Alma Media on myynyt osuutensa Professio Finland Oy:stä

Alma Media Oyj                          Lehdistötiedote                          30.12.2016 klo 11.15

ALMA MEDIA ON MYYNYT OSUUTENSA PROFESSIO FINLAND OY:STÄ

Alma Mediaan kuuluva Alma Talent Events Oy on tänään tehdyllä kaupalla myynyt 49,9 % omistusosuutensa tapahtumajärjestäjä Professio Finland Oy:stä. Ostaja on Profession pääomistaja Cor Group Oy.

Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta. Alma Media kirjaa kaupasta 0,4 miljoonan euron myyntivoiton vuoden 2016 neljännen neljänneksen tulokseensa.

Professio on julkisen sektorin ja julkisten palvelujen päättäjiin ja asiantuntijoihin erikoistunut tapahtumajärjestäjä ja päättäjämedia. Professio tuottaa vuosittain yli 100 tapahtumaa ja koulutusta Suomessa ja Ruotsissa. Vähemmistöosakkuus Professiosta tuli Alma Talent Oy:lle Talentum-yrityskaupan myötä.

”Professio on mielenkiintoisessa kehitysvaiheessa ja sote-uudistus tarjoaa sille uusia mahdollisuuksia. Katsoimme kuitenkin, että Alma Talentin on tapahtuma- ja koulutustoiminnassaan parasta keskittyä omiin ydinkohderyhmiinsä, yrityspäättäjiin ja asiantuntijoihin.” toteaa Juha-Petri Loimovuori, Alma Talentin toimitusjohtaja.

Lisätiedot:

Rauno Heinonen, viestintäjohtaja, Alma Media Oyj, puh. 040 861 9345

Ilari Kerola, johtaja, Cor Group Oy, puh. 0400 684 120 

Alma Media lyhyesti

Alma Media on palveluliiketoimintaan ja journalistisiin sisältöihin keskittyvä mediakonserni. Yhtiön tunnetuimpia brändejä ovat Kauppalehti, Talouselämä, Affärsvärlden, Iltalehti, Aamulehti, Etuovi.com ja Monster. Alma Media rakentaa asiakkailleen kestävää kasvua digitaalisuuden mahdollisuuksia hyödyntäen myös tietopalveluilla, järjestelmä- ja asiantuntijapalveluilla sekä mainosratkaisuilla. Alma Median toiminta on laajentunut Suomesta Pohjoismaihin, Baltiaan ja Keski-Eurooppaan. Alma Mediassa työskentelee noin 2 400 ammattilaista (ilman jakajia), joista noin 30 % toimii Suomen ulkopuolella. Alma Median vuoden 2015 liikevaihto oli 291,5 miljoonaa euroa. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ Helsingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.

Tilaa