Barona Group ja Reaktor Innovations Finitecin osakkaiksi

1.6.2014 allekirjoitetun sopimuksen myötä Barona Group Oy sekä Reaktor Innovations Oy lisätään Finitec Oy:n osakkaiksi omistaen yhteensä 60% yhtiön osakekannasta. Finitecin perustaja ja toimitusjohtaja Pekka Hackspik sekä Senior Advisor Taavi Thiel jatkavat yrityksen johdossa omistaen loput 40% Finitecistä.

Omistusjärjestelyn jälkeen Finitec jatkaa itsenäisenä IT-alan agentuurina strategiansa toteuttamista nykyisen johdon ja henkilöstön voimin. “ Olemme lyhyessä ajassa nousseet Suomen johtavaksi riippumattomaksi ICT-asiantuntijatoimittajaksi. Aidosti asiakaslähtöisen ja proaktiivisen lähestymistapamme ansiosta kysyntämme tasainen kasvu näyttäisi jatkuvan lähivuosina. Asiakkaamme ovat tänä päivänä ostajina selvästi valveutuneempia ja kovalle osaamiselle on kysyntää. Itsenäisten asiantuntijoiden suuntaan toimimme heidän agentuurinaan, tehtävänämme tarjota heille mielenkiintoisia projekteja sekä jatkuvuutta ”, kiteyttää toimitusjohtaja Pekka Hackspik .

Uuden omistuspohjan myötä pystymme tukemaan Finitecin kasvun ja strategian toteutumista. Kumppanuus luo meille mahdollisuuden hyödyntää välillämme olevia synergioita tuottaaksemme asiakkaillemme entistä enemmän lisäarvoa ”, toteaa Barona Groupin toimitusjohtaja Markus Oksa .

Reaktorin toimitusjohtajan Vesa Laurosen mukaan he olivat jo pitkään etsineet luottokumppania, jonka osaamista voidaan tarvittaessa hyödyntää omissa projekteissa. “ Lisäksi Finitecin kaverit ovat jo tähän mennessä rakentaneet todella hienon tarinan ja näemme yrityksessä valtavasti kasvupotentiaalia ”, Lauronen jatkaa.

Lisätiedot:

Pekka Hackspik, Toimitusjohtaja, Finitec Oy ( pekka.hackspik@finitec.fi / +358 500 767072)

Markus Oksa, Toimitusjohtaja, Barona Group Oy ( markus.oksa@barona.fi / +358 40 585 6619

Vesa Lauronen, Toimitusjohtaja, Reaktor Innovations Oy ( vesa.lauronen@reaktor.fi / +358 45 670 9700)

Finitec on suurin suomalainen IT-asiantuntijoiden ja yritysten yhdistämiseen erikoistunut agentuuri, joka siirtää huippuluokan IT-osaamisen asiakkaittensa liiketoiminnan arvoksi ja hyödyksi. Toimitamme asiantuntijat niin sopimustyöhön kuin asiakasyritystemme omille palkkalistoille.

Baronan liiketoiminta muodostuu Barona Henkilöstöpalveluista, ulkoistamispalveluita tuottavasta Barona Solutionsista, majoituspalveluita tarjoavasta Forenomista sekä johdon suorahakuun keskittyneestä Momentouksesta. Rekrytoimme valtakunnallisesti vuosittain noin 10 000 ammattilaista toimisto-, IT-, logistiikka-, teollisuus-, rakennus-, taloushallinto-, myynti- ja markkinointi-, asiakaspalvelu- sekä sosiaali- ja terveystoimialojen tehtäviin niin määräaikaisiin kuin vakituisiinkin työsuhteisiin. Olemme Suomen suurin alan toimija.

Reaktor on luova teknologiayritys, joka suunnittelee poikkeuksellisen hyvin toimivia palveluita. Reaktorin Helsingin ja Tokion toimistoissa työskentelee yhteensä 280 ammattilaista, joiden joukossa seisoo konseptisuunnittelijoita, käyttöliittymäsuunnittelijoita, visuaalisia suunnittelijoita, ohjelmistoarkkitehteja ja -kehittäjiä, koodaajia sekä valmentajia.

Avainsanat:

Yrityksestä

Baronan liiketoiminta muodostuu Barona Henkilöstöpalveluista, ulkoistamispalveluita tuottavasta Barona Solutionsista, majoituspalveluita tarjoavasta Forenomista sekä johdon suorahakuun keskittyneestä Momentouksesta. Rekrytoimme valtakunnallisesti vuosittain noin 10 000 ammattilaista toimisto-, IT-, logistiikka-, teollisuus-, rakennus-, sekä sosiaali- ja terveystoimialojen tehtäviin niin määräaikaisiin kuin vakituisiinkin työsuhteisiin. Olemme Suomen suurin alan toimija.