Työilmapiiri näkyy euroissa ja pörssikurssissa

Työilmapiiri ei ole kuin säätila, jota voi vain ihmetellä mutta johon ei voi vaikuttaa. Kokeneen organisaatiopsykologin kirja antaa ajattelemisen aihetta ja työkalut ilmapiirin parantamiseen. Ja hyvä työilmapiiri näkyy organisaation tuloksessa.

”Tämä on ehdottomasti tärkein kirjani”, Antti Aro sanoo. ”Työilmapiiri on ylivoimaisen tärkeä, kiehtova ja valitettavasti samalla usein liian vähälle huomiolle jäävä aihepiiri.”

Liiketoiminnan näkökulmasta työilmapiirin kehittämisen pitäisi olla johtamisen fokuksessa. Monet tutkimukset ovat todistaneet, että hyvinvoiva organisaatio tuottaa tulosta. Toisaalta hyvää asiakaskokemusta ei pysty tuottamaan ilman hyvää työntekijäkokemusta, ainakaan pitkäjänteisesti. Hyvää työntekijäkokemusta ei ole ilman hyvää työilmapiiriä. Niin yksinkertaista se on.

Työilmapiirin parantaminen ei vaadi rahaa

”Työilmapiirin parantaminen on suhteellisen halpaa. Se vaatii määrätietoisuutta, vilpitöntä pyrkimystä auttaa työtovereita ja tervettä eettistä arvopohjaa. Palkinto työilmapiirityöstä niin työelämän laadun kuin organisaation menestyksen paranemisena voi kuitenkin olla veret seisauttavaa laatua!” Antti Aro vakuuttaa.

”Olen viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana työssäni työterveyspsykologina, organisaatiokonsulttina ja liikkeenjohdon konsulttina nähnyt myös sen, kuinka hienoa työnteko on, kun ilmapiiri on hyvä. Ja toisaalta miten murheellisiin tilanteisiin joudutaan, kun ilmapiiri huononee. Tiedän, että hyvä työilmapiiri auttaa organisaation, työryhmän ja työntekijän vaikka läpi harmaan kiven – niin suuri motivoiva voima hyvällä ilmapiirillä on.”

Työkalut ilmapiirin kehittämiseen

Kirja kertoo, miten työilmapiiriin voi ja kannattaa vaikuttaa. Helppolukuinen ja ulkoisesti kevyt kirja sisältää painavaa pohdintaa. Se virittää lukijan miettimään, mitä itse voi tehdä työilmapiirin hyväksi. Kaikki me voimme vaikuttaa ilmapiiriin, vaikka esimiehillä ja ylimmällä johdolla on siinä erityinen vastuu.

Hyvän työilmapiirin vaalimisessa kannattaa lähteä liikkeelle ihan yksinkertaisista perusasioista kuten siitä, miten ihmiset käyttäytyvät työpaikalla. Hyvä käytös luo hyvää ilmapiiriä ja suojaa työpaineilta, kun taas huono käytös on hyvin tuhoavaa ilmapiirin ja työhyvinvoinnin kannalta.

Kirja ottaa kantaa myös muun muassa arvokompromisseihin, valtailmiöihin, puhumiseen ja puhumattomuuteen ja ilmapiiriongelmien hoitoon. Neljä toimitusjohtajahaastattelua tuo lisää konkretiaa aiheeseen.

Antti Aro on työ- ja organisaatiopsykologi, joka toimii Terveystalon johtavana työterveyspsykologina. Hänellä on myös psykoterapeutin pätevyys. Hän on aikaisemmin toiminut mm. Diacorin johtavana työterveyspsykologina ja työterveyden liiketoimintajohtajana sekä itsenäisenä liikkeenjohdon konsulttina. Hän on aikaisemmin kirjoittanut useita tietokirjoja mm. työuupumuksesta, muutosjohtamisesta ja työhyvinvoinnista.

Lisätietoa ja haastattelupyynnöt:

Antti Aro, Antti.V.Aro@terveystalo.com, puh. 0400 382501

Kustannustoimittaja Liisa Poikolainen, liisa.poikolainen@almamedia.fi, puh. 040 342 4767

Arvostelukappalepyynnöt: suvi.aalto@almamedia.fi

Työilmapiiri kuntoon

ISBN 978-952-14-3325-2pehmeäkantinen, liepeellinen

ISBN 978-952-14-3326-9 sähkökirja

192 s., 55 €

Avainsanat:

Yrityksestä

Kauppalehti ja Talentum ovat nyt yhdessä Alma Talent.Monipuolinen mediaperhe, laaja-alainen tietopalvelu,tehokas liiketoiminnan ja osaamisen kehittäjä.Alma Talent Pro tuottaa asiantuntijatyötä tekeville palveluita ammatillisen osaamisen ja ammattitaidon kehittämiseen. Tiedon tuottamisesta vastaavat aina oman alansa parhaat asiantuntijat. Palvelemme erityisesti juridiikan, taloushallinnon, esimiestyön ja johtamisen ammattilaisia. Alma Talent Pron palveluita ovat muun muassa ammattikirjallisuus, Fokus, Verkkokirjahylly, Suomen Laki ja Lakimiesliiton koulutuksen seminaarit.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit