Vaurastu kuin Warren Buffett -kirja kyseenalaistaa sijoitusmaailman vääristyneet toimintatavat

Kirjan kirjoittaja Mika Hyttinen. Kirja julkaistaan 21.10.2014.

Ekonomisti Mika Hyttinen tarkastelee Vaurastu kuin Warren Buffett -kirjassaan Buffettin sijoitusfilosofiaa, menestyksen avaintekijöitä ja nostaa esiin tärkeän kysymyksen: Miksi suurin osa sijoittajista toimii toisin kuin lähihistorian ylivoimaisesti menestynein sijoittaja Warren Buffett? Tähän toisin toimivien joukkoon kuuluvat esimerkiksi lukuisat piensijoittajat sekä suomalaisten eläkevarojen sijoittamisesta vastaavat tahot. Kaiken olemassa ja saatavilla olevan tiedon valossa Hyttisen on vaikea ymmärtää – ja sietää – tätä.

WARREN BUFFETTIN MENESTYKSEN SALAISUUS

Hyttinen tuulettaa kirjassaan railakkaasti sijoitusmaailman vallitsevia uskomuksia ja teorioita, joihin alan toimintatavat perustuvat. Hän kysyy esimerkiksi:

    - Onko osakemarkkina aina tehokas?
    - Suojaako hajauttaminen tappiolta?
    - Jos portfolioteoria toimii, miksei sen kehittäjää tai kyseisen teorian avulla rikastuneita löydy Forbesin rikkaimpien listalta?
    - Kannattaako salkunhoitajalle maksaa osakepelistä ja ennustamisesta?
    - Miksi hedge-rahastot ovat erityisen huonoja sijoituskohteita?
    - Miksi sijoittaminen nähdään pelinä muita sijoittajia tai osakeindeksin kehitystä vastaan?

”Sijoittaminen markkinoilla, joilla ihmiset uskovat tehokkuuteen, on kuin pelaisi bridgeä henkilön kanssa, jolle on sanottu, että hänen ei tarvitse katsoa omia korttejaan”, kirjoittaa Warren Buffett. Hyttisen mukaan Buffettin menestyksen salaisuus ei ole hänen kyvyssään pelata osakepeliä muita paremmin, vaan viisaudessa luopua pelaamisesta kokonaan. Buffett on todennut, että menestyksellistä sijoittamista voi harjoittaa, vaikka posti olisi jatkuvasti kolme viikkoa myöhässä. Se siis ajoittamisen tärkeydestä.

SIJOITTAMISEN UUSI KATEGORIA: BISNESSIJOITTAMINEN

”Haluan kirjallani tarjota tietoa siitä, kuinka Buffett sijoittaa, ja mahdollisuuden ottaa mallia parhaasta”, sanoo Hyttinen.
Vaurastu kuin Warren Buffett on ensimmäinen bisnessijoittamisen opas. Hyttinen avaa: ”Erotukseksi perinteisestä osakesijoittamisesta olen nimennyt Buffettin sijoitustyylin bisnessijoittamiseksi. Bisnessijoittaja ei arvioi osakkeita tunnuslukujen perusteella eikä seuraa muiden sijoittajien tekemisiä, ei pörssi-indeksiä eikä edes tuoreimpia talousennusteita. Hän ei yritä suojautua hintojen heilunnalta, koska juuri heilunta tarjoaa erinomaisia ostomahdollisuuksia. Bisnessijoittaja etsii hyvää bisnestä hyvään hintaan ja omistaa ilman turhaa kaupankäyntiä.”

SISÄLTÖ JA KIRJOITTAJA

Vaurastu kuin Warren Buffet -kirja avaa Buffettin sijoitusfilosofian ensimmäistä kertaa suomeksi ja kyseenalaistaa Buffettin periaatteiden kanssa ristiriidassa olevat 2010-luvun sijoitusopit markkinoiden tehokkuudesta, hajautuksesta ja allokaation merkityksestä. ”Ne ovat itse asiassa täysin päinvastaisia, joten jompikumpi lienee harhapoluilla”, Hyttinen lataa.

