Citroën Helsinki Motor Showssa; kattava mallisto täydentyy tila-autouutuudella

Citroën esittelee numerosarjansa C1:stä C6:een, Xsara Picasso ja C4 Picasso tila-autot sekä jämerän uuden Jumperin tavara-automarkkinoille.

Uusi Citroën C4 Picasso esiteltiin kaksi kuukautta sitten Pariisin autonäyttelyssä. Citroën kertoi silloin panostaneensa paljon automallin turvallisuuteen ja se saikin huippupisteet ja niiden mukaiset täydet viisi tähteä, kun Euro NCAP julkisti tömäystestinsä tuloksen.

Car of The Year 2007 -äänestyksessä puolestaan C4 Picasso keräsi tuomareilta eniten ykkössijoja sijoittuen yli neljänkymmenen uutuuden joukossa kolmanneksi vain hieman voittajalle jääneenä. Pohjoismaiset kuusi tuomaria arvioivat uutuden jopa hopeasijalle.

Citroën C4 Picasson saama arvostus on ansaittua, sillä se tarjoaa keskikokoisten tila-autojen luokassa ylivoimaiset tilat. Tavaratilaa on kohtuullisesti jopa seitsemän matkustajan ollessa kyydissä. Tila on helposti laajennettavissa kätevästi tasaiseksi lattiaksi kääntyvien istuimien ansiosta. Suurten ikkunoiden ansiosta matkustamo on viihtyisä ja matkustusmukavuus on korkealuokkainen.

Vakiovarustus on kattava jo Ambiance-perusmallissa. Siihen kuuluu runsaan turvavarustuksen lisäksi mm. kaksialue ilmastointi, akustinen tuulilasi, nopeusrajoittimella varustettu vakionopeussäädin, ajotietokone ja mäkilähtöavustin. Citroën C4 Picassoon saa paljon sellaisia varusteita, joita ei ole ennen tila-autoissa nähty.

Ostajan valittavissa on neljä moottorivaihtoehtoa, kaksi bensiini- ja kaksi dieselmoottoria. Turvallisuudestaan, suurista tiloistaan ja runsaasta varustelustaan huolimatta C4 Picasson hinta on saatu pidettyä erittäin kohtuullisena, sillä hinnat alkavat 28 990 eurosta.

Citroën täydentää C4 Picassolla tila-autovalikoimansa peräti neljään, kun Berlingo, Xsara Picasso ja C8 -mallit lasketaan mukaan.

Ensikertaa Suomessa esiteltävän uuden Jumper tavara-auton valinnanvara on kasvanut entisestään. Nyt auton saa jopa neljän tonnin painoisena kuorma-autona, minkä Citroën uskoo vievän merkin uusien käyttäjäryhmien ulottuville. Uusien painoluokkien lisäksi Jumperin tavaratilan maksimikoko on kasvanut 14 kuutiometristä 17 kuutiometriin. Pienimmillään tavaratilaa on kahdeksan kuutiota. Jumperissa on silminnähtävien muutosten lisäksi täysin uudelleensuunniteltu rakenne jousitusta myöten, minkä ansiosta se on entistä turvallisempi ja parempi ajaa. Uutuus on tehokkaasti äänieristetty, tehden matkustamisesta miellyttävän hiljaista.

Helsinki Motor Showssa on esillä Citroënin laajin mallisto: C1, C2, C3, C4, C5, C6, Berlingo, Xsara Picasso ja Jumper –mallit. Motorshow on avoinna yleisölle 1.-3.12.2006 Helsingin messukeskuksessa.

Lisätietoja: Risto Immonen, viestintäpäällikkö, puh 010 569 7225

Käy rekisteröitymässä Citroënin lehdistösivuille osoitteessa www.citroen-press.com. Sivuilta löytyy muun muassa lisää kuvia sekä tehtaan tiedotusmateriaalia.

Yrityksestä

Auto-Bon Oy on maahantuonut Citroënia vuodesta 1981. Citroënin historia Suomessa on kuitenkin vanhempaa perua: jo vuonna 1934 Korpivaaraan kuulunut Autoliike Teho solmi edustussopimuksen Citroënin kanssa.

Tilaa

Liitteet & linkit