Kauppalehden verkkopalvelu uudistuu

Report this content

Alma Media Oyj                   Lehdistötiedote             5.1.2015 klo 10.00

KAUPPALEHDEN VERKKOPALVELU UUDISTUU

Alma Mediaan kuuluvan Kauppalehden verkkopalvelu uudistuu sisällöltään, ulkoasultaan ja tekniikaltaan. Ensimmäisenä julkaistaan sivuston uudistettu uutisosio loppiaisena 6.1.2015.

Uudistuksen ansiosta Kauppalehdestä tulee entistä osuvampi, nopeampi ja runsaampi. Sisältöä on suunniteltu niin, että se palvelee parhaalla mahdollisella tavalla suomalaisen päättäjän tiedon tarvetta päivän mittaan - niin nopeina uutispäivityksinä kuin syvällisempänä talouden tapahtumien taustoittajana.

Uutta verkkosivustolla on jatkuvasti päivittyvä uutisvirta KL Nyt, joka mahdollistaa nopean talous- ja pörssiuutisten tarkastamisen myös mobiililla. KL Nyt -uutisvirrassa on mukana myös ammattilaisille suunnatut, pörssiä seuraavat Markkinauutiset.

Uudistuksen myötä Kauppalehden verkkosivun sisältö laajenee. Jatkossa sivustolta löytyvät myös päivän Kauppalehden ja Kauppalehti Option artikkelit, minkä lisäksi toimitus seuraa laajemmin uusia teema-alueita kuten digitaloutta. Uutisissa käytetään yhä enemmän myös liikkuvaa kuvaa. Kauppalehden laaja kirjeenvaihtajaverkosto raportoi suomalaisen yritysmaailman kannalta keskeisiltä markkinoilta vuorokauden ympäri. Sivuston uudet aihesanat jäsentävät sisältöä niin, että lukija löytää entistä helpommin juuri häntä kiinnostavaa luettavaa.

- Lukijoiden tarpeet ja toiveet digitaalisen sisällön suhteen muuttuvat verkkopalvelun käytön lisääntymisen myötä. Uudistamme sekä sisältöämme että sen julkaisutekniikkaa vastataksemme paremmin näihin toiveisiin digikanavissa. Mainostajille uusi sivusto mahdollistaa entistä tarkempaa kohdentamista ja muun muassa uusia ratkaisuja yritysviestinnän haasteisiin", kertoo Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi.

-  Verkkopalvelua kehitetään jatkuvasti, ja lisää uutta sisältöä on tulossa jo alkuvuoden aikana. Uudistuksen myötä Kauppalehden verkon tilausraja muuttuu viikkokohtaiseksi. Jatkossa ilman tilausta voi lukea viisi uutista viikossa, Ahosniemi jatkaa.

Verkkopalvelun tekniikkaa on muutoksen yhteydessä kehitetty mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen varmistamiseksi. Palvelu toimii parhaiten tietokoneilla ja tableteilla. Älypuhelimilla luettaessa käyttöjärjestelmäkohtaiset sovellukset takaavat parhaan lukukokemuksen.

Lisätietoja: Kauppalehti, vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi, puh. +358 40 5886834

Alma Media lyhyesti

Alma Media on digitaalisiin palveluihin ja julkaisutoimintaan keskittyvä mediakonserni. Yhtiön tuotteet tarjoavat uutissisältöjen lisäksi hyötytietoa elämäntyylin, työuran sekä liiketoiminnan kehittämiseen. Alma Median palvelutarjonta on laajentunut Suomesta Pohjoismaihin, Baltiaan ja Keski-Eurooppaan. Yhtiössä työskentelee 1 965 ammattilaista (ilman jakajia), joista noin kolmannes toimii Suomen ulkopuolella. Alma Median vuoden 2013 liikevaihto oli noin 300 miljoonaa euroa. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi

Tilaa

Lainaukset

Lukijoiden tarpeet ja toiveet digitaalisen sisällön suhteen muuttuvat verkkopalvelun käytön lisääntymisen myötä. Uudistamme sekä sisältöämme että sen julkaisutekniikkaa vastataksemme paremmin näihin toiveisiin digikanavissa.
Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi