Allergiaviikolla muistutus siitepölystä ja siedätyksestä

Allergia- ja Astmaliiton perinteistä Allergiaviikkoa vietetään viikolla 15 eli 12.-18.4. Valtakunnallisen teemaviikon aikana Allergia- ja Astmaliitto jäsenyhdistyksineen järjestävät tapahtumia ja esittäytyvät muun muassa kauppakeskuksissa. Tarkoituksena on herättää allergiset siitepölykauteen. Allergiaviikon yhteydessä Allergia- ja Astmaliitto muistuttaa siedättämisestä.

- Heinäallergian siedätyshoidon ehtii vielä aloittaa. Moni ei tule ajatelleeksi, että jo tulevaksi kesäksi on mahdollista saada helpotusta heinän tuomiin allergiaoireisiin, kertoo allergianeuvoja Anne Vuorenmaa Allergia- ja Astmaliitosta. ALK-Abello tukee tänä vuonna Allergiaviikkoa muistuttaakseen siedätysmahdollisuudesta. Siedättämisestä on saatavilla lisätietoja internetissä www.siedatyshoito.fi. Allergia- ja Astmaliiton mukaan suomalaisista noin 20 % kärsii siitepölyallergiasta. Koivu ja heinä ovat merkittävimmät siitepölyallergian aiheuttajat. Koivuallergiaa siedättävät tabletit ovat kehitteillä ja tulevat todennäköisesti viiden vuoden sisällä. Heinän siitepölyä vastaan voidaan jo siedättää tabletein, mikä on monelle pistossiedätystä helpompi vaihtoehto. - Tablettisiedätys aloitetaan lääkärin vastaanotolla ja hoitoa jatketaan kotona. Näin säästytään usean vuoden pistoskäynneiltä terveydenhuollossa. Lisäksi tablettimuotoinen siedätys on lapsille varmasti miellyttävämpi kokemus kuin pistoshoito. Tablettisiedätyshoitoa voidaan antaa yli viisivuotiaille lapsille, allergianeuvoja Anne Vuorenmaa Allergia- ja Astmaliitosta kertoo. Tutustu tapahtumiin internetissä Allergiaviikolla saat oppaita, neuvontaa ja Allergia & Astma -lehden luettavaksesi. Lisäksi tarjolla on monenlaisia tapahtumia. Pääkaupunkiseudulla tapaat Allergia- ja Astmaliiton väkeä tiistaina 13.4. Espoon Ikeassa, keskiviikkona 14.4. Kauppakeskus Ruoholahdessa ja torstaina 15.4. Vantaan Ikeassa. Yhdistysten alueellisista tapahtumista on tiedot internetissä www.allergia.fi / Ajankohtaista / Allergiaviikko. Lisätietoja toimituksille: Allergianeuvoja Anne Vuorenmaa Puh. (09) 4733 5202 Tiedottaja Elina Demir Puh. (09) 4733 5317 email: tiedotus@allergia.fi Allergia- ja Astmaliiton 40-vuotisjuhlakeräys käynnissä Vaikuta lahjoituksella allergisten lasten, nuorten ja aikuisten elämänlaatuun. Lahjoita soittamalla p. 0600-13600 (5,01 e) tai p. 0600-19600 (10,10 e). Lisätietoja juhlakeräyskampanjasta ja kohteista www.allergia.fi. Rahankeräyslupa OKU 209 A/24.3.2009 ja OKU 352 A/6.5.2009. (13.5.2011 asti, Etelä-Suomen lääninhallitus). Allergia- ja Astmaliiton neuvontanumerot Allergianeuvonta, p. 0600 14419. Ma, ti, ke ja pe klo 9-13, to klo 13-17. Sisäilmaneuvonta, p. 0600 14429. Ma, ti, ke ja to klo 9-12. Puheluiden hinnat 0,85 EUR/min.

Yrityksestä

Allergia- ja Astmaliitto on kansanterveysjärjestö,jonka tarkoituksena on allergiasta ja astmasta kärsivien elämänlaadun parantaminen.

Liitteet & linkit