Aurinkomatkoilta useita tuote- ja palvelu-uutuuksia Matkamessuilla

Report this content

Saarihyppelyä Kreikassa vai joogaloma Mallorcalla. Aurinkomatkojen hyvän olon lomat ensi kesälle ovat entistä kysytympiä

Aurinkomatkojen kesän 2016 lomamatkat avattiin myyntiin elokuussa ja matkojen kysyntä oli heti ensimmäisestä myyntipäivästä lähtien ilahduttavan runsasta. Viime kesän koleat säät saivat monen varmistamaan ajoissa aurinkoisen ja lämpimän loman tulevalle kesälle. Tähän mennessä kesäksi 2016 perhelomia on myyty 27 % enemmän viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Myös Matkamessujen tiimoille sijoittuvan Matkahuuma-kampanjan myynti on käynyt vilkkaampana aikaisempiin kampanjoihin verrattuna.  

Kesän 2016 suosituimmat lomakohteet

Aurinkomatkoilla on kesäksi kaikkiaan 76 lomakohdetta 10 eri maassa. Ikisuosikit, Kreikan Hania ja Rodos sekä Turkin Alanya, jatkavat kestosuosikkien joukossa. Myös Italialla on oma vankka ihailijajoukkonsa ja entistä useampi lomailee Kroatiassa tai hyppelee saarelta toiselle Kreikassa.

Vahvassa nousussa ovat Espanjan Mallorca ja manner-Espanjan lomakohteet, erityisesti Barcelona-Salou-yhdistelmämatka. Barcelonassa yhdistyvät niin rento rantaelämä kuin eläväinen kaupunkiloma. Viihtyisässä Saloussa saa puolestaan nauttia auringosta ja kiireettömyydestä pitkillä hiekkarannoilla.

Espanjan uutuuskohde Sitges tarjoaa rantalomaa haaveilevalle upean pakopaikan arjesta aivan Barcelonan kupeessa. Aurinko paistaa vuoriston ja rantaviivan välille sijoittuvassa pikkukaupungissa keskimäärin 300 päivää vuodessa. Sitges sopii niin perheen kanssa lomailevalle kuin menevää juhlintaa kaipaavalle kaveriporukalle.

Asiakkaidemme lomatoiveiden kolmen kärki

Loma Hyvään oloon

Hyvän olon lomaan kuuluu mielen ja kehon hyvä olo, mahdollisuus rentoutua ja harrastaa liikuntaa. Crossnature, jooga ja vaellus ovat Hyvän olon loman suosituimpia elementtejä.

Aurinkomatkat tarjoaa upouusia ja maksuttomia Crossnature-tunteja valikoiduissa lomakohteissa. Crossnature on ulkona tapahtuvaa kehonpainoharjoittelua koulutetun suomenkielisen ohjaajan johdolla. Crossnaturea voi harrastaa talvella Kanariansaarilla, Thaimaassa sekä Vietnamissa. Kesällä Crossnature-kohteita ovat Kreikassa Hania ja Rodos, Turkissa Alanya ja Marmaris.

Joogamatkat toteutetaan yhdessä suomalaisen yhteistyökumppanin Studio Yinin kanssa. Aamut aloitetaan energisoivalla ja dynaamisella joogalla. Päivällä järjestetään mm. asanaklinikka-harjoituksia, joogan alkeet -ohjausta sekä Terve Selkä -kehonhuoltoa. Päivän harjoitukset päättyvät rentouttavaan Yin-joogaan. Joogalomia järjestetään ensi kesänä Rodoksella ja Mallorcalla.

Ensi kesän uutuus on Tirolin vaellusmatka, jonka aikana patikoidaan kolmen maan alueella. Loma tarjoaa vaelluksen lisäksi hyvää ruokaa ja henkeäsalpaavia maisemia. Välipäivänä patikoinnin ohessa voi tehdä ostoksia ja viettää kaupunkilomaa Innsbruckissa.

Paikalliseen tapaan

Paikallisuus ja ainutlaatuiset kokemukset korostuvat vahvasti asiakkaidemme lomatoiveissa. Kohteissa halutaan viettää aikaa siellä asuvien parissa ja saada tuntumaa lomamaan arkeen. Pelkän näkemisen sijaan halutaan myös tehdä asioita ja saada elämyksiä ja kokemuksia sitä kautta.

Suomalaisena toimijana Aurinkomatkat on jo vuosikymmeniä tehnyt tiivistä yhteistyötä paikallisten perhehotellien ja yhteistyökumppanien kanssa lomakohteissa. Nyt yhteistyötä tiivistetään entisestään.

Parasta perheelle

Lomat ovat perheiden parasta yhteistä aikaa. Lomalta halutaan vaivattomuutta ja helppoutta. Kesän 2016 uutuus Aurinkoklubi tarjoaa hauskaa tekemistä, paikallisia kokemuksia ja uusia kavereita nuorille aurinkomatkalaisille. Aurinkoklubi on toteutettu asiakkaiden toiveiden ja laajan lomakyselyn pohjalta. Klubien suomenkieliset ohjaajat koulutetaan yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa.

Aurinkoklubi-hotelleissa toimiva maksuton lasten Aurinkoklubi kutsuu 3–6-vuotiaat aurinkomatkalaiset nauttimaan omasta lomaohjelmasta koulutettujen ohjaajien kanssa.  Nuorten Aurinkoklubissa kouluikäiset 7–17-vuotiaat puolestaan saavat omilla ehdoillaan järjestettyä mielekästä toimintaa.

