Citroënin innovatiivinen pohjarakenne tuotantoon

Report this content

PSA-yhtymän entistä kilpailukykyisemmän autotuotannon mahdollistava Efficient Modular Platform2 (EMP2) - pohjarakenne on edennyt tuotantovaiheeseen saakka. Ensimmäisenä yhtymän mallina moduulirakenteen eduista hyötyy uusi Citroën C4 Picasso. Suomessa uutuus nähdään alkusyksystä.

Pohjarakenteella on suuri merkitys auton tilankäytön, ajettavuuden ja tuotannon kustannustehokkuuden kannalta. Uuden auton tuotantokustannuksista keskimäärin 60 % syntyy pohjarakenteen ja siihen kiinnitettävien moottorin, voimansiirron, jarrujärjestelmän, ohjaus- ja sähkölaitteiden kautta. Pohjarakenne myös määrittelee akselivälin kautta hyvin pitkälle matkustajien tilat ja jousituksen kautta mukavuuden ja ajettavuuden.

Moneen käyttöön

PSA-yhtymän EMP2-moduulirakenne tulee malliuudistusten myötä korvaamaan valmistajan nykyiset keskiluokan ja ylemmän keskiluokan autojen pohjarakenteet. Pitkällä aikavälillä noin 50 % PSA-yhtymän tuotteista tulee perustumaan nyt lanseerattavaan uuteen EMP2- rakenteeseen.

Innovatiivisen suunnittelun ansiosta pohjarakennetta voidaan käyttää viiden eri akselivälin omaavissa autoissa. Monikäyttöisyyttä lisäävät vielä rakenteen sopeutuminen eri akselivälien lisäksi neljälle eri raideleveydelle ja kahdelle erilaiselle taka-akseliston rakenteelle. EMP2 soveltuu myös nelivetoisen hybridiauton perustaksi.

Kevyt ja vankka

Uuden rakenteen etuna muunneltavuuden lisäksi on uusien kevyiden suurlujuusterästen käytön mukanaan tuoma painonsäästö. Painoa on säästetty myös siirtymällä uudentyyppiseen laserhitsaukseen. Citroën C4 Picasson uudessa mallissa lasersaumaa korirakenteessa on peräti 12 metriä. Kaikkien painonsäästöön vaikuttaneiden toimenpiteiden yhteisvaikutus pohjarakenteen osalta on 70 kiloa.

Suuntavakaa

Uusitun alusta- ja ohjausgeometrian sekä tarkemmin säädetyn painojakauman kautta uusi pohjalevy tarjoaa esimerkillisen hyvät ajo-ominaisuudet. Painojakaumaan on vaikutettu mm. asentamalla moottori- ja vaihteisto 20 mm aikaisemmin käytettyä rakennetta alemmas. Erityistä huomiota on kiinnitetty auton suuntavakauteen ja jousituksen toimintaan kaikissa olosuhteissa.

Lisätietoja: Auto-Bon Oy / Citroën-viestintä

PR- ja viestintäpäällikkö Pekka Koski

email: pekka.koski@veho.fi

GSM +358 400 210 490

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit