Max Mylius voitti 10 000 euron Valoisa Suomi -kilpailun

Report this content

Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi helmikuussa käynnistetty Valoisa Suomi -kilpailu on ratkennut. Voittajaksi valittiin Max Mylius, tunnettu ja tunnustettu helsinkiläinen muotoilija.

Kilpailun tavoitteena oli juhlistaa kotimaisen designin arvoa ja vahvaa suomalaista valaisin- ja valaistusosaamisen perinnettä. Raadin arvion mukaan kilpailuun osallistui useita laadukkaita ja omaperäisiä ehdotuksia, mutta lopulta voittaja erottui joukosta selvästi. ”Kilpailua käytiin loppumetreillä muutaman erittäin hyvän vaihtoehdon välillä. Päädyimme Myliuksen designiin”, kertoo raadin puheenjohtaja Pertti Tahvanainen.

Raati lausuu perusteluissaan näin: ”Myliuksen ehdotus edustaa funktionaalista ja linjakasta, minimalistista suomalaista designia, joka sopii ja muuntautuu erilaisiin tiloihin. Se oli yksi niistä töistä, joissa oli otettu huomioon myös teolliset vaatimukset. Mylius on suunnitellut nimenomaan valaistusta, ei varjostinta. Hienovaraisesti muotoiltu valaisin antaa itse valolle tilaa ja merkityksen.”

Max Mylius sanoo, että hänen esikuvanaan kilpailutyön suunnittelussa oli muun muassa klassisia valaisinratkaisuja, joita hän halusi tuoda tähän päivään. Nykyaikainen led-tekniikka ohjausjärjestelmineen tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia valon hallintaan. ”Valaisimen suunnittelussa minua kiehtoo kaikkein eniten valo itse. Valaisinkilpailuja järjestetään nykyään liian vähän, joten kun kuulin tästä kilpailusta, päätin heti osallistua. Minusta oli kiinnostavaa suunnitella valaisin, joka voisi päästä myös tuotantoon. Otin tämän huomioon ehdotuksessani”, kertoo Mylius.

Palkinto luovutetaan Max Myliukselle Vantaalla 1.8. 

 

Lisätietoja:

Greenled Oy: 
Pertti Tahvanainen, Toimitusjohtaja 
020 125 5802 
pertti.tahvanainen@greenled.fi 
www.greenled.fi

 

Valoisa Suomi -kilpailun järjestäjä, led-valaisinratkaisujen toimittaja Greenled Oy on kempeleläinen yritys, joka siirsi muutama vuosi sitten kaiken tuotantonsa Kiinasta takaisin Suomeen. Yritys kasvaa voimakkaasti ja sillä on jo tytäryhtiöt Ruotsissa ja Saksassa. 

Muotoilutoimisto Album Designin perustaja Max Mylius on opiskellut Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa sekä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Hänet on palkittu useissa valaisinsuunnittelu- ja muotoilukilpailuissa Suomessa ja ulkomailla.

 

 

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi helmikuussa käynnistetyn Valoisa Suomi -kilpailun voittajaksi valittiin Max Mylius, tunnettu ja tunnustettu helsinkiläinen muotoilija.
Tweettaa

Lainaukset

Myliuksen ehdotus edustaa funktionaalista ja linjakasta, minimalistista suomalaista designia, joka sopii ja muuntautuu erilaisiin tiloihin. Se oli yksi niistä töistä, joissa oli otettu huomioon myös teolliset vaatimukset.
Valoisa Suomi -kilpailun raati
Valaisimen suunnittelussa minua kiehtoo kaikkein eniten valo itse. Valaisinkilpailuja järjestetään nykyään liian vähän, joten kun kuulin tästä kilpailusta, päätin heti osallistua. Minusta oli kiinnostavaa suunnitella valaisin, joka voisi päästä myös tuotantoon.
Max Mylius, Valoisa Suomi -kilpailun voittaja