Aurinkoklubikohteita kesällä 2016 ovat Kreetan Hania, Rodoksen Lindos, Turkin Alanya ja Espanjan Mallorca.

Tämän talven lomamatkat jo lähes myyty

Tänä talvena Aurinkomatkoilla on 74 lomakohdetta 11 eri maassa. Talven lomia on varattu viime vuotta selvästi aikaisemmassa vaiheessa – talvikauden matkoista on varattu jo lähes 90 %. Talvilomien huippusesonki ajoittuu luontevasti koulujen loma-aikoihin. Aurinkomatkojen talven kokonaismyynti on viime vuotta paremmalla tasolla.

Talven lomakohteista kiinnostavat erityisesti Kuuba, Dubai ja Vietnam. Kanariansaaret jatkaa edelleen suosituimpana lomakohteena, Thaimaan pitäessä toista sijaa. Talvilomalaiset suuntaavat myös Miamin ja Intian Goan lämpöön.

Aurinkoheimo osallistaa tekemään omannäköisiä lomia

Aurinkoheimo on Aurinkomatkojen uusi kehittäjäyhteisö, johon voivat liittyä kaikki lomamatkustuksesta kiinnostuneet. Käymme yhteisössä jatkuvaa dialogia eri asiakasryhmiemme kanssa ja otamme asiakkaitamme mukaan tekemään kansamme entistä parempia lomatuotteita ja -palveluita. Aurinkoheimo aloittaa toimintansa Matkamessuilla 20.1.2016.

Osallistua voi monin eri tavoin nopeista mobiilikyselyistä aina kohteissa vietettyihin lomamatkoihin, joista jaetaan lomakokemuksia. Järjestämme myös yhteisiä työpajoja, joissa aurinkoheimolaisten on mahdollista kohdata muita samanhenkisiä, lomamatkustuksesta kiinnostuneita hengenheimolaisia.

Tervetuloa Matkamessuille!

Aurinkomatkat on Matkamessuilla yhdessä Finnairin ja Finnair Plussan kanssa osastolla 6K119. Lomaa odotellessa voi osastollamme käydä virtuaalisesti tunnelmoimassa Aurinkomatkojen lomakokoelmia VR-virtuaalilaseilla. Saat myös ajankohtaisia kuulumisia ja vinkkejä lomakohteistamme suoraan Aurinkomatkojen oppailta.   

Yhteystiedot

Aurinkomatkojen viestintä palvelee mediaa kaikissa Aurinkomatkoihin ja toimialaamme liittyvissä kysymyksissä. Ota meihin yhteyttä, jos haluat tietoa esimerkiksi tuote- ja palvelu-uutuuksista, matkatrendeistä tai lomakohteista. Autamme mielellämme myös sopivien matka- ja kohdekuvien hankinnassa.

Aurinkomatkojen viestintä palvelee
ma–pe 9–16
p. 358 50 392 6734

Kiireellisissä asioissa voit ottaa meihin yhteyttä myös toimistoaikojen ulkopuolella.

Palvelemme sähköpostitse osoitteessa communication[a]aurinkomatkat.fi.

Aurinkomatkojen viestintä on osa Finnairin viestintää. Finnairin viestintä palvelee numerossa +358 9 818 4020, sähköpostia voi lähettää osoitteeseen comms[a]finnair.com.

Oy Aurinkomatkat - Suntours Ltd Ab
Käyntiosoite: Tietotie 9, 01530 Vantaa, Suomi

Postiosoite: PL 200, 01531 Vantaa, Suomi

Aurinkomatkojen markkinointiin liittyvät yhteydenotot pyydämme lähettämään sähköpostitse osoitteeseen marketing[a]finnair.com

http://www.aurinkomatkat.fi/ota-yhteys/media

www.aurinkomatkat.fi

Yritystiedot

Aurinkomatkat, Suomen luotetuin matkanjärjestäjä, on toteuttanut suomalaisten lomaunelmia jo yli 50 vuotta. Aurinkomatkojen tuote- ja palveluvalikoimaan kuuluvat:

- rantalomat, Aurinkomatka-paketit
- kaupunkilomat, Lento+hotelli-paketit
- yhdistelmämatkat
- kiertomatkat
- aktiivilomat
- risteilyt
- pelkät lennot
- ryhmämatkat

Oy Aurinkomatkat - Suntours Ltd Ab on perustettu vuonna 1963 ja se kuuluu Finnair-konserniin. Suomalaisella Aurinkomatkat Oy:llä on tytäryhtiö Virossa, Aurinko Oü. Aurinkomatkat vei vuonna 2014 lomalle reilut 200 000 asiakasta, ja Aurinkomatkojen osuus Suomen valmismatkoista oli 24,2 prosenttia. Aurinkomatkat Groupin liikevaihto vuonna 2014 oli 178 miljoonaa euroa. Aurinkomatkat Oy:n palveluksessa oli viime vuonna 193 henkilöä, joista 85 työskenteli matkakohteissa ulkomailla.

Aurinkomatkan voi varata vaivattomasti verkkokaupasta tai puhelimitse myyntipalvelusta. Aurinkomatkoilla on lisäksi myyntitoimisto Helsingissä.

Emoyhtiömme Finnair Oyj:n vuosikertomus on luettavissa osoitteessa http://www.finnairgroup.com/fi/

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit