Yritys-it:n kuluttajistuminen näkyy mobiililaitekaupassa

Atean ja Marketvision markkinakatsauksen mukaan kuluttajat haastavat mobiililaitebrändien voimasuhteet.

Lehdistötiedote 18.10.2011

Atean ja Marketvisio Oy:n yhteistyössä tuottama markkinakatsaus kertoo, että erilaisten päätelaitteiden tulo osaksi yritysten it-infraa näkyy mobiililaitekaupan voimakkaana kasvuna. Älypuhelin on yrityksissä nopeasti korvaamassa peruspuhelimen ja tablet-koneiden käyttö on yleistymässä. Kun laitekirjo kasvaa, tietoturva ja muutoksen johtaminen nousevat entistä tärkeämmiksi.

”Kun laitekirjoa päätetään yrityksessä kasvattaa, päättää laitehankinnasta entistä useammin yksittäinen käyttäjä. Meidän tehtävämme on auttaa asiakasta rakentamaan it-ympäristö, joka mahdollistaa vapaan valinnan ilman, että hallittavuus ja turvallisuus kärsivät”, Atean toimitusjohtaja Juha Sihvonen sanoo.

Atean kokemusten mukaan älypuhelinten käyttäjät eivät usein edes tiedä, mitä kaikkea puhelimella on mahdollista tehdä. Toisaalta esimerkiksi liiketoimintakriittisten tietojen välittäminen mobiililaitteisiin edellyttää yhtä järeän tietoturvaratkaisun rakentamista kuin työasemiin.

Yrityspuhelimissa Symbian-alustan rinnalle nousevat entistä vahvemmin Applen iOS sekä Android. Marketvision ennusteen mukaan Androidista tulee suomalaisten yritysten yleisin mobiilialusta ensi vuonna.

”Erilaisten päätelaitteiden laajentuminen merkitsee lisää mahdollisuuksia ajasta, paikasta ja laitteesta riippumattomaan työskentelyyn. Tämä johtaa väistämättä myös uusiin työtapoihin. Kuluttajistumisen myötä työntekijät ottavat entistä suuremman vastuun siitä, milloin, missä, miten ja millaisin välinein työ tehdään. Samalla, kun yksilön hallinnan tunne kasvaa oman työn osalta, tulee yritysten myös kehittää omaa johtamistaan ja toimintatapojaan tukemaan tätä muutosta”, Sihvonen sanoo.

Sihvonen lisää, että kuluttajistuminen on jo sellainen megatrendi, johon yritysten on tavalla tai toisella luotava omat pelisääntönsä.

Lisätietoja:

Juha Sihvonen, toimitusjohtaja, Atea Finland Oy, puh.0400 735 134

Sarita Laras, viestintäjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 040 503 7040

Atea

Atea on johtava it-infrastruktuuriratkaisujen, -tuotteiden ja palveluiden kokonaistoimittaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa Atealla on maanlaajuinen myynti- ja palveluorganisaatio ja noin 400 työntekijää. Atea-konserni on listattu Oslon pörssissä, ja sen liikevaihto on runsaat 2,1 miljardia euroa. Konsernilla on noin 5 400 työntekijää ja 79 toimipistettä.

www.atea.fi

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit