Attendo jatkamaan Seinäjoen Hammaslääkärikeskuksen toimintaa

Suomen johtava sosiaali- ja terveyspalveluyritys Attendo on ostanut Seinäjoen Hammaslääkärikeskus Oy:n osakekannan. Toiminta siirtyi Attendolle maaliskuun alussa. Kauppa ei vaikuta henkilökunnan asemaan ja hammaslääkärit jatkavat edelleen ammatinharjoittajina Attendon palveluksessa.

Yrittäjä Jyrki Lahdensuo on tyytyväinen, että jo vuonna 1978 perustetulle yritykselle löytyi vakavarainen ja korkeaan laatuun panostava jatkaja. ”Olen itse pikkuhiljaa siirtymässä eläkkeelle ja halusin löytää työlle sopivan jatkajan. Attendo pystyy takaamaan sen, että Seinäjoen Hammaslääkärikeskuksen työ jatkuu ja laadukasta hammashoitoa pystytään kehittämään edelleen. Samalla varmistetaan työpaikkojen ja pitkien hoitosuhteiden jatkuvuus”, Lahdensuo kertoo.

Keskus työllistää toistakymmentä ihmistä.

Attendon liiketoimintajohtaja Matteus Salonen uskoo Seinäjoen Hammaslääkärikeskuksen sopivan hyvin Attendon tapaan kehittää yksityishammashoidon maanlaajuista palvelukonseptia. ”Seinäjoen Hammaslääkärikeskuksessa on korkeatasoista osaamista, käytössä on alan huipputekniikka ja hoitomenetelmät ovat nykyaikaiset. Lähdemme tekemään yhdessä töitä, jotta palvelun laatu paranee entisestään.”

Lisätietoja:
Yrittäjä Jyrki Lahdensuo, 0500 619 600, jyrki.lahdensuo@gmail.com
Liiketoimintajohtaja Matteus Salonen, 050 545 6351, matteus.salonen@attendo.fi

Tilaa

Liitteet & linkit