Palvelut kasvattivat Atean tulosta

Lehdistötiedote 28.4.2011

IT-palveluyhtiö Atea jatkaa kasvuaan. Suomessa liikevaihtoa kertyi tammi-maaliskuussa 58,1 miljoonaa euroa ja operatiivinen tulos (EBITDA) tuplaantui 1,1 miljoonaan euroon edellisvuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Koko Atea-konsernin liikevaihto oli 597,6 miljoonaa euroa ja operatiivinen tulos (EBITDA) 20,6 miljoonaa euroa. Kasvu on ollut erityisen vahvaa palveluliiketoiminnassa.

Suomessa Atean liikevaihdon kasvu oli 6,8 % ja Atea-konsernilla 30,2 %. Suomen palveluliiketoiminnan kasvu oli 56,2 %. Liiketulos (EBIT) nousi Suomessa 0,7 miljoonaan euroon ja konsernissa 14 miljoonaan euroon.

”Myynnin kehitys ja erityisesti palveluiden kasvu sekä järkevä kustannusten hallinta on johdonmukaisesti parantanut tuloksentekokykyämme”, sanoo Atea Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sihvonen.
   

”Palvelumyynnin vahva kasvu kertoo siitä, että nyt investoidaan kokonaisratkaisuihin, joilla haetaan lisää tuottavuutta ja joustavuutta. Kuluttajistumisen mukanaan tuoma päätelaitteiden kirjo sekä ajasta ja paikasta riippumattoman työskentelyn mahdollistaminen asettavat it-ympäristöille uusia vaatimuksia. Esimerkiksi yhdistetyn viestinnän ratkaisujen myynti on moninkertaistunut Suomessa lyhyessä ajassa”, Juha Sihvonen jatkaa.

”Yhdistetyn viestinnän lisäksi Atea on panostanut merkittävästi mm. virtualisointiin, mobiiliratkaisuihin, it-rutiinien automatisointiin sekä laiteympäristöjen elinkaariratkaisuihin”, Juha Sihvonen jatkaa. ”Olemme ottaneet nämä ratkaisut laajasti myös itse käyttöön Atean One Infra -hankkeen myötä, jossa rakensimme koko Atean henkilöstöä palvelevan joustavan käyttäjäympäristön pilvipalveluna.”

”Atean markkinaosuus on kasvanut. Liikevaihdon 30,2 % kasvu Pohjoismaissa ja Baltian maissa on moninkertaisesti IDC:n arvioimaa markkinoiden kasvua (6,3 %) nopeampaa”, Atean konsernijohtaja Claus Hougesen toteaa tyytyväisenä.

Neljännesvuosikatsaus ja materiaalit englanniksi osoitteessa www.atea.com/reports

Lehdistötilaisuus webcastina osoitteessa www.atea.com/webcast

Pörssitiedote englanniksi osoitteessa www.atea.com/ose  

Lisätietoja, Suomi:

Juha Sihvonen, toimitusjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 0400 735 134

Sarita Laras, viestintäjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 040 503 7040

Lisätietoja, konserni:

Claus Hougesen, CEO Atea ASA, puh. +45 3078 1200

Atea

Atea on Pohjoismaiden ja Baltian maiden johtava it-infrastruktuuriratkaisujen, -tuotteiden ja palveluiden kokonaistoimittaja. Suomessa Atealla on maanlaajuinen myynti- ja palveluorganisaatio, johon kuuluu noin 400 työntekijää. Atea-konserni on listattu Oslon pörssissä, ja sen liikevaihto on runsaat 2,1 miljardia euroa. Konsernilla on noin 5 400 työntekijää ja 79 toimipistettä.

www.atea.fi

Avainsanat:

Tilaa