Uusi opas työelämän kirjoittamiseen Kirjoittavatko meille ihmiset vai koneet?

Report this content

Uutuuskirja Työssään kirjoittavan opas näyttää, miten työelämän kirjoitustyöt voi tehdä entistä helpommin ja paremmin. Tavoitteena on, että kirjoittaminen sujuisi kevyesti ja viestit välittyisivät selkeinä. Kuuluuhan kirjoittaminen nykyään lähes kaikkiin työtehtäviin.

Mutta tarvitseeko meidän kohta enää kirjoittaa? Tulevaisuuden kuvissa ja osittain jo todellisuudessakin tekstejä värkkäävät robotit.

”Jo nyt robotit ovat kirjoittaneet uutisia. Automatiikasta saadaan varmasti ajan mittaan apua moneen, mutta mitä voi sanoa, kun jo nykyään ihmisen työssään kirjoittama teksti on toisinaan kuin robotin suoltamaa”, Tiina Torppa kysyy.

Helppolukuinen opas näyttää, että ihmisten kannattaa kirjoittaa elävää, ymmärrettävää tekstiä. Eikä sellaisen kirjoittaminen ole edes vaikeaa. Työelämän kirjoittamisessa ei tarvita inspiraatiota, vaan oikeaa asennetta ja tekstilajin rakenteen ymmärtämistä. Pienellä viilauksella voi tehdä omasta kirjoittamistyöstä entistä mielekkäämpää sekä säästää samalla aikaa ja vaivaa.

Työssään kirjoittavan opas antaa ohjeita ja vinkkejä erityyppisiin teksteihin: ohjeet, kutsut, sähköpostit, myyntikirjeet, raportit, asiantuntija-artikkelit, tiedotteet… Lisäksi kirja esittelee keinoja, jotka tuovat tehoa myyviin ja markkinoiviin teksteihin. Myös tiedottamista kielteisistä asioista käsitellään.

Opas sopii kaikille, jotka kirjoittavat työssään. Kirjoituksen julkaisutavalla ei ole väliä, sillä monet samat lainalaisuudet pätevät sekä paperilla että internetin eri kanavissa.

Lisätietoa: Tiina Torppa, tiina.torppa@mac.com, puh. 050 59 22 330, ja kustannustoimittaja Liisa Poikolainen, liisa.poikolainen@talentum.fi, puh. 040 342 4767.

Arvostelukappalepyynnöt: kirjat@talentum.fi

TYÖSSÄÄN KIRJOITTAVAN OPAS

978-952-14-2279-9, sidottu

978-952-14-2280-5, sähkökirja

207 s., 39 €

Tiina Torppa työskentelee vapaana toimittajana sekä kirjoittamisen kouluttajana. Hän on tehnyt työuran myös tiedottajana ja viestintäkonsulttina. Työssään kirjoittavan opas on hänen viides tietokirjansa; sitä edelsi Yksin työskentelevän opas (2013). 

Talentum

Mediayhtiö Talentum tarjoaa ammattilaisille lehtiä, ammattikirjoja, seminaareja ja online-palveluita. Talentumin tuottamat mediasisällöt perustuvat vahvaan osaamiseen ja journalistiseen ammattitaitoon.

Osoite: Itämerenkatu 23, 00180 Helsinki
Puhelin: 020 442 4100
www.talentum.com

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia