Basware tutki: verkkolaskut käsitellään yhä paperiajan prosesseilla

- Todellinen tuottavuusetu saadaan automaatiota lisäämällä

Tiedotusvälineille 7.5.2015

Suomalaisilla organisaatioilla on paljon parannettavaa ostolaskujen käsittelyssä. Baswaren tuoreen tutkimuksen mukaan sähköisenä saapuvien ostolaskujen käsittely on vain harvoin automatisoitu, minkä vuoksi suuri osa tuottavuushyödyistä jää saamatta.

Maksuaikojen venyminen ei Suomessa ole taloushallinnosta kiinni, sillä ostolaskun kiertoaika saapumisesta kirjanpitoon on keskimäärin alle 14 päivää. Tehokkuusvaje on käsittelytavassa: 49 prosenttia tutkimukseen vastanneista organisaatioista välittää myös verkkolaskut hyväksyttäväksi manuaalisesti, ja 57 prosentilla ostolaskujen siirto kirjanpitoon vaatii käsityötä.

Automaatioastetta voitaisiin nostaa esimerkiksi ostotilauksiin perustuvilla hankintajärjestelmillä. Tutkimuksen mukaan ostolaskut eivät nyt ole lainkaan tilauspohjaisia 25 prosentissa organisaatioista, ja 40 prosentissa tilauspohjaisten laskujen osuus on vain 1-40 prosenttia.

Automaation vajaakäyttö koskee myös ostotilauksia käyttäviä organisaatioita. 49 prosenttia hankintajärjestelmiä hyödyntävistä vastaajista ei pysty täsmäämään ostolaskuja sopimuksiin ilman manuaalista käsittelyä. 38 prosenttia hankintajärjestelmien käyttäjistä täsmää käsin jopa joka kerta samanlaiset toistuvaislaskut. Erinomaiseen yli 80 prosentin täsmäytysasteeseen on päässyt vain 7,5 prosenttia vastaajista.

"Tutkimus kertoo, että ostolaskujen käsittely on sähköistetty, mutta ei automatisoitu. Automaation määrää kasvattamalla ostoreskontran henkilöstöltä vapautuisi merkittävästi aikaa muihin töihin. Samalla virheiden mahdollisuus prosesseissa vähenee. Verkkolaskujen määrän kasvaminen yleensä lisää myös muiden sähköisten taloushallinnon toimintojen yleistymistä ja sitä kautta koko taloushallinnon sujuvuutta ja tehokkuutta", kertoo Baswaren toimitusjohtaja Esa Tihilä .

Sähköpostitse ja puhelimitse toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi 157 suomalaisen organisaation edustajaa eri toimialoilta helmi-maaliskuussa 2015. 63 prosenttia vastaajista saa keskimäärin 10 000 - 100 000 ostolaskua vuodessa. Yli 100 000 laskua saavia oli 23 prosenttia.

Lisätietoja:

Marika Kohonen, markkinointijohtaja, Basware Oyj
040 530 0385
marika.kohonen@basware.com

Basware on maailman johtava hankinnasta maksuun- ja verkkolaskuratkaisujen toimittaja. Baswaren avulla organisaatiot voivat tehostaa talousohjaustaan ja talous- ja hankintatoimintojaan sekä yksinkertaistaa ja sujuvoittaa niihin liittyviä prosesseja. Paremmalla talousohjauksella autamme asiakkaitamme menestymään ja tuottamaan lisäarvoa liiketoiminnalle. Basware Commerce Network on maailman suurin yritysten välinen verkosto, joka mahdollistaa vaivattoman yhteistyön ja kaupankäynnin miljoonalle ostajalle ja myyjälle yli sadassa eri maassa. Baswaren ratkaisujen avulla kaikenkokoiset organisaatiot nousevat uudelle tasolle kulukontrollissaan ja tehokkuudessaan, muodostaen tiiviitä kauppasuhteita muiden verkostoon kuuluvien organisaatioiden kanssa. Baswaren ratkaisut tuovat merkittäviä kustannussäästöjä sekä tehostavat kassavirtaa täysin uudenlaisella tavalla ostaa ja myydä. Lue lisää Baswaren tavasta tehostaa rahankiertoa sekä liiketoimintaa. www.basware.fi

www.twitter.com/BaswareFinland
www.facebook.com/BaswareCorporation
www.linkedin.com/company/basware

Avainsanat:

Yrityksestä

Basware on maailman johtava verkottuneiden hankinnasta maksuun- ja verkkolaskuratkaisujen sekä innovatiivisten rahoituspalvelujen tarjoaja. Autamme kaikenkokoisia organisaatioita tehostamaan talousohjaustaan. Baswaren kaupankäynti- ja rahoitusverkosto yhdistää yrityksiä yli 100 maassa eri puolilla maailmaa. Basware on maailman suurin avoin yritysverkosto, joka tarjoaa skaalautuvuutta liiketoiminnan kasvattamiseen sekä ratkaisut talousprosessien yksinkertaistamiseen ja virtaviivaistamiseen. Pienet ja suuret yritykset ympäri maailman saavuttavat merkittäviä kustannussäästöjä, entistä joustavammat maksuehdot, tehokkuutta ja tiiviimmät liiketoimintasuhteet toimittajiensa kanssa. Lue lisää: www.basware.fi.Seuraa Baswarea Twitterissä @BaswareFinland ja osallistu keskusteluun LinkedInissä, Facebookissa ja blogissa.

Tilaa