjätutkimus (kevät 2011)

Suomi24 on Aller Media Oy:n omistama, Suomen suurin verkkoyhteisö, jossa TNS Metrixin mukaan vierailee viikoittain yli 1,3 miljoonaa käyttäjää. Verkkoyhteisön 2400 keskustelupalstalle on kirjoitettu jo yli 52 miljoonaa viestiä. Suomi24:n muita palveluita ovat Suomen suosituin treffipalvelu, markkinapaikka Tori sekä neljännesmiljoonan suomalaisen käyttämä sähköpostipalvelu.

Kirkko kuulolla –palsta on osa Suomen ev.lut. kirkon Hengellinen elämä verkossa –hanketta. Hankkeen tarkoituksena on tuoda työ sosiaalisessa mediassa osaksi kirkon perustyötä. Kirkko kuulolla –palstalla toimii tällä hetkellä kymmeniä seurakuntien työntekijöitä: pappeja, diakoneja, nuorisotyönohjaajia, kirkkomuusikkoja, perheneuvojia sekä talouden ja hallinnon asiantuntijoita. Kirkko toimii organisoidusti myös muissa yhteisöpalveluissa.

Yrityksestä

Aller Media Oy on innovatiivinen, moderni media- ja markkinointitalo, joka on tunnettu vahvoista brändeistään. Uskomme vapaaseen sanaan, tiedon avoimuuteen ja vuorovaikutukseen. Aller Median ydinosaamista ovat viihde, lifestyle, digitaaliset mediakonseptit, sisältömarkkinointi ja dataliiketoiminta. Vision ja uudistumiskyvyn ansiosta Aller Medialla on vahva markkina-asema. Allerin tunnetuimmat brändit ovat Suomi24, Seiska, Katso, Idealista, Baana, Yksille-deittipalvelu ja All Over Press. Sen markkinointipalveluihin kuuluu journalistinen sisältömarkkinointiyksikkö Aller Ideas, markkinointiviestintätoimisto Dingle Oy, dataa kaupallistava Data Refinery Oy ja strateginen markkinointipalveluyritys CEO Helsinki Oy. Allerin Suomen konserni työllistää noin 300 henkilöä. www.aller.fi

Tilaa