Kirjan alkuosassa käsitellään Warren Buffettin sijoitusfilosofian periaatteita ja jälkiosassa annetaan käytännönläheisiä esimerkkejä ja apukeinoja järkevän sijoitusstrategian toteuttamiseen. ”Ainakin minulta meni tuskastuttavan pitkään ymmärtää, mitä Buffett arvokkailla neuvoillaan todella tarkoittaa. Luettuani hänen kirjoituksiaan ja etsiessäni hänen asettamiensa kriteerien täyttäviä yhtiöitä Helsingin pörssilistalta tiesin vihdoin paremmin, mitä etsiä”, Hyttinen kertoo. Hyttinen on todennut esimerkiksi Svenska Handelsbankenin menestyneen poikkeuksellisen hyvin ja analysoi yritystä kirjassa Buffettin silmin.

Ekonomisti Mika Hyttinen (41) on päätoiminen osakesijoittaja, pitkäaikaissäästämisen asiantuntija ja bisnessijoittamisen kouluttaja. Hänen yrityksensä Tinpien tavoitteena on saada suomalaiset sijoittajat luopumaan ajoittamisesta ja auttaa heitä vaurastumaan – Warren Buffettin opein. Lisää infoa http://www.tinpie.com ja blogi http://www.tinpie.com/blogi.html.

Haastattelut ja arvostelukappaleet: noo&logos, Mia Salo 040 585 1158, mia.salo@noologos.fi
Lisätiedot: Mika Hyttinen 045 174 7277, mika.hyttinen@tinpie.com
Kustannustoimittaja Hanna Virusmäki 040 342 4759, hanna.virusmaki@talentum.fi
Vastaava kustannuspäällikkö Juha Nurro 040 342 4746, juha.nurro@talentum.fi

Tiedotteen laatinut noo&logos

Mediayhtiö Talentum tarjoaa ammattilaisille lehtiä, ammattikirjoja, seminaareja ja online-palveluita. Talentumin tuottamat mediasisällöt perustuvat vahvaan osaamiseen ja journalistiseen ammattitaitoon.

Avainsanat:

Yrityksestä

Kauppalehti ja Talentum ovat nyt yhdessä Alma Talent.Monipuolinen mediaperhe, laaja-alainen tietopalvelu,tehokas liiketoiminnan ja osaamisen kehittäjä.Alma Talent Pro tuottaa asiantuntijatyötä tekeville palveluita ammatillisen osaamisen ja ammattitaidon kehittämiseen. Tiedon tuottamisesta vastaavat aina oman alansa parhaat asiantuntijat. Palvelemme erityisesti juridiikan, taloushallinnon, esimiestyön ja johtamisen ammattilaisia. Alma Talent Pron palveluita ovat muun muassa ammattikirjallisuus, Fokus, Verkkokirjahylly, Suomen Laki ja Lakimiesliiton koulutuksen seminaarit.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Kirja Vaurastu kuin Warren Buffett julkaistaan 21.10.2014. Kirjan kirjoittaja ekonomisti Mika Hyttinen on päätoiminen osakesijoittaja, pitkäaikaissäästämisen asiantuntija ja bisnessijoittamisen kouluttaja.
Tweettaa

Lainaukset

Haluan kirjallani tarjota tietoa siitä, kuinka Buffett sijoittaa, ja mahdollisuuden ottaa mallia parhaasta.
Mika Hyttinen
Ainakin minulta meni tuskastuttavan pitkään ymmärtää, mitä Buffett arvokkailla neuvoillaan todella tarkoittaa. Luettuani hänen kirjoituksiaan ja etsiessäni hänen asettamiensa kriteerien täyttäviä yhtiöitä Helsingin pörssilistalta tiesin vihdoin paremmin, mitä etsiä.
Mika Hyttinen