AvestaPolarit nimittää uuden johtajan ja johtoryhmän jäsenen Marketing and R&D #toiminta-alueelle

AvestaPolarit nimittää uuden johtajan ja johtoryhmän jäsenen Marketing and R&D -toiminta-alueelle Kari Saarinen on nimitetty AvestaPolaritin markkinoinnista sekä tutkimus- ja kehitystoiminnasta vastaavaksi johtajaksi (Executive Vice President - Group Marketing and R&D). Hän aloittaa työnsä AvestaPolaritin Executive Committee -johtoryhmässä 2.9.2002. Saarinen tulee John Newbornin seuraajaksi. Newborn lähtee suunnitellulle eläkkeelle lokakuun 2002 lopussa yli 40 palvelusvuoden jälkeen. Urallaan yhtiössä John Newborn on toiminut johtajana monella eri alueella. Hän oli vastuussa liiketoimintojen integroinnista Avesta Sheffieldin ja Outokumpu Steelin yhdistyessä tammikuussa 2001. Yhdistymisen jälkeen Newborn vastasi integraatioprosessista kunnes hänet nimitettiin johtoryhmän jäseneksi vastuualueenaan liiketoiminnan kehittäminen ja viime keväästä alkaen markkinointi sekä T&K. AvestaPolaritin toimitusjohtaja Ossi Virolainen kommentoi John Newbornin eläkkeelle lähtöä: "John Newborn on ollut tärkeässä roolissa, kun Avesta Sheffield luotiin vuonna 1992 ja AvestaPolarit puolestaan vuonna 2001. AvestaPolaritin hallituksen ja johtoryhmän puolesta haluan kiittää häntä kaikista näistä haasteellisista vuosista sekä toivottaa hänelle mitä parhainta menestystä tulevaisuudessa." John Newbornin seuraaja, Kari Saarinen, on 46-vuotias yritysjohtaja, jolla on diplomi-insinöörin tutkinto Helsingin Teknillisestä Korkeakoulusta sekä täydennyskoulutusta liikkeenjohdon kursseilta mm Wharton Business Schoolissa, USA:ssa. Saarisella on laaja kansainvälinen kokemus myynnissä ja markkinoinnissa, oltuaan erilaisissa johtotehtävissä Kauko-Idässä, Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa työskennellessään Nokia Cable Machinery -yhtiössä (joka muutttui Nokia- Maillefer:iksi, ja edelleen Nextrom:iksi). Kari Saarinen on viimeksi ollut toimitusjohtajana Incap Corporation:ssa ja Incap Electronics:ssa. Incap on Helsingin Pörssissä listattu elektroniikkateollisuuden sopimusvalmistaja. Kari Saarisen toimipaikka tulee olemaan AvestaPolaritin pääkonttori Espoossa. Yhteyshenkilömme lisätietoja varten: Katarina Lybeck, viestintäjohtaja Puh: 09 5764 5505, tai 040 503 0750. sähköposti: katarina.lybeck@avestapolarit.com AvestaPolarit Konserninjohto Linnoitustie 4 A, PL 270, FIN-02601 Espoo. Puh: +358 9 5764 5511, fax: +358 9 5764 5555 Vasagatan 8-10, PO Box 16377, SE-103 27 Tukholma, Ruotsi. Puh: +46 8 613 3600, fax: +46 8 613 3669 Kotipaikka: Espoo, Y-tunnus: 0823312-4 ------------------------------------------------------------ Lisätietoja saat osoitteesta http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2002/08/19/20020819BIT00610/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2002/08/19/20020819BIT00610/wkr0002.pdf

Tilaa