Uutuuskirja rekrytoinnista: fokus siirtyy cv:stä talenttiin ja kehittymiskykyyn

Report this content

Julkistamistilaisuus Suomalaisella Klubilla ke 11.1.2017. – Headhunter Markku Kaijala tuulettaa kirjassaan luutuneita käsityksiä rekrytoinnista: etsitäänkö työsuhdetta vai tuloksia, käsipareja vai kehittymiskykyä, menneitä positioita vai tulevia saavutuksia? Menestykseen tarvitaan myös hyvää työnantajakuvaa.

Oikea ihminen oikealla paikalla on yrityksen ja yhteiskunnan menestyksen edellytys.

”Rekrytoinnissa kannattaa yhä harvemmin lähteä siitä, että etsitään Kakea Maken tilalle ja tuijotetaan cv:tä, koulutusta ja kokemusta. Parempi lähtökohta on miettiä, millaista osaajaa nyt ja tulevaisuudessa tarvitaan kehittämään yritystä. Lähdetään siitä, mihin hakija tähtää, mihin hän voi kehittyä ja miten hänen talenttinsa sopii yritykseen”, Markku Kaijala sanoo.

Työnantajakuvasta kilpailukeino

Kaijala on työuransa aikana rekrytoinut satoja ihmisiä viidessä maassa, lukuisille yrityksille ja lukuisiin tehtäviin.

”Prosessit ovat hyvin erilaisia, mutta tavoite on sama: löytää parhaat ja sopivimmat tekijät ja saada heidät viihtymään ja kasvamaan tehtävissään.”

”Nykyään korostuu henkilöstön laatu, ei määrä. Siksi rekrytointi on niin tärkeää. Muuttuvien toimenkuvien maailmassa ei palkata niinkään tehtävään vaan yhtiöön.”

Oikeiden ihmisten houkuttaminen, löytäminen ja pitäminen on jatkuva prosessi.Siksi kirjassa perehdytään myös työnantajakuvan merkitykseen, ja eturivin suomalaisyritykset kertovat, miten ne löytävät ja pitävät parhaat osaajat. Keskeistä on myös kaikki se, mikä tapahtuu oikean henkilön löytymisen jälkeen eli miten hänet pidetään talossa.

Rekrytointi – tehtävään vai yhtiöön on käytännönläheinen opas kaikille rekrytoiville esimiehille. Sen avulla voi kiireen keskellä tarkistaa, miten rekrytointiin voi ottaa uuden näkökulman. Kirja kertoo myös rekrytoinnin uusista tuulista: miten some mullisti alan, miten uusi teknologia muuttaa prosesseja ja mitkä ovat uusimmat trendit meillä ja maailmalla.

Kirjoittaja

KTM Markku Kaijala on Pro-Source Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja, jonka vastuualueena ovat johdon suorahaut, markkinoinnin ja digitaalisen liiketoiminnan rekrytoinnit sekä osaamisen johtaminen. Hän on ollut mukana rekrytoimassa noin 700 asiantuntijaa ja johtajaa.

Kutsu julkistamistilaisuuteen ke 11.1.

Tervetuloa aamutilalisuuteen ”Johtajan avaintehtävät muuttuvilla markkinoilla”. Tilaisuus alkaa klo 8.30, puheenvuorot klo 9. Puhujina Mikko Setälä, Rovio, Lauri Piispanen, Reaktor, Markku Kaijala, Pro-source. Ilmoittaudu info@prosource.

Lisätietoa ja haastattelupyynnöt:

Markku Kaijala, markku.kaijala@prosource.fi, puh. 0400 507 313

Liisa Poikolainen, liisa.poikolainen@almamedia.fi, puh. 040 342 4767.

Arvostelukappalepyynnöt: kirjat@almamedia.fi

Rekrytointi – tehtävään vai yhtiöön

ISBN 978-952-14-2904-0, sidottu kovakantinen

ISBN 978-952-14-2905-7, sähkökirja

255 s., 62 €

Alma Talent Pro

Alma Talent Pro tarjoaa ammattilaisille kirjoja, seminaareja ja online-palveluita.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit