Jotain siltä väliltä ja translain uudistaminen - Amnestyn tapahtuma Pride-viikolla 24.6.

Amnesty järjestää Helsinki Pride -viikolla tiistaina 24.6. dokumenttielokuvan ilmaisnäytöksen ja keskustelutilaisuuden Suomen translain uudistamisesta tiistaina.

Amnestyn Suomen osasto järjestää Helsinki Pride -viikolla ilmaisnäytöksen Riikka Kaihovaaran dokumenttielokuvasta Jotain siltä väliltä . Dokumentti seuraa sukupuoltaan korjaavan Ninon elämää neljän vuoden ajan ja kertoo, millaiseen prosessiin ihminen joutuu jos hän tahtoo muuttaa henkilötodistuksen sukupuolimerkinän vastaamaan omaa sukupuoltaan.

Näytöksen jälkeen iltaa jatketaan keskustelulla Suomen translaista ja siihen liittyvistä ihmisoikeusloukkauksista. Suomessa juridisen sukupuolen vahvistaminen, eli henkilötodistuksen sukupuolimerkinnän muuttaminen, edellyttää lääketieteellisiä tutkimuksia ja hoitoja, todistusta lisääntymiskyvyttömyydestä ja avioliitossa olevilta siviilisäädyn muuttamista.

Sosiaali- ja terveysministeriö keskeytti translakia uudistavan työryhmän työn kevään 2014 ajaksi. Ministeriö on luvannut käynnistää työryhmän uudelleen heti kesän jälkeen ja tuoda lakimuutoksen eduskuntaan vielä tämän vuoden aikana.

Toimittaja Anna Cadian johdolla aktivistit Juudas Kannisto ja Luca Tainio , ylijohtaja Kirsi Varhila (STM), pääsihteeri Aija Salo (Seta) ja osastonylilääkäri Aino Mattila (Tampereen yliopistollinen sairaala) etsivät vastauksia siihen, miten translakia pitäisi muuttaa.

Tilaisuudessa julkistetaan myös sarjakuvataiteilija Wolf Kankareen Amnestylle suunnittelemat translaki-aiheiset sarjakuvat ja kerätään valokuvavetoomuksia translain muuttamisesta päättäville kansanedustajille. Loppuillan viihteestä vastaa Peijakas! dj:t.

Ilmaisnäytös Riikka Kaihovaaran dokumentista Jotain siltä väliltä tiistaina 24.6. klo 18 Dubrovnikissa (Eerikinkatu 11, Helsinki). Ilmainen sisäänpääsy. Esteetön pääsy paikalle. K-18. Elokuvan jälkeen keskustelutilaisuus translain ongelmista ja uudistamisesta. Loppuillan musiikista vastaa Peijakas! dj:t. Tilaisuus on suomenkielinen ja sen järjestää Amnestyn Suomen osasto.

Tapahtuma Facebookissa:
https://www.facebook.com/events/324331414386577/?ref=ts&fref=ts

Haastattelupyynnöt ja lisätiedot:

Tiina Oikarinen
Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija
Amnesty International, Suomen osasto
p. 040 833 1140
tiina.oikarinen@amnesty.fi

Noora Jussila
Tiedottaja
Amnesty International, Suomen osasto
p. 040 833 1532
noora.jussila @amnesty.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Amnesty International on maailman suurin ihmisoikeusjärjestö, jonka toiminta perustuu yksittäisten ihmisten tuelle. Amnestylla on yli 3 miljoonaa tukijaa yli 150 maassa eri puolilla maailmaa. Järjestöllä on ollut merkittävä rooli kidutuksen kieltämisessä kaikkialla maailmassa, kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamisessa ja kuolemantuomion käytön merkittävässä vähentymisessä. Amnestyn Suomen osasto on yksi vanhimmista Amnesty Internationalin osastoista. Se perustettiin vuonna 1967. Amnestylla on Suomessa noin 40 000 tukijaa. Amnestyn tehtävänä on tehdä ihmisoikeudet tunnetuiksi, tutkia vakavia ihmisoikeusloukkauksia sekä kampanjoida niitä vastaan kaikkialla maailmassa. Tavoitteenamme on maailma, jossa Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusjulistuksessa lausutut oikeudet ja vapaudet toteutuvat kaikille ihmisille.

Tilaa