Miten työpaikallasi suhtaudutaan virheisiin? Uskallatko mokata?

Kirja Mahtava moka – uskalla, opi ja menesty. Kirjoittajat Mika Sutinen ja Mikko Kuitunen. Kustantaja Alma Talent. Julkaisu 25.5.2018

On tieteellisesti todistettua, että mokaaminen kannattaa – myös rahassa mitattuna. Moka, josta opitaan, on arvokkaampi kuin onnistuminen, josta ei opita mitään. Jos otetaan opiksi vain omista mokista, opitaan mitättömän vähän verrattuna siihen, että pystytään omaksumaan uutta myös muiden virheistä ja epäonnistumisista.  

”Yksi keskeisimmistä motiiveistamme tämän kirjan kirjoittamiseen oli oivallus siitä, että tiettyä tasoa paremmaksi ei ole mahdollista tulla tarttumatta tehtyihin virheisiin yksityiskohtaisesti. Menestyvissä organisaatiossa hyvää tekemistä luodaan nostamalla esiin onnistumisia ja hyviä tekoja, mutta tällaisessa ympäristössä on vaikeaa tarttua epäonnistumisiin. Ylivoimaisesti parhaaksi voidaan kuitenkin tulla vain oppimalla virheistä”, kertovat Mika Sutinen ja Mikko Kuitunen.

Liikkeenjohdon uudistajien 25.5. ilmestyvä kirja Mahtava moka – uskalla, opi ja menesty pureutuu aiheeseen sekä yksilön että organisaation näkökulmasta.

Ensin taklataan epäonnistumisen pelko 

Epäonnistumisen pelko on usein suurempi kuin epäonnistumisten todelliset seuraamukset. Liian moni jättää virheiden pelossa kokonaan yrittämättä, mikä on harmillista niin yksilötasolla kuin yhteiskunnallisestikin. Vielä useampi jättää epäonnistumisen kokemuksensa jakamatta, vaikka siitä olisi hyötyä muille. Lyhyen aikavälin täysin mitätön epämukavuus voi estää meitä kauaskantoisesti työssämme ja elämässämme.

Miksi pelkäämme virheitä, kun uuden oppiminen ilman epäonnistumista on kuitenkin miltei mahdotonta? Miten jokainen voi uskaltaa enemmän?

”Pyrimme kirjassamme antamaan kansantajuisen esityksen epäonnistumisen pelosta ja siitä, miten sen kanssa pärjää”, kertovat Sutinen ja Kuitunen. ”Me kaikki tarvitsemme tätä ymmärrystä, työskentelemmepä yksin, tiimin jäsenenä tai esimiehenä. Asian merkitys korostuu esimiestyössä, sillä esimiehen tehtävä on saada paras esiin tiimistään kokonaisuutena ja sen jäsenistä yksilöinä.”

Ylivoimaisesti parhaaksi tullaan vain oppimalla mokista

Miksi on tärkeää tehdä mokia ja oppia niistä? Miksi on tavoiteltavaa olla systeemisesti virheistä oppiva organisaatio? ”Tietenkin siksi, että oppiva organisaatio on kilpailukykyinen ja muutosvoimainen – ja menestyvä”, toteavat Mika Sutinen ja Mikko Kuitunen.

”On ihmeellistä, kuinka paljon puhutaan siitä, että mokata pitää ja moka on lahja, mutta kuinka huonosti tämän hokeman ajatus organisaatiokulttuureissa toteutuu. Johtamiskäytännöillä on paljon työtä siinä, että virheet pystytään valjastamaan organisaation eduksi”, Sutinen ja Kuitunen huomauttavat.  

Mahtava moka paneutuu siihen, miten yksilöinä uskallamme enemmän, miten organisaatiot systeemisesti ja maksimaalisesti oppivat yksilön tekemistä virheistä sekä miten tällainen virheistä oppimisen kulttuuri luodaan organisaatioon. Teos perustuu Mika Sutisen ja Mikko Kuitusen kokemukseen liiketoiminnasta ja virheistä oppimisen käytäntöjen kehittämisestä, tutkimustietoon sekä asiantuntijahaastatteluihin. Konkreettiset esimerkit avaavat oven käytäntöön ja soveltamiseen.

”Toimialoista lentäminen on toistaiseksi täysin ainutlaatuinen systeemisessä virheistä oppimisessa. Mikäli sama kulttuuri olisi mahdollista omaksua esimerkiksi terveydenhuollossa, voisimme pelkästään täällä Suomessa säästää toista tuhatta ihmishenkeä vuodessa – ja miljardin euron verran rahaa”, kuvaavat Sutinen ja Kuitunen systeemisen mokista oppimisen mahdollisuuksia. Hurjaa.  

Lisätiedot: Mika Sutinen 0400 600 999, mika.sutinen@vaakapartners.fi ja Mikko Kuitunen 040 589 8316, mikko.kuitunen@vincit.fi.

Haastattelut ja arvostelukappaleet: noo&logos, Mia Salo 040 585 1158, mia.salo@noologos.fi

Kustantaja: Alma Talent 

Kustannustoimittaja Hanna Virusmäki 040 342 4759, hanna.virusmaki@almamedia.fi  

Sisältöpäällikkö Suvi Aalto 040 342 4745, suvi.aalto@almamedia.fi

Mika Sutinen toimi pitkään Musti ja Mirri Groupin konsernijohtajana. Hänen luotsaamanaan yritys on voittanut lukuisia palkintoja, mm. Great Place to Work -kilpailun suurten työpaikkojen sarjan. Sutinen on valittu Vuoden liikemieheksi 2017 ja mm. Vuoden Markkinointijohtajaksi, ja nykyään hän työskentelee eri yritysten hallituksissa. 

Mikko Kuitunen on perinteisen organisaation normeja rikkovan ja uusia toimintatapoja hyödyntävän Vincitin perustaja ja toimitusjohtaja. Vincit on voittanut Euroopan paras työpaikka -kilpailun vuonna 2016 ja valittu useita kertoja Suomen parhaaksi työpaikaksi. Kuitunen on valittu mm. Markkinointihenkisimmäksi insinööriksi, Vuoden nuoreksi yrittäjäksi sekä Vuoden nuoreksi johtajaksi. 

Avainsanat:

Yrityksestä

Kauppalehti ja Talentum ovat nyt yhdessä Alma Talent.Monipuolinen mediaperhe, laaja-alainen tietopalvelu,tehokas liiketoiminnan ja osaamisen kehittäjä.Alma Talent Pro tuottaa asiantuntijatyötä tekeville palveluita ammatillisen osaamisen ja ammattitaidon kehittämiseen. Tiedon tuottamisesta vastaavat aina oman alansa parhaat asiantuntijat. Palvelemme erityisesti juridiikan, taloushallinnon, esimiestyön ja johtamisen ammattilaisia. Alma Talent Pron palveluita ovat muun muassa ammattikirjallisuus, Fokus, Verkkokirjahylly, Suomen Laki ja Lakimiesliiton koulutuksen seminaarit.

Tilaa

Multimedia

Multimedia