Uusi sukupolvi on ottamassa harteilleen taakan siitä, miten tehdä maailmasta parempi paikka

Report this content

”Edessämme on pitkä ja perusteellinen muutos”, sanoo Mika Aaltonen. Hänen uutuuskirjassaan Huomisen yhteiskunta – olosuhteet hyvinvoinnille kerrotaan, millaiselle ajattelulle toimintamme pitäisi 2000-luvulla perustua.

Viimeisten 25 vuoden aikana muutoksesta on tullut jokapäiväistä. Muutoksesta on globalisaation myötä tullut normi, ja se on jatkuvaa, vastustamatonta ja ennakoimatonta.

”2000-luvun toimintaympäristöä leimaa kaksi piirrettä: päätöksentekoon liittyvä epävarmuus ja kompleksisuus sekä maapallon fyysisten rajojen rajallisuus”, kertoo Mika Aaltonen.

”Tämä asettaa tulevat sukupolvet tilanteeseen, jossa ajattelun ja toiminnan täytyy uudistua. Huomisen yhteiskunta – olosuhteet hyvinvoinnille kuvaa, mistä tässä uudistuksessa on kyse”, Aaltonen jatkaa.

Globaalin tason ajattelua

”Kirjani skaala on globaali, koska 2000-luvulla toiminnan ja ajattelun konteksti on globaali. Tämä tarkoittaa, että meidän pitää ymmärtää globaalia kehitystä ja meidän ajattelumme täytyy olla kansainvälisellä tasolla”, Aaltonen sanoo.

Kirjassaan Aaltonen tarkastelee muun muassa ympäristöä ja ilmastonmuutosta, globaalin infrastruktuurin kehittymistä sekä johtajuuden ja yhteistyön tulevia muutoksia. Osansa tarkastelusta saa myös kansallinen sote-uudistus.

”Matka on meille kaikille yhteinen”, Aaltonen muistuttaa.

Kohti parempaa maailmaa

”Kirjani on erityisesti tulevaisuuden johtajille ja kaikille heille – työskentelevät he sitten julkisella puolella, yrityksissä tai vapaaehtoisorganisaatioissa – jotka kantavat huolta huomisen maailmasta. Kirjani auttaa etsimään ratkaisuja aikamme suurimpiin haasteisiin”, Aaltonen toteaa.

”Paljon voidaan vielä tehdä, mutta pian voi olla liian myöhäistä. Seuraavan sukupolven, tulevien 25 vuoden aikana, muutoksen on tapahduttava”, Aaltonen päättää.

Mika Aaltonen on kauppatieteen tohtori, tulevaisuustutkija sekä ennakoinnin ja kompleksisuuden dosentti. Hän on konsultoinut useiden eri maiden hallituksia ja suuryritysten ylintä johtoa. Viime vuodet hän on työskennellyt eri alojen johtavien asiantuntijoiden kanssa. Huomisen yhteiskunta – olosuhteet hyvinvoinnille perustuu tähän yhteistyöhön.

Huomisen yhteiskunta – olosuhteet hyvinvoinnille

ISBN 978-952-14-3710-6

ISBN 978-952-14-3711-3 (sähkökirja)

ISBN 978-952-14-3712-0 (verkkokirja)

236 s., 55 €

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Kirjailija Mika Aaltonen, m_aaltonen@icloud.com

Kustannustoimittaja Anttoni Pihlajamäki, anttoni.pihlajamaki@almamedia.fi, puh. 040 342 4742

Arvostelukappaleet:

Sisältöpäällikkö Suvi Aalto, suvi.aalto@almamedia.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia