Tomi Hilvosta Dinglen uusi toimitusjohtaja

Report this content

Management Eventsin kasvun tekijä Tomi Hilvo siirtyy markkinointiviestintäyritys Dingle Oy:n johtoon 1.6.2017.

Dingle haki ”maailmanluokan toimitusjohtajaa” oman uniikin yrityskulttuurinsa johtajaksi ja liiketoimintansa luotsiksi markkinamurroksessa. Tomi Hilvon (synt. 1969) nimityksen myötä Dingle saa keulahahmokseen B2B-myynnin, markkinoinnin, digiliiketoiminnan ja kulttuurijohtamisen todellisen huippuosaajan.

”Dinglellä on uniikki kulttuuri sekä kasvava ja monipuolistuva liiketoiminta. On äärimmäisen innostavaa päästä johtamaan Dinglen yhteisöä ja kehittämään erästä Suomen kiinnostavimmista markkinointiviestintäyrityksistä”, Tomi Hilvo kommentoi.

Hilvo siirtyy Dingleen konsulttiyritys D11 Helsingin toimitusjohtajan tehtävistä. Hän on tehnyt merkittävän uran muun muassa kansainvälistämällä suomalaista palvelukonseptia Management Events -yhtiön toimitusjohtajana seitsemän vuoden ajan. Tuolloin yrityksen liikevaihto kasvoi noin 10 miljoonasta lähes 30 miljoonaan euroon, ja yritys valittiin Euroopan parhaimpien työpaikkojen joukkoon. Lisäksi hän on toiminut Toinen Helsingin ja DDB Helsingin johdossa. Koulutukseltaan Hilvo on yhteiskuntatieteen maisteri.

Vuonna 2009 perustettu Dingle auttaa brändejä markkinoinnin digitaalisessa murroksessa. Yritys tuottaa nykyisin laajalti digitaalisen markkinoinnin asiantuntijapalveluita strategiasta sisältöihin ja luoviin konsepteihin sekä markkinoinnin automaatiopalveluihin. Yritys panostaa myös osana Aller Media -konsernia vahvasti dataohjattuihin markkinointipalveluihin. Dinglen suurimpiin asiakkuuksiin kuuluu Ruokakesko, St1, Vaasan, Technopolis ja Säästöpankkiliitto.

”Kuluttajien tarpeet ja käyttäytyminen muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Muutokseen pitää vastata ketterästi ja koko ajan kehittyen, mihin uskon Dinglen pystyvän erinomaisesti vahvan osaamisensa ja laadukkaan tekemisen kulttuurinsa ansiosta. Dinglen intohimoisella osaajajoukolla autamme asiakkaitamme löytämään jatkuvasti tehokkaampia tapoja luoda kasvua. Jatkamme myös huippuosaajien rekrytoimista kasvavaan Dingleen”, Hilvo jatkaa.

Dinglen hallituksen puheenjohtaja ja Aller Median toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä kommentoi nimitystä: ”Hilvo erottui ehdokkaista kokonaisvaltaisella näkemyksellään ja kansainvälisen kasvun tekijänä. Kansainvälistymistä ja kasvua kaipaa niin Dingle kuin sen markkinointipalveluja ostavat hienot asiakkaat. Dingle palvelee pohjoismaisia yrityksiä jo esimerkiksi Kiinassa, ja tämä nimitys antaa sille lisävauhtia entisestään.” 

Vt. toimitusjohtajana toiminut Jussi Ylävaara jatkaa Dinglen operatiivisena johtajana.

Dingle työllistää Suomessa noin 60 ja Ruotsissa kymmenisen henkilöä. Sen liikevaihto oli viime vuonna 5,1 miljoonaa euroa.

Juho Jokinen, Director, BtoB Business, Aller Media Finland, +358 50 350 5964

Dingle on markkinointiviestinnän asiantuntijayritys ja osa Aller-konsernia. Dinglen myynnin, markkinoinnin ja asiakaspalvelun konsultointipalvelut parantavat yritysten mahdollisuuksia hyödyntää digitalisaatiota liiketoiminnassaan. Dinglen ydinosaamisaluetta ovat sisältömarkkinointi, tulospohjainen digitaalinen markkinointiviestintä ja asiakasymmärrys. Dingle perustettiin vuonna 2009. Toimintansa aikana yritys on ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa yli sadan suomalaisbrändin markkinointia. Dinglen Helsingin ja Tukholman toimistoilla työskentelee yhteensä lähes 70 sosiaalisen median asiantuntijaa. www.dingle.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit