Citroën C-Cactus -konseptiauton kaikissa yksityiskohdissa on ajateltu ympäristöä; ekologinen ja edullinen vaihtoehto tulevaisuuden autosta

Citroën esittelee Frankfurtin autonäyttelyssä vaihtoehdon ympäristöystävällisestä autosta, jonka hinnat eivät karkaa käsistä. C-Cactus -konseptiautossa on minimoitu osien käyttö niin ympäristön säästämiseksi kuin kustannusten pitämiseksi kurissa. Autossa on silti runsaasti mukavuusvarusteita ja kokonaisuuden kruunaa dieselhybridimoottori.

Citroënin ajattelun mukaan ympäristöystävällisestä autosta on eniten hyötyä ympäristölle silloin kun mahdollisimman monella on varaa hankkia sellainen. C-Cactuksen kehitystyön lähtökohtana olikin etsiä vaihtoehtoja ympäristöystävällisen, mutta samalla edullisen auton valmistukselle. Oman haasteensa suunnittelulle antoi se, että Citroënin mukavuudesta ei haluttu tinkiä. Yksi C-Cactuksen merkittävistä piirteistä on käytettävien osien vähentäminen minimiin sekä eri toimintojen yhdistäminen kokonaisuuksiksi.

Sisustuksessa on häivähdys tulevaisuutta

C-Cactuksessa ei ole esimerkiksi lainkaan kojelautaa, vaan siitä perinteisesti löytyvät toiminnot on siirretty keskikonsoliin sekä ohjauspyörän kiinteään keskiöön. Keskikonsolista löytyvät muun muassa erinomaisen äänenlaadun tuottavat aktiiviset kaiuttimet, vaihteenvalitsin sekä näyttöruutu, josta voidaan säätää muun muassa ajotietokonetta, navigointijärjestelmää sekä ilmastointilaitetta. Kiinteäkeskiöisessä ohjauspyörässä ovat muun muassa suuntamerkkien, ajovalojen, pyyhkijöiden, äänimerkin sekä tasanopeussäätimen ja nopeudenrajoittimen säädöt. Ohjauspyörässä on myös kierroslukumittari ja tarvittavat merkkivalot. Nopeusmittari on toteutettu ohjauspyörän taakse sijoitetuin suurikokoisin numeroin. Koko numerokehä liikkuu nopeuden vaihtuessa. Ajonopeus näkyy ohjauspyörän keskiön keskellä olevan loven kohdalta. Ympäristöteema on nähtävissä myös verhoilussa, joka on koristeltu leikkaamalla siihen kukka- ja perhoskuvioita. Koristeitakaan ei siis ole lisätty autoon, vaan ne on saatu aikaan poistamalla materiaalia.

Yksinkertaistamisesta esimerkkinä on etupuskuri, joka on sama kuin auton perän alempi osa. Tämänkin avulla saavutetaan kustannussäästöjä tuotannossa. Keula koostuu vain kahdesta osasta. Puskurikokonaisuuden lisäksi keulassa on kiinteä konepelti, jonka päällä olevasta luukusta avautuu mahdollisuus täyttää öljy- sekä pesunestesäiliötä. Osia on karsittu myös ovipaneeleissa. Ne koostuvat C-Cactuksessa vain kahdesta osasta perinteisen hatchbackin 12 osan sijaan.

Kierrätettyjä materiaaleja

Koska C-Cactuksen valmistuksessa tarvitaan vähemmän osia, tarvitaan myös vähemmän raaka-aineita. Raaka-aineiden valinnoissa on painotettu kierrätettävyyttä ja uusiokäyttöä. Esimerkiksi auton ikkunat on valmistettu kierrätyslasista, samoin kuin renkaat ja ovissa käytetty raakateräs ovat myös kierrätysmateriaaleista valmistettu. Metalli on osin myös tyyliseikkana jätetty maalaamatta ja lakkaamatta. Se on pelkästään ruostesuojattu. Ympäristöteema on huomioitu myös auton sisätiloissa. Lattiamatot on valmistettu kierrätetystä nahasta, jota ei ole voitu käyttää esimerkiksi verhoiluun. Monissa osissa on lisäksi käytetty korkkia ja muun muassa ovien eristysmateriaalina on villasta valmistettu huopa.

Vaikka C-Cactuksen materiaaleja ja osien määrää on vähennetty reilusti, on autossa kuitenkin kaikki oleellinen mukavuusvarustelu. Auton varusteisiin kuuluvat muun muassa navigointilaite, automaattinen ilmastointilaite, korkealuokkainen audiojärjestelmä, tasanopeussäädin ja nopeudenrajoitin sekä kannettava MP3-soitin, joka toimii myös virta-avaimena.

Citroën C-Cactuksen voimanlähteenä on dieselhybridimoottori, jossa hiukkassuodattimella varustettu 70-hevosvoimainen HDi saa lisävoimaa 30 hevosvoiman tehoiselta sähkömoottorilta. C-Cactuksen yhdistetty polttoaineenkulutus on 3,4 l/100 km ja hiilidioksidipäästöt 78 g/km. Kaupunkiajossa moottori pystyy toimimaan pelkän sähkömoottorin voimalla, jolloin päästöjä ei tule lainkaan. Osien karsimisen ansiosta C-Cactus on 15 prosenttia C4 Hybridi-HDi:tä kevyempi kokonaispainon ollessa noin 1300 kiloa. Auton nopeus on rajoitettu 150 km/h:iin, vaikka moottorissa olisi puhtia paljon kovempiinkin nopeuksiin.

Citroën C-Cacktus tarjoaa mainiot tilat kaikille matkustajille sekä matkatavaroille. Auto on 4,2 metriä pitkä, peräti 1,8 metriä leveä ja 1,5 metriä korkea ja sen akseliväli on huima 2,8 metriä. Auton tavaratila on pienimmillään 500 litraa ja se on laajennettavissa 1100 litran kokoiseksi.

Citroën C-Cactus on nähtävissä ensi viikolla avattavassa Frankfurtin autonäyttelyssä hallissa 8 Citroënin osastolla B17.

Yrityksestä

Auto-Bon Oy on maahantuonut Citroënia vuodesta 1981. Citroënin historia Suomessa on kuitenkin vanhempaa perua: jo vuonna 1934 Korpivaaraan kuulunut Autoliike Teho solmi edustussopimuksen Citroënin kanssa.

Tilaa

Liitteet & linkit